Joo, nyt kun jatkuvasti sataa, niin pitää taitamattomia koiranomistajia muistuttaa siitä, että älkää nyt hyvänen aika näyttäkö koiralle vastahakoisuuttanne ulos menoon. Koira tekee niinkuin isäntä/emäntä, ja jos ne näyttää yhtä iloisilta ja innokkailta satoi tai paistoi, niin sillä lailla sitten koirakin. En kestä enää muutamien tekosyytä sisällä pysyttelemiseen, ettei koira muka tahdo pihalle. Pankaa tämä nyt mieleenne, velttoilijat.
Ohjeet sadeilmoille
7
116
Vastaukset
- vinkistä
Onkin justiin ulos menon aika, ja vettä tulee kuin saavista. Kokeilenpa olla innoissani, kun meillä on just tuo virhe vissiin tehty. Raportoin sitte, josko koirakin reagois sateeseen eri lailla , kuin tavallisesti.
- vinkistä
Joo, oven kun aukasin, niin katsoi vähän epäluuloisen näköisenä kyllä, mutta kun näytin vielä, että pallo tulee mukaan ja annoin ymmärtää, että heitelläänkin hieman, niin jopas valpastui, eikä mitään ongelmaa. Kunpa nyt vaan itse muistais tämän, niin hyvä tulee. Kerran vielä, suuret kiitokset.
- Kouluttaja,
vinkistä kirjoitti:
Joo, oven kun aukasin, niin katsoi vähän epäluuloisen näköisenä kyllä, mutta kun näytin vielä, että pallo tulee mukaan ja annoin ymmärtää, että heitelläänkin hieman, niin jopas valpastui, eikä mitään ongelmaa. Kunpa nyt vaan itse muistais tämän, niin hyvä tulee. Kerran vielä, suuret kiitokset.
Juuri noin, hyvä kun keksit siihen sen pallonkin. Mukavaa, että joku näin äkkiä jo onnistui. Jos on muita ongelmia, niin kysy rohkeasti. Autan mielelläni kokemattomia.
- oon tolkuttanut
Munki tutuissa on tolvanoita, jotka yrittää luistaa lenkeistä sadeilmoilla, uskottelemalla ittelleenkin, ettei koira mukamas haluu ulos. Paskapuhetta, itte ne ei haluu sateeseen. Oon sen niille yrittäny sanoo monestikin, mut ei mee jakeluun. Ne löysäper---t ittekin uskoo tohon, ett ei meidän koira haluu.
Noh,kyllähän noita on rotuja,joissa löytyy jokusiakin yksilöitä,jotka ei oikein sateesta ja märjästä välitä,enkä tiä,onko niiden omistajilla kaikilla löysä perse välttämättä :D.
Mutta kyllä minäkin uskon,että omistajan vaikutus osaltaan tekee sen,miten sitten viimekädessä koira toimii,ainakin osaltaan.
Eli jos pennusta asti mennään reippaasti ulos säällä kuin säällä,eikä omistaja kurki ilmoja nenä nyrpyssä,niin kyllä se noitten mopsukoittenkin suhtautumiseen voipi vaikuttaa.molossi kirjoitti:
Noh,kyllähän noita on rotuja,joissa löytyy jokusiakin yksilöitä,jotka ei oikein sateesta ja märjästä välitä,enkä tiä,onko niiden omistajilla kaikilla löysä perse välttämättä :D.
Mutta kyllä minäkin uskon,että omistajan vaikutus osaltaan tekee sen,miten sitten viimekädessä koira toimii,ainakin osaltaan.
Eli jos pennusta asti mennään reippaasti ulos säällä kuin säällä,eikä omistaja kurki ilmoja nenä nyrpyssä,niin kyllä se noitten mopsukoittenkin suhtautumiseen voipi vaikuttaa.No en tiedä...saman kurttunokan kanssa nää meijän kaikki koirat ulkoilee, mutta eroja on näiden sadesäällä ulos lähdössä, yksi kyllä lähtee samalla riemulla jokakerta satoi tai paistoi, tuskin edes huomaa vesisadetta...toiset taas saa väkisin vääntää ulos sateella.....
- arkipiru
mutta kyllä sillä koirallakin oma tahtonsa sen ilman suhteen usein on.
Tiedän useita yksilöitä, mm. omani muutama vuosi sitten, jotka eivät lähde pakkasella pihalle kuin väkisin (toiset vesisateella) eikä näissä tapauksissa todellakaan ollut kyse omistajan halukkuudesta tai haluttomuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 962159
- 1291398
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231360Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau291308- 681223
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371038- 89965
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?56914- 122797
- 82786