Suomi hyvinvointivaltiona on menneisyyttä. Jopa Italia menee ohi. Tiedän, koska tuttu asuu Italiassa ja on työttömänä. Hänelle monet asiat ovat työttömyyden vuoksi ilmaisia, kuten esim. lääkkeet. Niin ja Espanja. Sattuu sukulaisia asumaan talvet Espanjassa ja yksi heistä on hakenut sieltä kotipaikkaoikeuden. Kyllä Suomi hyvinvointivaltiona kalpenee useimpien eurooppalaisten maiden rinnalla. Ja onhan tuosta tutkittua tieokin.
Tuossapa kirjasta Kallis köyhyys:
Yksi ihailtavimpia temppuja, joihin eliitti on laman jälkeen kyennyt, liittyy suhtautumisessa köyhyyteen. Huono-osaiset on saatu vaiennettua ja keskiluokkakin on alkanut uskoa, että köyhyys on entistä useammin ihmisen omaa syytä. Jatkuva hokeminen kannustinloukoista ja siitä, että sosiaaliturvalla eläminen on liian houkutteleva vaihtoehto työnteolle, on peittänyt alleen rapautuvan hyvinvointivaltion köyhien karmaisevan arjen. Tällä on hiljennetty keskiluokan vastustus leikkauspolitiikalle, joka on ollut poliitikoille ongelmallista.
----
On aika lopettaa puheet suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Suomi on sosiaaliturvan osalta Pohjoismaiden (korj. viestin kirjoittaja) kehitysmaa.
----
Toimeentuloturva, päivärahat, eläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat Pohjolan matalimmat. Ainoastaan lapsilisät ovat pohjoismaista keskitasoa, maksetaanhan niitä kaikille lapsiperheille tulotasoon katsomatta. Näin pidetään keskiluokka tyytyväisenä ja annetaan rikkaiden perheiden jälkikasvulle kuukausittain ylimääräistä shoppailurahaa.
http://barrikadi.yakke.org/pamfletit/kallis-koyhyys
http://www.voima.fi/content/view/full/2870

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.