Suomen armeija ei pelastanut Suomen itsenäisyyttä 1939-1948, vaan sen turvasi lopulta YYA-sopimus ja se yksin. Älkää kiittäkö Mannerheimia ja veteraaneja, vaan Paasikiveä, reaalipoliitikkoa, Venäjän ymmärtäjää, miestä joka tunnusti tosiasiat, joita ei käy muuttaminen. Erkko halusi 1939 unohtaa, että Venäjä on suurvalta. Paasikiven mielestäni se oli "hirmuinen" virhearvio ja saattoi maan tuhon partaalle kahteen otteeseen.
Jos Suomi olisi jo 1938 tarttunut lähetystösihteeri Jartsevin tunnusteluihin, kenties YYA-sopimus tai jokin vastaava järjestely olisi saatu aikaan jo silloin. Talvisotaa edeltäneet neuvottelut, itse sodasta puhumattakaan, olisivat olleet tarpeettomia. Neuvostoliitto olisi voinut olla varma, ettei sitä Suomen - jonka raja kulki muutaman kilometrin päästä Leningradista - taholta uhannut mikään vaara tai vieraan suurvallan hyökkäys, niin kuin 1941 sitten tapahtui, venäläisten pahimpien pelkojen käydessä toteen.
Kun Suomi oli hävinnyt kaksi veristä sotaa, joissa kansakunnan parhaat voimat olivat saaneet antaa henkensä väärän politiikan alttarille, vanhasuomalainen Paasikivi saatteli lujin käsin maan selville vesille, ensin pääministerinä, sitten presidenttinä. Paasikiven suursaavutus oli suomalaisen oikeiston ja porvariston ohjaaminen luottamuksen linjalle suhteessa Neuvostoliittoon. Jos näin ei olisi tapahtunut, NL:n olisi ollut pakko puuttua Suomen sisäisiin asioihin itselleen 100% varmasti ystävällismielisen hallituksen nostamiseksi valtaan, niin kuin sen oli pakko Itä-Euroopan maissa tehdä. Silloin Suomesta todennäköisesti olisi tullut kansandemokratia, kaikkine jälkiseurauksineen.
Vuonna 1938 Neuvostoliitto pelkäsi Saksaa. Kymmenen vuotta myöhemmin se pelkäsi länsivaltojen uudelleen varustamaa Saksaa. Suomen kysymys oli 1948, Pariisin rauhasta huolimatta, edelleen varmistamatta. Siksi myöskin Suomen itsenäisyys ja sen yhteiskuntajärjestelmän riippumattomuus suhteessa Neuvostoliittoon oli varmistamatta. Vuonna 1938 Venäjä näki suursodan olevan tulossa, vuonna 1948 se näki kylmän sodan olevan tulossa. Turvallisuuspoliittiset intressit sanelivat NL:n politiikan. Ideologiset intressit olivat toissijaisia. Paasikivi ymmärsi tämän ja toimi sen mukaan. Hänen ansiostaan Suomesta ei tullut kommunistista eikä puna-armeijan miehittämää, koska YYA-sopimus teki sellaisen tarpeettomaksi.
Paasikiven linjaa jatkoivat Kekkonen ja Koivisto. Nämä suurmiehet osasivat käsitellä venäläisiä, ymmärtää venäläisiä, ajaa Suomen etua suhteessa Venäjään. Suomen ulkopoliittinen asema ei koskaan ole ollut yhtä vakaa ja turvattu kuin 1948-1991. Totta kai sitä yrittivät horjuttaa Suomessa eräät asioita ymmärtämättömät tahot. Tämä johti "yöpakkasiin" ja "noottikriisiin". Paasikiven perillinen Kekkonen selvitti ne mestarin ottein, ja luottamus vahvistui edelleen. Jos Hrutsov ei olisi kukistunut Neuvostoliitossa 1964, Kekkonen olisi ehkä saanut neuvoteltua Suomelle Viipurin takaisin.
Paasikiven ja Kekkosen rauhanpolitiikka nosti Suomen kansainvälisen aseman erittäin korkealle. Puolueeton, Neuvostoliiton kanssa ystävällisissä väleissä pysyttelevä markkinatalousmaa Suomi loi valtavaa vakautta Pohjolaan. Paasikiven-Kekkosen linjan antama kansainvälisesti tunnustettu pohja teki Kekkoselle mahdolliseksi esittää rohkeitakin aloitteita, kuten suunnitelman ydinaseettomasta Pohjolasta. Kun Suomi isännöi ETYK-kokousta 1975, se kuvasti tuonaikaista asemaamme, josta meillä on nykyisessä alennustilassamme ainoastaan kalpea aavistus. "Suomettuneisuuden aika" oli Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan suuruudenaikaa. Sille oli ominaista valtava taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, joka teki Suomesta lopulta "Pohjolan Japanin". Meidän kannaltamme Neuvostoliiton hajoaminen ja YYA-sopimuksen purkautuminen merkitsi alkua kriisille, joka ei vieläkään ole päättynyt - se päinvastoin kärjistyy koko ajan. Missä on tämän ajan Paasikivi, joka ymmärtäisi, että maantiedettä emme voi muuttaa. Näihin porvarinulikoihin, jotka nykyisin hoitavat ulkopolitiikkaamme, ei ole ollenkaan luottamista.
Jos Suomi olisi jo 1938 tarttunut lähetystösihteeri Jartsevin tunnusteluihin, kenties YYA-sopimus tai jokin vastaava järjestely olisi saatu aikaan jo silloin. Talvisotaa edeltäneet neuvottelut, itse sodasta puhumattakaan, olisivat olleet tarpeettomia. Neuvostoliitto olisi voinut olla varma, ettei sitä Suomen - jonka raja kulki muutaman kilometrin päästä Leningradista - taholta uhannut mikään vaara tai vieraan suurvallan hyökkäys, niin kuin 1941 sitten tapahtui, venäläisten pahimpien pelkojen käydessä toteen.
Kun Suomi oli hävinnyt kaksi veristä sotaa, joissa kansakunnan parhaat voimat olivat saaneet antaa henkensä väärän politiikan alttarille, vanhasuomalainen Paasikivi saatteli lujin käsin maan selville vesille, ensin pääministerinä, sitten presidenttinä. Paasikiven suursaavutus oli suomalaisen oikeiston ja porvariston ohjaaminen luottamuksen linjalle suhteessa Neuvostoliittoon. Jos näin ei olisi tapahtunut, NL:n olisi ollut pakko puuttua Suomen sisäisiin asioihin itselleen 100% varmasti ystävällismielisen hallituksen nostamiseksi valtaan, niin kuin sen oli pakko Itä-Euroopan maissa tehdä. Silloin Suomesta todennäköisesti olisi tullut kansandemokratia, kaikkine jälkiseurauksineen.
Vuonna 1938 Neuvostoliitto pelkäsi Saksaa. Kymmenen vuotta myöhemmin se pelkäsi länsivaltojen uudelleen varustamaa Saksaa. Suomen kysymys oli 1948, Pariisin rauhasta huolimatta, edelleen varmistamatta. Siksi myöskin Suomen itsenäisyys ja sen yhteiskuntajärjestelmän riippumattomuus suhteessa Neuvostoliittoon oli varmistamatta. Vuonna 1938 Venäjä näki suursodan olevan tulossa, vuonna 1948 se näki kylmän sodan olevan tulossa. Turvallisuuspoliittiset intressit sanelivat NL:n politiikan. Ideologiset intressit olivat toissijaisia. Paasikivi ymmärsi tämän ja toimi sen mukaan. Hänen ansiostaan Suomesta ei tullut kommunistista eikä puna-armeijan miehittämää, koska YYA-sopimus teki sellaisen tarpeettomaksi.
Paasikiven linjaa jatkoivat Kekkonen ja Koivisto. Nämä suurmiehet osasivat käsitellä venäläisiä, ymmärtää venäläisiä, ajaa Suomen etua suhteessa Venäjään. Suomen ulkopoliittinen asema ei koskaan ole ollut yhtä vakaa ja turvattu kuin 1948-1991. Totta kai sitä yrittivät horjuttaa Suomessa eräät asioita ymmärtämättömät tahot. Tämä johti "yöpakkasiin" ja "noottikriisiin". Paasikiven perillinen Kekkonen selvitti ne mestarin ottein, ja luottamus vahvistui edelleen. Jos Hrutsov ei olisi kukistunut Neuvostoliitossa 1964, Kekkonen olisi ehkä saanut neuvoteltua Suomelle Viipurin takaisin.
Paasikiven ja Kekkosen rauhanpolitiikka nosti Suomen kansainvälisen aseman erittäin korkealle. Puolueeton, Neuvostoliiton kanssa ystävällisissä väleissä pysyttelevä markkinatalousmaa Suomi loi valtavaa vakautta Pohjolaan. Paasikiven-Kekkosen linjan antama kansainvälisesti tunnustettu pohja teki Kekkoselle mahdolliseksi esittää rohkeitakin aloitteita, kuten suunnitelman ydinaseettomasta Pohjolasta. Kun Suomi isännöi ETYK-kokousta 1975, se kuvasti tuonaikaista asemaamme, josta meillä on nykyisessä alennustilassamme ainoastaan kalpea aavistus. "Suomettuneisuuden aika" oli Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan suuruudenaikaa. Sille oli ominaista valtava taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, joka teki Suomesta lopulta "Pohjolan Japanin". Meidän kannaltamme Neuvostoliiton hajoaminen ja YYA-sopimuksen purkautuminen merkitsi alkua kriisille, joka ei vieläkään ole päättynyt - se päinvastoin kärjistyy koko ajan. Missä on tämän ajan Paasikivi, joka ymmärtäisi, että maantiedettä emme voi muuttaa. Näihin porvarinulikoihin, jotka nykyisin hoitavat ulkopolitiikkaamme, ei ole ollenkaan luottamista.
Vastaukset 39
Vanhimmat
mutta kyllä minun pitää kiittää myös veteraaneja heidän antamastaan uhrauksesta.
Mutta huomaa, että en ylistä veteraaneja ja sankarivainajia "maasta taivaaseen" kuten juhlapuheissa yleensä tehdään. Vaatimaton kiitos riittää.
Suomen ulkopolitiikka oli 1930-luvulla aivan väärissä käsissä. Suomea johtivat äärilaidan taitamattomat, yltiöisänmaallisuuteen hurahtaneet sotahullut, joilla ei ollut mitään asiallista käsitystä maailmanmenosta ja Suomen asemasta Euroopassa Venäjän naapurina. Valitettavasti suomalaiset saivat maksaa kalliin hinnan johtajiensa taitamattomuudesta.
"Suomen ulkopolitiikka oli 1930-luvulla aivan väärissä käsissä. "
Täyttä soopaa. Balttian maat uskoivat neukkujen valeisiin, seuraukset tiedetään.
jonka seurauksista ei kukaan ole jäänyt kylmäksi! Eiks juu?
taistelutta periksi kommunisteille. Siitä heitä kirotaan vieläkin.
Saksa ei vastoin venäläisten odotuksia juuttunutkaan pitkään sotaan lännessä, vaan sai salamavoiton Ranskasta touko-kesäkuussa 1940. Stalin hermostui. Hän tajusi Saksan voivan ennen pitkää kääntyä itään. Oli luotava kiinteämpi turvavyöhyke Saksaa vastaan. Siksi Baltian maiden oli välttämätöntä liittyä SNTL:oon. Pelkät turvatakuut ja tukikohdat eivät enää riittäneet.
" Siksi Baltian maiden oli välttämätöntä liittyä SNTL:oon. "
Tarkoitatko kuitenkin näin.
< Siksi Baltian maiden oli välttämätöntä LIITTÄÄ SNTL:oon. >
Stalin ja Hitlerin liitto oli työkalu jolla atupiirit jaettiin.
Kas tässä asiaa Puolan jaosta ystävien kesken.
No. 317 of September 10
Supplementing my telegram No. 310 of September 9 and with reference to telephone conversation of today with the Reich Foreign Minister.
In today's conference at 4 p. m. Molotov modified his statement of yesterday by saying that the Soviet Government was taken completely by surprise by the unexpectedly rapid German military successes. In accordance with our first communication, the Red Army had counted on several weeks, which had now shrunk to a few days. The Soviet military authorities were therefore in a difficult situation, since, in view of conditions here, they required possibly two to three weeks more for their preparations. Over three minion men were already mobilized.
I explained emphatically to Molotov how crucial speedy action of the Red Army was at this juncture.
Molotov repeated that everything possible was being done to expedite matters. I got the impression that Molotov promised more yesterday than the Red Army can live up to.
Then Molotov came to the political side of the matter and stated that the Soviet Government had intended to take the occasion of the further advance of German troops to declare that Poland was falling apart and that it was necessary for the Soviet Union, in consequence, to come to the aid of the Ukrainians and the White Russians "threatened" by Germany. This argument was to make the intervention of the Soviet Union plausible to the masses and at the same time avoid giving the Soviet Union the appearance of an aggressor.
This course was blocked for the Soviet Government by a DNB report yesterday to the effect that, in accordance with a statement by Colonel General Brauchitsch, military action was no longer necessary on the German eastern border. The report created the impression that a German-Polish armistice was imminent. If, however Germany concluded an armistice, the Soviet Union could not start a "new war."
I stated that I was unacquainted with this report, which was not in accordance with the facts. I would make inquiries at once.
SCHULENBURG
http://avalon.law.yale.edu/20th_century/ns069.asp
Kannattaisi vähän tutustua tosiasioihin ennen kuin höpöttää omiaan. Talvisotaa edeltävän reilut kaksi ja puoli vuotta istuneessa Cajanderin hallituksessä työskenteli eri aikoina yhteensä 10 SDP-ministeriä, joista yksi mm. vt. ulkoministerinä. Keitä nämä esittämäsi sotahullut olivat? Saisiko nimiä kun väität asian tuntevan?
pitäisi käsittää Suomen eri vaihtoehtojen kannalta tuolloin? Suomi haluttiin liittää Neuvostoliiton turvallisuuspuskuriin
NL:n painostus ajoi Suomen neuvostovastaiseksi. Aluevaatimukset eivät suhteita parantaneet. Hyökkäys Suomeen 1939 natsi-Saksa selustatukena ei asioita parantanut. NL ajoi Suomen Saksan syliin.
Kesällä -44 oli voimassa vaatimus ehdottomasta antautumisesta. Se olisi muuttanut Suomen NL:n osaksi tai kansandemokratiaksi. Mannerheim valitsi taistelun. 28.6. 44 hyväksyttiin Moskovassa 56-kohtainen suunnitelma Suomen miehityksestä.
Torjuntavoiton jälkeen NL ilmoitti 14.7. olevansa valmis rauhanneuvotteluihin ilman antautumista. Kovathan ne ehdot silti olivat. Paasikiven ansio oli pelaaminen NL:lle myönteisesti pikkuasioissa ja Suomen itsenäisyyden säilyttäminen suurissa. YYA-sopimus oli tietysti takeena NL:n ylivallalle.
Kyllä veteraanit pelastivat itsenäisyyden sekä Talvisodassa etä kesän -44 torjuntavoitoilla. Ansionsa oli Paasikivelläkin.
YYA-kauden kuvaaminen suuruuden ajaksi on täysin valheelllista. Kyllähän Suomi tuolloin kehittyi, mutta olisi se kehittynyt paremmin ilman sopimusta. Todellinen vapaus koitti NL:n hajottua. Olemme vihdoin täysin itsenäisiä myös ulkopolitiikassa. Venäjän nöyristely on ohi.
Se on katkera pala vain niille, joiden mielestä Suomen olisi tullut antautua taistelun sijasta. Nämä ihmiset elävät edelleen neuvostopropagandan pauloissa. Olisi aika herätä nykypäivään.
"Suomessa ei ole miehiä, ei ole ollut koko sodan aikana", tiuski Paasikivi, kun hallitus torjui rauhanehdot keväällä 1944.
"Kesällä -44 oli voimassa vaatimus ehdottomasta antautumisesta."
Niin, koska Suomi ei hyväksynyt Neuvostoliiton rauhanehtoja, jotka keväällä oli Suomelle esitetty.
"Torjuntavoiton jälkeen NL ilmoitti 14.7. olevansa valmis rauhanneuvotteluihin ilman antautumista."
Eli Suomi maksoi tuhansina kaatuneina sen, että pääsi takaisin samaan asemaan, joka sillä oli ollut jo keväällä.
"Kovathan ne ehdot silti olivat."
Kummallista olisikin ollut uskoa, että pysymällä Saksan rinnalla akselivaltana, vaikka Saksan sotilaallinen romahdus eteni viikko viikolta, olisi ehtoihin saatu lievennystä pitkittämällä taistelua.
Suomi jätti hyväksymättä?
"Niin, koska Suomi ei hyväksynyt Neuvostoliiton rauhanehtoja, jotka keväällä oli Suomelle esitetty. "
Niiden katsottiin sisältävän ehdottoman antautumisen. Lisäksi Suomen oli äärimmäisen vaikea luopua vallatusta Itä-Karjalasta. Samoin Saksan joukkojen aseriisunta ja sotakorvaukseyt katsottiin tuolloin mahdottomiksi. Sotakorvauksethan aikanaan putosivat puoleen.
molempia.
"Jos Suomi olisi jo 1938 tarttunut lähetystösihteeri Jartsevin tunnusteluihin, kenties YYA-sopimus tai jokin vastaava järjestely olisi saatu aikaan jo silloin. "
Siis aivan kuten kävi Baltian maissakin?
Paasikivi nuoli aivan liikaankin molempia naapureitamme. Vähempikin olisi riittänyt.
Baltian maat olivat sotilaallinen tyhjiö. Siksi niiden tie oli toinen kuin Suomen, jolla sentään oli jonkinlainen puolustuskykyinen armeija.
jos Suomen eduskunta olisi hyväksynyt Stalin antamat rauhanehdot. Neuvosto-Suomen komeaa historiaa saisimme nyt kiitellä Paasikiven aikaansaannoksena!
Eivät ne odottamisella lieventyneet. Ja kesällä 1944 kaatui tuhansia suomalaisia. Välillä oli vaarassa koko maan olemassaolo, kun venäläiset voimansa tunnossa vaativat ehdotonta antautumista. Tähän johti Linkomiehen ja Rydin turmiollinen ratkaisu, jota Paasikivi ja Tanner vastustivat. Stalinin rauhanehdot olisi pitänyt hyväksyä jo keväällä 1944.
yksi kaikkien aikojen suurimista massamurhaajista laatimat.
" Stalinin rauhanehdot olisi pitänyt hyväksyä jo keväällä 1944. "
Miten meidän olisi käynyt saksalaisten internoimisessa ja vangitsemisessa muutamassa viikossa - keväällä 1944. Tämähän oli eräs Stalinin PÄÄVAATIMUKSISTA?
hallituksessa ja eduskunnassa.
lörppäsuisuuden takia ennenaikaisesti Stalinin tietoon. Lisäksi ajoi karjalaisten jättämistä Neuvostoliitolle luovutettaville alueille. Ei mikään huippukyky.
Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén) oli kiinnostunut vain suomenruotsalaisten eduista. Jo tämäkin karjalaisille suunniteltu petos kertoi siitä mitä tuleman piti. Vuoden 1945 Maanhankintalain §92 kertoo mistä oli kyse. Siirtolaisia ei haluttu "pyhälle suomenruotsalaiselle maalle". Kokemustahan karjalaisista oli jo Talvisodan evakoina, joita rantahurrit halveksivat avoimesti ja pitivät lähinnä ryssinä.
Maanhankintalaki ja Paasikiven runnoma kielipykälä oli rasismia pahimmillaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maanhankintalaki
Kielipoliittinen näkökulma
Maanhankintalakiin liittyi kielipoliittinen ulottuvuus. Suurin poliittinen kädenvääntö käytiin pääministeri J. K. Paasikiven asetukseen lisäämästä kielipykälästä, jonka mukaan suomenkielistä väkeä ei saanut sijoittaa ruotsinkielisiin pitäjiin, ja kaksikielisiinkin ainoastaan siten ettei ruotsinkieliselle väestölle aiheudu vahinkoa.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=maanhankintalaki&meta=
Näin Talvisodan jälkeen:
http://www.histdoc.net//historia/korvaus.html
N:o 420.
Laki alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta.
Annettu Helsingissä 9 päivänä elokuuta 1940.
ratkaisevilla hetkillä vajaakykyisten käsissä, seniilejä vanhuksia, homoseksuaaleja, vihollisen kätyreitä.
"Kokemustahan karjalaisista oli jo Talvisodan evakoina, joita rantahurrit halveksivat avoimesti ja pitivät lähinnä ryssinä."
Nykyään kun suomalainen, esimerki tohtori Jussi Halla-aho, ei tahdo somaleita maahan, se on "maahanmuuttokriittisyyttä". Ruotsinkielisten asenne karjalaisia kohtaan oli ihan sama ja hyvinkin ymmärrettävä. Miksei kuitenkaan ymmärretä...?
Katsos kun karjalaiset olivat aivan syntyperäisiä Suomen kansalaisia, vielä syntyperäisempiä kuin Suomen ruotsalaiset. Somalit ovat syntyperäisiä Somalian kansalaisia. Tässä se pieni ero.
tuohon ensimmäiseen ryhmään. Muutenkaan luettelossa ei ole mitään oikein. Suomen kohtaloista vastasivat tuolloin parhaiten asioista tietävät ja demokraattisesti tehtäviinsä valitut miehet. Heillä oli vilpitön pyrkimys rauhaan. Sen tiellä oli kaksi estettä: Saksa ja NL:
Sodan ratkaisutaistelujen ollessa käynnissä Suomen hallitusta ja presidenttiä lähellä oli NL:n myyrä. Lisäksi Paasikiven-Kekkosen akseli oli luultua tiukemmassa NL:n ohjauksessa. (HS 16.6)
Presidentti, hallitus ja sodanjohto sekä eduskunta. Paasikivi, Kekkonen tai Vuori eivät kuuluneet näistä mihinkään sodan aikana. Missä määrin heidän toimintansa vaikutti maan kohtaloihin, ei ole tiedossa. Päätöksiä he eivät tehneet.
Vuori oli presidentin ja ministerien uskottu mies ja mukana sisäpiirissä.
Ei liene hyvää neuvottelutaktiikkaa vuotaa tavoitteet etukäteen viholliselle.
koko sodan ajan. Hän oli ensin innokas sodan kannattaja, mutta käänsi kelkkansa Stalingradin tappion jälkeen. Vuori oli SAK:n puheenjohtaja. On vaikea arvioida, mikä merkitys mahdollisesti vuodetuilla tiedoilla oli. NL:lla oli erittäin hyvä urkintajärjestelmä ja uskollisia asiamiehiä ( mm. Hella Vuolijoki) muutenkin. Suomen asioita vuodettiin myös järjestelmällisesti Ruotsin lehtiin. Se oli yksi syy, että johto haluttiin pitää pienen "sotakabinetin" piirissä. Paasikivi, Kekkonen tai Vuori eivät siihen kuuluneet.
" Paasikivi toimi rauhanneuvottelijana "
Tarkasti ottaen Paasikivi toimi rahanvälittäjänä eikä suinkaan rauhanneuvottelijana.
Paasikivellle ei annettu valtuuksia neuvotella mistään asiasta.
J.K.P totesikin Molotoville asian heti kärkeen, johon Molotov esitti piikikkään kysymyksen. "Ette kai sentään tulleet tänne yksityishenkilönä".
" Suomen asioita vuodettiin myös järjestelmällisesti Ruotsin lehtiin. "
Venäläiset vuotivat maaliskuun rauhanehdot että myös salaiseksi kaavaillun neuvotteukosketuksen sotillallisista ja taktisista syistä näin tarkoituksella saksalaisten - tietoon Ruotsin lehdistön kautta. Aseveljien välit joutuivatkin näin koetukselle.
Suomen ja NL:n rauhantunnusteluiden julkisaattamisessa Ruotsin lehdistöön toimii Lehmuksen kirjan mukaan "pakottavaa toimintatarvetta poteva tohtori Laurin Zilliacus".
Kalle Lehmuksen mainiossa kirjassa, Kolme kriisiä, on kerrottu hyvinkin tarkkaan tuon enemmistöltään suomenruotsalaisista tunnetuista kansalaisista koostuneen porukan, ryhmä 33:n, puuhailut virallisen valtiovallan selän takana Suomen käydessä sotaa NL:a vastaan. Tämä toiminta ja varsinkin sen julkituominen ensin Tukholmalaisessa sanomalehdessä vahingoitti Suomea tavattomasti tuona vaikeana aikana. Sama porukka puuhasi pakolaishallistusta Tukholmaan, vieläpä kahteenkin otteeseen, eli 1943 ja 1944. Oliko se maanpetoksen valmistelua? Päälimäisenä puuhamiehenä Suomen ja NL:n rauhantunnusteluiden julkisaattamisessa Ruotsin lehdistöön oli kirjan mukaan "pakottavaa toimintatarvetta poteva tohtori Laurin Zilliacus".
Mitähän sukua lieneekään "Etuilijan edessä" olevalle Zilliacukselle... ;-)
Kalle Lehmus: Kolme kriisiä Weilin Göös 1971
Ne kirjan kriisit olivat seuraavat:
Jatkosodan syttymisvaihe 1941, pyrkimys irrottautua sodasta 1944 ja Pohjolan puoluettomuuskriisi 1948-50.
P.S.
Niin sanotussa rauhan oppositiossa oli 33 osallista, joiden joukossa 20 kansanedustajaa, joista peräti 11 oli ruotsinkielisiä. Tässä häpeällisessä toiminnassa oli osallisena sanomalehti Svenska Pressen, joka oli lakkautettava kesäkuussa 1944 epäisänmaallisen kirjoittelun takia tilanteessa, jossa Suomi taisteli elämästään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6801688#comment-35693358
Ruotsi kiristi uhkaamalla sanoa irti Talvisodan aikaiset sotalainat jos "pyhää ruotsalaista maata" uhataan siirtokarjalaisilla!
"Paasikiven mieletä Suomella ei ollut varaa suututtaa Ruotsia, sillä sotakorvaukst olivat vuoden 1945 aikana mahdollsiia maksaa vain Ruotsin tuella."
Tässä oli lopputulos:
http://www.luovutettukarjala.fi/kartat/mhlsijoituss1945.jpg
http://www.luovutettukarjala.fi/
EEMIL LUUKKA JA MAANHANKINTALAKI (1945)
http://ptoukkar.pp.fi/luukka2.htm#osa9
"J. K. Paasikiven merkittävin ehdotus maanhankintalakiin oli kielipykälä"
"Paasikivi kävi 25.1.1945 Mannerheimin luona peräti kaksi kertaa taivuttelemassa tätä ja lisäksi vielä päivällisellä."
"Suuren valiokunnan käsittelyssä 12.3.1945 esitettiin muutoksia kielikysymykseen. Pääministeri Paasikivi puhui pitkään suuren valiokunnan ensimmäisessä istunnossa. Hän korosti, että pienen vähemmistön oikeusasemaa: "Ruotsinkielisen vähemmistön tulee tuntea itsensä turvatuksi ja sen olot pitää järjestää sillä tavoin, että se itse tuntee viihtyvänsä tässä maassa. Ruotsin ja koko Pohjoismaiden erityinen mielenkiinto meidän maatamme kohtaan on olennaisesti sen varassa, että he tuntevat kiinnostusta ruotsinkielistä kansanosaa kohtaan.""
Ruotsalaispykälä §92 muotoutui lopulta suuressa valiokunnassa seuraavanlaiseksi: "Siirtoväen sijoittaminen on toimitettava siten, ettei yksikielinen kunta muutu kaksikieliseksi tai ettei kaksikielisessä enemmistökieli vaihdu, kuitenkin niin, ettei maan luovutusvelvollisuuden aiheuttama taloudellinen rasitus tule ruotsinkieliselle maanomistajalle lievemmäksi kuin muille."
pelkkä suurvaltojen pelinappula, joka onnistui veteraanien ja Mannerheimin yhteisin ponnisteluin säilyttämään itsenäisyytensä. Suurimmat kiitokset kuuluvat heille. Tässä joukossa Paasikivi oli pelkkä täyteukko.
http://www.histdoc.net/historia/molotov.html
Noottikriisi oli itsensä Kekkosen itselleen tilaama presitettipeliin uudelleenvalinnan varmistamiseksi.
Tätä on turha muuksi lähteä venkoilemaan, koska se on venäläisten toimesta täysin myönnetty tapahtuneeksi tosiasiaksi.
silloin kun sana finlandisierung tunnettiin kaikkialla maailmassa pyytetöntä nöyristelyä kuvaavana terminä. Koivistolle tarjottiin Karjalaa takaisin, ei uskaltanut tarjoukseen tarttua. Sellainen suurmies.
Neuvostoliiton aikomuksena oli miehittää Suomi ja liittää se neuvostoperheeseen. Piste. Tämän pelastivat veteraanit saksan aseveliliitto.
Kuinka joku viitsii vielä tuota YYA-paskaa silimille suoltaa?
..kiitellä vain Paasikiveä , mikäli asia olisi noin yksioikoinen miten sen esität. Tosiasiassa tuon kiitoskirjeen osoitteen selvittäminen on äärimmäisen hankala homma , paljon hankalampi kuin tämän palstan 5000 merkin rajoitukset antavat myöten joten tässä vain muutama huomio:
"Suomen armeija ei pelastanut Suomen itsenäisyyttä 1939-1948"
-Näinkin sen voi tulkitamutta Suomen armeija pelasti sataprosenttisen varmasti Suomen itsenäisyyden jo joulukuussa 1939 tekemällä hienon TORJUNTAVOITON talvisodassa.
"vaan sen turvasi lopulta YYA-sopimus ja se yksin. Älkää kiittäkö Mannerheimia ja veteraaneja, vaan Paasikiveä, reaalipoliitikkoa, Venäjän ymmärtäjää, miestä joka tunnusti tosiasiat, joita ei käy muuttaminen"
-sotilaallisen sopimuksen solmimisen mahdollisuuden toi venäläisten tietoon ensimmäisenä Mannerheim joka antoi asian Zdanovin tietoon ja sitä kautta Kremlin linnanherralle. Tuon option olemassaolo oikoi montakin mutkaa suomalais-venäläisissä suhteissa jo paljon ennen varsinaisia YYA- neuvotteluja sodan jälkeen. Näin muistelen asiaa sen kummemmin tarkistelematta.
Tuo optio sopimukseen saattoi olla yksi syy esimerkiksi siihen että neuvostoliitto ei ollut se joka vaati rajoituksia Suomen armeijalle enää Pariisin rauhansopimusta solmittaessa. Saattoivat lukea Suomen jo tuolloin omaksi liittolaisekseen.
"Jos Suomi olisi jo 1938 tarttunut lähetystösihteeri Jartsevin tunnusteluihin, kenties YYA-sopimus tai jokin vastaava järjestely olisi saatu aikaan jo silloin. Talvisotaa edeltäneet neuvottelut, itse sodasta puhumattakaan, olisivat olleet tarpeettomia. Neuvostoliitto olisi voinut olla varma, ettei sitä Suomen - jonka raja kulki muutaman kilometrin päästä Leningradista - taholta uhannut mikään vaara tai vieraan suurvallan hyökkäys, niin kuin 1941 sitten tapahtui, venäläisten pahimpien pelkojen käydessä toteen."
-vuonna 1938 sekä vielä 1939 ennen Ribbentrop-Molotov paktia oli yleinen oletus se että vastakkain mahdollisessa tulevassa sodassa olisivat ensisijaisesti Saksa ja Venäjä. Miten mahdollinen sotilassopimus venäläisten kanssa olisi voinut olla takuuna Suomen pitämisestä tulevan sodan ulkopuolella - puolueettomana maana niin kuin tuo oli tavoitteena tuolloin? Suomen tuolloinen ulkopolitiikka perustui hyvin pitkälti mahdollisuuteen pelata yhteen Ruotsin kanssa ja pysytellä ainakin suurvaltakonfliktin ulkopuolella.
Mikäli jonkinlainen sotilassopimus olisi solmittu venäläisten kanssa niin tuohan olisi käytännössä tarkoittanut sitä että Suomi olisi ollut Neuvostoliiton liittolainen Saksaa vastaan. Joopa joo. Käytännössä tuollaisen ajattelun myyminen -30 luvun suomalaiselle poliitikolle olisi ollut täysin mahdoton ajatus , täysin riippumatta puoluekannasta.
Mikäli uskot itse Stalinin puheita niin huomaat että hän ei uskonut/luottanut suomalaisten puolueettomuuteen mahdollisen sodan puhjetessa. Mikä muu kuin mahdollinen sotilassopimus , siihen liittyvine seurauksineen sodan puhjetessa, olisi voinut olla riittävä takuu Kremlille?
Nuo ehdotetut aluevaihdot tuskin olisivat olleet riittävä pohja luottamuksellisten naapuruussuhteiden aikaansaamiselle. Nehän eivät vakuuttaneet esimerkiksi venäläisten sotilasjohtoa lainkaan, heidän rajaehdotuksensa olivat alunperinkin myöhemmin toteutuneen Moskovan rauhan mukainen , suurinpiirtein.
Mitä silloisten päättäjien olisi pitänyt tehdä toisin tuolloin? Mahdollisesti pidemmälle meneviä myönnytyksiä syksyn neuvotteluissa 1939 ja jos näin niin kuinka pitkälle ja olisiko tuolla voitettu muuta kuin mahdollinen aikalisä? Tätä kysymystä pitäisi yrittää lähentyä ilman jälkiviisautta.
Vaikea kysymys tuon ajan poliitikoille jotka kuitenkin yrittivät katsoa maan etuakin. Tietysti me nykyään olemme ainakin jälkiviisaampia tässä mutta mekään emme tiedä pitikö tuo talvisota sotia vaiko ei , jotta tuo Paasikiven-Kekkosen linja oli edes mahdollinen vaihtoehto...
...varmaa on kuitenkin se että kiitellä voit sekä Mannerheimia että Paasikiveä...
miksi paasikivi kannatti...
Kirjoittanut: forresterin nuorin vesa / Tänään / klo 10:16
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8267776