Olen pitkään miettinyt kannattaako minun jatkaa parisuhdetta mieheni kanssa.. Asiaan liittyy monenlaista, mutta yksi suurimmista syistä on miehen loukkaava puhe/käytös minulle. Usein riidan tullen ja muutenkin mieheni saattaa puhua minulle hyvin loukkaavasti. Äsken hän sanoi, kun tokaisin, että minun on tehnyt koko viikon mieli seksiä, että ihanko totta, eikä ollut uskoa korviaan, että juuri minun tekee mieli seksiä. Sitten ikään kuin naljasteli, että olisit ilmottanut hänellekin jne. Joka kerta, kun puhun jotain seksistä, hän jollain tavalla lyttää ja mollaa minua ja yrittää antaa sellaisen kuvan, että minä olen meidän suhteessa haluton, eikä minun tee mieli, mikä ei pidä ollenkaan edes paikkaansa. Lisäksi hän oli vitsaillut työkavereidensa kanssa, että millonkahan hän mahtaa saada..se nyt on varmasti miesten välistä huumoria, minkä tavallaan ymmärrän. Monesti mietin, että suutunko minä aina turhasta, mutta mieheni on kyllä aika mestari suututtamaan.. Tällainen jatkuva herjaus asiasta kuin asiasta syö pitemmän päälle aika lailla itsetuntoa. En tiedä usein olen eroa pohtinut, mutta aina olen kuitenkin suhdetta jatkanut. Joskus tuntuu, että mieheni on melko kyvytön käsittelemään tunteitaan, eikä siedä keskustelua juuri ollenkaan, vaikka muuten hyvä mies onkin. Tuntuu vaan, etten saa tarpeeksi arvostusta parisuhteessa...
Mieheni on moukka??
Suutunko aina turhasta??
81831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä välitä, miehet ei osaa keskustella kun niillä on ne putkiaivot..
Minulle vain tuli ensimmäiseksi mieleen että niin, miksi et kertonut hänelle? SIllä kumpikin voittaa, jos hän tahtoo seksiä ja sinä tahdot seksiä niin... eikö ole ihan loogista että menet sitä hänelle ehdottamaan? Ymmärrän ihan hyvin että tuo asia saattoi hiukan ottaa päähän ja tuli laukaistua väähän tylysti.
Oletan että puhut aivan muusta kuin tuosta esimerkistä, jos miehen seksihalut ovat suuremmat kuin sinun, on ihan luonnollista että hän turhautuu siihen. Varsinkin jos kokee jatkuvaa torjuntaa sillä saralla.
Onko mahdollista että tekisitte tuolle nimenomaiselle asialle jotain? Saattaa se naljailu muutenkin vähentyä jos tuo ongelma menee pois päiväjärjestyksestä, ehkäpä?
***
Typerintä mitä voi tehdä on sanoa jälkeenpäin että olisi tehnyt mieli.
Vähemmästäkin palaa miehen pinna.
Sain tuosta sen kuvan, että miehesi on se joka ei halua seksiä ja laittaa heti sinun syyksi sen. Jotkut miehet (ehkäpä naisetkin) ovat sen luonteisia, että laittavat kaiken toisen syyksi vaikka itsessä se suurempi "vika" on. Heikko itsetunto, ei voi myöntää. Sama minulla, sain aina naljailua osakseni kun halusin mieheltäni seksiä. No ei ole enää sitä miestä, onneksi....
"Lisäksi hän oli vitsaillut työkavereidensa kanssa, että millonkahan hän mahtaa saada..."
Miehesi on moukka! On erittäin epälojaalia ja epäkunnoittavaa sinua kohtaan, että hän kertoo työkavereilleen teidän kahden välisistä yksityisistä asioista!
Hän ei todellakaan arvosta sinua. Mieheltäsi näyttää lisäksi puuttuvan hyvät käytöstavat. Hyvä parisuhde perustuu keskinäiseen arvostukseen, luottamukseen ja rakkauteen.
"Lisäksi hän oli vitsaillut työkavereidensa kanssa, että millonkahan hän mahtaa saada..."
Jos oma mieheni vitsailisi tuollaista kun olisin vieressä kuulemassa, sanoisin että heti kun lääkäri kirjoittaa reseptin sinisille pillereille. Tuo on aivan yhtä hauskaa kuin miehesi vitsit.
Totta. Mieheltäni puuttuu myös käytöstavat.. Sinänsä pikku juttuja, mutten tiedä, jaksanko koko loppuelämää... Tänään, kun olimme kaupassa, miehelläni oli koko ajan kiire, hän hoputtaa ym. Hän sättii lähes päivittäin kaikista pikku asioista ja sävy on melko syyllistävä. Kauppareissulla tuli myyjä vastaan kuljettaen tilaa vaativaa kärryä, minä tulin mieheni perässä, jolloin mieheni mulkaisi minua, että varmasti tajuan väistää, vaikka olin jo reunassa.. En siis ole mikään lapsi, jota miehen täytyy holhota.. Hän napisi herkkusienistä, jotka olin pakannut, että olenko varmasti pakannut ne oikein. Hän määrää muutenkin kaikesta, kahvillekin menin reissulla melkein varkain. Joudun piilottamaan kaikki postimyynnistä ostamani tavarat, ettei minun tarvitsisi kuulla nalkutusta niistä, vaikka ostan omilla rahoillani. Eräässä toisessa kaupassa hän laski leikkiä myyjän kuulen, kun ehdotin jotain, mies tokaisi, että löytyisikö kaupasta minulle vaikka tiskaamista.. Minusta tuollainen ei ole kovin hauskaa/fiksua huumoria.
Täys houkka.