Autuaita ovat tietämättömät

(arvaus)

Turusta kiristettiin virolaisten mafiosojen toimesta ja hän kidnappasi Minnan suojellaakseen omaa perhettään.
Mafiosot ovat nyt rahansa saaneet ja Turunen voi siltä osin huoahtaa helpotuksesta.
Ei olisi kannattanut sekaantua hämäräbisneksiin.

7

184

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pekkapipipää

      Sillä suuren tulvan koittaessa he kelluvat

    • voi, voi

      No enpä välttämättä ihan uskoisi! Turusta varmasti kuullaan aikanaan, mutta se mikä itsestäni lähinnä on kiinnostavinta, on se, että liittyykö sieppausjuttuun kuinka monta osapuolta. Turusen imago ainakin näyttäisi olevan täydellisesti vastainen tuon tyyppiselle rikokselle, se kylläkin on myönnettävä. Lehdistössäkin kerrotusta yksikään Turusen tuntenut haastateltu ei ole sanonut mitään negatiivista hänestä ( ainakaan niiden juttujen perusteella, joita itse luin). Ainoa mikä vaikuttaisi omituiselta on se, että mies oli ilmeisimmin(?) suunnitellut vaalimainokseensa asetta rekvisiitaksi.

      Siinä tapauksessa, että mikäli Turunen olisi teon päätekijä ja mikäli hän on toiminut käytännössä yksin, on kyllä vaikeaa keksiä muuta motiivia teolle, kuin mielenhäiriö tai silkka rahanahneus, mutta ihan kaikkea ei varmaankaan kannata uskoa, mitä lehdetkään kirjoittavat.

      Kannattaisikohan sinun olla viljelemättä ihan tuon tyylin juttuja, ainakaan ilman varmaa tietoa?

      • tökkii on

        SOSIAALIDEMOKRAATTI!


      • tökkii on kirjoitti:

        SOSIAALIDEMOKRAATTI!

        Rikkailta väkisinottaminenhan on sosialistien hienoimpien perinteiden mukaista. ;-)


      • merkillistä!
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Rikkailta väkisinottaminenhan on sosialistien hienoimpien perinteiden mukaista. ;-)

        demaripuoluetta!


      • parempien
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Rikkailta väkisinottaminenhan on sosialistien hienoimpien perinteiden mukaista. ;-)

        ajatusten seuraamiseen, Jiiärräkin itseään Robin Hoodina pitää: 'ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille'.

        Toisten epäkohtien seuraaminen ei ole tuottoisaa, mutta itsestään hyvän esiin tuominen on.


    • yksinkertainen.blondi

      kyllä oli jännittävää tulla pieneltä ulkomaan reissulta Suomeen ja nähdä että täällähän tapahtuu ihan naapurissa kuin dekkareissa ikään. Ja vielä monelta kantilta melkoisen läheltä liipaten:(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      750
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      45
      533
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      526
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      517
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      512
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      24
      511
    Aihe