Vaikea valinta

Onko kenelläkään kokemusta erosta, jossa on pitänyt valita joko lapset tai mies/nainen.Olemme mieheni kanssa seurustelleet kolme vuotta ja molemmat olemme yksinhuoltajia ja pienet koulu-ikäiset lapsemme asuvat kotona.
Nyt on eteen tullut tilanne, jossa pohdimme kannaattako jatkaa suhdetta vai ei.Rakastamme toisiamme ja tuntuu ettemme voi elää ilman toista, mutta minkäänlaista oikeaa ratkaisua tilanteeseemme emme nää emmekä keksi.Jos jompikumpi muuttaisi toisen luo niin hänen lapsien pitäisi muuttaa kouluaan ja ystäväpiiriä ja kumpaisenkaan lapset eivät sitä halua.Vaikka välimatkaa toistemme luo ei ole kuin 15 km niin se jo tuo hankaluuksia yhteen muuttamiseen.Vaikka muutettaisiin minne niin aina jomman kumman lapset kärsisivät.Meille molemmille lapset ovat tärkeitä ja ovat aina etusijalla.
Näinkin kyllä ehkä voitaisiin jatkaa, mutta mietimme, että tuhlaammeko toisen aikaa seuraavat n.6 vuotta. Rahallisestihan se olisi helpompaa kun asuttaisiin saman katon alla.Varsinkin kun toisella on raha vaikeuksia pärjätä yksin.Pitäisikö erota ja molemmalla "hommata" uusi ihminen elämään vai mitä tehdä?
Pari kuukautta sitten päätettiin erota ja ollaan vieläkin erossa, mutta kaipaus ja ikävä on koko ajan.Soitellaan ja viestitellään vähän väliä emmekä näytä pääsevän toisistamme eroon.Mutta tälläinenkin on tosi raastavaa.
Neuvokaa hyvät ihmiset, miten tästä eteenpäin, jos on tuttu tilanne.
4671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyllä kuullostaa. Mutta oletteko oikeesti todella niin rakastuneita kumpikin toiisiinne että olette valmiita luopumaan onnestanne? Onhan se hyvä ja pitääkin olla lapsoset etusijalla, mutta kyllä lapsetkin sopeutuvat eri elämän vaiheesiin sekä tilanteisiin, siinä missä me aikuisetkin. Elämä on! Olettekin varmasti käyneet kaikki mahdolliset vaitoehdot asian tiimoilta lävitse. Minulle heräsi vain kysymys että, mikä estää teitä hakemasta/ostamasta kokonaan uutta yhteistä asuntoa jostain miellyttävästä paikasta, eli muutaisitte kumpikin lapsineen saman katon alle. Tällöin aloittaisitte kaikki ns. puhtaalta pöydältä, sekä yhteiselonne uusioperheenä. Mieti tälläistä tilannetta? Oletetaan että, työpaikaltasi ilmoitetaan sinulle että sinä sekä muutama muu hyvä ja loistava työntekijä joudutaan irtisanomaan tarpeettomuuden takia! Työpaikkasi olisi tärkeä sekä todella miellyttävä sinulle eli oikein oikea unelmiesi työ! Työpaikaltasi jatketaan asiaa vielä, että mahdollisuus jatkaa samaa työtä olisi mahdollista, mutta vaan eri paikkakunnalla. Eli, edessä olisi joko muutto toiselle paikkakunnalle, jossa voisit jatkaa tarpeellista ja todellakin pitämässäsi unelmien työssäsi, taikka jäädä työttömäksi ties kuinka pitkiksi ajoiksi! Koska töitä ei ole tarjolla missään! Itse ainakin olisin muuton kannalla, joten lapset kainaloon ja menoksi. Itse saisin jatkaa unelma työssäni ja lapsoset aloittasivat uudessa koulussa, josta saisivat uusia kavereita. Uusi paikkakunta ei kuitenkaa olisi mahdottoman pitkällä edellisestä, jotenka lapset voisivat kuitenki pitää vanhoihin kavereihinsa halutessaan yhteyttä! Usko pois jos todellakin toisianne rakastatte niin kuin mainitsit, niin hynttyyt yhteen vaan! Lapset eivät siitä mihinkään hajoa taikka tuhoudu. Elämiseen kuuluu kaikenlaisia konflikkeja yms....jne....Mutta niin in ELÄMÄ ON!!!! Toivotan nyt kuitenki semppiä ja onnea päätöksien teoillenne,päätätte sit miten parhaaksenne näettekään! Anteeksi sekava selitykseni, mutta paljon pyöri päässä sanoja enkä kerennyt niitä samalla ohjailemaan oikeisiin lausuntoihin, joista olisi voinut kehittyä ymmärrettäviäkin asian haaroja konsanaan! ;)

Äänestä
  • Vaikka hommattaisiinkin uusi yhteinen asunto niin jommankumman lapsien pitäisi silti vaihtaa koulua.Ovat nyt siis eri kouluissa ja väkisinkin joutuis vaihtamaan koulua jo kuljetus-syistäkin.On sitä vaihto-ehtoa mietittykin monesti, mutta lapset laittavat hanttiin ja ymmärrän heitä.Ovathan heille kaverit tosi tärkeitä, varsinkin kun yksi lapsista meni juuri ylä-asteelle,muut ovatkin sitten ala-asteella.Pitää tässä mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan.Ei tässä muu auta.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Vaikka hommattaisiinkin uusi yhteinen asunto niin jommankumman lapsien pitäisi silti vaihtaa koulua.Ovat nyt siis eri kouluissa ja väkisinkin joutuis vaihtamaan koulua jo kuljetus-syistäkin.On sitä vaihto-ehtoa mietittykin monesti, mutta lapset laittavat hanttiin ja ymmärrän heitä.Ovathan heille kaverit tosi tärkeitä, varsinkin kun yksi lapsista meni juuri ylä-asteelle,muut ovatkin sitten ala-asteella.Pitää tässä mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan.Ei tässä muu auta.

    Tuo on päivän selvää että jos TODELLA rakastatte toisianne niin muutatte yhteen eikä siinä silloin mikään asia paina niin paljon vaakakupissa että se olisi mahdotonta. Onko mukava sitten joskus vanhana miettiä tuotakin asiaa että miksi en tehnyt niin vaan tein näin ja olla sen takia onneton. Kysyn vaan....

    Äänestä

Kerroit, että teillä on vain 15 km välimatkaa.. Etsitte yhteisen asunnon jostakin puolivälistä ja lapset voi kulkea kukin bussilla entisiin kouluihinsa (olettaen, että asutte kaupungissa). Voitte myös kuskailla heitä, jos työmatka on koulun suuntaan. Lapset on sopeutuvaisia, ja luonnollisesti laittavat vastaan, jos heidän annetaan tehdä niin. Keskustelkaa kumpikin omien lastenne kanssa ja tehkää selväksi, että muutto tulee joka tapauksessa. Lapsetkin voivat suunnitella koulujaan ym. siltä pohjalta. Lasten mielipiteitä pitää kuunnella, mutta aikuiset tekevät päätökset. Jos kumpikin tulette toimeen toistenne lasten kanssa, ja lapset hyväksyvät toisensa, niin yhteenmuuttamisen ei pitäisi olla kovin iso ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


julma elämä kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta erosta, jossa on pitänyt valita joko lapset tai mies/nainen.Olemme mieheni kanssa seurustelleet kolme vuotta ja molemmat olemme yksinhuoltajia ja pienet koulu-ikäiset lapsemme asuvat kotona.
Nyt on eteen tullut tilanne, jossa pohdimme kannaattako jatkaa suhdetta vai ei.Rakastamme toisiamme ja tuntuu ettemme voi elää ilman toista, mutta minkäänlaista oikeaa ratkaisua tilanteeseemme emme nää emmekä keksi.Jos jompikumpi muuttaisi toisen luo niin hänen lapsien pitäisi muuttaa kouluaan ja ystäväpiiriä ja kumpaisenkaan lapset eivät sitä halua.Vaikka välimatkaa toistemme luo ei ole kuin 15 km niin se jo tuo hankaluuksia yhteen muuttamiseen.Vaikka muutettaisiin minne niin aina jomman kumman lapset kärsisivät.Meille molemmille lapset ovat tärkeitä ja ovat aina etusijalla.
Näinkin kyllä ehkä voitaisiin jatkaa, mutta mietimme, että tuhlaammeko toisen aikaa seuraavat n.6 vuotta. Rahallisestihan se olisi helpompaa kun asuttaisiin saman katon alla.Varsinkin kun toisella on raha vaikeuksia pärjätä yksin.Pitäisikö erota ja molemmalla "hommata" uusi ihminen elämään vai mitä tehdä?
Pari kuukautta sitten päätettiin erota ja ollaan vieläkin erossa, mutta kaipaus ja ikävä on koko ajan.Soitellaan ja viestitellään vähän väliä emmekä näytä pääsevän toisistamme eroon.Mutta tälläinenkin on tosi raastavaa.
Neuvokaa hyvät ihmiset, miten tästä eteenpäin, jos on tuttu tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu