Minkälaisia kokemuksia löytyy miesten suhteen yhteisen auton ostosta/käytöstä? Ja parisuhde ajattelusta?
Itsellä sellainen tilanne, että olemme hankkimassa ensimmäistä omaa autoa. Tähän asti olemme tarvittaessa saaneet autoa lainaan, esim. jomman kumman vanhemmilta. (ikää meillä molemmilla on kyllä reilusti yli 20v. mutta olemme olleet opiskelijoita, nyt vasta pääsemässä työelämään). Aikaisemmin kaikki mennyt ihan hyvin, mutta nyt kun oman auton osto on ns. konkreettista, että se tullaan hankkimaan, niin avopuolisoni käytös on muuttunut.
Hän nykyään aina kun minä ajan (lainassa olevalla autolla) on neuvomassa miten pitäisi tehdä ja ajaa, ja teinpä minä mitä tahansa auton ratissa, niin se ei mene oikein, kaikki mitä minä teen, on väärin. Esim. auto on parkissa vaikkapa hiukan vinossa, minä "kaahaan", ajan liian reunassa tai liian lähellä keskiviivaa, en ajattele tarpeeksi yms. hänen mielestään. On joskus kunnon tappelukin saatu aikaiseksi asiasta. Valittaminen minun tekemisistä auton ratissa alkaa heti kun vain lähdetään liikkeellä. Välillä tuntuu kuin olisin vieläkin autokoulussa (opettaja vieressä neuvomassa). Tämä ottaa oikesti hermoon. Tiettyyn pisteeseen asti minullakin pinna kestää, mutta ei se katkeamaton ole.
Ja nyt hän vielä sanoi minulle, että ajatko sinä sitten samalla lailla meidänkin autolla? Uskaltaako sinulle autoa edes antaa? Tämän jälkeen tuntui kyllä että pidä perkl autosi! Mietin vain mihin tämä asti tämä tilanne voi mennä, että mitä sitten kun se auto oikeasti on pihassa....Itse en ole saanut koskaan ylinopeussakkoja, en parkkisakkoa, en ole ajanut kolaria, enkä todellakaan ole koskaan naarmuttanut autoa yms. Joten en ymmärrä mistä tuulee. Vai onko tämä jotain miesten yleistä käytöstä; autosta tulee se seuraava oma kulta, jota pitää "paapoa". Aikaisemmin hän on paremminkin kehunut tai ainakin ollut kuitenkin positiivisessa mielessä ajotaidoistani, nyt tapahtunut totaalinen U-käännös.
Ja parisuhteesta sen verran, että olemme olleet yhdessä 7v. Nyt hän sitten tokaisi, että molemmat elää omaa elämää, hän hänen elämäänsä ja minä omaa elämääni. Minusta me eletään tai ainakin meidän pitäisi elää meidän yhteistä elämää. Toki kummallakin on omat juttunsa jne. mutta yhteistä elämää ja tulevaisuuttahan sitä yritetään rakentaa. Tämänkin hän tokaisi, siksi kun sanoin että hän olisi voinut minullekin ilmoittaa että meille on vieraita tulossa (hän itse oli sopinut asiasta, mutta ei minulle sanonut asiasta, joten minulle oli täysi yllätys kun vieraat tulivat. Ei ollut ensimmäinen kerta). Olisin vain halunnut että hän vain ilmoittaisi, että he tulevat. En muuta.
Monesti on käynyt niin että olen sopinut muuta menoa ja olen ollut lähdössä juuri kun vieraat ovat saapuneet. Itselle tulee ja en tiedä mitä vieraat sitten ajattelee, ainakin sellainen vaivaantunut olo, siis ihan niinkuin minä aina lähtisin "karkuun" yms. vaikka en ole heidän tulosta edes tiennyt. Sitten hän vielä ihmettelee meidän "parisuhdetta". Hänen mielestään olemme ns. kämppiksiä jotka vain harrastaa seksiä. Mistäköhän sekin johtuu??? Mahtaakohan johtua siitä kun me emme käyttäydy niin kuin parisuhteessa kuuluisi...Tai sitten hän vaan ajattelee, että kun hän elää hänen elämäänsä, hän kuhtuu omat vieraat käymään ja ihan sama mitä minä teen. Olenko kotona vai missä minä olen.
Tämä auton ostokin on sellainen juttu, että kyllähän me yhdessä keskustellaan asiasta, mutta hän menee vielä sitten kotiansa myös puhumaan siitä; mikä auto olisi paras heidän mielestään? yms. Sitten tulee takaisin kotia muuttuneen mielipiteen kanssa ja taas aloitetaan alusta...Kyselee myös veljeltään mitä autoa hän suostuisi huoltamaan. Tulee tunne että minut "syrjäytetään" kokonaan, että perheen mielipide vaikuttaa enemmän auton ostopäätöksen kuin "meidän" keskinäinen mietintä autosta.
Pieni juttuhan tämä auton osto on, mutta jos auton osto on tällaista, niin mitä sitten kun olemme jo alkaneet keskustella lapsista, omasta talosta jne. Minkälaiseksi tilanne silloin menee, onko viisaampi sanoa nyt jo stoppi asialle? Onko se sitten niin, että hän elää hänen elämäänsä ja minä ja mahdolliset lapset elämme minun elämääni?
Tyhmältähän tämä kuullostaa...
Itsellä sellainen tilanne, että olemme hankkimassa ensimmäistä omaa autoa. Tähän asti olemme tarvittaessa saaneet autoa lainaan, esim. jomman kumman vanhemmilta. (ikää meillä molemmilla on kyllä reilusti yli 20v. mutta olemme olleet opiskelijoita, nyt vasta pääsemässä työelämään). Aikaisemmin kaikki mennyt ihan hyvin, mutta nyt kun oman auton osto on ns. konkreettista, että se tullaan hankkimaan, niin avopuolisoni käytös on muuttunut.
Hän nykyään aina kun minä ajan (lainassa olevalla autolla) on neuvomassa miten pitäisi tehdä ja ajaa, ja teinpä minä mitä tahansa auton ratissa, niin se ei mene oikein, kaikki mitä minä teen, on väärin. Esim. auto on parkissa vaikkapa hiukan vinossa, minä "kaahaan", ajan liian reunassa tai liian lähellä keskiviivaa, en ajattele tarpeeksi yms. hänen mielestään. On joskus kunnon tappelukin saatu aikaiseksi asiasta. Valittaminen minun tekemisistä auton ratissa alkaa heti kun vain lähdetään liikkeellä. Välillä tuntuu kuin olisin vieläkin autokoulussa (opettaja vieressä neuvomassa). Tämä ottaa oikesti hermoon. Tiettyyn pisteeseen asti minullakin pinna kestää, mutta ei se katkeamaton ole.
Ja nyt hän vielä sanoi minulle, että ajatko sinä sitten samalla lailla meidänkin autolla? Uskaltaako sinulle autoa edes antaa? Tämän jälkeen tuntui kyllä että pidä perkl autosi! Mietin vain mihin tämä asti tämä tilanne voi mennä, että mitä sitten kun se auto oikeasti on pihassa....Itse en ole saanut koskaan ylinopeussakkoja, en parkkisakkoa, en ole ajanut kolaria, enkä todellakaan ole koskaan naarmuttanut autoa yms. Joten en ymmärrä mistä tuulee. Vai onko tämä jotain miesten yleistä käytöstä; autosta tulee se seuraava oma kulta, jota pitää "paapoa". Aikaisemmin hän on paremminkin kehunut tai ainakin ollut kuitenkin positiivisessa mielessä ajotaidoistani, nyt tapahtunut totaalinen U-käännös.
Ja parisuhteesta sen verran, että olemme olleet yhdessä 7v. Nyt hän sitten tokaisi, että molemmat elää omaa elämää, hän hänen elämäänsä ja minä omaa elämääni. Minusta me eletään tai ainakin meidän pitäisi elää meidän yhteistä elämää. Toki kummallakin on omat juttunsa jne. mutta yhteistä elämää ja tulevaisuuttahan sitä yritetään rakentaa. Tämänkin hän tokaisi, siksi kun sanoin että hän olisi voinut minullekin ilmoittaa että meille on vieraita tulossa (hän itse oli sopinut asiasta, mutta ei minulle sanonut asiasta, joten minulle oli täysi yllätys kun vieraat tulivat. Ei ollut ensimmäinen kerta). Olisin vain halunnut että hän vain ilmoittaisi, että he tulevat. En muuta.
Monesti on käynyt niin että olen sopinut muuta menoa ja olen ollut lähdössä juuri kun vieraat ovat saapuneet. Itselle tulee ja en tiedä mitä vieraat sitten ajattelee, ainakin sellainen vaivaantunut olo, siis ihan niinkuin minä aina lähtisin "karkuun" yms. vaikka en ole heidän tulosta edes tiennyt. Sitten hän vielä ihmettelee meidän "parisuhdetta". Hänen mielestään olemme ns. kämppiksiä jotka vain harrastaa seksiä. Mistäköhän sekin johtuu??? Mahtaakohan johtua siitä kun me emme käyttäydy niin kuin parisuhteessa kuuluisi...Tai sitten hän vaan ajattelee, että kun hän elää hänen elämäänsä, hän kuhtuu omat vieraat käymään ja ihan sama mitä minä teen. Olenko kotona vai missä minä olen.
Tämä auton ostokin on sellainen juttu, että kyllähän me yhdessä keskustellaan asiasta, mutta hän menee vielä sitten kotiansa myös puhumaan siitä; mikä auto olisi paras heidän mielestään? yms. Sitten tulee takaisin kotia muuttuneen mielipiteen kanssa ja taas aloitetaan alusta...Kyselee myös veljeltään mitä autoa hän suostuisi huoltamaan. Tulee tunne että minut "syrjäytetään" kokonaan, että perheen mielipide vaikuttaa enemmän auton ostopäätöksen kuin "meidän" keskinäinen mietintä autosta.
Pieni juttuhan tämä auton osto on, mutta jos auton osto on tällaista, niin mitä sitten kun olemme jo alkaneet keskustella lapsista, omasta talosta jne. Minkälaiseksi tilanne silloin menee, onko viisaampi sanoa nyt jo stoppi asialle? Onko se sitten niin, että hän elää hänen elämäänsä ja minä ja mahdolliset lapset elämme minun elämääni?
Tyhmältähän tämä kuullostaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Onko se sitten niin, että hän elää hänen elämäänsä ja minä ja mahdolliset lapset elämme minun elämääni?"
Kyllä, niin se juuri on jos annat poikaystäväsi yksin määrätä elämisenne ehdot. Sinun poikaystävälläsi (tai kämppis-seksikaverillasi) on kertomasi perusteella todella itsekäs ja piittaamaton asenne. Se ei ole mikään miesten yleinen ominaisuus. Miekkosesi käytös johtuu paitsi häijystä luonteesta myös siitä, että sinä olet suostunut liian kiltisti olemaan hänen pompoteltavanaan. Hän pikkuhiljaa testaa millaista tallomista sinä siedät. Tuo autonajamisesta v***uilukin on kyseisen miekkosen luonteenpiirre, ei mikään miesten yleinen ominaisuus. Ei pidä yleistää.
Kysymys kuuluu: miksi sinä haluat elää tuollaisen miehen kanssa? Opeta sille ukollesi käytöstapoja, kerro mitä sinä suhteeltanne haluat, tai ellette pääse molempia tyydyttäviin pelisääntöihin, heitä kokonaan pellolle ja rupea oikeasti elämään omaa elämääsi ilman häntä. Muuten elämäsi menee koko ajan kamalammaksi kynnysmattona olemiseksi. Tässä taas nähdään että ei välttämättä kannata ottaa elämänkumppaniksi sitä ensimmäistä tyyppiä johon sattuu teininä ihastumaan. Muutenkin tekee hyvää elää muutama vuosi sinkkuna ennen kuin ryhtyy elämään jonkun kanssa onnellisena elämänsä loppuun asti.