Olen lopensa kyllästynyt tähän oravan pyörään jota en kuitenkaan osaa lopettaa vaikka kärsinkin koko ajan enkä osaa nauttia elämästäni. Kukaan ei varmaan ymmärrä ja olettaa että olen vain tyytyväinen tilanteeseeni mutta näin ei ole ollut vuosiin, päinvastoin.
Olen 26-vuotias ja ollut suurinpiirtein aina parisuhteessa 16-vuotiaasta lähtien, ensin vajaat 3v ja erosin kun ei tuntunut oikealta enää ja muutin toiselle paikkakunnalle. Hänen kanssaan jäimme pitämään yhteyttä n.3v ja silloin vietin noin vuoden kunnon sinkkuelämää, kunnes löysin jo uuden miehen, jonka kanssa olin taas noin 3v. ja olimme onnellisia mutta pieni välimatka teki suhteesta hiukan vapaamman. Menin paljon myös erillään. No, sitten tuli pieni kyllästyminen ja ahdistus tuossa suhteessa, kun taas toinen osapuoli olisi halunnut kaikkea, naimisiin ja lapset jne. koko kuvion ja sanoo että olen se ketä hän on etsinytkin. No erosin ja muutin pois ja heti suhde taas uuden kanssa. Hänen kanssaan oli villiä ja olin aivan rakastunut. Asuin uudella paikkakunnalla ja roikuin hänessä sillä olin niin pelokas ja yksinäinen ja turvaton. No siinä sitten alkoivat kaikki ongelmat, todella pahat riidat ja hän osoittautui pelottavaksi vihaisena ja muutenkin tunsin olevani kuin pieni hiirulainen hänen kanssaan. Pidin yhteyttä exääni ja näimmekin välillä, kun olin niin avuton olevinani. Mietin vain että en voi lopettaa yhteyden pitoa häneen.
No sitten taas parin vuoden jälkeen muutin ja samalla erottiin tämän miehen kanssa ja olin todella vihainen ja pettynyt häneen ja kaikkeen. Vietin villin kesän ja taas lennossa tutustuin ja ihastuin ja olen tapaillut jo jonkun aikaa uutta miestä, taas välimatkalla varustettuna. Mutta samalla pidän yhteyttä kahteen edelliseen exääni ja näemmekin välillä. Heistä molemmat ovat sillä kannalla että odottavat minua ja haluavat takaisin. Enkä osaa sanoa kun että en tiedä mitään ja että eläkää elämäänne jne. Uuden tuttavuuden kanssakin on ongelmia, ei muuten mutta hän asuu kaukana ja muutakin käytännön juttuja.
Olen koko ajan oravan pyörässä ja vaikka itse laitan suhteeni poikki, en osaakaan olla ilman exiäni, varsinkin kun molemmat haluavat minun kanssa jakaa elämänsä ja menisivät naimisiin vaikka heti(eivät tiedä toistensa ajatuksista). Se hämmentää enkä tiedä miten suhtautua. Minulla on ollut vaikeaa itseni kanssa aina enkä arvosta itseäni tippaakaan ja olen epävarma itsestäni. En tiedä miten tästä pääsee eroon. Tiedän että sanotte vaan että, no sanot että nyt loppu. Mutta en osaa. olen koittanut olla jyrkkä. Kuulostaa kamalalta koko teksti
Olen 26-vuotias ja ollut suurinpiirtein aina parisuhteessa 16-vuotiaasta lähtien, ensin vajaat 3v ja erosin kun ei tuntunut oikealta enää ja muutin toiselle paikkakunnalle. Hänen kanssaan jäimme pitämään yhteyttä n.3v ja silloin vietin noin vuoden kunnon sinkkuelämää, kunnes löysin jo uuden miehen, jonka kanssa olin taas noin 3v. ja olimme onnellisia mutta pieni välimatka teki suhteesta hiukan vapaamman. Menin paljon myös erillään. No, sitten tuli pieni kyllästyminen ja ahdistus tuossa suhteessa, kun taas toinen osapuoli olisi halunnut kaikkea, naimisiin ja lapset jne. koko kuvion ja sanoo että olen se ketä hän on etsinytkin. No erosin ja muutin pois ja heti suhde taas uuden kanssa. Hänen kanssaan oli villiä ja olin aivan rakastunut. Asuin uudella paikkakunnalla ja roikuin hänessä sillä olin niin pelokas ja yksinäinen ja turvaton. No siinä sitten alkoivat kaikki ongelmat, todella pahat riidat ja hän osoittautui pelottavaksi vihaisena ja muutenkin tunsin olevani kuin pieni hiirulainen hänen kanssaan. Pidin yhteyttä exääni ja näimmekin välillä, kun olin niin avuton olevinani. Mietin vain että en voi lopettaa yhteyden pitoa häneen.
No sitten taas parin vuoden jälkeen muutin ja samalla erottiin tämän miehen kanssa ja olin todella vihainen ja pettynyt häneen ja kaikkeen. Vietin villin kesän ja taas lennossa tutustuin ja ihastuin ja olen tapaillut jo jonkun aikaa uutta miestä, taas välimatkalla varustettuna. Mutta samalla pidän yhteyttä kahteen edelliseen exääni ja näemmekin välillä. Heistä molemmat ovat sillä kannalla että odottavat minua ja haluavat takaisin. Enkä osaa sanoa kun että en tiedä mitään ja että eläkää elämäänne jne. Uuden tuttavuuden kanssakin on ongelmia, ei muuten mutta hän asuu kaukana ja muutakin käytännön juttuja.
Olen koko ajan oravan pyörässä ja vaikka itse laitan suhteeni poikki, en osaakaan olla ilman exiäni, varsinkin kun molemmat haluavat minun kanssa jakaa elämänsä ja menisivät naimisiin vaikka heti(eivät tiedä toistensa ajatuksista). Se hämmentää enkä tiedä miten suhtautua. Minulla on ollut vaikeaa itseni kanssa aina enkä arvosta itseäni tippaakaan ja olen epävarma itsestäni. En tiedä miten tästä pääsee eroon. Tiedän että sanotte vaan että, no sanot että nyt loppu. Mutta en osaa. olen koittanut olla jyrkkä. Kuulostaa kamalalta koko teksti
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja todella lopettaa se peli exiesi kanssa. Heitäkin kohtaan teet väärin jos pidät heitä jossain luulossa vielä ja entäs tämä uusi sitten? Vaikutat olevan vaan pahemman luokan pelinainen ja kerjäät existäsi lohtua, kun sulla menee bänks. Opettele ensin itsenäiseksi ihmiseksi, käymään erosi läpi tunteineen päivineen, ja olemaan ja elämään yksin, jottet riipu ja roiku missään suhteissa vuosikausia. Suhteesi vaikuttaa ihan samanlaiselta kuin alkoholistin suhde viinaan. Oliko pahasti sanottu? mutta ehkä tämä herättää sut jotakin huomaamaan! Kiitos ja Anteeks!
arvelinkin että jämäkkää tekstiä sieltä tulee..mutta jos tuntisit minut niin tietäisit että ei ole pelihommista kyse, sillonhan oisin tyytyväinen.vaan täysin pelokkuudesta, uskaltamattomuudesta, päättämättömyydestä, kiltteydestä jne..ja ei tuo alkoholismi kauas menny, koko suku on sitä..oon kaikin puolin epäonnistunu, tiiän sen.