Hei, olen tuntenut miehen pari kuukautta. Parinsadan kilometrin välimatkan vuoksi nähty ollaan vain kolmena viikonloppuna, mutta muuten yhteydenpito on ollut päivittäisiä pitkiä puheluita. Seurustelusta ei olla puhuttu eikä muutenkaan mitään sopimuksia ja lupauksia tehty. Luulin, että kiinnostus olisi niin vahvaa, että tällaista ei eteen tulisi. Seuraavana viikonloppuna miehen piti tulla luokseni. Meni baarireissulla sitten tapaamaan tytön, jonka kanssa kai harrastanut seksiäkin jo samana iltana ja nyt käynyt treffeillä tämän työtn kanssa pari kertaa. Tykkään miehestä tosi kovasti ja haluaisin jatkaa meidän tapailua, vaikka samalla olen myös tosi loukkaantunut. Mies jatkaa tapailua, mutta haluaisia pitää yhteyksiä edelleen minuunkin. Ajatukset ja tunteet niin sekasin itsellä. Mitä ajattelette? Pitäisikö miehen käytöksen vuoksi laittaa piste tälle tuttavuudelle?
Onko ohi?
...*'
0354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.