Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pitääkö Gooteilla välttämättä olla mustat hiukset?

sokerinenJokeri

Eli joo otsikko ketookin jo kysymykseni.
Olen pukeutunut mustiin jo 10v lähtien pari vuotta myöhemmin löysin Gootti vaatteet isosiskoni avulla.
Ihatuin oitis niihin sillä ne ovat kauniita ja "herkkiä" ja minä vaan pidin niistä.
Nykyään olen 14v ja minun hiukseni ovat vaaleat, hieman ruskehtavat ja niissä vilahtelee paikoin myös kultainen sävy(En ole väejännyt hiuksiani kertaakaan!). Kaverini ovat kuitenkin sanoneet että en voi olla oikea Gootti jos minulla ei ole mustia hiuksia. Itse en haluaisi värjätä niitä enkä näe sitä tarpeeliseksi, vnhempanikaan eivät hiusten värjäykseen suostu.
Eli haluaisin tietää teidän mielipiteenne asiasta...

Olkaa kilttejä ja auttakaa minua!

22

2280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady Ligeia

      Sori, mutta pukeutunut jo 10 v mustiin, mutta asut silti kotona? Tai siis niin ymmärsin, kun vanhempien mielipiteillä on väliä.. Millos aloitit, 5-vuotiaana? :D

      Mitä hiustenväriin tulee, ei niiden ole pakko olla mustat mutta mieluusti 'luonnottoman' väriset, elikä jokin shokkiväri esim. punainen, liila tai pinkki.. Tai vaikka vihreä! Tai sitten aivan platinanvaaleiksi värjätyt tai valkoiset hiukset (shokkivärillä saa).

      Tuollaiset luonnollisen väriset hiukset kieltämättä näyttää vähän platkuilta ja huonoilta goottivaatteiden kanssa.. Tai siis, en osaa selittää, jotenkin ne dramaattiset ja huomiotaherättävät vaatteet vaativat kaverikseen niin meikkiä kuin voimakkaansävyisiä hiuksia..

      • Lady Ligeia

        Sanoitkin aloitusviestissä ikäsi, joten ignoraa viestini alku.

        Mutta siis edelleen olen samaa mieltä noista hiuksista. Hiustenväri tietty määräytyy vähän tyylinkin mukaan, eli oletko romantigoth vai mikä.


      • sokeroituJokeri
        Lady Ligeia kirjoitti:

        Sanoitkin aloitusviestissä ikäsi, joten ignoraa viestini alku.

        Mutta siis edelleen olen samaa mieltä noista hiuksista. Hiustenväri tietty määräytyy vähän tyylinkin mukaan, eli oletko romantigoth vai mikä.

        aloitin mustiin pukeutumisen kun olin 10vuotta. Olen nyt 14vuotias tyttönen.


      • Jööttikyrpä
        Lady Ligeia kirjoitti:

        Sanoitkin aloitusviestissä ikäsi, joten ignoraa viestini alku.

        Mutta siis edelleen olen samaa mieltä noista hiuksista. Hiustenväri tietty määräytyy vähän tyylinkin mukaan, eli oletko romantigoth vai mikä.

        Anteeksi naiset otsikon ilmaisun vuoksi. Perkeleen pöljät! Mitä tekemistä hiusvärillä on sen kanssa oletko gootti vai paskalta haiseva juntti. Musa on tärkeintä. Te saatanan nykygootit mietitte vaan mitä pistetään päälle ja miten tukka värjätään kun mennään diskoon persettä heiluttamaan jonkin industricyberin tahdissa. Ilmankos ette tiedä mitään goottimusasta. Älkää vitun pellet sanoko itseänne gooteiksi. Ei vaatteet tee goottia. Perustakaa joku oma discotyyli cyberienne kanssa. Menkää vitun lapselliset discohileet kotiinne kasvamaan ja kuuntelemaan industrial cyberia ja 69 eyes jätettä. Mutta älkää nyt pitäkö itseänne minään goottina.


      • Kysyväeitieltäeksy

        Mulla on vihreät kalsarit ja oranssi takki. Kelpaanko nyt gootiksi?
        Ja vaaleanpunainen parta.


    • väliä!

      Olen ollut goottityylinen jo 16-17 vuotta. Silloin kauan, kauan sitten ;) ei hiusten värjäystä pidetty mitenkään oleellisena. Se värjäsi, joka tahtoi, mutta eivät suinkaan kaikki. Yleisimmin hiuksia värjättiin mustaksi tai punaiseksi, shokkivärejä ei juuri nähnyt, kuin punkkareilla. No joo, gootit ovat alunperin postpunkkareita... Joka tapauksessa, itselläni on kauniin kullanvaaleat pitkät hiukset, eikä tulisi mieleenkään värjätä niitä. Tuo "mustvärjäys" on enemmän nuoren polven juttuja.

      Vai ettei voi olla värjäämättä olla OIKEA gootti... hassuja kavereita sinulla!

      • sokeroituJokeri

        Kaverini ovat mitä ovat... He eivät itse harrasta ns.gootti juttuja....
        Mutta kiitos tosi paljon vastauksestasi! Enpä taida niihin hiusväreihin sitten koskea. :)


    • Dampyre

      Ei tarvi välttämättä olla mustat pitkät hiukset!
      ne on kyl yleisimmät goottien/hevareiden yms keskuudessa mutta ei oo välttämätön leima jolla kerrot olevasi sitä mitä olet.

      esim yhden lempibändini: arch enemyn keulahahmon laulajanainen omistaa pitkät blondit hiukset, on uskottava, kaunis ja upea ääninen olento.

      itselläni on kyllä vihreä irokeesi ja välillä käytän kaiken maailman valtavia hiuslisäkkeitä
      mutta kyllä sä pitkänä blondinakin voit sanoa olevas gootti ku se kuitenki tulee sun tyylistä, musiikista ja ajatuksista.
      eikä sun hiusten väristä ^^

      • prkl93

        Arch Fucking Enemy! /,,/


      • prkl93

        Siis angela gossow ei ole gootti. Nyt oli gooteista kysymys.


      • rupideathmetal
        prkl93 kirjoitti:

        Siis angela gossow ei ole gootti. Nyt oli gooteista kysymys.

        Ei olekaan. Angela Gossow on PELLE.


    • yksivaihtoehto

      Kuiturastat ovat kans yksi hyä vaihtoehto! Kuiturastoja näkee usein cyber gooteilla. Kuiturastat letitetään omiin hiuksiin ja kiinnitetään pienellä kumilenkillä. Eivät vahingoita juurikaan omaa hiusta. Yhtäjaksoisesti kuituja voi pitää noin 2kk päässä. Niinkuin tuossa yhdessä viestissä mainittiinkin, normaalit hiukset eivät kovin hyvin sovi goottivaatteiden kanssa. Eli jos ett tahdo värjätä, kuiturastat on jees!

      • näitä...

        "normaalit hiukset eivät kovin hyvin sovi goottivaatteiden kanssa"

        Tuskin tarkoitit kuulostaa teiniltä, mutta onnistuit siitä huolimatta. Goottityylejä on vaikka kauinka monta erilaista, eikä sellaista kampausta olekaan, mikä sopisi kaikkeen. Toisaalta, miksi pitäisi pakolla olla jotenkin viimeisen päälle, eikö voi olla ihan vain oma itsensä hiuksineen kaikkineen? Jos tyyli on lähinnä vaikkapa gothic pin-up (ihan vain esim.), niin rastat näyttävät taatusti kamalalta päässä.


      • prkl93

        Ite just meinaan hankkia sellaset. Sopiiko ne siin mielestä muillekin, kun cybereille?


      • tjhtyji

        itsekin ostin, vaikka en niin 100% gootti olekaan, mutta ihastuin rastoihin niin paljon, että on pakko täälläkin hehkuttaa! ostin siis omani cybershopista

        http://www.cybershop.fi/category/19/kuidut-rastat-ja-varit-

        laitto oli helpompaa kuin arvasin ja näytti todella hyvältä. Rakastuin heti ensimmäisellä kerralla..
        käyhän tämä nimenomaan myös cybergootti-tyyliin hiustenlaitossa..


      • Göthik
        tjhtyji kirjoitti:

        itsekin ostin, vaikka en niin 100% gootti olekaan, mutta ihastuin rastoihin niin paljon, että on pakko täälläkin hehkuttaa! ostin siis omani cybershopista

        http://www.cybershop.fi/category/19/kuidut-rastat-ja-varit-

        laitto oli helpompaa kuin arvasin ja näytti todella hyvältä. Rakastuin heti ensimmäisellä kerralla..
        käyhän tämä nimenomaan myös cybergootti-tyyliin hiustenlaitossa..

        Ime munaa, se on terveellistä. Kasvat ehkä sinäkin joskus vielä henkisesti goottiuden tasolle.


    • Eiiiiiiiiiiiii!

      Ei!

    • 3wefgtwa4hr

      Oikeaa goottia ei edes kiinnosta, tai hän ei ajattele "voinko mä nyt olla gootti ku en blaa blaa" tai "olenko mä gootti?"

      Gootti on gootti jos on ollakseen, siihen ei hiusvärit sun muut paskat vaikuta. Mut jos joutuu kyselee et vaikuttaako se, et on vaaleat hiukset, ni ei taida olla ihan niin sanotusti "oikea" gootti, vaan wannabe.

      Kaikki Tr00t kyllä tietää, että on gootteja, joilla mm. platinablondi :DDDDDDDDDDD.


      MUtta hey, jos haluut olla gootti, etkä saa värjätä mustaks, ni kysypä saatko platinaks x))))))))

    • Morgy

      Niinpä niin. Ja miksi pitää olla sukkanauhat, violetit/vaaleanpunaiset hiuslisäkkeet?
      Ei kiihota eikä kiinnosta paskaakaan.

      Vaaleat naiset ovat paljon kauniimpia.

      • osui silmään et

        olen ollut 10 v. gootti...no,mikäs oot ollu sitä ennen?? Hipihoppari vai mikä glitterikeiju??

        Kyllä goottius on elämäntapa. Ei siihen tulla naks-nappia painamalla. Tai hiuksia värjäämällä. Tai pitämällä sukkanauhoja.

        Edelleen se aate,ei se vaate!


      • Brežnev-gootti
        osui silmään et kirjoitti:

        olen ollut 10 v. gootti...no,mikäs oot ollu sitä ennen?? Hipihoppari vai mikä glitterikeiju??

        Kyllä goottius on elämäntapa. Ei siihen tulla naks-nappia painamalla. Tai hiuksia värjäämällä. Tai pitämällä sukkanauhoja.

        Edelleen se aate,ei se vaate!

        Viimeiset tuoreelta kuulostavat ja musiikillisesti kiinnostavat goottibiisit taidettiin tehdä niihin aikoihin kun minä olin vielä pikkukakara. Meinaan että olen koko aikuisen ikäni käynyt aina silloin tällöin goottiklubeilla, ja musiikkitarjonnan ydin on koko tämän ajan, vuodesta toiseen, perustunut siihen samaan kuluneeseen kasaritavaraan.


    • Oike ja väärä

      Hei ei aina tartte olla mustat mulla on puneset ja niissä on mustia raitoja kato: gootin ABC! se oli ihan hyvä! no niitähän on aina erimielisyyksiä! ei ole olemassa oikeeta tai värää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      88
      2313
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2019
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1853
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1400
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe