Soinilta hauska lausunto kidnappaus

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63558-sieppaustapaus-timo-soinilta-erikoinen-kommentti

"- Jos turkulainen sieppaaja, joka oli SDP:n kuntavaaliehdokkaana, olisi ollut listoillamme olisi kitalakeni ollut täynnä karvamikkejä. Jutta Urpilaiselta kukaan ei ole kysynyt mitään......"

Varsin paikkaansa pitävää tekstiä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että mikäli media toimisi tasapuolisesti, olisi Jutta Urpilaista haastateltu asiasta välittömästi kaapparin paljastuttua SDP:n ehdokkaaksi.

Nyt näin ei ole tapahtunut. Kuten myöskin Jutta Urpilainen on mennyt piiloon "salakämppään" odottelemaan kohun laantumista, jonka jälkeen tapauksen voi jättää kommentoimatta "vanhana juttuna". Mikäli Soini olisi tehnyt samanlaisen tempun vaikkapa Halmeen möhläilyissä, olisi se uutisoitu näyttävästi otsikoin: "MISSÄ SOINI PIILEKSII?" ja "SOINI EI KANNA VASTUUTAAN".

Ehkäpä on itsestäänselvää, ettei SDP:n puheenjohtajalta voi odottaa edes sentasoista suoraselkäisyyttä kuin Soinilta! Siis puhumme TO-DEL-LA kiemuraisesta selästä. Onhan SDP:llä toki ennenkin ollut rikollisia varkaista pahoinpitelijöihin ja raakoihin pedofiileihin ja lapsenpolttajiin asti aina ehdokastasolle asti. Ehkäpä heillä on tästä syystä jo vanhastaan totuttuna käytössä ns "damage-controll" käytännöt. Eli luotetut miehet ja naiset avainpaikoissa mediassa, valmiina kriisin hetkellä painamaan jarrua median toiminnassa.

Selkeää on se, että valtaosaltaan suomessa media ei ole sitoutumatonta eikä puolueetonta muuten kuin nimellisesti. Rehellisimpiä taitavat olla ne, jotka avoimesti ilmoittavat puoluekantansa.
11248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sanomaan vakavalla naamalla "Minulla ei ole mitään tekemistä kidnappauksen kanssa" ilman että syyllisyyden merkit näyttäisivät paistavan kasvoiltaan kuin tuhannen watin lamppu.

Ennen tämän saavuttamista, ei Urpilainen ole valmis kameroiden eteen.

Äänestä

Media on pullollaan sdp:n puolustelijoita, siksi ei kysytä, että näinkö SDP hankkii vaalirahoituksensa?
Jos kaappaaja olisi ollut Persu, niin tätä olisi kysytty Soinilta jo satoja kertoja?
Nyt Vanhastakin painostetaan valehtelusta vaalirahajupakassa, että demarien oma "vaalirahan epäilty" keruumenetelmä jäisi huomiotta?
Voi vaan ihmetellä minkä tasoisia ehdokkaat on keskimäärin demareilla ja vahinkohan tämä oli kokonaan, että se tuli julki, sitähän on mediakin pahoitellut!

Uskon, että poliisia tästä lopulta syytetään, onhan kaappari niin suuren puolueen edustaja, että SAK voi halutessaan julistaa vaikka yleislakon, jos annetaan useampi vuosi kakkua!
Voi sanoa, että muutama vuosi vankeutta ja vaikka puolet summasta jää kaapppaajalle, niin matkijoita löytyy, mutta sehän lienee lainlaatijoiden tarkoituskin!!!

Äänestä
  • puoluetta tähän rikokseen, vaikka sieppaaja olikin sdp:n ehdokkaana.

    T:kokkare

    Äänestä

  • sotkea.. kirjoitti:

    puoluetta tähän rikokseen, vaikka sieppaaja olikin sdp:n ehdokkaana.

    T:kokkare

    Puolueen ehdokas on puolueen peilikuva!
    TÖRKEÄÄ RIKOLLISTA TOIMINTAA!!

    Äänestä

  • ehdokkaatkin! kirjoitti:

    Puolueen ehdokas on puolueen peilikuva!
    TÖRKEÄÄ RIKOLLISTA TOIMINTAA!!

    hävettävä puolue KEPU.

    Äänestä

  • sotkea.. kirjoitti:

    puoluetta tähän rikokseen, vaikka sieppaaja olikin sdp:n ehdokkaana.

    T:kokkare

    Mutta demarit kytkee mielellään, jos tekijä on vaikka toisen puolueen sitoutumaton ehdokas, niin johan esim. Soinia yritettiin niputtaa samaan nippuun, miksi ei sitten nyt Urpilaista?
    Olisihan ollut kohteliasta kysyä, että jatkaako hän puolueen jäsenenä ja tiesikö puolueen johto tälläisestä rahanhankinnasta, ym, ym...
    Niin ja haluan kiittää ensiksi hyvästä yrityksestä!

    Nykyinen Vanhas häly on vain osoitus siitä, että huomio käännetään muualle, kun oma mies tekee rahan hankintaa, eikä kenties vain muista väärin?

    Äänestä

Jutta Urpilaisen toimet ovat raakoja ja häikäilemättömiä, ja ne on kohdistettu sananvapautta ja lehdistönvapautta vastaan.

Tämän jälkeen en voi katsoa Urpilaisen kuvaa ajattelematta: "DESPOOTTI!"

Äänestä

Ihan kippurassa neurokohtauksen saaneena olin minäkin, kun luin Soinin prokista tuon 'karvamikkejä kitalaessa' -kommentin! Että voikin keksiä. Tai ei keksinyt, vaan näinhän se on ollut justiinsa. Heh-heh. - Ei muuta kommenttia nyt.

Äänestä
  • Ai kauheeta, anteeksi. Sitä voikin ihminen tehdä kamalasti virheitä:
    Po. 'naurukohtauksen saaneena'... sekä 'luin Soinin plokista' .
    Parannan tapani, aina on oikoluettava, sillä aivot ja sormet eritahtiset.

    Äänestä

Olis varmaan jahdattu "karvamikit" ojossa pitkin katuja lausuntoa tilanteesta.

Äänestä
  • Haluan ihan ensiksi kiittää hyvästä yrityksestä!
    Jos kaikki olisi puolueessamme yhtä tarmokkaita, rahoitustilanne olisi hyvä!
    Eipä meidän muutenkaan suuria rahavaroja kukaan uskalla penkoa, koska takanamme on sak joka voi pistää Suomen jäihin, jos joku tutkii meidän saamiemme rahojen taustoja.
    Kiitän vielä koko porukkaa, mutta vahinkojahan sattuu, että kuorma voi kaatua kesken hyvän yrityksen:))

    Jutta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapauksesta. kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63558-sieppaustapaus-timo-soinilta-erikoinen-kommentti

"- Jos turkulainen sieppaaja, joka oli SDP:n kuntavaaliehdokkaana, olisi ollut listoillamme olisi kitalakeni ollut täynnä karvamikkejä. Jutta Urpilaiselta kukaan ei ole kysynyt mitään......"

Varsin paikkaansa pitävää tekstiä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että mikäli media toimisi tasapuolisesti, olisi Jutta Urpilaista haastateltu asiasta välittömästi kaapparin paljastuttua SDP:n ehdokkaaksi.

Nyt näin ei ole tapahtunut. Kuten myöskin Jutta Urpilainen on mennyt piiloon "salakämppään" odottelemaan kohun laantumista, jonka jälkeen tapauksen voi jättää kommentoimatta "vanhana juttuna". Mikäli Soini olisi tehnyt samanlaisen tempun vaikkapa Halmeen möhläilyissä, olisi se uutisoitu näyttävästi otsikoin: "MISSÄ SOINI PIILEKSII?" ja "SOINI EI KANNA VASTUUTAAN".

Ehkäpä on itsestäänselvää, ettei SDP:n puheenjohtajalta voi odottaa edes sentasoista suoraselkäisyyttä kuin Soinilta! Siis puhumme TO-DEL-LA kiemuraisesta selästä. Onhan SDP:llä toki ennenkin ollut rikollisia varkaista pahoinpitelijöihin ja raakoihin pedofiileihin ja lapsenpolttajiin asti aina ehdokastasolle asti. Ehkäpä heillä on tästä syystä jo vanhastaan totuttuna käytössä ns "damage-controll" käytännöt. Eli luotetut miehet ja naiset avainpaikoissa mediassa, valmiina kriisin hetkellä painamaan jarrua median toiminnassa.

Selkeää on se, että valtaosaltaan suomessa media ei ole sitoutumatonta eikä puolueetonta muuten kuin nimellisesti. Rehellisimpiä taitavat olla ne, jotka avoimesti ilmoittavat puoluekantansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu