Matti "Sig" Inkinen oli epäiltynä lapsipornon hallussapidosta ja Matti ns heitti pyyhkeen rannalle. Jonka jälkeen epäilyn julkituonutta lehteä syytettiin monilta tahoilta yksilön ajamisesta itsetuhoon.
Juha "Turku" Turunen on epäiltynä kidnappauksesta ja kiristämisestä. Juha on posessa ja kaikki mediat ovat kertoneet asiasta. Suuri yleisö on hiljaa hyväksyvää.
Mitä tästä tulee mieleen?
Lapsia saa riistää, mutta aikuisia ei? Vai jotain ihan muuta?
Juha "Turku" Turunen on epäiltynä kidnappauksesta ja kiristämisestä. Juha on posessa ja kaikki mediat ovat kertoneet asiasta. Suuri yleisö on hiljaa hyväksyvää.
Mitä tästä tulee mieleen?
Lapsia saa riistää, mutta aikuisia ei? Vai jotain ihan muuta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
huolimatta et se kuoli, nääs saattoi olla syytön tuohon leimaavimpaan rikokseen jota maailmassa voi tehdä.
Tästä voimme päätellä siis, että Matti olis pitänyt kanssa pistää HETI poseen. Nyt sen annettiin tehdä helpoin poistuminen jos oli oikeasti syyllinen.
Arvot on kaikki päin h:iä.
Minusta ei ole tarpeellista ruotia pelkkiä epäilyjä, varsinkin jos niistäkään ei ole tarkkaa selvyyttä. Todennäköisin syin vangitseminen on jo ihan toisen luokan siirto virkavallalta. Näin siis riippumatta siitä, minkä tyyppisestä rikoksesta on kyse. Vangitseminen itsessään jo rajaa pois paljon rikosnimikkeitä: vangitsemisen yhteydessä on kyseessä vakava rikos.
Toki uutisointi on perusteltua, jos sillä voidaan esimerkiksi edistää tutkintaa tai suojata mahdollisia uusia uhreja. On myös tiettyjä ammatteja, joiden harjoittajilla on minusta syytäkin olla hatarampi suoja kuin muilla, lähinnä ne, jotka ovat ammatikseen lain valvonnan tms sellaisen kanssa tekemisissä.
Pedofiliaepäily ei ole automaattisesti mikään syy leväperäiseen uutisointiin. Päinvastoin tuntuu että nykyinen hysteria oikein kutsuu kaikkia kostonhimoisia hourupäitä summittaisiin epäilyihin, joiden setviminen vie aikaa todellisilta tapauksilta.
kerrakseen...
Niinkuin WP kertoo:
Inkinen toimi muun muassa psykiatrisessa kuntoutus- ja hoitotyössä, lastensuojelutyössä, peruskoulun luokanopettajan sijaisena. Hän opiskeli Turun yliopiston kasvatustieteellisellä osastolla ja hänellä oli mielisairaanhoitajan koulutus. Inkinen oli SDP:n edustajana kaksi kautta Raision kaupunginvaltuustossa ja jäsenenä kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä -jaostossa. Inkisellä oli puolisonsa kanssa kolme lasta.
Minusta tuo jos mikä kertoo ammatinharjoittajasta (vaikka evp) jonka suojan on oltava hatarampi kuin muiden tuollaisten asioiden ollessa kyseessä.
Sinä tietenkin saat olla eri mieltä...
Eiköhän työnantaja saa tiedon tapauksissa, joissa tutkinnassa se tarpeelliseksi koetaan.
Inkisestä ei uutisoitu hänen opintojensa tai isyytensä takia, vaan koska hän oli julkisuuden nimi ja koska lapsiin kohdistuva seksirikollisuusuutisointi myy niin hyvin. Ja julkimo hän oli nimenomaan muusikkona, vaikka toki noissa luottamustoimissakin julkisuusaspekti on; rivilautakuntalainen on kuitenkin vain "raisiolainen valtuutettu"mutta Inkinen oli Sig-Inkinen.
Miksi lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikoksesta EPÄILY tai HUHU olisi riittävä syy palata noitavainoihin ja kumota yksi oikeusvaltion keskeisimpiä kivijalkoja eli syyttömyys kunnes toisin todistetaan? Oikeuskin tekee virheitä, sen tietävät kaikki. Mutta oikeusmurhia syntyy taatusti, jos päätetään että pedofilialokaa saa heittää kuten hyväksi katsoo.
että valtakunnallisesti joku Juha Turunen Turusta on yhtä tunnettu politiikko kuin Inkinenkin.
Inkisen lapset sentään jätettiin rauhaan, mutta lehdissä kovasti on jo kuvailtu Turusen kotitaloa lastenpyörineen kaikkineen.
Kuka on hakenut noitavainoja tms? Kuka on syylliseksi todennut?
Tässä yhteiskunnassa ei pitäisi olla tabu puhua pedofiliasta, eikä sen epäilystäkään.
Sekä kunnallisvaaliehdokkus ovat heikentäneet ko. epäillyn yksityisyyden suojaa, josta johtuen hänen nimensä on julkaistu. Ei silti olisi ollut tarpeellista.
vastaukseni randomille.