Jep.
Mun anoppi:
Tulee mun ja mieheni kotiin omilla avaimilla, toisinaan ihan ilmoittamattakin.
Siivoilee meidän asuntoa ja pesee pyykkejä, mm mun likaisia alusvaatteita.
Laittaa mielensä mukaan meidän pihaa istuttelee kaiken maailman puskia ja raparperejä kysymättä multa mtn, koska on saanut joskus luvan mieheltäni että saa laittaa pihaa niin paljon kun huvittaa koska mieheni ei ole viherpeukalo ja me emme tuolloin vielä seurustelleet.. ja hän olettaa että hän voi niin tehdä edelleen vaikka olemme olleet yhdessä jo n. 3 vuotta.
Minulla on edellisestä suhteestani 5v lapsi. Kun anoppilassa käydään (mieheni tahdosta) lähes joka päivä, hän syöttää ja juottaa lapselleni kielloista huolimatta makeaa. kerran jopa lapseni sanoi hänelle että: äiti sanoi etten saa enää ottaa karkkia ja tätä "mummopuoli" siihen että: Kyllä mummo antaa.
Anoppi antaa lastenkasvatusoppaita minulle.
Noh, meille on tulossa nyt yhteinen vauva ja heti tämä innokas mummo on liittynyt johonkin ihme vauvakerhoon josta raahaa minulle joka kuukausi jotakin ihme tavaroita.
Hän pitelee jatkuvasti mahaani ja juttelee sille sekä halailee minua koko ajan.
Anoppi on hyvin pienivarainen ja vihjaa minulle kun häneltä puuttuu jotain jotta sanoisin asiasta miehelleni ja mieheni kiikuttaisi hänelle rahaa. Mummo itse ostelee eläkerahoillaan viinaa ja tupakkaa ja reissaa miehensä kanssa joka päivä turhilla asioilla.
Anoppi on jonkin sortin alkoholisti vaikka itse sanookin aina vaan juoneensa yhden lasillisen ( kumma juttu että se "yksi" lasillinen tarvitsee ottaa useasti viikossa, ja siitä "yhdestä" lasillisesta alkaa aina puhe sammaltaa)
Mieheni syytää hänelle rahaa koko ajan kun akka ei itte osaa pitää talouttaa kunnossa.
Anoppi on aina samaa mieltä poikansa kanssa, esim. millaisessa talossa meidän kuuluisi asua..
Anoppi raahaa meille kaikenlaista romua "sisustaa" meidän kämppää mummonmökin näköiseksi. kantaa meille muovikukkasia ja kummallisia mattoja ja verhoja, jos en itse tajua niitä paikoilleen laittaa niin kyllä anoppi hoitaa.
Vaihdoin keittiön kaapeissa astioiden järjestystä ja hän oli vaihtanut takaisin entiseen järjestelyyn..
MITÄ HELVETTIÄ MÄ TEEN? Pörrääkö mulla raskaushormoonit vai vippaako mulla päässä? mut ei kai tollanen oo normaalia.. eikä tuossa suinkaan ole kaikki..... :(

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoita anopistasi anoppipalstalle, kun sellainen on tuossa vieressä.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko annat olla, tai sitten tartut ongelmaan.
Ensinnäkin avain pois. Se on teidän perheenne koti, ei anopin. Mitä hän avaimella tekee, jos ravaatte hänen luonaan alvariinsa?
Toiseksi, miksi ihmeessä teidän sitten pitää päivittäin käydä anopilla? Eikö teillä ole omaa elämää? Jos miehesi haluaa ravata äitinsä luona joka päivä, anna mennä, mutta jää itse pois. Voit aina vedota siihen, että haluat levätä ja olla joskus kotonakin. Ei kai miehesi vaadi sinuakin mukaan?
Rahan antamisesta ja muustakin voisit keskustella miehesi kanssa hyvin vakavasti. Jos kerran anopilla on mieskin, mihin hän tarvitsee oman poikansa rahoja. Ilmeisesti miehesi napanuora on vielä äidissä kiinni, kun hän ei tätä käsitä. Jos miehesi haluaa jotenkin äitinsä alkoholinkäyttöä kontrolloida tällä, niin ei tule onnistumaan.
Mitä makean antamiseen lapselle tulee, minusta voisit antaa asian olla, mutta rajoittaa käyntejä. Jos ei ole sairaudesta kyse, lapsi ei mene rikki, jos mummot antavat makeaa. Kyllä lapsi itsekin osaa rajoittaa karkkien syöntiä, jos ne eivät hänen syömisiinsä päivittäin kuulu muuten.
Sisustustavarat voit rahdata saman tien kirpparille, niin eivät jää nurkkiin pyörimään, eikä niitä pysty laittelemaan paikoilleen. Kaappien järjestely taas on sellainen asia, että minä sanoisin kyllä tiukasti, että kaapeille ei ole mitään asiaa. Johan tuollainen asia pitäisi olla kenellä tahansa selkärangassa.
Vauvan syntymä tulee sekoittamaan anoppisi pään lopullisesti, joten nyt on aika toimia.
Varmasti kahta kauheampaa kun odotat nyt ja anoppi höösää siinä vieressä. Odotas vaan kun vauva syntyy..... :D
Toi on suhteellisen normaalia tietynlaisille anoppi/mummo tyypeille eivätkä ne pääse tavoistaan eroon ellei tee pelisääntöjä selväksi.
Tuo on jo äärimmäisyyttä että anoppi tulee kotiinne sisustelemaan sun muuta, sen ei pitäisi käydä päinsä. No joo vaikka onkin kyse hänen rakkasta pojastaan niin SILTI, poika ei ole enään vauva jota pitää vahtia ja huolehtia vaan aikuinen mies joka rakentaa nyt omaa elämää SINUN kanssasi.
Ehdotan että nostatte kissan (tai anopin heh) pöydälle ja otatte asiat esille. Saattaa olla että et ehkä ole kauhean kiva sen keskustelun jälkeen, mutta jos yhteistuumin toimitte VIEREKKÄIN miehesi kanssa niin tuomio sinua kohtaan on lievempi.
Anoppisi ei ole todellakaan pahimmasta päästä vaikka toimiikin tosi väärin. Kissa pitää uskaltaa nyt vaan nostaa pöydälle ja tehdää se ehdottomasti yhdessä miehesi kanssa. Tai kutsu anoppi "leffailtaan" ja pistä pyörimään Jennifer Lopezin ja Jane Fondan Monster-in-law :D
Jaksamisia :)
Olemasta tuollainen hemmetin tossukka. Miksi oikeasti kirjoitat tänne??? Mikset sano anopillesi että tämä on nyt minun kotini enkä pidä siitä että touhuat täällä kuin kotonasi jne. Omille lapsilleni ei kukaan tee mitään mitä en salli. Jos ei muu auta otan lapset kainaloon ja lähden pois. Ärsyttää että tuommoisia tossukoita on jotka antavat muiden tehdä mitä tahansa ja sitten syyttävät muita kun eivät itse saa suutaan auki -kuin näillä palstoilla.
Naapurillani oli aivan samanlaine tilanne, jossa vanhemmat hösäsivät aikamiespojan huushollia ja uuden vaimon ilmestyessä kuvioihin sama hösääminen jatkui. En tiedä millaisia valtataisteluja anopin ja miniäkokelaan kanssa käytiin, mutta lopputuloksena oli että nuoripari muutti uuteen kotiin ja anoppi kuulema saatin siten pysymään pois sieltä. Aloitettiin ikään kuin uudelta pöydältä pojankin elämä.
Toinen vastaava tapaus, jota seurasin, hyödynsi anopin energian laittamalla hänet lumitöihin arkiaamuisin kuin hoitelemaan asunnon lomilla yms. Joten jos olet fiksu alat sopimaan anopin kanssa suoraan, mitä huushollissa olisi muutakin hommaa. Ompelutat verhot, silitytät vaatteet eli saat ilmaisen orjan, joka vapauttaa sinut kaikkeen sellaiseen mikä on sinusta kivaa. Vaatii laskelmointia, mutta kannattaa sekin.