erossa ?
Olin alle 20 kun erosin eräästä pellestA¨jonka kanssa "seurustelin" 2 ja puoli v.
Sitten erottuani kiljuin yksin tuskissani ja surin, kaipailin tai elättelin toiveita jopa 5v.
Nyt eroan miehestä jonka kanssa on lapsia ja yhteistä aikaa ollut lähes 20v.
Pitäakö taas tuntea sydänverellä kaipuu ja kärsiä ne 5 vuotta tai 10v. tai loppuikä????????
Huhhuh, mutta se kannattaa kuitenkin.
Olin alle 20 kun erosin eräästä pellestA¨jonka kanssa "seurustelin" 2 ja puoli v.
Sitten erottuani kiljuin yksin tuskissani ja surin, kaipailin tai elättelin toiveita jopa 5v.
Nyt eroan miehestä jonka kanssa on lapsia ja yhteistä aikaa ollut lähes 20v.
Pitäakö taas tuntea sydänverellä kaipuu ja kärsiä ne 5 vuotta tai 10v. tai loppuikä????????
Huhhuh, mutta se kannattaa kuitenkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
uskoo. Mieleen on jäänyt 2 - 3 vuotta nyrkkisääntönä. Omasta 14-vuotisesta liitosta suru kesti 2,5 vuotta. Ja minä siis työstin sitä täysillä.
Lue erokirjoja (esim. Mel Kranzler, Bruce Fischer), niistä on apua. Eroseminaari on hyvä kokemus, jos sellainen paikkakunnallasi järjestetään.
Voimia, kokemuksesta tiedät, että aikansa on yhtä p**kaa, mutta se menee ohi.
--se kannattaa.
kiitos sinulle.
Se vähän riippuu siitä oletko jätetty vai jättäjä.
Jättäjä ei välttämättä sure ollenkaan! Ja on vain innoissaanuusista mahdollisuuksista.
Jätetty taas voi surra pitkäänkin.
Mulla oli 8v suhde, joka oli aika myrskyinen. Kun ex jäi kiinni pettämisestä, niin jätin hänet, koin helpotusta lopettaa ongelmainen suhde. Mutta tein surutyötä parisen vuotta ennen kuin pystyin sitoutumaan kehenkään. Meni puolitoista vuotta ennen kuin pystyin edes sänkyyn kenenkään kanssa.
Toinen 3v suhteeni loppui myös minun jättämiseeni, koska olin sairas ja masentunut, ja ex petti mua ja en koskaan toipunut siitä. Erosin 4kk sitten. Mutta surrut ja itkenyt exääni siitä saakka kun hän muutti pois. Vaikka itse halusin eron, tunnen suurta tuskaa kun hän löytänyt nyt uuden ja niin rakastunut. En pysty ajattelemaan muita suhteita, tai seksiä vielä kenenkään kanssa.
hyvä vai huono juttu, jos hyvä, niin miksi hemmetissä pitäisi olla yksin monta vuotta. Onko se jotain syyllisyydentunteen hyvittämistä tuollainen itsekidutus? Eteenpäinkin voi hei katsoa ja juttu on loppu joka tapauksessa...
olin suhteessa 3,5 kk. erosta (minut jätettiin) nyt neljä kuukautta. itken edelleen vuolaasti ja kaipaan sanomattoman paljon. järjetöntä :´(
Puoli vuotta kestänyt suhde päättyi perjantaina, tuli täytenä yllätyksenä. On aika turta olo, viikonloppu meni juodessa, nyt terästäydyn selvinpäin irrottautumaan tuosta ketkusta miehestä. Helppoa ei ole, pahin tunne on tyhjyys kun katson tulevaisuuteen, mitään yhteistä ei tullutkaan. Kaikki suunnitelmat pitkästä suhteesta poissa.
En juurikaan ole nukkunut tai syönyt, mikään ei tunnu yhtään miltään. Miestä ei kiinni saa, olen onneksi puhelimesta päässyt irti enkä enää yritäkään soittaa. Pieni askel kerrallaan, tänään vielä hetken suren, sitten alan katsoa eteenpäin, mitähän elämällä on seuraavaksi tarjottavana? Se päivä kun ei enää koske on jossain edessäpäin, mutta lähenee kokoajan.
john grayn: mars ja venus:uusi rakkaus, mukaan suruaika kestää 3kk-9kk.
Ainakin jos tuon kirjan mukaan hakuaisi tehdä joka päivä kaikenlaisia harjoituksia ja omien tunteiden koulimisia, voisin luullakkin että rrosta voisi selvitä tuossa ajassa.
Itsellä erosta nyt 3 viikkoa. Olimme yhdessä sen 8 vuotta, ja mies jätti, koska ei enää tuntenut mua kohtaan rakkautta. Pitkä matka on tarvottavana, ennen kuin pystyy mitään suhdetta ajattelemaankaan. Tuntuu että aika menee hukkaan. Mutta haavat on melkeen pakko yrittää parantaa ja antaa itteleen aikaa.
sekä että...eli Kun tulin jätetyksi täysin yllättäen niin tein surutyötä n.3 vuotta. Ja viimeisintä eroa tehtiin pitkään ja surutyö oli tehty jo 6kk päästä.
Suhde kesti n. 9 kuukautta ja nyt erosta 3,5 kk. Yksinäisinä hetkinä itken hillittömästi, töissä on jo vähän helpompaa, kun tekee töitä sen eteen ettei ajattele häntä ja yrittää keskittyä johonkin muuhun.
Toivon hartaasti että tuska loppuisi pian. Järki ja tunteet eivät kulje samaa rataa.
Sairas ikävä, vaikken usko että edes huolisinko takaisin?
Minulla aivan sama juttu. Hirvittävä ikävä, mutta en usko että voisin exäni kanssa enää viettää yhteistä elämää. Omituista vielä sekin että ikävä tuli vasta vuosi eron jälkeen. Yhdessä erottiin ja silloin ei tuntunut niin pahalta, mutta kyllähän sitä silloinkin tuli vähän ikävöityä häntä, koska alunperin ero oli hänen ideansa. Sitten hän minulle humala päissään kertoi asioita nykyisestä elämän tilanteestaan, niin se iski ja kovaa. Ihan mielenterveyteen vaikutti. Puolisen vuotta on nyt tullut surtua kunnolla. Mutta tuo ikävä ei siis ollut ainut asia joka aiheutti mielenterveyden "romahtamisen", vaan juuri asiat joita exäni sanoi vaikuttivat myös osaksi.