Vuonna 2014:
- 95% suomalaista ajoneuvoista kulkee etanolilla, sähköllä tai puukaasulla.
- Julkinen liikenneverkko on laajentunut 4 kertaiseksi nykyiseen verrattuna kattavuudeltaan ja tiheydeltään
- Yksityisautoilu on vähentynyt 70%
- Suomalainen saa palkkaa keskimäärin 300 euroa kuussa.
- Suomalainen syö ilmaiseksi eikä hänen tarvi maksaa asumisestaan. Toisaalta lämmitetty asuinala on puolittunut nykytilanteesta.
- Valtio on siirtynyt maksamaan lainojaan pois lainanottamisen sijaan.
- Työttömyysaste on 0,05%
- Suomessa on kolme suurta tehdasta jotka tuottavat aurinkopaneeleita jatkuvasti.
- Suomessa massatuotetaan keskikokoisia tuulivoimaloita joita rakentaa ja ylläpitää 100000 henkeä.
- Kaikki suomen jätteet lajitellaan ja kierrätetään tarkoin. Tähän työhön osallistuu 100000 henkeä.
- Maaseutu on jälleenasutettu. Paikallistuotanto on voimissaan.
- Suomalainen kulttuuri on voimaannutettu.
- Elämä pohjolassa ei ole prameaa tai leveää - mutta se on jatkuvaa ja rehellistä. Työntäyteistä ja onnellista.
- Jokaisella suomalaisella on tulevaisuus joka on hyvä jos hän valitsee itse niin. Valinta ei ole vaikea koska sitä ei ole tahallisesti vaikeutettu.
Kiitos vision jakamisesta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
etanolin, sähkön tai puukaasun käyttöön tuossa suuruusluokassa. Etanolin tuottamisen hyötysuhde on melkein 1:1, eli että saat litran etanolia sul menee melkein litra fossiilisia polttoaineita siihen. Esmes biokaasun suhde on 1:6-1:8, eikä sekään tule vielä viidessä vuodessa itseään läpi lyömään.
Tanskalaiset ovat muuten laskeneet, että heidän 1990-luvulla laittamansa tukirahat tuulivoimalle ovat palautuneet 15-kertaisina takaisin. Se on ihan hyvä suhde, joten Suomen kiiriminen maailmanykköseksi tuulivoimassa on melko kovan työn takana. Visiosi nimittäin edellyttäisi sitä.
Ja minä väitän, että seuraavan viiden vuoden aikana ei yksityisautoilu ainakaan vähene. Ja se, että maaseutu jälleenasutettaisiin ja yksityisautoilu samalla vähenisi, niin se on melko mahdoton yhtälö.
En silti halua tyrmätä sinua. On hienoa, että ihmisillä on unelmia paremmasta huomisesta. Minäkin olisin enemmän kuin tyytyväinen jos sinun visiosi toteutuisi.
Visioni on tyydytystä aiheuttava, kuinka moni pitäisi tätä visiota toteuttamisen arvoisena?
Jos heitä on tarpeeksi monta ei kyse ole sen jälkeen muusta kuin organisoitumisesta.
Muutos. Nopea, totaalinen - muttei suunnittelematon. Uusi arvoasetelma ja päätös viedä se läpi.
"Ja se, että maaseutu jälleenasutettaisiin ja yksityisautoilu samalla vähenisi, niin se on melko mahdoton yhtälö."
Miksi matka tiluksilta pelloille pitäisi ajaa autolla? Suomessa liikutaan enimmäkseen työn perässä pakon sanelemana. Jos ihmisen työ on siellä missä hänkin ei hän tarvi autoa liikkuakseen työmaalleen.
Maaseutuyhteisöjen palauttaminen mahdollistaa sen että ihmisillä ei olisi niin suurta tarvetta liikkua "yhteisön" perässä sillä yhteisö on jo ihmisen lähellä. Tarkoituksella nostin julkisen liikenteen määrää - koska sieltä maaseudulta saatta välillä haluta kaupunkiin tuulettumaan. Tai toisinpäin. Julkinen liikenne korvaa yksityisautoilun tarvetta - mutta ei rajoita yksilön vapautta liikkuvuudelle.
Mitä polttonesteisiin tulee niin omavaraisuus on tavoiteltava tila. Esimerkkisi tanskasta on loistava. Ykköseksi ei tarvi päästä - mutta koska tuulivoiman tekeminen on kannattavaa ja meillä on työvoimaa sitä varten (työttömät) niin miksei? Kädet tekemässä watteja tuottavia koneita on yhteiskunnalle parempi kuin kädet nysväämässä pippeliä tai silittelemässä kaljapulloa.
Koska ihmiset eivät toimi palkkiotta voidaan visioida maailma mikä on tarkoitus rakentaa - ja kun se on valmis niin jakaa se maailma ihmisille sen panoksensa mukaan mitä he ovat tehneet sen vision eteen. Kutsuttakoon sitä visionääriseksi yhteiskuntasopimukseksi jonka edut korjataan nykyhetkestä vasta 15 vuoden päästä. Sitä ennen onkin paljon tehtävää... :)
kuten edellisen kommenttini otsikko jo kaiken kertoi: uskonpuute.
Miten Sinä saat ihmiset uskomaan visioosi?
Ja osoittamalla että se on ihan käytännössä mahdollinen jos päätetään että nyt asioista tulee tälläiset. Käytännön ongelmat ovat ratkottavissa - vaikka se "suurena muutoksena" onkin täysin järjen tuolla puolen - niin palastelemalla asia osaongelmiksi ja osaongelmat ratkaisemalla nähdään että kyseessä ei ole mahdottomuus - vain muutos jota voidaan kannattaa ja se voidaan hyväksyä. Eikä kenenkään tarvi luopua LIIAN paljosta ja jokaisen hyvää elämää voidaan suojella muutoksen läpi - ja myös palkita niitä jotka ovat antaneet paljon.
Se on valintakysymys. Se on myös henkisesti hyvin vapauttavaa huomata että on vaihtoehto joka ei ole tuhoisa ja joka on kaikenkaikkiaan hyvä, johon sisältyy toki valtavasti työtä - mutta sillä työllä on tarkoitus ja palkitsevuus sekä yksilön että yhteisön kannalta - ja että tuo linja johtaa kohti oikeaa.
Voin tarjota uskoa ja tarjoan käteni joilla rakentaa tuota uutta. Sitoutumiseni omalta osaltani.
tiedätkö mistä se johtuu? Sanoistasi, jotka kuitenkin ovat hyvää tarkoittavia, sinulta puuttuu meriitit ja uskottavuus. En sano tätä pahaa tarkoittaen vaan yksinkertaisesti siksi puuttuu voima, koska näytöt puuttuvat. Ei saarnat mitään edesauta. Pitää näyttää, että MÄ TEEN NÄIN JA MUL MENEE VITUN HYVIN ja maailmakin tässä sivussa tulee pelastettua. Ihminen on niin itsekäs, että ensin oma hyvinvointi ja jos nyt maailma siinä sivussa sattuu pelastua ni hyvä niin.