tunteet solmussa

Olen eronnut, viimeisellä kerralla minä laitoin pillit pussiin, koska olin hyvin epävarma toisesta. Tapasin ex-avomieheni 3v sitten, ja kaikki oli yhtä hurmaa. Minä vakaa ja järkevä ihminen menin aivan sekaisin exäni hellyydestä ja hulluttelusta. Puolessa vuodessa olimme kihloissa ja saman, yhdessä ostetun katon alla. Puolessa vuodessa myös helvetti astui elämään, sairastuin vakavasti. Sairaus vaikutti sekä sosiaalisiin suhteisiimme että sänkykamariin. Jouduin olemaan töistäkin välillä poissa kun niin sekasin kovista lääkekuureista. Kävin läpi 3 leikkaustakin nukutuksella. Alkoi tulla kamalasti riitaa, ex alkoi epäillä minua muista suhteista kun töistä poissaollessa työt kerääntyi pöydälle ja jouduin välillä tekemään pitkää päivää. Alun unelma oli muuttunut painajaiseksi. Koin että ex ei ymmärtänyt kuinka sairas ja puhki olin, ja jatkuva syyttely sai entistä enemmän vetäytymään kuoreen. Elämä oli varsinaista syyttelysotaa, jossa harvoin oli ihania ja helliä hetkiä. Käytiin parisuhdeterapiassakin, joka avasi solmuja mutta arki tappoi sitten saadut opit vähitellen.

Sitten exäni ilmoitti haluavansa erota meidän parhaaksemme, antaakseen minun levätä ja kasvaakseen itse omasta epävarmuudestaan ja mustasukkaisuudestaan eroon. Oli kamala shokki, mutta vähitellen ajattelin että voisi olla hyvä juttu. Pois muuton jälkeen paljastui että kaikki oli valhetta ja exälläni oli toinen, väitti ensin olevansa ystävä mutta lopulta paljastui että seksin takia oli suhteeseen ylipäätään mennyt kun minusta ei ollut kiihkeäksi sekstailijaksi kuin alussa terveenä.

Palasimme vielä yhteen, kun exäni tajusi että minua hän on vain rakastanut, ja seksin jälkeen hänellä ei ole niin paljon yhteistä tän toisen kanssa, kuin meillä. Mietin aikani, kipeää teki, mutta palasimme yhteen, päätimme sitoutua ja asetimme hääpäivänkin. Viime syksynä löytyi parannuskeino ja lähdin aivan pohjalukemista toipumaan, vuodenvaihteeseen mennessä olin voinut jättää kaikki lääkkeet ja aloin henkisesti virota. Aikaa oli enemmän kun minullekin näytettiin tossun kuvaa töissä. Etsin itseäni, elin vähän eri rytmissä kuin exäni ja hän alkoi taas saamaan mustasukkaisuuskohtauksia. Kaiken huipuksi hän alkoi itse käyttäytymään kuin hänellä olisi taas toinen. En kestänyt ajatusta uudesta pettämisestä ja otin eron, vaikka ex vakuutti että hänellä ei ole toista.

Asuimme ensin suuressa asunnossamme eri makkareissa. Oli välillä normaalit, oli välillä jäätävät tunnelmat. Laitoimme asunnon myyntiin. Odotin vain että ex löytäisi uuden naisen ja minä saisin vapauteni. Minulla pääsiäisen jälkeen tuli vähän sutinaa ja olin ihastunut erääseen vanhaan tuttavuuteen. Vappuna exäni kertoi sitten löytäneensä uuden naisen, yllätyksekseni tieto aiheutti minulle valtavat itkukohtaukset jollaisia en ollut exäni pettämisen jälkeen itkenyt. Pidin terveenä reaktiona ja ajattelin että tuleepahan erosurut kerralla itkettyä. Exän uuden suhteen myötä "kaverisuhteemme" parani, ja siivosimme pöytää ja puhuimme asioita halki hyvässä sovussa, kiittelimme toisiamme ja pyysimme anteeksi pahoja asioita suhteen ajalta.

Olin tyytyväinen, uusi ihastuksenikin tuntui alkavan ottamaan vauhtia. Exäni kanssa olivat välit kunnossa, asuin edelleen yksin yhteisessä myynnissä olevassa kodissamme ja nautin omasta tilasta ja vapaudesta. Sitten iski pirut. Vaikka olin nähnyt että ex oli onnellinen uudessa suhteessaan ja muutti samalta istumalta uuden naisensa tykö asumaan meidän hankalan asumistilanteen takia, niin tieto että hän on niin varma tästä toisesta ja harkitsee jopa jo naimisiinmenoa, oli järkytys. Kuin sydän revitty kahtia.

Olen salannut tunteeni exältäni, uudelta ihastukseltani ja kaikilta läheisiltäni. Tunnen itseni idiootiksi. Annoin itse kenkää, mutta toivon hartaasti nyt, että uusi suhde menisi poikki, ja ex palaisi kun asuntokin on vielä myymättä. Ajatuksiini on iskostunut ajatus, että jos en olisi sairastunut, joutunut leikkauksiin, syömään lääkkeitä jotka tappoivat totaalisesti seksihalut ja orgasmikyvyn juuri kun tapasimme, niin olisiko tarinamme tänä päivänä erilainen. On kohtalon ivaa että kun vuoden vaihteessa sain terveen paperit ja lopetin syömästä lääkkeitä, niin kyllä nyt keho, mieli ja halut ovat palautuneet hyvin ennalleen ja terveiksi.

Ikävöin ja jossittelen 24h koko ajan exääni. Yritän välillä miettiä, että kultaako aika muistot? Jos saisimme uuden tilaisuuden, niin pystyisimmekö selvittämään ne kaikki loukkaukset ja ristiriidat, mitä matkalla kerääntyi. Välillä kyllästyn itseeni, ja päätän että lakkaan nyt haikailemasta, meressä riittää kyllä muitakin kaloja, mutta kohta löydän itseni taas unelmista.

Olen miettinyt myös, että pitäisikö minun kertoa exälleni tunteistani. Pelottaa, että hän ei ymmärrä ja nauraa vain päin kasvoja tyhmyydelleni, ja kertoo että en ole mitään uuden rinnalla. Toisaalta pelkään, että jos kerron tunteeni, niin ex jättää uuden naisen siltä seisovilta ja tulee takaisin yhtä suurin toivein ja odotuksin. Ja... suhteemme ei toimikaan enää!