Vihdoinkin.

Kyllä henkisen väkivallan pystyy ammattilainen "todistamaan". Se ei ole ongelma. Mielestäni isompi ongelma on uhrin havahtuminen henkisen väkivallan kohteena. Niin usein käy siten, ettei uhri ymmärrä olevansa henkisen väkivallan kohde.

psyk.opisk. kirjoitti:

Kyllä henkisen väkivallan pystyy ammattilainen "todistamaan". Se ei ole ongelma. Mielestäni isompi ongelma on uhrin havahtuminen henkisen väkivallan kohteena. Niin usein käy siten, ettei uhri ymmärrä olevansa henkisen väkivallan kohde.

Kyllä mie luulen, että nuo ammattilaisten todistukset jäävät oikeuden istunnossa vakuuttavuudessaan uskovaistenseuroissa pidettyjen todistuspuheenvuorojen tasolle. Sen vertaista paskaa olen kuullut psykologien puhuvan ihan kirkkain otsin ja asiastaan vakuuttuneena. Jonkun niitäkin pitäisi hiukan kiskoa lähemmäs tavallista arkea.

Mutta kyllähän tämä psyk.opisk.. (Valt.Yo?) asiaakin puhuu. Ja nähdäkseni hänellä on hyvä tahto, mikä ei ole vallan vähäinen asia.

Minunkin piti elää aikuiseksi, ennen kuin pohjimmiltani ymmärsin, että olen saanut tuta kohtuuttomia. Tuossa hetki sitten kerroin, kuinka veljeni pieksi minut lattiaan naapurinrouvan nähden, vaikka olin alasti - ja äitini ei reagoinut mitenkään. Enkä tiedä, oliko sekään ihan tervettä, että jostakin pikkukolttosesta koulussa äiti katsoi aiheelliseksi piiskata minua mattopiiskalla. Tai se että äiti antoi puukon käteeni ja käski tappaa itsensä.

Olihan se piiskaaminen vanhan ajan käsityksen mukaan rangaistus, mutta kyseinen tapaus sattui sentään 80-luvulla. Kyllä silloinkin jo osattiin kyseenalaistaa piekseminen. Ja olen jopa sitä mieltä, että minä olisin kestänyt jonkinmoisen ruumiillisenkin puuttumisen - jos se olisi tapahtunut kun asia oli tuore, eikä monen päivän päästä. En vieläkään pysty ymmärtämään sitä, että äitini katsoi kalenterista, että koska on sopiva aika selkäsaunalle. Ja vaikka sanoin, että olisin kestänyt, niin en minä sitäkään nykyään asiallisena pitäisi. Taisin vain olla niin kiltti, että annoin äitini piestä, vaikka saatoin jo silloin olla kooltani häntä suurempi. Mutta niin. Lapsiin kohdistuva väkivaltahan oli sallittua, jopa suotavaa.

Vaan tässäpä nimenomaan lapsiin kohdistuvan väkivallan erityinen vaara on: lapsi ei osaa puolustautua eikä tunnista kohtuuttomuutta.

teak kirjoitti:

Kyllä mie luulen, että nuo ammattilaisten todistukset jäävät oikeuden istunnossa vakuuttavuudessaan uskovaistenseuroissa pidettyjen todistuspuheenvuorojen tasolle. Sen vertaista paskaa olen kuullut psykologien puhuvan ihan kirkkain otsin ja asiastaan vakuuttuneena. Jonkun niitäkin pitäisi hiukan kiskoa lähemmäs tavallista arkea.

Mutta kyllähän tämä psyk.opisk.. (Valt.Yo?) asiaakin puhuu. Ja nähdäkseni hänellä on hyvä tahto, mikä ei ole vallan vähäinen asia.

Minunkin piti elää aikuiseksi, ennen kuin pohjimmiltani ymmärsin, että olen saanut tuta kohtuuttomia. Tuossa hetki sitten kerroin, kuinka veljeni pieksi minut lattiaan naapurinrouvan nähden, vaikka olin alasti - ja äitini ei reagoinut mitenkään. Enkä tiedä, oliko sekään ihan tervettä, että jostakin pikkukolttosesta koulussa äiti katsoi aiheelliseksi piiskata minua mattopiiskalla. Tai se että äiti antoi puukon käteeni ja käski tappaa itsensä.

Olihan se piiskaaminen vanhan ajan käsityksen mukaan rangaistus, mutta kyseinen tapaus sattui sentään 80-luvulla. Kyllä silloinkin jo osattiin kyseenalaistaa piekseminen. Ja olen jopa sitä mieltä, että minä olisin kestänyt jonkinmoisen ruumiillisenkin puuttumisen - jos se olisi tapahtunut kun asia oli tuore, eikä monen päivän päästä. En vieläkään pysty ymmärtämään sitä, että äitini katsoi kalenterista, että koska on sopiva aika selkäsaunalle. Ja vaikka sanoin, että olisin kestänyt, niin en minä sitäkään nykyään asiallisena pitäisi. Taisin vain olla niin kiltti, että annoin äitini piestä, vaikka saatoin jo silloin olla kooltani häntä suurempi. Mutta niin. Lapsiin kohdistuva väkivaltahan oli sallittua, jopa suotavaa.

Vaan tässäpä nimenomaan lapsiin kohdistuvan väkivallan erityinen vaara on: lapsi ei osaa puolustautua eikä tunnista kohtuuttomuutta.

ojasta allikkoon. On tietysti hyvä, että asioihin tulee järjestystä, mutta helposti vain sitten ylireagoidaan, kuten lasten pahoinpitelylain puitteissa on usein tehty.

Henkinen väkivalta - näin väitän - on enemmän naisten kuin miesten harjoittamaa. Jotta siltä osin lakiin saataisiin voimaa, on miesten hakeuduttava poliisin puheille. Ja sitten alkaakin se avioero. Eli parempi vaan lähteä, jos tilanne on sellainen.

Hienoa on tällainen laki kuitenkin, saavat sitten kaiken maailman tutkijat röyhistellä, että miehenkin asialla on oltu. Se, ettei lakia käytetä, ei ole lainsäätäjän vika, vaan miesten, jotka eivät edes usko, että siitä olisi jotain hyötyä.

Teak, minä sain selkääni joskus aamulla varoiksi, mutta silloin ihan vähän vaan. Jos ympäristössä tapahtui jotain, sain siitäkin selkään. Ei ollut niin väliksi saada selville, muka syyllinen oli, mutta jos se olin minä, olin ainakin sitten saanut rangaistuksen, vaikkei asia selviäisikään.

En tiedä, onko oikea sana, mutta sanoisin, että äitisi, samoin, kuin minun, olivat ainakin tuolloin jollain tapaa häiriintyneitä. Ehkä joskus voimme ainakin osaksi antaa anteeksi.

se yrittäjä kirjoitti:

ojasta allikkoon. On tietysti hyvä, että asioihin tulee järjestystä, mutta helposti vain sitten ylireagoidaan, kuten lasten pahoinpitelylain puitteissa on usein tehty.

Henkinen väkivalta - näin väitän - on enemmän naisten kuin miesten harjoittamaa. Jotta siltä osin lakiin saataisiin voimaa, on miesten hakeuduttava poliisin puheille. Ja sitten alkaakin se avioero. Eli parempi vaan lähteä, jos tilanne on sellainen.

Hienoa on tällainen laki kuitenkin, saavat sitten kaiken maailman tutkijat röyhistellä, että miehenkin asialla on oltu. Se, ettei lakia käytetä, ei ole lainsäätäjän vika, vaan miesten, jotka eivät edes usko, että siitä olisi jotain hyötyä.

Teak, minä sain selkääni joskus aamulla varoiksi, mutta silloin ihan vähän vaan. Jos ympäristössä tapahtui jotain, sain siitäkin selkään. Ei ollut niin väliksi saada selville, muka syyllinen oli, mutta jos se olin minä, olin ainakin sitten saanut rangaistuksen, vaikkei asia selviäisikään.

En tiedä, onko oikea sana, mutta sanoisin, että äitisi, samoin, kuin minun, olivat ainakin tuolloin jollain tapaa häiriintyneitä. Ehkä joskus voimme ainakin osaksi antaa anteeksi.

Niin... Hehän jatkoivat häiriintynyttä kasvatusperinnettä tai käyttivät sitä hyväkseen oman ahdistamisen purkamisessa. Äitini on jo vanha, enkä tiedä, haluanko enää kaivaa näitä asioita esiin. Vaikka olisi kuinka hyväkuntoinen ollakseen yli 70, niin jotenkin haluan häntä jo suojella. Tämä suojelelmisen ongelmahan toisaalta on yhden sortin este kaiken perheväkivallan selvittelyssä.

Haluaisin antaa anteeksi äitilleni, kuten veljelleni olen antanut. Mutta en vain osaa enkä pysty. Ja vieläpä asiassa on se puoli, että anteeksiantaminen ei tunnu korjaavan ongelmia, pikemminkin kyse on siitä, että lähtee kyseisen ihmisen kanssa tulevaisuutta kohden mahdollisimman hyvillä mielin.

Häiriintynyttä tuo äitiemme käytös oli. Eihän ennenkään kaikki lyöneet "kasvattaessaan".

Pääaiheesta sen verran, että vaikea minunkin on uskoa, että laki mitään muuttaa. Pikemminkin se houkuttelee keksimään entistä hienovaraisempia kiusaamisen keinoja. Henkistä väkivaltaahan voi toteuttaa, kun sen on hyvälle alulle saanut, tuskin havaittavin elein ja ilmein. Milläpä sellaisia osoittaa, ja miten osoittaa niiden tarkoitusperä?

se yrittäjä kirjoitti:

ojasta allikkoon. On tietysti hyvä, että asioihin tulee järjestystä, mutta helposti vain sitten ylireagoidaan, kuten lasten pahoinpitelylain puitteissa on usein tehty.

Henkinen väkivalta - näin väitän - on enemmän naisten kuin miesten harjoittamaa. Jotta siltä osin lakiin saataisiin voimaa, on miesten hakeuduttava poliisin puheille. Ja sitten alkaakin se avioero. Eli parempi vaan lähteä, jos tilanne on sellainen.

Hienoa on tällainen laki kuitenkin, saavat sitten kaiken maailman tutkijat röyhistellä, että miehenkin asialla on oltu. Se, ettei lakia käytetä, ei ole lainsäätäjän vika, vaan miesten, jotka eivät edes usko, että siitä olisi jotain hyötyä.

Teak, minä sain selkääni joskus aamulla varoiksi, mutta silloin ihan vähän vaan. Jos ympäristössä tapahtui jotain, sain siitäkin selkään. Ei ollut niin väliksi saada selville, muka syyllinen oli, mutta jos se olin minä, olin ainakin sitten saanut rangaistuksen, vaikkei asia selviäisikään.

En tiedä, onko oikea sana, mutta sanoisin, että äitisi, samoin, kuin minun, olivat ainakin tuolloin jollain tapaa häiriintyneitä. Ehkä joskus voimme ainakin osaksi antaa anteeksi.

käyttävät miehet ihan yhtä taitavasti kuin naisetkin.
Näin väitän.