Nyt oikeita syitä. Todelliset syyt, mitä ei uskalleta puolisolle kotona kertoa, jos esim. pelätään niiden kertomisen loukkaavan puolisoa jopa enemmän kuin pettäminen.
Mitkä ovat oikeita syitä, liittyvät ne puolison puuttuviin ominaisuuksiin tai ilman niitä.
Rehellisiä vastauksia.
Mitkä ovat oikeita syitä, liittyvät ne puolison puuttuviin ominaisuuksiin tai ilman niitä.
Rehellisiä vastauksia.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Mies en ole, mutta "kakkosen" ominaisuuteen ajauduin siitä tietämättäni... kun kysyin mieheltä mielenkiinnosta miksei hän ole toteuttanut "fantasioitaan" kotona sen vaimokkeen kanssa mies totesi, ettei hän luota vaimoonsa tässä asiassa. Sen lisäksi, että olen ainoa ihminen joka niistä tietää, olen kuulema ainoa, jonka kanssa hän voisi edes kuvitella toteuttavansa niitä. En edelleen tiedä oliko tämä kohteliaisuus vai pitäisikö minun pitää itseäni jotenkin kieroutuneena. Mielestäni kun fantasiat eivät nyt niin kovin kummoisia olleet. Toisaalta mies ei koskaan ole edes antanut tilaisuutta vaimollensa niitä toteuttaa... kai se vaimoke osaisi sanoa ei? Jotenkin vaikea hahmottaa kuinka pettäminen tässä tapauksessa olisi vähemmän loukkaavaa.
Ai miksi mies pettää? Eikö joku oikeesti tiedä sitä maailman vanhinta syytä ja sitä ainutta miksi mies nussii toista naista? Pistetään pieni kertaus taas tähän kun joku ei sitä vieläkään tiedä: MIES NUSSII TOISTA NAISTA KOSKA OMA AKKA EI ANNA ! PISTE. Niin yksinkertaista se on! Ja tietenkään kerro akalleen, ei halua menettää lapsiaan,omaisuutta, paidan pesijää ja huushollin pitäjää!
Mies voi pettää vaikka saisi kotona enemmän kuin tarpeeksi. Kyse ei siis ole seksin määrästä läheskään aina. Itse veikkaan jotain jännityksen hakemista yms, ja sitten pidemmissä sivusuhteissa ehkä ihastumista ja arjesta pakenemista jne jne.
no olen kyllä hiuk erimieltä tuosta.meillä mielestäni oli hyvin aktiivinen seksielämä ja silti mieheni petti,on vähän semmonen olo että ne hakee jotain jännitystä tai kokevat jotain keskiiän kriisiä kun huomaavat vanhenevansa,en tiedä.meillä mies sanoi syyksi tyhmyyden ja kännin,jotain perää varmasti,koska lakkasi sen jälkeen juomasta. siitä on jo muutama vuosi aikaa,ja ainakin toistaiseksi mennyt hyvin.mutta luulen ettei syy ole kaikilla ainakaan se etteikö vaimo olisi antelias.
kyllä vaihtelun halu, jännitys, se kiihko, mitä nuorempanakin tunsi, on päällimmäisenä. Haluaisi antaa mennä ja kuitenkin hauaisi kotiolot pitää tutuissa kuoseissa. Vaimoni on hyvin halukas, haluaa seksiä useimmin kuin minä.
Siitä se ei johdu.Nautin vielä näin vuosienkin jälkeen seksistä kotonakin. Kyllä tuo keski-iän lähestyminen ja tasapaksu arki osaltaan vaikuttaa. On jotain, mitä odottaa. Eli melko lailla olet oikein päätellyt nämä syyt ainakin omalta kohdaltani.
Mies voi olla hyvinkin tyytyväinen seksin määrään ja laatuun mitä vaimoke antaa.Uskon että pettämisessä on kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että "hyväkin pihvi menettää makunsa jos sitä syö joka päivä". Tätä voi soveltaa joko seksin laatuun tai seksikumppaniin.Että kun nainen ei ole enää niin uusi ja jännittävä koska tietää jo millaista se seksi hänen kanssaan on.Paljon jännittävämpää taas on nainen jota ei vielä ole nähnyt alasti ja tuntenut millaista häntä on panna.
Tämä kuulostaa tosi ikävältä ja itselläni on vaikeuksia hyväksyä tuo mahdollinen totuus,koska itseäni on petetty nimenomaan vain huvin vuoksi vaikka kaikki on ollut täydellistä...Mutta eiköhän se niin ole että vaikea vain vastustaa jännitystä ja jotain uutta vaikka kumppanistaan välittäisikin...se oma onnihan on aina tärkeintä ja joskus se tapahtuu toisen onnen kustannuksella koska se toinen on siinä tiellä rajoittamassa omaa vapauttasi ja mahdollisuudesta nauttia jostakin.
Että syy on se, että tarvitaan jotain enemmän, mutta ei silti uskalleta luopua siitä mitä jo on. Tarve voi olla jännityksen kaipuuta, seksiä tai ihastumisen tunteen hakemista. Se voidaan pettäjän taholta johtuvan itsestä tai toisesta. Kun tähän yhdistetään haluttomuus luopua parisuhteesta syystä sekä sen, ettei vaan koetaan aika itsekkäästi ettei parisuhteen yhdessä sovitut normit kosketa enää itseä, saadaan aikaan "the syy" pettämiselle.
Itse olen sillä alalla jossa on nuorten naisten kanssa tekemisissä,nussin heti tilaisuuden tullen enkä kadu! Vaimo antaa jos antaa,töissä ei tarvi pyytää,osa tytöistä ei ole turhan tarkkoja omastaan,jos vitulla etenee elämässään mkäs siinä!
En usko ollenkaan tuohon väittämään että mies nussii toista lähinnä jännityksen ja vaihtelun vuoksi! Harvalla petturilla on kotona tarpeeksi pimpan saantia!! Älkää rouvat väittäkö täällä muuta, se on takuulla ihan minimaalinen prosentti näistä pettureista joilla on saantia myös kotona. Netti palstatkin ja chätit ovat pilvin pimein täynnä näitä puutteessa olevia kiimasia ukkomiehiä jotka ruikuttavat kun ei ole seksiä tai sitä on liian harvoin! Enemmistö pettää seksin vähyyden vuoksi!!
Mies/nainen on perimältään taipuvaisia moniavioisuuteen.
Sitähän juuri noissa "ihastumisen tunteen tavoittelussa" ja erilaisessa seksissä tarjotaan - enemmän jännitystä siihen tasaiseen arkeen ja saarnaaja-asentoon. Jännittävämpää seksiä ja perhosia vatsaan. mikä siinä on niin vaikeaa kuvitella?
Hyvältä syyltä pettää. kakkos naiset mielellään ajattelevat että asia on niin ja luulevat että ukko ei kotona saa, ja toisaalta petturi miehet monesti satuilevat siitä kuinka seksiä ei muka ole kotona, vaikka totuus on monesti ihan jotain muuta. Miksiköhän ne ukot sitten kuitenkin usein palaavat sinne kotiin kuivan ykkösen luokse, tai eivät muka pysty eroamaan, heheh simmut auki.
jos ne ukot lompsivatki sinne kotio samas tahis avioeroluvut lähtee
koholle
voipi olla ettei kotio olekkaan menemistä muutes kuin kamppeitten hakuseen.
Nainen vanhenee seksitarpeen suhteen nopeammin kuin mies. Heille tulee
muita "aktivitetteja". Ainakin mun vaimo ei ota painetta siitä, kuinka laadukasta
tai eksoottista seksielämämme on. Tästä syystä nurmikko on vihreää koko ajan
naapurissa. Kokeiluista ei tykätä ja pienetkin "kivat" asiat ovat jäämässä pois.
Vastaus on "en minä haluat" Ei saa perustelua.
Mitä pitäisi sitten tehdä ? Vetää koko elämä käteen? Onko se oikein?
kastellaan? Omaa vai naapurin?? Se on kans aika ratkaiseva asia. Kastelkaa niitä omia nurmikkoja.
Mitä jos lähtisit sen seksin perään tai sanoisit vaimolle suoraan
ettet enää tahdo yksinomaan vaimon antamaa seksiä, jos ei tule muutosta ,
vipinää makuuhuoneen puolelle.
Selvänteko ensin .
Onko vaimo kyllästynyt antamaasi seksiin ?
Tai teet oman halusi mukaan ja toteutat seksitarpeet kuten itse näet
parhaaksi.
Seurauksistahan sitten vastaatte yhdessä jos tilanne paljastuu vaimollesi
vaikka eroamalla ..vaimot ei niin yleisesti ottaen kovin kahtele
innoissaan äijien syrjähyppelöitä.
Ei kovin mukava juttu olisi vaimolle , luulenpa ettei pelko kiinnijäämisestä
houkuttele sielläkään päässä.
Vaihtoehdot ovat joka tapauksessa vaikeita teet niin tai näin niin
voi olla että teet valinnat väärinpäin
Jos riskillä meet tulta päin niin sittempä meet,ihteppä meet
Eikö niin ?
Vai etteivät nämä "kiltit" perheen isukit ota riskejä?! Hehhe, ottavat todellakin, salapanoa pidetään kevyesti yllä vuosia ja vietetään kaksoiselämää...kunnes se käry käy! Voi voi sentään miten ovat sitten yllättäen ah...NIIN rakastuneita omaan akkaansa jne, ja lässyn lässyn, täyttä sontaa ja teatteria! Jokainen tervejärkinen sen ymmärtää että rakastava,vaimoaan kunnioittava aviomies EI lähde toista nussimaan! Ei lähde edes minkään jännityksen eikä vaihtelun vuoksi! Yrittäkää jo ymmärtää että jokainen, siis jokaikinen vaimoaan pettävä äijä on täyspaska ja rakastaa vain ja ainoastaan itsään! t. eronnut ex-rouva
kanssa, hän pyysi ja rukoili, etten paljastaisi suhdetta vaimolleen. Olimme kaksi vuotta suhteessa ja loppujen lopuksi mies oli pelkkä pelkuri. Hänellä oli kertomansa mukaan ollut ennen minua muitakin naisia. Kyllä ne ottavat riskejä, mutta eivät kuitenkaan usko jäävänsä kiinni..ja jos jäävät, tosiaan yhtäkkiä rakastavat vain ja ainoastaan vaimoaan. Olet oikeassa.
Miksi niistä rakastavista vaimoon kunnioittavista miehistä tulee avioliittovalan
jälkeen vuosien kuluessa niin kelvottomia uskottomia miehiä.
Sillä eihän kukaan nainen ole
niin hullu että avioituu ja vannoo vihkivalan tällaisille miehille.
Voi vain kysyä mitä avioliitossa tapahtui vuosien aikana ?
Eipä ole meidän akka samanlainen seksipeto, kuin 20v sitten.
Itse kaipaan sitä ja niitä hauskoja leikkejä. MIHIN NE KATOSIVAT?
Minäkö muutuin? Älkää aina syyttäkö pettäviä miehiä itsekkäiksi
sikapaskoiksi. Hyvään elämään kuuluu hyvä seksualinen tyydytys naisella
ja miehelle. Jos sitä ei saa kotoa, sitä haetaan muualta.
Kyllä se joka pettää ei rakasta puolisoaan ihan oikeesti väittää kuka mitä haluaa, Jos toista ihmistä rakastaa sitä ei petä eikä loukkaa millään tavalla. Niin se vain on kylmä totuus oli sitten syyt mitkä tahansa suurin on se että ei rakasta oikeasti.
Niinpä niin, paljonkin tapahtuu, yrittäjämies menestyy ja tekee pitkiä työpäiviä, ei aikaa vaimolle ja perheelle, vaimo tukee aikansa ja hoitaa lapset ja kodin, kunnes huomaa näkevänsä miestään yhä harvemmin, aina yritykset ja työasiat etusijalla, pikainen aamu- tai iltapano sillointällöin, entisen, vaimon ansiosta suhtkoht aktiivisen seksielämän suhteen.Pikkuhiljaa siinä hiipuu omatkin halut, niinpä tein yksipuolisen päätöksen seksielämän lopetuksesta, mies oli tosi katkera aikansa, ei ymmärtänyt enkä ollut tarpeeksi kypsä selittääkseni. Nyt, kun olisin, hänellä on luvallani toinen nainen ollut jo muutaman vuoden, aviokumppanilla kun oikeus hakea tyydytys muualta, jos aviossa ei saa seksiä, tutkittu asia, itselläni oli suhde, joka loppui, joten tyydyn tosi hyvään seksileluun, enpä loukkaa ketään, kun tässä iässä (51) ei paljon vapaita kumppaneita saa.
Voi veikkonen jos toista rakastaa ,voi rakastaa myös muitakin ihmisiä
ei ole vain yhtä rakkautta elämän aikana.
Sen todisteena ovat vahvasti ihmiset jotka vannovat kuinka heidän sydämmensä
ja elämänsä on särkynyt miehen pettämisen myötä, eivätkä enää voi rakastaa
muita ihmisiä ,juuri tämä heidän aviosiippa oli heidän elämänsä suuri rakkaus.
Vuosien kuluttua saa lukea juuri näiden yhden rakkauden ja uskollisuuden
vannojien matkanneen eron myötä uuteen rakkauden satamaan.
Rakkautta löytyi hänellekin ainakin kaksi miestä löytyi uusi ikuinen rakkaus.
Nämäkin ihmiset sitten selittävät kuinka he eivät tienneet mitä se oikea rakkaus
on ,kun se osuu kohdalle seli,selitystä.
Tavallaan hän ken vannoo ikuista rakkautta ja uskollisuutta toiselle
tämä uskollinen osapuoli unohtaa oman tahtonsa rakastaa uskollisuutensa toista kohtaan hän ken juuri oli niin vakuttunut rakastamisestaan
mikäli toinen ei täytä uskollisuusvaateita mies pihalle ja uusi mies
tilalle.
ja jälleen sama ikuinen fraasi.
Hän siirtyy uuden ikuisesti ,uskollinen linjalle juuri tätä uutta rakkautta kohtaan
taas sama elämäni loppuun asti ,lupauksi jotka eivät täyty hänenkään kohdalla
jos toinen ei tahdo.
Rakastaa voi muitakin kuin vain yhtä ihmistä sen todisteena on uudelleen
solmitut rakkausavioliitot
Mikäli naiselle olisi vain yksi rakkaus olemassa hän ukottomuuden ja eron koettuaan jäisi elämään yksin ilman miestä elämänsä loppuun saakka.
Ei kun uutta miestä alttarille, jos vanha on ollut uskoton.
Luulen että sinäkin olit vähän huomioivampi ja romanttisempi kaveri 20 vuotta sitten vaimollesi? Mihin se mies katosi?
Nyt todennäköisesti huomioit kuitenkin rakastajatartasi samoin kuin vaimoa silloin eli taidot olii tallella mutta kohde on eri?
Kävin takavuosina hyvin erikoisen keskustelun kaverini poikapuoleisen kaverin kanssa. Jätkä väitti mulle ihan pokkana että kaikki miehet pettää ja se vaan kuuluu miesten perusluonteeseen. Tiesin että tyyppi itse petti tyttöystäväänsä minkä kerkisi niin koitti siinä ilmeisesti sitten löytää jotain oikeutusta toiminnalleen, että kyse onkin jostain jutusta mikä on ihan välttämätöntä kaikille miehille...
Mä tiedän paremmin. Ja tiedän sen "miestyypin" joka pettää. Omalle kohdalle ei ole koskaan vielä osunut enkä ole ollut toisena naisena... Paitsi kerran oon yhdenyön-juttuillu miehen kanssa joka seurusteli mutta vitustako minä oisin tienny että sillä on tyttöystävä kun väitti olevansa sinkku. Mutta muutoin pettämisen puolesta... MÄ oon ollu se joka pettää, ei miehet. Mikähän missä on vialla. Oon ihan yhtä paha kuin ne pettäjämiehet eikä mulla ees oo mitään perusteluja teoilleni. En voi väittää että tää ois joku kaikkien naisten normaalitila. Ja useet mun kanssa seurustelleet miehet vieläpä on nielly sen että mä deittaan muitakin ku en oo voinu olla kertomatta seikkailuistani. Seurustelenkohan mä vähän liian kilttien ja vapaamielisten tyyppien kaa.
Siksi jos nainen ei halua seksiä, miehet hakevat sitä sieltä mistä saavat, niin tekee myös naiset!!!!
Nyt oikeita syitä. Todelliset syyt, mitä ei uskalleta kotona aviomiehelle kertoa. Rehellisiä vastauksia!
Niin, miksi nainen on huora jos antaa toiselle, mies hyvin harvoin on huoripukki/pukki jos nussii toista?! Ainakin tämän palstan mukaan!!! Nainen on huora/lutka/reikä/pano jne, mies on vain vaihtelua ja jännitysta hakeva ukkomies! MIKSI??
Olen nainen, ikääkin jo on. Pettämisen syitä: fyysinen halu toista kohtaan on heikentynyt, joka johtuu monista asioista. Kumppanin tuoksu ei "vedä" puoleensa, tapa, jolla puhuu seksistä, etoo, koska voi perustua esim. seksilehtien juttuihin tai muuhun, jolla ei tekemistä erotiikan kanssa. Roolileikkien yhteensopimattomuus. Itse en voi sietää roolileikkejä, enkä halua niitä edes kokeilla. Mies pitää minua outona edelleen, (takana yli 30 v. ) kun en halua mitään kokeiluja. Siitä yhteisen leikin puuttumattomuudesta riidellään. En halua ,niin en halua. En halua edes tehdä mieliksi, kun oksettaa pelkkä ajatus. Mieheni lähellä pystyn olemaan jotenkin, jos saan pidettyä itse homman niin, ettei käy heti haaroihin kiinni. Uskomatonta, mutta totta. Itse en pysty aloitetta tekemään, koska ei kiinnosta. En tunne edes elintä enää sisällä. Eikä johdu minusta! Olen kunnossa, sisältä, ja päältä. Mies on muilta ominaisuuksiltaan hyvä, ystävänä ja kumppanina. Yksinkertaisesti on vaan niin, että se homma, mitä pitäisi puolisoiden välillä olla, on totaalisesti minulle sopimatonta, jostakin kummasta syystä, jota en ole vielä pystynyt aivan täysin selittämään. Mies tekisi puolestani seksin suhteen mitä vain haluaisin. Mutta kun en halua. Ja siitä on sitten seurannut, että olen etsinyt miehen muualta. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Ja sitten pitäisi olla onnellinen. Tämä asia kiinnostaa kaikilta osin. Kuulisinpa mielelläni muiltakin, miten olette asioita ratkoneet.
syistä kuin naisetkin huoraavat, vieraan lihan himo ja uuden viehätys. Hellyyden kaipuu, halu tulla hyväksytyksi ja saada arvostusta, kuulla niitä sanoja mitä korva ja sisin haluavat kuulla, mairittelun kohteena oleminen, lapsenomainen jännityksen haku, vastuuntunnottomuus jne. Syitä ja tekosyitä pettämiselle on ihan niin paljon kuin haluat kuunnella ja keksiä. Yksi yhteinen tekijä niille on se, että pettäjähän pettää aina ja ainoastaan olosuhteiden ja pakon sanelemana. Omalla käyttäytymisellä ja valinnoilla ei pettäjän suusta kuultuna ole mitään tekemistä pettämisen kanssa.
Kerrohan sinä mikä on se syy mikä on niin kova asia, mitä ei pysty puolisolle kertomaan ja sen seurauksena pitää mennä pettämään? Mikä loukkaa enemmän kuin pettäminen, puukoniskut taholta, johon luotti?
Teinikyselijälle .Puolisolle ei voi mennä kertomaan tarvettaan moniavioisuuteen
taipuvaisuudestaan tämä taipumus on ihmisillä syntyjään olemassa oleva tosiseikka .
Siitä esimerkkinä uudet solmitut 2-3 avioliitot .Me kykynemme
rakastumaan ja tuntemaan seksuaalista tarvetta muihinkin kuin vain puolisoamme kohtaan.
Koska yksiavioisuus on suomessa vielä moraalinen käsite jota uskottomuudella
rikotaan näin ollen asioita ,tarpeita hoidetaan salaa esim.maksullisten naisten
avulla,salasuhteilla ja lisäksi uusilla rakkauksilla jolloin saatetaan vanha suhde hylätä kokonaan .
Tarve totetuttaa omaa tahtoa on silloin kovempi kuin seuraukset esim.toisten haavoittuvuus.
Meillä ihmisillä on jo lain puitteissa täysi itsemääräämisoikeus toteuttaa
omia ruumiin tarpeita ja muitakin henkisiä tarpeita uskonnon vapaus jne.
Esimerkkinä voisin mainita uuden ilmiön naisten seksuaalisesta vallankumouksesta.
Tästä seurauksena naisten yleistyvä pettämismahdollisuus ja sen toteutuminen.
Ehkäisypillereiden myötä naisten seksuaalinen halukkuus kasvoi sen
toteutuminen tuli mahdolliseksi ja naiset valitsivat useampia kuin yhden
seurustelukumppanin ,seksuaalisuhteita ennen avioitumistaan.
Naisille tämä seksuaalinen valinnanvapaus ilmenee parhaiten
ennen avioitumista, nykyisin on useampi kuin yksi vaihtoehto tarjolla
seksuaalisessakin mielessä .Avioidutaan 25-30 iässä ja sinä aikana
ennen sen oikean löytymistä käyttäydytään "miesten tavoin seksuaaliseti
vapaina"on useampi kuin yksi seksuaalikumppani,seurustelukumppani.
Tätä seksuaalista vapautta rajataan esim.vakaumuksella uskonnon avulla.
Uskonnollisissakin piireissä miehillä on taipumusta pettää. melko yleistäkin.
myös naiset syyllistyvät uskonnollisesta vakaumuksesta huolimatta
valitsemaan toisia kumppaneita avo,avioliitoissaan.
Mieti mistä syystä eri kulttuureissa on erilainen moraalikäsitys
esim moniavioisuus.
Muuttuvasta käsityksestä ja moraalin löyhtymisestä on esimerkkinä
avioerot .
Avioerojen runsas määrää on mullistanut ja tulee mullistamaan ihmisten
yleistä käsitystä moraalista ja sen oikeudellisuudesta.
Syy on muuttuvat moraalikäsitykset ainakin naisten pettämisten yhteydessä
ja taloudellinen itsemäärämisoikeus.
Naisilla myös avioeron mahdollisuus tämän kautta esimerkkinä uskottomuutta kokeneet ja syvästi loukkaantuneet hakevat
avioeron myötä oikeutta tulla loukkaamattomaksi tämän pettäjän osalta.
Miehethän ovat itkettäneet naisiaan kautta historian pettämisillään
mutta nainen on joutunut kärsimään huomattavasti pitempään halki elämän
pettäjämiehistä ja miesten pettämien oli hyvin yleistä ja sallittua.
Kyllä nykyisin naisilla on paremmin saavat valita kärsivätkö tilanteesta
kuin sen 1-5 vuotta mitä avioerojutut kestävät vai loppuelämänsä.
Naiset saavat vapaasti valita mitä uskottomuuden jälkeen haluavat
tehdä toimia omassa liitossaan jatkaako eteenpäin vai avioeron.
Useinhan naiset löytävät uuden kumppanin ja rakkauden eroprosessin jälkeen tai sinä aikana uusia miesehdokkaita ilmaantuu vapaille naisille
hameen alle pyrkijöitä olet suosiossa, vapailla markkinoilla.
Elämä jatkuu ja toistaa itseään uusien sukupolvien tehdessä
uudelleen samat virheet.
Yleisesti ottaen pariskunnat jotka pysyvät toisilleen uskollisina
tekevät sen omasta,vapaasta tahdosta .
Näiden pariskuntien välille ei muut naiset/miehet pääse sotkemaan
uskottomuudella heidän suhdettaan.
Tulevaisuusnäkymä.
Pariskunnat jotka elämänsä aikana pysyvät yhteisessä päätöksessä
uskollisuudessa ,on tulevaisuudessa yhä harvinaisempia.
50-100 vuoden aikana käsitys uskollisuudesta muuntuu edelleen.
Aiemmin avioerokin oli moraaliton valinta.
Avioerot mullistvat perhesysteemit täysin uusiksi.
Taitaa se yksiavioisuus olla maassamme vielä muutakin kuin moraalinen käsite. Maassa maan tavalla tai mäkeen. Melkoinen klovni olet kun esität ettei moniavioisuuden halua sovi paljastaa tulevalle puolisolleen. Sekös se on fiksua kaveria kohtaan, että esität jotain muuta kuin olet ja vihkivalan jäljiltä alat sitten etsiä muita puolisoita?
Uskonnolla ja kulttuurilla ei ole tekoa pettämisen kanssa. Eihän se ole ihonväristä tai kielestä riippuvainen seikka, jos toimitaan vastoin sitä mitä on yhdessä sovittu. Se käsittääkseni on pettämistä. Taitaa niillä olla ihmisillä moniavioisissakin kulttuureissa pelisäännöt ja sopimukset, jiden vastaisesta toiminnasta voi olla seurauksena sanktioita. Turha sitä pettämistä on puolustella millään mitä muualla on, ei se rumaa asiaa kaunista.
Vaikka kehä 3:lta oletkin ei laaja kirjoituksesi herättänyt sisällöllään täälä metsässä.
Mies oli ollut seurakunnan erokerhossa .Tapasimme tanssipaikalla ja puheeksi tuli
uskottomuus Mies kertoi aika ikävällä tavalla tuttavarouvasta joka tanssi
erään miehen kanssa ja nämäpä sitten menivätkin yhteisellä taxilla kotiin
asuivat samoilla kulmilla ja seurassani ollut mies päätteli näin minulle siinä yhtä isäntää sahataan taas linssiin akka vie vieraita miehiä kotiinsa .
Mies kertoi oman tarinansa ja muitakin erotainoita erokerhosta.
Hän kertoi: Oma akka oli keittäjänä meillä meni normaalisti akka alkoi pettään meni yhden samassa tehtaassa
olevan äijän matkaan oitin eron.
Tämä painui mieleeni syvästi:
En ikimaailmassa pettäisi omaa akkaani siitä asiasta voin olla täysin varma.
Mies oli käytöseltään tavallinen fiksu mies.Petetylle se on pirunmoinen tilanne.
Aikaa kului tapasin miehen lenkkipolulla ja kysyin kuulumisia mies kertoi vähän
nolona tilanteen (jossa hän joutui syömään sanansa ja melkein myymään munan
sakkin .)
Tämä samanen mies oli itse tapaillut kirkkokuorossa olevaa naimisissa
olevaa naista ,salaa tietankin .
Tapasin vuosien kuluttua miehen uudelleen
hän jertoi elämästään ,nainen oli eronnut ja nyt kirkkokuoropari olivat
menneet kihloihin sormus kiilteli sormessa ja mies vaikutti tyytyväiseltä
elämäänsä .
Toivottelin heille onnea mies oli tosi mukava ja hänen kanssaan oli
ja on aina kiva jutella kuulumisista.
noin. Tuo mieshän oli eronnut, ketä hän siis petti? Pettäjähän oli se kirkkokuoron huoraava nainen, hän oli se joka oli sitoutunut. Ei vapaa ihminen petä kuin korkeintaan itseään siinä että alkaa elää salasuhdetta varatun ihmisen kanssa. Ihan varmasti oli mukava mies, hän ei misään vaiheessa pettänyt. Moraaliaan toki sopii epäillä, onko oikein olla salapanona vihityn kanssa? Minusta ei, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki kakkoset ammuttais, aviossa oleva se on kun pettämisensä päättää omasta halustaan
avovaimoani useita kertoja enkä tunne katumusta. Se oli sille paskalle ihan oikein kaiken sen henkisen terrorin vuoksi mitä se narttu harjoitti. Suhde on nyt ohi (luonnollisesti) ja kaikki on hyvin. En enää ole syyllistynyt petturuuteen
Hänellä on tilaisuus pettää. Siinä se rehellinen vastaus. Voita leivän molemmin puolin kun on naisystävä kotona ja sivusuhde josta saa maustetta ja vaihtelua elämään.
Niin ovat törkeitä paskiaisia nämä pettävät kiimaset ukkomiehet! Just niin, sitä voita kun pitää olla leivän molemminpuolin! Pitää roikkua kakkosessa ja ykkösessä yhtäaikaa, millainen ihminen nussii toisen kanssa ja menee kirkkain silmin kotia nussimaan omaa puolisoaan?! Hyi helvata! Ja vielä joku hyysää tälläistä törkykasaa kotonaan ja antaa kuvan ulospäin että meillä menee helvetin hyvin kun on talot,pelit ja vehkeet! Totuus on täysin mätä sisältä päin! Ei todella käy kateeksi nuo avioliiton irvikuvat!
miehet, on se nyt ihmetyksen kummatus teillä arvon naisilla syyttää ja yleistää miehiä pettäjiksi. Olette ihan yhtä lailla huorimisen taidon hallitsevia luusereita kuin pettävät miehetkin. Ihan samalla tavalla annatte miestenne ymmärtää kaiken olevan kunnossa ja vakuutatte rakkauttanne samaan hengenvetoon kun suussa maistuu ja sormissa haisee vieras kulli.
Itse petetyksi tulleena en puhuisi erikseen isoon ääneen pettävistä miehistä semmin kuin naisistakaan, pettävistä luusereista sen sijaan keskustelisin.
Feministisen teorian mukaan tyytyväinen, rakastunut nainen ei petä. Miehen pitää auttaa kotitöissä, siivota ja tiskata, tehdä ruokaa. Sängyssä pitää olla hellä mutta samalla raju rakastaja. Jos naisen laiminlyö lähtee hän pettämään eli se on miehen vika!
Miehet sen sijaan pettävät koska ovat sikoja, eläimiä. Naisillahan ei tuollaisia eläimellisiä viettejä laisinkaan ole.
aviossa ollessa koskenut minuun 4vuoteen,aloin kysellä,miksi?Ja että eikö seksi kuulu yhteiseen elämään kuten nuorempana.
Mies,pilkkasi minua kun kehtaan vanhana vaatia häneltä seksiä,vaikka ei enää yhtään häntä kiinnosta.
Mutta,sitten paljastu vuosien salasuhde,miehllä oli seksiä,mutta ei minun kanssa,jopa pilkkasi kun puhuin seksistä?
synninpäästöstä. Olen miettinyt miksi petän vaimoani (hänen lisäkseen kaksi vakipanoa ) ja sinä femakko sen sanot. Juttu kääntäen, pettämiseni onkin vaimoni vika, eli ei hätää. Silti en pidä pettämistä mieltä ylentävänä touhuna.
femmarien käsikirjasta tuo näkemyksesi. Ainahan se on miehen vika kun nainen tekee vääriä valintoja, mieshän sen naisen on aluilleen laittanutkin. Kyllä naisillakin on eläimelliset vietit, salapanoni ainakin nussii kun hevoonen.
On monenlaista tilannetta ja ihmistä.
Mutta on olemassa ihmisiä, joille mikään ei riitä.
Idealisteja, jotka luulevat, että muualla on paremmin.
Avioliitossa oleva mies luulee, että on olemassa sopivampia naisia kuin mitä vaimo on. Kun ei kakkonen olekaan, palaavat hetkeksi vaimon luo. Sitten tulee taas tunne, että ei se vaimo sittenkään ole paras ja taas sotkeudutaan uuteen sivusuhteeseen. Onoff on valmis.
Tätä selitystä tällä näkee harvoin jos koskaan.
Älä kysy miksi miehet pettävät, vaan miksi suhteessa olevat, sitoutuneet IHMISET pettävät...Se ei ole sidottu sukupuoleen, että pettää, valehtelee, vahingoittaa. Joillakin on omituinen tapa ja/tai tarve luoda oma moraali. Muuta selitystä en löydä. Tekosyitä on potenssiin miljoona, mutta olen huomannut että hyvin monasti vedotaan ulkopuolisiin syihin, harvemmin itseensä...
muutoin tarvitse lisätä yhtikäs mitään. Pettäjä pettää, oli mies tai vaimo, omasta vapaasta tahdostaan, ei minkään syyn tai tekosyyn varjolla.
Ukkomiehet ovat vonkaamassa nuorilta naisilta, millaisia sikoja, hyi helvetti! Onko miesten aivot valuneet jalkojen väliin, mikään muu ei tunnu olevan mielessä?
huoraavat vaimot sitten ovat. Näytellään kaiken olevan kunnossa ja pidetään kulissia kotona yllä valehtelelemalla. Missä kylkiluun aivot silloin ovat kun vieras kulli maittaa kotikamppeita enemmän?
Kenen kanssa se mies pettää, tuskin ne kaikki luuserit homppelin taipumuksia omaavat? Ei se nainen sen kauniimmin petä kuin mieskään.
Jotkut haluavat välttää läheisyyttä. Puoliso tuntee sinut hyvin ja oma kuvasi, joka heijastuu puolison kasvoilta, ei ole sitä, mitä haluat. Uudessa suhteessa on helppo idealisoida ja esittää. Ex-mieheni halusi olla "sankari", mikä pelle..
hame korvissa hyöriviä huoria akatki osaa olla. KU ei muuta ajatella ku kyrpää ni sillon ei oo paljon väliä onko varattu vai ei. Ja se myös osataan että mennään tahallaan sotkemaan varattuja pesiä. Välillä tekis mieli sanoo, että akat vois painua suorinta tietä helvettiin. Ei niitä tarvittas muuhun ku ruuanlaittoon ja siivoomiseen. Sit välillä voisivat ottaa mällit suoleen.
Mies, jolla on valtaa ja fyffeä, haluaa omanarvontuntoaan pönkittääkseen vierasta pillua. Naisen täytyy olla joko a) superkaunis/kuuma, b) menestynyt tai c) julkkis. Ja näitä kaatoja kerätään.
Ja joskus jäädään kiinni, kuten olemme saaneet huomata.
Joopa onpa tosi asiallista taas, kukaan itseensä ja suhteeseensa tyytyväinen ihminen ei hae sitä jotain sen oman elämän ulkopuolelta. Ei se ole huoraamista, jokainen joka on rehellinen itselleen ei ole tyytyväinen omaan elämäänsä johtuu se sitten itsestä tai jostain muusta. Eiköhän se ole pettämisen suurin syy, odotti elämältä ja itseltään jotain eikä saanut.
Rehellisesti sanottuna pihtari kotona,toisekseen työmatkoilla joskus tulee poikettua vieraan kaupungin baareissa.Mikään ei ole niin helppoa kuin pillun saanti.Ketä ne baarin naiset sitten ovatkaan???????????????????aviossa olevia vieraspaikkakuntalaisia,,hekin työmatkalla.Joten samaa ne tekevät naisetkin,,,minullakin ollut kymmeniä kumppaneita ja ja kaikki aviossa.