Olen kohta "jo" 26-vuotias mies enkä ole ollut minkäänlaisissa tekemisissä yhdenkään naisen kanssa. Tai oikeastaan en ole ollut kenenkään ihmisen kanssa tekemisissä vuosiin. Joitakin kavereita tietysti on sillä pohjalla että nähdään jos nähdään, mutta vapaa-aikani olen viettänyt aina yksin. Opiskelut on nyt opiskeltu ja minulla on koulutustani vastaava vakituinen työ kohtuullisella palkalla. Kaikki on mallillaan, mutta naiseen en vain tunne pystyväni tutustumaan. En edes tiedä mistä aloittaisin. Jossain baarissa tai yökerhossa olen elämäni aikana käynyt ehkä viisi kertaa ja en esimerkiksi osaa ostaa mitään muuta juomaa kuin kaljaa (olen ihan hukassa kaikkien drinkkien ja juomien suhteen). Lisäksi pelkään suunnattomasti esimerkiksi tanssimista. Siinä on kai perimmäiset syyt miksi en käy baareissa ja yökerhoissa. Kiinnostavalle naiselle en uskalla mennä puhumaan sillä ensinnäkin pelkään että minut torjutaan heti alkuun (mikä puukottaisi pahasti jo muutenkin huonoa itsevarmuuttani) ja toisekseen vaikka ei torjuttaisikaan niin pelkään ehdottaa naiselle mitään. Jos haluaisin tavata naisen jossain niin en vain tiedä mikä se paikka voisi olla (en tunne paikkoja niin en kehtaa niistä mitään ehdottaakaan). Pieni lohtu on kuitenkin se että jotkut naiset tuntuvat olevan kiinnostuneita minusta, vaikka olen ruma perkele. Mutta vaikka tunne on ollut usein molemminpuolinen on se aloite jäänyt aina tekemättä kunnes jossain vaiheessa emme enää näe toisiamme. Kuinka traagista.
Miltä tämä kuulostaa? Mieleni on hyvin estoinen. Tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen enkä edes ole mikään hiljainen ihminen. Olen vain hyvin epävarma ja kokematon oikein läheisissä ihmissuhteissa. Tämän palstan termein olen ehdottomasti alempaa tasoa oleva mies (ATM) , mutta toisaalta en tunne että olisin vielä koskaan edes yrittänyt mitata tasoani. Joten ehkä on vielä vähän toivoa.
Miltä tämä kuulostaa? Mieleni on hyvin estoinen. Tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen enkä edes ole mikään hiljainen ihminen. Olen vain hyvin epävarma ja kokematon oikein läheisissä ihmissuhteissa. Tämän palstan termein olen ehdottomasti alempaa tasoa oleva mies (ATM) , mutta toisaalta en tunne että olisin vielä koskaan edes yrittänyt mitata tasoani. Joten ehkä on vielä vähän toivoa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...tyhjän saa pyytämättäkin. Itselläni tosin ei ole koulutustakaan.
"Miltä tämä kuulostaa?" kuulostaa samalta kuin 99% postauksista. Neuvoja täältä on kai turha odottaa, kukaan ei voi sua auttaa ellet itse halua auttaa itseäsi. Varaa aika jonnekin jossa voisit ehkä keskustella ongelmistasi ja saada apua, kirjottaudu kursseille joissa parannellaan itsetuntoa ja kohotetaan itsevarmuutta.
Kaiken täytyy lähteä sinusta itsestäsi, jos päätät jäädä yksin kotiin nyhjäämään sillä verukkeella että mitään ei kuitenkaan sinulle suoda, niin se on ihan sinun ongelmasi. Ketään ei tulla kotoa hakemaan, klishee mutta niin totta niin totta.
Tee itse elämällesi jotain jos tunnet että et ole siihen tyytyväinen.
Muista kuitenkin että parisuhde ei ole elämässä oikotie onneen, ketään et voi velvoittaa kantamaan onneasi toisten hartioilla.
En muuten missään vaiheessa maininnut ettenkö olisi tyytyväinen elämääni tai ettenkö olisi onnellinen. Tai ettenkö olisi saavuttanut mitään. Tuntuu että "sosiaalisten eläinten" mielestä yksinäisen ihmisen elämä on aina kurjaa ja onnetonta. Itse väittäisin että nämä "sosiaaliset eläimet" ovat ennemmin niitä joiden elämä on rikki seurustelusuhteen puuttumisen vuoksi. Heidän onnensa pohjautuu nimenomaan seurustelusuhteeseen ja muihin sosiaalisiin suhteisiin, mutta he eivät tavallaan ole löytäneet omaa onneaan. Oma onneni pohjautuu taas täysin omiin yksinäisiin harrastuksiini ja voin sanoa että elän onnellisesti. Voi kuulostaa itserakkaalta, mutta haluaisin ennemmin että joku nainen on onnellinen seurustellessaan minun kanssa kuin että minä olen onnellinen kun seurustelen jonkun naisen kanssa.
Kuitenkin viestistä paistoi sellanen "miksi mulla ei ole kun kaikilla muillakin on".
Miksi sitten kirjoitit pitkän viestin suhteettomuudestasi ja kokemattomuudestasi jos se ei ole sinulle mikään ongelma ja olet onnellinen elämässäsi sellaisena kuin se on? Mitä väliä sillä silloin on mitä muut ihmiset ajattelevat jos olet elämääsi tyytyväinen? Miksi kyselet täällä että miltä viestisi kuulostaa, jos olet onnellinen ja tyytyväinen?