Johannes Kastaja kastoi vedellä ja Kristus puolestaan vuodatti pyhän Hengen kasteen uskollisten ja totisten ylle. Johannes itse ja Pietari todistivat täten, sekä kaikki muut oikeat yksitoista Apostolia. He siis todistavat monia vastaan, jopa sellaisia jotka väittävät tuntevansa nämä edellä luetellut oikea uskoiset, Luojan, taivaallisen Isän tahtoa toteuttavat palvelijat. Jotka eivät asettaneet milloinkaan joko ikä-, sukupuoli-, ihonväri-, tai terveys-, rajoituksia kastettaville, eivätkä tietenkään luku-, kirjoitus-, taito rajoituksia, eivätkä yhteiskunnallista asemaa koskevia sääntöjä tahi ehtoja kasteen saamiseksi. Siis aivan päinvastoin niin kuin monet täällä vaativat. Mutta tuotahan se teettää kun elää vailla Luojan, taivaallisen Isän rakkautta. Viha saa vallan ja kostonhimo sekä kaikenlaiset perverssit ajatukset valtaavat rakkaudettoman mielen.
Totuus on, ei Luojamme, taivaallinen Isä vaadi meiltä ihmisiltä mahdottomuuksia eikä ylimaallista toimintaa ollenkaan.
Vaan rakkaudellista, vilpitöntä, rehellistä inhimillisyyttä sekä kaikenpuolista ihmisyyttä, Hänen tahtoansa noudattaen.
Totuus on, ei Luojamme, taivaallinen Isä vaadi meiltä ihmisiltä mahdottomuuksia eikä ylimaallista toimintaa ollenkaan.
Vaan rakkaudellista, vilpitöntä, rehellistä inhimillisyyttä sekä kaikenpuolista ihmisyyttä, Hänen tahtoansa noudattaen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Niin!
Jos on syntynyt usko Jeesukseen, niin kastamiselle ei ole mitään estettä!
Jos taasen ei ole uskossa Jeesukseen, niin kastamiselle on silloin selvä este!
Mark 16:16
"Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko tuomitaan kadotukseen"!
Mark 16:16
ο πιστευσας και βαπτισθεις σωθησεται, ο δε απιστησας κατακριθησεται
(Suomennos)
"Uskova ja kastettu pelastuu, mutta ei-uskova tuomitaan kadotuksen"!
Uskomattoman kastaminen ei tee uskomattomasta uskovaa, siksi kastaminen ennen uskon syntymistä on tyystin turha toimitus! Uskon synnyttää vain Jumalan evankeliumin "sana" - (Room 10:17/Jaak 1:18/1Piet 1:23), ei kastevesi!
Ne jotka ottivat julistetun sanan uskossa vastaan, ne kastettiin, ei muita!
Apt 2:38-42
Apt 8:12
Apt 18:8
Terv, mathetes :)
Johannes kastoi myös heitä jotka uskoivat Kaikkeuden Korkeinpaan, Vanhanikäiseen, Luojamme, taivaalliseen Isään. Ja hänkin toimi omalla tavallaan oikein. Kuitenkin hän itse kertoi, jotta hänen jälkeensä tulee hän joka antaa pyhän Hengen kasteen. Eikä Kristus mitenkään tuominnut Johannesta, vaan meni itsekkin
ottamaan Johannekselta kasteen, jonka jälkeen hänen yllensä laskeutui Luojamme, taivaallisen Isän pyhääkin pyhenpi Henki. Kuuluttaen jotakuinkin täten; Tämä on minun poikani, johonka minä olen mielistynyt.
siis kun luet tarkkaan nuo esille laittamasi raamatun tekstit niin kastamatonta ei tuomita sen vuoksi että hän on kastamaton!
MUTTA
Se joka ei usko (tottele, noudata, toimi käskyjen mukaan...) Juumalan ja Jeesuksen Lakia tuomitaan kadotukseen.
Näin raamatusti ollen Jeesus ei tehnyt "virkavirhettä" ei uskossa olevan ja kastamattoman ryövärin suhteen.
Sitten vielä kerran muistutus!
On suuri merkitys sillä kuka kastaa. Esimerkiksi syyttömiä lapsia tappanut ja tapattanut rikollisen harhauttajan kasteet eivät ole Jumalallisuuden edustajan antamia kasteita.
Kirjoitit-
>>>siis kun luet tarkkaan nuo esille laittamasi raamatun tekstit niin kastamatonta ei tuomita sen vuoksi että hän on kastamaton!
Kirjoitit:
"Vesikaste itsessään ei pelasta ketään, vaan Jeesukseen syntynyt usko!"
Tulitko ajatelleeksi mitä tuo mainitsemasi "usko" tarkoittaa?
Se on niin, että usko on Jumalan ja Jeesuksen Lain Sanaan uskomista, tottelemista, noudattamista!
Siis se joka uskoo, tottelee, noudattaa jne Jumalan Mooseksella antamaa Lakia jonka Jeesus vahvisti pelastuu olkoompa hän lainrikkoja kristinuskon kastettu tai ei. Jeesus ei ollut uskossa vaan Jumalallisuuden tietoudessa. Ryöväri ei ei ollut uskossa eikä kastettu jne jne...
Joka uskoo ei tiedä.
Joka tietää ei usko.
Uskollisuudesta kiistaton osoitus ja Jumalasta tosi edukas todistus tuli näiltä kaikilta. Amen.
nuo alla olevat kirjoitukset Raamatun mukaisesti ovat ne kriteerit joilla ihminen voi OTTAA KASTEEN HERRAN JEESUKSEN NIMEEN.Kaikki minkä teette tehkää se aina Jeesuksen nimeen.
Kastetta ennen on otettava vastaan pelastussanoma Jeesuksesta. ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt.2:41).
Raamatun Sanan kuuleminen. ”Olette uudestisyntyneet.. Jumalan elävän ja pysyvän Sanan kautta” (1 Piet.1:23; Jaakob 1:18; Room.10:17).
Jeesukseen Kristukseen uskominen. ”Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen” (Hebr.11:6;
1 Joh. 5:1; Apt. 16:30-31; Markus 16:16).
Parannuksen teko. ”Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava..” (Luuk24:47; 13:3; Apt. 17:30).
Vesikaste Jeesuksen Nimeen. ”Ottakoon kukin teistä kasteen syntienne anteeksisaamiseksi”
(Apt. 2:38; 22:16; 1 Piet.3:21).
Pyhän Hengen saaminen. ”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa”
(Room. 8:9; Efes. 1:13; Apt.19:1-6).
Julkinen tunnustus. “Jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksesi ja uskot sydämessäsi,
että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä p e l a s t u t ” (Room.10:9-10; Luuk.11:23; 12:8-9; Matt.6:24).
12 Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon,
13 ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
Juuri aivan samalla tavalla kuin tämä ystävämme trubaduuri,
yritti sielunvihollinen eksyttää itse Herran Jeesuksen, kehoit-
taessaan häntä heittäytymään temppelin harjalta alas.
Sielunvihollinen vetosi Kirjoitusten lupaukseen, jonka mukaan
Jumala ”antaa enkeleilleen sinusta käskyn: `he kastavat sinua
käsillänsä ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.”
Jeesus vastasi toisella Kirjoitusten kohdalla, sanoen: ”On myös
kirjoitettu: Älä kiusaa Herraa sinun Jumalaasi.”
Sielunvihollinen palvelijoineen käyttää myös pyhiä kirjoituksia,
mutta he selittävät Sanaa aina niin, että heidän selityksensä on
ristiriidassa jonkun toisen Kirjoitusten kohdan kanssa.
Näin teki taas tämä trubaduuri niminen eksyttäjä, joka väitti
viestinsä otsikossa seuraavaa:
”Pietari kuitenkin muisti jotakin oleellista ja katui, tehden niin
kuin kuuluu!
Kirjoittanut: Trubaduuri / Tänään / klo 15:46”
Ja väitteensä todisteeksi trubaduuri lainasi Apostolien teot-
kirjan kohtaa 11: 12 – 16:
12 Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän
kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun
kanssani. Me menimme sen miehen taloon,
13 ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin
seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen
noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä
pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki
heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi:
'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä
Hengellä'.
Trubaduuri jätti lainaamatta edellisen jatkon, eli Pietarin selostuk-
sen kaksi tärkeää jaetta (jakeet 17 -18):
”Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin
meillekin, jotka olimme uskoneet Herraan Jeesukseen,
mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?”
Tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa
sanoen: `Niin on siis Jumala antanut pakanoillekin mie-
lenmuutoksen elämään'.”
Tärkein trubaduurilta lainaamatta jäänyt kohta löytyy kuitenkin
edellisen luvun (luku 10) jakeista 46 – 48:
”Silloin Pietari sanoi: 'Eihän kukaan voine kieltää
kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän
Hengen samoin kuin mekin?' Ja hän käski kastaa
heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Kun palaamme nyt trubaduurin väitteeseen, toteamme, että osa
väitteestä on totta osa taas valhetta.
Trubaduurin väitteen alkuosa on totta, sillä Pietari tietenkin muisti
jotain kovin tärkeää ja oleellista, aivan kuten trubaduuri kirjoittikin:
”Pietari kuitenkin muisti jotakin oleellista,...”
Sen sijaan trubaduurin väitteen jatko-osassa on yksi sana, joka on
täyttä ja perätöntä hömppää, koska hän väitti:
”...ja KATUI, tehden niin kuin kuuluu!”
Ei Pietari tosiasiassa kohdassa Apt. 10.46 – 48 antamaansa vedellä
kastamisen käskyä suinkaan katunut, kuten trubaduuri harhaisesti
väittää.
Pietarin ensimmäisestä kirjeestä on tänäänkin luettavissa, että Nooan
aikaisten tapahtumien esikuvan mukaan vesikaste koituu pelastuk-
seksi, koska kastettava pyytää kasteaktissa hyvää omaatuntoa Juma-
lalta, Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten.
Tulkoon siis jälleen toistetuksi, että täyttä harhaa ja Raamatun tekstin
selvää vääristelyä on siis trubaduurin väite, jonka mukaan Pietari muka
katui antamaansa vedellä kastamisen käskyään.
Trubaduuri on siis nimimerkkinsä väärti, eli todellinen perättömien
tuulesta temmattujen väitteiden säveltäjä.
Ja menehän sairas häirikkö muualle leikkimään nuita sairaita leikkejäsi!
Vai sillä lailla, heh heh.
Ei näillä sielunvihollisen sikiöillä ole koskaan muuta
vastattavaa niille, jotka heidän harhaiset oppinsa sel-
vällä Raamatun totuuden sanalla täällä paljastavat.
Harhaoppisuutensa lisäksi he osoittautuvat vielä jopa
niin typeriksi, että omilla tökeröillä herjojen heittämisil-
lään oikaisijoitaan vastaan paljastavat senkin, kenen
herran palvelijoita he todellisuudessa ovat.
Näin on itsensä paljastanut myös tämä nimimerkki
trubaduurikin, joten hänen on turha enää edes tees-
kennellä olevansa muka todellinen kristitty ja uskova.
Kun ressukalla ei ole muuta vastattavaa, ja paljaste-
tuksi tulo häntä kovasti harmittaa, hän lankeaa kerta
toisensa jälkeen noita tökeröitä herjojaan heittämään.
Onpa surkuteltava tyyppi kerta kaikkiaan.
Ja patologinen valehtelija. Joka viskot ihmisten päälle silkkaa "paskaa"!
Ei näet kukaan ole sinun päällesi "paskaa" viskonut. Eräs on vain lukijoiden
valistamiseksi paljastnut sinussa jo valmiina olleen "opillisen paskan" ja
saanut sinun taholtasi tuosta hyvästä työstään täysin valheellisia ja jopa
perkeleellisiä rienauksia palkakseen.
Kyllä nuo rienauksesi, kuten "patologinen valehtelu", "harhaisuus" ja jopa
"mielisairaus" löytyvät ilmeisen selvästi siitä henkilöstä jonka sinä näet heti katsoessasi peiliin.
Kristitty ja Uskova ei ole sama asia.
Uskovainen voi uskoa että on jotain mitä ei ole olemassa,tai hän voi uskoa että on jotain mitä ei voi olla,mutta Kristityn tie on vain ja ainoastaan totuus ja elämä.Ja jos Kristitty totuutta ei tiedä,hän ei suustaan valheita päästä niinkuin Uskovainen.Harhaan johdettu Uskova voi olla uskovainen kenelle tahansa,niinkuin tänään on,lahkon perustajalle joka on sepittänyt oman mielensä mukaisen suullisen raamatun raamatusta. Siksi lahkoja on niin paljon.Mutta Kristitty on uskovainen vain ja ainoastaan Jumalalle,Jumalan laille ja Jeesukselle, Kristukselle,Jumalan valtakunnalle.
Uuden testamentin kielenkäytössä ristityt ovat näet uskovia,
ja vastaavasti uskovat ovat kristittyjä. Kolmas uskovien kris-
tittyjen nimitys on opetuslapseus.
Sana "opetuslapsi" on käännös kreikankielisestä "matheetees" -
sanasta, merkiten oikeastaan oppilasta.
Jo lihassa vaelluksensa päivinä Herran seuraajia kutsuttiin oppi-
laiksi, kuten Joh.4:1:stä voimme lukea:
"Kun nyt Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän teki
opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes, vaikka Jee-
sus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa,..."
Ylösnousemuksensa jälkeen Herra antoi lähetyskäskyssään
omilleen tehtävän: Heidän tuli tehdä lisää oppilaita kaikkien
kansojen keskuudesta (Matt.28:19).
Tässä tekstissä esiintyvä verbimuoto "matheeteusate " (aoristin
imperatiivi) merkitsee nimenomaan oppilaaksi tekemistä / opetus-
lapseuttamista.
Apostolien teoissa kerrotaan Jeesuksen seuraajia nimitetyn alku-
seurakunnan aikana edelleenkin vain oppilaiksi 6:1, 9:6.
Kun myöhemmin kerrotaan (11:26) ulkopuolisten antaneen heille
kristitty- nimen, he itse tekivät edelleenkin evankeliumin julistuk-
sen välityksellä "monia opetuslapsiksi" (14:21).
Jeesuksen oppilaat / opetuslapset oli siis se nimi, jolla he kutsuivat
itseään.
Myöhemmin he kylläkin omaksuivat myös kristitty - nimen itselleen,
joka alkuaan oli ulkopuolisten heille antama pilkkanimitys (Apt. 26:28,
1 Piet.4:15-16).
Näemme siis, että Uusi testamentti tuntee Herran seuraajat pää-
asiassa kahdella nimellä: oppilas ja kristitty.
Seurakunnan yhteiselämän kuvauksesta, heti helluntain jälkeen,
löydämme tosin kolmannenkin nimityksen (Apt. 2:44-47), nimittäin:
"uskovaiset" (hoi pisteuontes).
Jae 44 sanoo:
"Ja kaikki uskovaiset olivat yhdessä ja heille oli kaikki yhteistä."
Herran omat olivat siis uskovia, oppilaita ja kristittyjä, ja aivan
samoja Herran omat ovat tänäkin päivänä: uskovia, oppilaita
ja kristittyjä.
uskovaisten herra levitti uskontoaan sodalla, terrorismilla ja terrorilla, ja ne jotka suomalaisista jäi henkiin oli pakko uskoa -kaikilla nykyään elävillä suomalaisillla on sukulainen menneisyydessä jonka uskonto on tappanut. Sota terrori ja terrorismi ei ole Jumalan lain eikä Jeesuksen Kristuksen oppien mukaista.Ihmissarvon, omantunnon, yksityisyyden, vakaumuksen ja oikeuksien loukkaaminen on Raamatun lain, Suomen lain ja Jeesuksen oppien vastaista -antikristuksesta
Herra Jeesus Kristus sanoi: "Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä." Ja Jeesus sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne."
.. tyyppi esimerkki joka tyrkyttää lukijoille omaa sairasta oppiansa. Varokaa näitä jeesustelijoita jotka eivät osaa pysyä totuudessa!!
Tämän ketjun historiaa.
Patologiseksi uskonnolliseksi valehtelijaksi osoittautunut trubaduuri
tuli tälle palstaosiolle lykkäämään tänne juhannukseksi uuden aloitus-
kirjoituksen.
Tämä hänen `juhannusvalheensa´ aloitti siis tämän ketjun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8240518
Nimimerkki "Jeesuksen opetuslapsi" havaitsi tuon aloituskirjoituksen
olevan täynnä paikkansa pitämätöntä ihmisoppia, ja hän otti siksi
siihen kantaa seuraavasti:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8240518/38470704
Kuten oli odotettavissa, vastaus tuli nimimerkki trubaduurilta, jossa tämä
tuomitsi Jeesuksen opetuslapsen opin muka ihan "sairaaksi opiksi" ja
henkilön itsensä muka "jeesustelijaksi", ja kehtasipa trubaduuri kirjoittaa
jopa `varoituksen jeesustelijoista´, joita muka tulisi ihan kavahtaa.
Itse olen jo aikaisemmin pannut merkille tämän nimimerkki "Jeesuksen
opetuslapsen" täysin positiivisessa mielessä.
Olen havainnut, että hän on yksi niistä harvoista, jotka tällä kastepals-
talla edustavat todellista kristillistä apostolisista kirjoituksista omaksuttua
totuutta.
Syy nimimerkki "Jeesuksen opetuslapsen" esittämien näkemysten kor-
keaan arvoon on juuri se, että hän on omaksunut Uuden testamentin
kirjoituksista löytyvän apostolisen opin, esimerkiksi senkin, minkä apos-
toli Paavali kirjoitti toisen tessalonikalaiskirjeensä kohtaan 2: 15:
"Niin seisokaa siis veljet lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista,
joita olette oppineet joko sanoistamme tai kirjeestämme."
Sen sijaan nimimerkki trubaduurin asenne Jeesuksen opetuslapseen
paljasti jälleen sen, että trubaduuri on tullut näille palstoille vain vas-
tustamaan omaksumillaan ihmisopeilla todellista kristillisyyttä, kuten
seuraavasta hänen viestistään on haavaittavissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8240518/38484830
Entä, miten trubaduurimme suhtautuu Herramme Jeesuksen
palvelukseensa asettamaan pakanain apostoli Paavaliin?
Lukekaamme hänen tekstiään:
"heikoin heistä oli paavali
Kirjoittanut: Trubaduuri / 17.6.09 / klo 08:54
Luoja, taivaallinen Isä nimenomaan loi luonnollisen lapsen,
ihmisen suoraan luonnonhelmaan, luontoon ja elämään siinä
ja siitä. Joka osoittaa jotta kyllä nuo paavalin valheet ovat
todella lapsellisia ja kaikinpuolin typeriä. Mutta hänhän olikin
antikristillinen ja narsistinen persoona, todella eksynyt syvälle
pimeään, muttei metsään, vaan roomalaisten syliin."
Trubaduurin mielestä apostoli Paavalikin oli muka siis: `typerä valehtelija.´
Apostoli Paavali oli tämän trubaduurimme mielestä jopa: `antikristillinen
ja narsistinen persoona´ ja jopa ihan `eksynyt´ roomalaisten syliin.
Kun siis tämä trubaduurimme kirjoittaa tuollaisia jopa pakanain apostoli
Paavalista, ei ole suinkaaan ihme, että kaikki ne kristityt jotka näillä foo-
rumeilla edustavat ja tuovat esiin apostolista kristinuskoa, saavat truba-
duurin taholta osakseen samanlaisia täysin perättömiä ja törkeitä herjoja.
Kaikki Uudesta testamentista ammennettuja todellisia kristillisiä oppeja
opettavat ovat siis tämän trubaduurin mielestä milloin `sairasta oppia´
opettavia, milloin `jeesustelijoita´, joita tukee kavahtaa ja karttaa, milloin
`narsistisia mielipuolia´ ja ties mitä muita täysin perättömiä herjaavia
rienoja hän saattaa heistä keksiäkään.
Kaiken tämän herjan nämä toiset saavat osakseen vain siitä syystä, että
eivät hyväksy trubaduurin itsensä opettamia harhaisia näkemyksiä, vaan
torjuvat ja paljastavat niiden harhaisuuden, osoittaen Raamatun teksteillä
niiden paikkansa pitämättömyyden.
Kun tämä `laulurunoilija´ näkemystensä torjunnasta silmittömästi suuttuu,
ja alkaa noita torjujiiaan herjata mitä törkeimmillä keksimillään perättömillä
rienoilla, mitä se osoittaa?
Se osoittaa, ettei tämä henkilö ole suinkaan henkisesti terve.
Jos hän havahtuisi tiedostamaan todellisuuden, hän saattaisi silloin löytää
itsestään useimmat noista ominaisuuksista, joilla hän on herjaten pyrkinyt
leimaamaan kanssaan eri mieltä olevia.
Kysynkin, menisikö aivan nappiin, jos kyseiseen nimimerkkiin sovellettaisiin
niitä samoja sanoja jotka apostoli Paavali kohdisti erääseen Elymas nimiseen
noitaan?
Paavali näet sanoi:
"Oi sinua joka olet täynnä kaikkea vilppiä ja kaikkea petosta,
sinä perkeleen poika, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö
lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?" (Apt. 13:10).
Paavali näet sanoi tuon itsestään ja sinusta:
"Oi sinua joka olet täynnä kaikkea vilppiä ja kaikkea petosta,
sinä perkeleen poika, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö
lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?" (Apt. 13:10).
Myös tuon valheopettajan suhteen ja selvitti myöski motiivit niihi tekoihi joita nämä saatanan huomaan annetut epäopetuslapset tekevät eksyttääkseen uskovaiset pois totuudesta ja Isä Jumalan helmasta.
Lainaus. "Mutta tuotahan se teettää kun elää vailla Luojan, taivaallisen Isän rakkautta. Viha saa vallan ja kostonhimo sekä kaikenlaiset perverssit ajatukset valtaavat rakkaudettoman mielen."
Miksi sinä et noudata Kristuksen antamaa lähetyskäskyä? Vaikka kerrot omin sanoin olevasi Jeesuksen opetuslapsi, käyttäen sellaista nimimerkkiäkin täällä välillä, mutta et kuitenkaan toimi siten kuten käsky vaatii! Toinen outo piirrre on tuo sinun tapasi hyökätä toisten uskovaisten kimppuun hampaisiin asti aseistettuna viha ja kateus sekä katkeruus yksinä välineinä!
Eihän tuo ole oikean opetuslapsen käytöstä. Kristus edellytti heidän jatkavan aina matkaansa sieltä, jossa ei heitä ja ilosanomaa vastaan otettu. Mutta sinäpä jäät inttämään ja väittelemään jopa vääryden ja vilpin turvin, alkaen samalla ivaamaan sekä herjaamaan näitä Luojan luomia oikeita uskovaisia ihmisiä nuilla alhaisilla valheillasi, asettaen ohessa Paavalin Jumalamme ja Jeesuksenkin edelle.
Kirjoitit valheellisen ja perättömän syytöksen, kun kirjoitit jo tekstisi
otsikossa:
"vilpillinen olet josta voi päätellä, että et usko Jumalaa!"
Samoin kirjoitit valheellisen ja perättömän syytöksen tekstisi loppu-
päässäkin, kun kirjoitit:
" Mutta sinäpä jäät inttämään ja väittelemään jopa vääryden ja vilpin
turvin, alkaen samalla ivaamaan sekä herjaamaan näitä Luojan luomia
oikeita uskovaisia ihmisiä noilla alhaisilla valheillasi, asettaen ohessa
Paavalin Jumalamme ja Jeesuksenkin edelle."
Vastaan:
Missään en ole ensiksikään "asettanut Paavalia Jumalamme ja
Jeesuksen edelle" kuten röyhkeästi valehdellen väitit.
Missään en ole myöskään "ivaten herjannut muka alhaisia valheita
esittämällä oikeita uskovaisia ihmisiä" kuten myös törkeästi valeh-
dellen väitit.
Näytätkin olevan täysin syyntakeeton patologinen valheiden kek-
sijä, "tarkoitus pyhittää keinot" periaatteella.
Minun Herrani Jeesus sanoi kerran syyttäjilleen:
"Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?" (Joh.8:46).
Minä saatan totuudessa sanoa aivan samalla varmuudella:
Kuka teistä (esimerkiksi sinä) voit näyttää minut syypääksi vilpilli-
syyteen?".
Et siihen kykene muilla kuin valheen keinoin, ja jos muuta väität,
silloin juuri jälleen valehtelet.
Minun Herrani jatkoi samassa jakeessa:
"Jos puhun totuutta, miksi ette usko minua?"
Minäkin voin kertoa kirjoittaneeni totta aivan joka kohdassa, etkä
sinä kykene kirjoituksieni yhtäkään kohtaa totuudessa pysyen
valheeksi osoittamaan.
Jos kuitenkin täysin ilman osoittavia todistuksia edelleen tuollaisia
väität, todistat vain väitteilläsi olevasi patologinen törkeä valehtelija.
Toisaalta tiedän kyllä mihin aivoissasi synnyttämääsi harhaiseen
luuloosi perustuu tuo sinun väitteesi minun vilpillisyydestäni.
Sehän perustuu sinun luuloosi siitä, että minä muka olisin sama
henkilö kuin tuo "Jeesuksen opetuslapsi" - nimimerkillä kirjoittava.
Tämäkin harhainen luulosi on näet luettavissa sinun omasta teks-
tistäsi:
"Vaikka kerrot omin sanoin olevasi Jeesuksen opetuslapsi,
käyttäen sellaista nimimerkkiäkin täällä välillä, ..."
Tähän väärään luuloosi perustuu sinun väitteesi ainoa todiste muka
minun vilpillisyydestäni.
Harhaluulosi perusteella teit vieläpä tuon paikkansa pitämättömän
eli valheellisen `päätelmäsi´ siitäkin,etten minä muka usko Jumalaa.
Heti tekstisi alussa kysyit myös todella perättömän, harhaisen luu-
losi sisältävän tarkoitushakuisen kysymyksen:
"Miksi sinä et noudata Kristuksen antamaa lähetyskäskyä? "
Ja jopa väitit: "et kuitenkaan toimi siten kuten käsky vaatii"
Vastaan ensiksikin:
Sinun väitteesi siitä, etten minä muka noudata Kristuksen antamaaa
lähetyskäskyä, on vain sinun omassa nurjassa mielessäsi keksimääsi
tarkoitushakuista perätöntä valhetta.
Vastaan toiseksi:
Sinä et tiedä edes höykäsen pöläyksen vertaa, eli et tosiasiassa mi-
tään siitä, miten minä toimin tai olen vaihtoehtoisesti jossakin asiassa
toimimatta.
Kaikki sinun väitteesi siis tässäkin kohdin ovat vain sinun parjaamistar-
koituksessasi keksimiäsi valheita.
Todella harkitun törkeä valhe oli myös seuraava kommenttisi:
"Toinen outo piirre on tuo sinun tapasi hyökätä toisten uskovaisten
kimppuun hampaisiin asti aseistettuna viha ja kateus sekä katke-
ruus yksinä välineinä!"
Eli, syytit minua sellaisista hyökkäyksistä joihin vain sinä itse olet
tosiasiassa syyllistynyt.
Olethan nimittäin ilmeisen selvästi se sama henkilö joka kirjoitat
useimmiten tuolla nimimerkilläsi.
Nyt et kirjoittanut tuolla nimimerkilläsi, koska vilpillisesti halusit
esiintyä muka jonakin toisena henkilönä, johtaaksesi lukijoita
harhaan. Tarkoituksesi oli antaa lukijoille sellainen harhakuva,
että sinulla on muka jopa itsesi kanssa samanmielisiä lukuisia
kannattajia tällä osiolla.
Aivan asiallinen sinun tulkintavirheittesi oikominen, esiin tuotujen
Raamatun tekstien sisältämien opetusten avulla, ei todellakaan
ole mitään `hyökkäystä´. Vain sellaiseen oikomiseen minä olen
`syyllistynyt´.
Esittämäsi syytös minusta muka "hampaisiin asti aseistettuna,
viha ja kateus sekä katkeruus yksinä välineinä", kuten väitit, olikin
sinun taholtasi jälleen tuota mieletöntä ja perätöntä tarkoitusha-
kuista valehtelua.
Olet vain yksi mitätön valheenorja ja pahan palkkarenki!
Onkin todella törkeää, että sinä syyttelet täällä todellisia Jumalan
lapsia muka vihasta, muka kateudesta ja muka katkeruudesta.
Syyttelet heitä myös muka Jumalan rakkauden puutteestakin, ja
jopa muka perverssisistä ajatuksista, kuten eräästäkin tekstistäsi
on luettavissa seuraavaa:
"Mutta tuotahan se teettää kun elää vailla Luojan, taivaallisen Isän
rakkautta. Viha saa vallan ja kostonhimo sekä kaikenlaiset perverssit
ajatukset valtaavat rakkaudettoman mielen."
Totuus on, että juuri sinä itse alkuaan syyttelit, ja juuri sinä itse
nimenomaan hyökkäsit täällä todellisten uskovien kimppuun, heitä
parjaamaan.
Vai oletko jo unohtanut törkeät valheelliset hyökkäysrienasi?
Muistellaanpa niiden sisältöä nyt yhdessä.
Sinulla ei ollut mitään todellista muuta motiivia kuin halusi valehdellen
herjata, kun kirjoitit seuraavaa:
"Olet vissiin niin vihan sumentama, ettet enää erota totuutta valheesta"
Sinulla ei ollut myöskään mitään todellista muuta motiivia kuin halusi
valehdellen herjata, kun kirjoitit seuraavaa vain siitä syystä, että toin
valoon sinun harhaiset opilliset näkemyksesi:
"sokea olet hengellisesti Kirjoittanut: Trubaduuri / 12.6.09 /
klo 07:55
Älähän höpötä. Johannes Kastaja antoi ymmärtää selvästi, että
hänen jälkeensä tuleva (Kristus) ei kasta vedellä, vaan antaa
pyhän Hengen kasteen. Ja tuo osoittaa jotta sinä et tunne edes
kirjoituksia. Sinä et ole oikeassa yhdessäkään kohdin.Tyypillinen
eksyttäjä sinä olet. Narsisti ja väärintekijä"
Sama pätee tähän seuraavaankin sinun kirjoittamaasi tökeröön
herjaan:
"olet täysi ummikko ja tekojumalien palvoja
Kirjoittanut: Trubaduuri / 12.6.09 / klo 15:26
Sinä olet vihan sokeuttama valheen orja joka et edes ymmärrä
Raamatussa olevaa kirjoitusta!
Kyllä kaikkeuden Korkein, Luojamme, Jumalamme, taivaallinen
Isä 'antaa niin uskon kuin kasteenkin, kaikille meille oikein uskoville
ihmisille. Mutta ei sinunkaltaisille.
Eikä Hän sinulta, valheen orjalta ja moukkamaiselta koiran tavoin
räksyttävältä öykkäriltä siihenkään lupaa kysy.
Mutta hyväksyykö sinun pienen pääsi sisällä asuva tekojumala tuon,
onkin sitten kokonaan toinen juttu. Ja tunnetusti, koirahan palaa aina
oksennuksilleen."
Tässä seuraavassa rienassasi tekeydyit taas jopa toiseksi henkilöksi,
ja yritit peittää todellisen henkilöllisyytesi murresanojen käytön keinoin:
"sie käärmeen eksyttämä
Kirjoittanut: oot kumiseva kelo / 13.6.09 / klo 11:04
koska onttouttasi vihaat uskovia ja valhetta rakastat enemmän kuin
totuutta! Ite oot siis Perkeleen sikiö ja jonkun lahkopapin lähettämä
hullu hihuli."
Seuraavassa todella pitkässä herjaustekstissäsi käytit taas
nimimerkkiäsi:
"Olet todella törkeä ja lipevä kielinen valehtelija.
Kirjoittanut: Trubaduuri / 13.6.09 / klo 11:33"
Tässä viestissäsi kehuskelit itseäsi seuraavin sanoin:
"Olen aito ja oikea uskoinen puhdas uudelleen synnytetty kristitty
kyllä kuolemaani saakka."
Tuo itsekehusi osoittautui täysin katteettomaks samasta viestis-
täsi löytyvän toisen kohdan valossa. Tähän viestiisi sisältyi näet
myös seuraavaa kirjoittamaasi:
:
"te, saatanan kaksinaamaiset ja uskovaisia teeskentelevät
eksyttäjät, te valheen paaduttamat synkkämieliset orjat ja
vääryyden sekä vilpin harjoittajat"
On ilmi selvää, että tällaista kieltä kuten tuossa edellä sinä käytit,
käyttävät vain sielunvihollisen talutusnuorassa olevat henkilöt, eivät
sen sijaan todelliset Jumalan lapset.
Niinpä onkin osoittautunut selväksi valheeksi tuo sinun itsekehusi,
jossa väitit olevasi "aito ja oikeauskoinen", ja vieläpä "puhdas",
ja lisäksi jopa "kristitty".
Tuollaista kieltä kuten edellä osoitin, sinä käytit,
kykenemättä osoittamaan herjojesi todisteeksi
edes yhtä ainoaa tapausta esimerkiksi.
Laskettelit siis pelkkää herjaa ja rienaa.
Seuraavassa herjaviestissäsi teeskentelit jälleen
olevasi muka toinen henkilö:
"Kun luen teidän kirjoituksianne
Kirjoittanut: tulee väkisinkin mieleen / 13.6.09 / klo 13:24
että sinä olet piintynyt lahkolainen ja kaikki mitä päässäsi on tulee
sieltä. Väistelet taitavasti kaikki kysymykset jotka eivät sinulla sovi
ja toistelet omia käsityksiäsi kerta kekkan jälkeen - miksiköhän?? :)
Jeesus - on vapahtaja, ei sinun pappisi tai seurakuntasi..
.. ja tämä Jeesus sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä
estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta" ja vielä sanoi
senkin että "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja
sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos".
Kuka teistä on se joka uskaltaa sanoa jotain muuta?"
Tällaisia tässä edellä kertaamiani herjaavia järjettömiä rienoja sinä
roppakaupalla laskettelit, muttet kyennyt osoittamaan herjojesi to-
sitteeksii edes yhtä ainoaa dokumenttia.
Laskettelet siis pelkkää herjaa ja rienaa.
Kun minä puolestani paljastin sinun opillisia harhojasi, en herjannut
enkä rienannut.
Sen sijaan toin esiin selvät Raamatun kohdat sinun harhaisia näke-
myksiäsi koskevien paljastuksieni todisteeksi.
Apostoli Jaakob kirjoitti, että uskovatkin ovat erehtyväisiä, ja hän
tarkoitti nimenomaan opettamista (3:1-2). Tuskin kukaan kristitty
nykyäänkään on opillisesti erehtymätön, ja apostoli Paavali kertoi
syynkin:
"Sillä nyt me näemme kuvastimesta himmeästi,...(1 Kor.13:12).
Opillinen erehtyminen ei siis ole este Jumalan lapseudelle eikä
pelastumiselle.
Sen sijaan perkeleen talutusnuorassa oleminen kyllä on, ja heidät
tunnistetaan täälläkin heidän viestiensä sisällöstä.
Noissa viesteissään he käyttävät kristityistä lähimmäisistään mitä
törkeimpiä syytöksiä, eli perkeleellisiä valheita, rienoja ja herjoja.
Suorastaan hupaisa olikin tuon viimeisen ihan tuoreen viestisi sisältö,
jossa kerroit antaneesi minut muka saatanan haltuun, heh heh.
On näet todella hupaisaa, että itse selvääkin selvemmin harhaopetta-
jaksi osoittamani henkilö, ja viestiensä sisällön perusteella selvääkin
selvemmin itse saatanan hallussa oleva vekkuli, antelee täällä muka
toisia henkilöitä eli todellisia Jumalan lapsia saatanan haltuun.
Silloin kun syyytöksilläsi loukkaat toista ihmistä,syyllistyt lain rikkomiseen riippumatta siitä puhummeko suomen tai raamatun laista.
Mutta käskyn päätös on rakkaus puhtaasta
sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vil-
pittömästä uskosta, joista muutamat ovat
eksyneet ja poikenneet turhanpuhumiseen,
tahtoen olla lainopettajia, ymmärtämättä
mitä sanovat tai minkä varmaksi vakuutta-
vat.
"Mutta me tiedämme että laki on hyvä, jos
sitä käytetään lainmukaisesti, kun tiede-
tään se, että lakia ei ole pantu vanhurs-
kaalle, vaan väärille ja tottelemattomille,
jumalattomille ja syntisille, epäpyhille ja
saastaisille, äidintappajille ja murhamie-
hille, huorintekijöille, miehimyksille, ihmis-
kauppiaille, valehtelijoille, valapattoisille
ja jos on jotain muuta, mikä on tervettä
oppia vastaan." (1 Tim.1: 5 - 10.)
Kysyn, että oletko lainkaan lain alainen. Kaikki lihasta syntyneet Jeesuksen todistuksen mukaan ovat luonnostaan lain, kuoleman ja tuomion alaiset. Siitä poiketen Raamatun todistuksen mukaan Jeesus ei Pyhästä Hengestä siinneenä syntynyt lain alaiseksi, vaan hän otti täyttääkseen lain. Hän onkin ainoana joka on täyttänyt lain. Jeesus sitten otti myös kantaakseen lain tuomion edestämme ja on siis kyennyt kukistamaan ainoana helvetin vallat ja on siitä merkkinä noussut ylös kuolleista ja astunut taivaaseen. Se teko avasi meille tien taivaaseen, iankaikkiseen elämään.
Kysyn edelleen ja uudestaan, että oletko luonnostaan lain alainen. Minä olen lihasta siinneenä Raamatun todistuksen mukaan luonnostaan turmeltuneena lain alainen ja lain tuomion alainen. Täten joudunkin turvautumaan ainoaan lain täyttäjään ja puolestani tuomion kärsijään Jeesukseen Kristukseen. Usko on turvautumista siihen, mitä Jeesus teki edestäni. Ilman Jeesuksen tekoa joutuisin tuomittavaksi helvetissä.
Se on valitettava totuus, ettei kukaan Jeesuksen lisäksi kykene täyttämään Jumalan lakia, joka on hengellinen. Kukaan ei myöskään itse kykene sovittamaan syntejään. Oman ryysy-vaatteet ei kerta kaikkiaan ole taivaan häihin kelvolliset.
Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä,
hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia.
He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä
puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät.
Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen
mukaisesti.
Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen
rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän-
ja äidinmurhaajien, tappajien,
siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien,
valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka
toimivat vastoin tervettä oppia.
Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi,
joka on minulle uskottu. (1 Tim. 1:5-11.).
Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa,
josta laki ja profeetat todistavat.
(Vuoden 1938 käännös:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat,
ON ILMOITETTU ILMAN LAKIA.")
Laki viimeiseen asti velkoo, vaatii ja uhkaa tuomiolla ja turmeltunut ihminen (kaikki) ei ole saavuttanut, eikä saavuta lain vaatimaa vanhurskautta ja jää siten auttamattomasti lain mukaan tuomion alle. Tekeekö siis laki oikein, kun se tuomitsee syyllisen? Tekee oikein. Lain kautta tulee synniontunto ja kun laki on oikeassa kätössä, niin se kurittaa ja ajaa Kristuksen luo. Näin on siirrytty pelatavaan uskoon - ei siis tekojenvanhurskauteen, vaan uskonvanhurskauteen. Se ei ole teoista, vaan se on armosta, ettei kukaan kerskaisi.
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen,
ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa
asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan
kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden,
koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen
uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse
vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on
saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki.
Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman
lain vaatimia tekoja.
Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös
muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa.
Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaa-
mattomat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon?
Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
(Room. 3: 21 - 31).
Apt. 13:38:
Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi, ja
hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi, saavuttaa
kaiken sen, mitä te Mooseksen lain avulla ette voineet saavuttaa.
Room 4: 14 - 16
Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko
menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa.
Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.
Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin
lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä joilla
on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien
isä,
Room. 6: 14:
Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
Room. 7:4:
Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa
jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on
herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
Room. 7:6:
Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme
päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen
mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
Room 10:4:
Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.
1 Kor. 9: 20-21:
Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen;
voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en
olekaan lain alainen.
Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka
en olekaan Jumalan lakia vailla - onhan minulla Kristuksen laki.
Gal. 2: 19-21
Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni
Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä
ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua
ja antoi henkensä puolestani.
Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia
noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.
Gal. 3: 1 - 7:
Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän
silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!
Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain
vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?
Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö
nyt päämäärään omin avuin?
Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain.
Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua
teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai
sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?
Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi
hänet vanhurskaaksi."
Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko.
Gal. 3:10:
Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan
kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee."
Gal 3: 12-14:
Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii,
saa siitä elämän."
Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi
meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on
ripustettu paaluun."
Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä
saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme
luvatun Hengen.
Gal 3: 20 -
Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset,
kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää
käyttäen.
Mutta välittäjää ei tarvita vain yhtä varten. Jumala on yksi.
Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu
laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen.
Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on
luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.
Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen
vankeina, kunnes usko ilmestyisi.
Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta.
Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.
Gal. 5: 18 - 26:
Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia.
Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat
siveettömyys, saastaisuus, irstaus,
epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat,
kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.
Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka
syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys,
ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,
lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.
Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet
vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.
Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava
Hengen johdatusta.
Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia
toisiamme.
Pidä siitä kiinne.
Ei meidän teoista. Yksin Kristuksen teko. Se on armosta.
auttaa Jumalaa, jotta tämä "armo" hyödyttäisi lasta!
Elleivät vanhemmat ole asialla, ei Jumalan armo kohtaa vauvaa!
Kiitos huomiostasi ja viestilläsi lähetyskäskyn lättänäksi lyöjä.
Lähetyskäsky kaikkia koskevana KASTAEN JA OPTTAEN.
Täällä jotkut virnistelijät puskasta huudellen puhuvat Jumalan sanaa vastaan - siihen rintamaan näyt asettuneen - tiedä se.
mieltä, että vanhempien ei tarvitsekkaan viedä lapsiaan kasteelle???
Sinähän alat oppia!
Lapset menevät itse kasteelle sen jälkeen, kun ottavat Sanan vastaan:
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Etkö osaa lukea viestiäni. Ilmeisesti lapsi ei mielestäsi ole siis ihminen, jota universaali lähetyskäsky koskisi.
Kastaen ja opettaen, siis molemmat osiot kuuluvat Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaan opetuslapseuttamiseen.
Täytyy myös muistaa, että siihen aikan oli vain 10 kuukautta, eli ylösnousemus tapahtui Juhannuksena, ei pääsiäisenä.
Alkuperäisen kristillisyyden opetus uskoon tulosta ja vesikasteen toimittamisen
tärkeydestä uskoon tulon yhteydessä.
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/trubadur.htm "
Sinä olet törkeä valehtelija, eksyttäjä ja pahan palkkarenki, kaiken jota teet, teet vihasta Jumalaa ja hänen luotujaan kohtaan. Jumala antaa kaikille halukkaille armostaan lahjaksi uskon. Sinä olet jäänyt siitä paitsi.
Avauksessa kerrottiin aivan oikein. Kristus vuodatti ihmisten ylle Pyhän Hengen kasteen. Johannes Kastaja puolestaan kastoi vedellä ja Johannes myös kertoi tulevasta Pelastajasta ja Pyhän Hengen kasteesta etukäteen, kuten Taivasten Valtakunnastakin.
Kristus edellytti silloisilta juutalaisilta uudelleen syntymistä, käyttäen vertauskuvallista kuvakieltä lausuessaan tuon kuuluisan lauseensa >> Uutta viiniä ei laiteta vanhoihin leileihin!
””törkeää tekstiä!
Kirjoittanut: hyi inhottavaaa / 27.6.09 / klo 01:45
Et tajua yhtään mitään uskoon tulemisesta, miksi siis vastustat sitä? Itselläsi taitaa olla sellainen "Henri". Et ymmärrä että ihminen ei ole mikään Jumala.””
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.
Tiedätkö itse, miksi tuossa edellä törkeästi ja täysin tietoisesti valehtelit?
Minäpä kerron:
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/trubadu3.htm "
Noin kaksituhatta vuotta sitten oli jo paljon ihmisiä jotka eivät kyenneet ottamaan vastaan ilosanomaa sellaisenaan. Ja se synnytti todella omituista oheistoimintaa ihmisten kesken. Vihanpito oli yksi yleinen ilmenemismuoto samalla tavalla kuin nyttemminkin.
Monet ihmiset, yksilöt alkoivat kavaltamaan lähimmäisiään, jopa rahasta, tänä päivänä voidaan havaita, jotta monissa nykyvaltioissa on sama meno päällä, esim Yhdysvalloissa lähimmäisen kavaltaminen rahasta tai jonkun muun edun takia on aivan yleistä, voidaan jopa sanoa, jotta vielä paljon yleisenpää kuin muinaisessa Rooman valtakunnassa.
Ja juuri yhdysvalloista on monet herätysliikkeet rantautuneet tänne suomeen. Mukana he ovat tuoneet uudenlaisen vihaamisen muodon. Siinä käytetään hyväksi muunmuassa kristillisyydessä vallalla olevia metodeja ja hyvänlaatuisia riittejä ja yleisiä käsityksiä, kuten käsitystä henkilökohtaisesta uskosta, oikeasta kasteesta, uskoon tulemisesta, uskossa olemisesta, lähetyskäskyn tarkoituksesta sekä lähetys/opetus -tehtävästä maailmalla.
Hajoita ja hallitse metodin nämä liikkeet ovat omaksuneet erityisen hyvin.
Rakkaudettomuus on heidän suurin tunnusmerkkinsä. Mutta mielellään he kyllä liittävät sanat rakkaus, hyvyys, pyhyys ja armon omiin teksteihinsä, jopa silloin, kun he aloittavat jonkun herjakamppanjansa jotakin yksilöä, persoonaa kohtaan, esim. jotakin uskovaa ihmisitä tai kaikkeuden Korkeinta, luomakunnan Luojaa, taivaallista Isää, vastaan.
Raatelevia susia lammasten vaatteissa, toisin sanoen! Varokaa te ihmiset, lukijat näitä kaikkia uskottomia kastajia ja rakkaudettomia armahtajia aina.
täälläki ! noi rakkaudettomat pahan lähtettiläät terrorisoivat taviksien keskutelujaki
kute toi pedokas susi joka sua herjaa tälläki palstalla säännöllisest
joka ei käytä nimimerkkiä ollenkaan. Tuo paholaisen apuri ivaa ja rienaa jokaista uskovaista joka on saanut Pyhän Hengen kasteen.
Niin, unohtuihan se ihan korostaen mainita, että
Tremoles - trubaduurin mielestä apostoli Paavali,
(jonka itse Herra Jeesus asetti apostolin virkaan),
oli tremoles - trubaduurin mielestä jopa "antikris-
tillinen persoona", sillä näinhän hän kirjoitti Paa-
valista:
"Mutta hänhän olikin antikristillinen ... persoona,"
Heh heh!
Olettepa te vekkulit erikoisten kuperkeikkojen
heittäjiä.
Todelliset antikristilliset paholaisen apurit
muuttuvat kuperkeikkojenne seurauksena
teidän katsannoissanne muka Pyhän Hengen
kasteen saaneiksi, ja vastaavasti todellisen
Pyhän Hengen kasteen saaneet Herran evan-
keliumin julistajat vastaavasti muka paholai-
sen apureiksi ja muka antikristuksiksi.
Sinäkin valehtelit minusta viestissäsi niin tör-
keästi, että jos olisin ollut paikalla näkemässä
kun tuota viestiäsi kirjoitit, olisin varmaankin
nähnyt jopa korviesi heiluvan.
Kuka nyt tällä kertaa teeskentelit muka olevasi,
kun jätit nimimerkkiesi käytön viestistäsi pois?
Syytät toista nimimerkkien käyttämättömyy-
destä, ja itse syyllistyt juuri samaan. Erikoisia
vekkuleita te väärämieliset todella olette.
Sä oot esimerkki siitä. Jeesus kutsui sun kaltasii valehtelijoit äpäriksi.
että pimeyden enkelit tekeytyvät valkeuden lapsiksi. mut me Pyhän Hengen kasteen saaneet osaamme erottaa noi perkuleen äpärät jopa pimeässä. :-D)
””törkeää tekstiä!
Kirjoittanut: hyi inhottavaaa / 27.6.09 / klo 01:45
Et tajua yhtään mitään uskoon tulemisesta, miksi siis vastustat sitä? Itselläsi taitaa olla sellainen "Henri". Et ymmärrä että ihminen ei ole mikään Jumala.””
He kahlaavat vuoroin ikuisessa rämeessä ja vuoroin kulkevat valottomia teitä sekä kompastuvat itse tekemiinsä kuoppiin. He syntyvät, sitten elävät kurjan elämänsä ja kuolevat henkisessä ja hengellisessä kurjuudessa ja tyhjyydessä, palvoen kuitenkin tulisesti tämän pahan maailman Ruhtinasta jumalanaan, tosin he kirjoittavat sen nimen isolla J-kirjaimella. Oman tuomionsa he ovat itselleen myös valmistelleet. Kirkastetun ja voidellun ihmisen Pojan, Kristuksen mukaan, se on ikuinen kadotus. Heidän hyväkseen ei yksikään elävä ihminen täällä maan päällä voi tehdä enää yhtäkään elettä tai tekoa. Valitan.
Otteita oikeaoppisesta kristillisyydestä poikkeavista
tremoles – trubaduurin harhakäsityksistä:
Täysin Uuden testamentin osoittaman totuuden vastai-
sesti Tremoles väittää Pyhän Hengen kasteesta perättö-
miä.
Alku voidaan hyväksyä oikeaksi:
”Kristus antaa, siis vuodattaa Pyhän Hengen kasteen jo-
kaiselle sellaiselle ihmiselle jonka katsoo olevan siihen
oikeutettu, armoitettu.”
Jatko sen sijaan oli jälleen puppua:
”Eikä se näy ihmissilmälle, salassa sekin tapahtuu, kuten
kaikki Luojasta, taivaallisesta Isästä lähtöisin olevat hyvät
teot.”
Tuon väitteen paikkansa pitämättömyyyden osoitti jo
nimimerkki ”Jeesuksen opetuslapsi” vastaten muun
muassa seuraavaa:
”Kirjoitit:
Kristus antaa, siis vuodattaa Pyhän Hengen kasteen jokaiselle
sellaiselle ihmiselle jonka katsoo olevan siihen oikeutettu, ar-
moitettu. Eikä se näy ihmissilmälle, salassa sekin tapahtuu, ku-
ten kaikki Luojasta, taivaallisesta Isästä lähtöisin olevat hyvät
teot. ...
...kuten Korneliuksen tapauksessa näemme, kuitenkin kaikki
puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalaa.
Se siis näkyy ihmissilmälle ja kuuluu ihmiskorvalle, sillä olethan
sinäkin lukenut niistä merkeistä, jotka seuraavat Jeesuksen opetus-
lapsia.”
Jeesuksen opetuslapsi lainasi myös kertomusta helluntain tapahtu-
mista, joista niistäkin ilmeni totuus siitä, että Pyhän Hengen todel-
linen kaste sekä näkyy ihmissilmille että myös kuuluu ihmiskorville:
´Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä
tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät
ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse-
kunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja
alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille pu-
huttavaksi antoi.´
Sama Pyhän Hengen kasteen näkyvyys ja kuuluvuus ilmeni myös
Korneliuksen kodin tapahtumissa, kuten teksti selvästi kertoo:
´Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle,
jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ym-
pärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä,
että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuu-
livat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.
Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta
vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.´
Sama näkyvyys ja kuuluvuus toistui myös Paavalin Efesossa
kohtaamien opetuslasten kohdalla:
´Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte
uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että
Pyhää Henkeä on olemassakaan". Ja hän sanoi: "Millä kasteella
te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, ke-
hoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä,
se on, Jeesukseen". Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jee-
suksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli
heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.´
Kun siis Jeesuksen opetuslapsen esiin tuomien Raamatun todistus-
ten valossa punnitsemme nimimerkki Tremoleksen väitettä:
”Eikä se näy ihmissilmälle, salassa sekin tapahtuu, kuten
kaikki Luojasta, taivaallisesta Isästä lähtöisin olevat hyvät
teot”
on jälleen todettava, että tuokin tremoles – trubaduurin opin näke-
mys on osoittautunut jälleen harhaiseksi.
Niinpä ilmeistä onkin, että tuollaisen opin avulla on tosi helppoa
pettää itseään ja myös muita, eli uskotella itselleen ja myös muille
perättömiä:
”Olen saanut Pyhän Hengen kasteen. Mistään tosin se ei minusta
näy, koska se on tapahtunut minulle täysin salassa.”
Kuinka paljon nykyaikana onkaan noita nimimerkki Tremoles -
Trubaduurin kaltaisia uskonnollismielisiä ihmisiä, jotka ovat luulo-
telleet ja edelleen luulottelevat itselleen ja toisilleen, että he ovat
muka saaneet Pyhän Hengen kasteen.
Jotkut heistä luulottelevat saaneensa Pyhän Hengen kasteen jo
vauvoina saamansa vesikasteen yhteydessä.
Jokainen, joka todella on Pyhän Hengen kasteen osakseen saanut,
tietää aivan varmuuudella, että kokemus on myös toisten lähellä
olevien havaittavissa.
Jo se seikka, että tämä Tremoles väittää tuollaista, eli:
”Ei se näy ihmissilmälle, salassa sekin tapahtuu”,
pistää vahvasti epäilemään että hänen saamansa Pyhän
Hengen kaste on hänen kohdallaan ollut vain pelkkää
mielikuvitusta ja itsepetosta.
Itsepetoksen puolesta todistavat myös hänen teksteissään
ilmenevät valheet, herjat ja rienaukset Jumalan lapsia koh-
taan.
Ei näet ole uskottavaa, että yksikään tuollaisia perättömiä
valheita ja rienoja näillä palstoilla viljelevä kuuluisi todel-
la Pyhän Hengen kasteen osakseen saaneiden joukkoon.
Sitten hiukan Tremoleksen raamattunäkemyksestä.
Aikaisemmin jo on paljastettu, mitä mieltä tämä nimimerkki
tremoles – trubaduuri on Herran apostoli Paavalista,
Täten ei olekaan yllättävää, mitä hän on kirjoittanut Uuden
testamentin teksteistä:
” Kirjoittanut: Tremoles / Eilen / klo 15:50
Kyllä hän, Kristus opettaa edelleen uudentestamentin kolmessa
kirjassa, sekä ilmestyskirjassa että myös muutaman uskollisen
tekemissä kirjeissä oikeaa ja totista oppia sekä taivaallisen Isän
tuntemusta, julistaen myöskin aitoa ja oikeaa ilosanomaa esi-
merkillisesti. ...”
En lainaa pitemmälle vaan totean, ettei tremoles – trubaduuri
suinkaan tunnusta ohjeelliseksi kristittyjen koko Uutta testa-
menttia, vaan hän mainitsee vain ”kolme kirjaa”, ”ilmestys-
kirjan” ja lisäksi ”muutaman uskollisen tekemän”.
Hänen kirjoittamastaan Nazaret kaupungin nimeä koskevasta
”Nazaret on kaupungin nimi
Kirjoittanut: Trubaduuri / 27.10.08 / klo 17:32”
tekstistään löytyy myös seuraava koko Raamattua koskeva
virke:
”Ironista tai ei, mutta se pienenpieni totuuden siemen joka
raamatusta löytyy antaa myös vastauksen tähän kysymyk-
seen, jotta tarvitseeko ihmisen Poika sukunimeä ollakseen!”
Sanat: ”pienenpieni totuuden siemen joka raamatusta löytyy”
antavat selvän vastauksen siihen, miksi tremotes – trubaduu-
rin opit niin suuresti poikkeavat oikeaoppisten kristittyjen
opinnäkemyksistä.
Hän näet ammentaa opikseen Raamatusta vain ”pienen-
pienen siemenen”, ja muun eli suuremman osan opistaan
hän ammentaa muualta.
jotka tuovat taitavasti julki totuuden sanoja. Aivan päinvastoin kuin sinä, joka tuot ilmi vain kyltymätöntä vihaasi ja loppumatonta tyhmyyttäsi!
Todennäköisin tulkinta on, että tuossa edellä tremoles - trubaduuri
esiintyi jälleen jonakin toisena ihmisenä, päästäkseen täysin kat-
teettomasti kehumaan itseään. Näin hän tekee sen puutteesta, kun
ei kukaan todellinen toinen henkilö tuota kehumista hänen puoles-
taan suorita.
Hän on näet tunnistettavissa tuossakin viestissään noista täysin
perättömistä valheellisista ilmaisuista joita todennäköisesti vain
hän viesteissään käyttää.
En tosin kiellä sitäkään mahdollisuutta, että hänellä saattaa noiden
opillisten harhojensa kannattajien joukossa todella olla muutama
tosiasioita täysin ymmärtämätön toinenkin henkiilö, jotka ovat otta-
neet tavakseen viljellä ja toistaa kannatettavansa ilmaisuja.
Tässä tapauksessa heidän viestiensä sisältö paljastaa heistä sen,
että he ovat henkisiltä ominaisuuksiltaan todellakin täysiä hömppiä.
Kun hieman perehtyy tekemiisi kirjoituksiin niin tulee siihen loppupäätelmään että olet henkisesti kyvytön ja mieleltäsi sairastunut ateisti jolla on maaninen tarve kirjoittaa valheellisia viestejä tänne.
Niinpä niin.
Noinhan ne trubaduurit ja hömpät huimasti itseään fiksumpia aina rienaavat.
Heitä fiksumpien esittämiin faktoihin eli tosiasioihin he eivät kykene koskaan
mitään asiallista vastaamaan.
Ainoa heidän keinonsa vastata, on keksiä valheellisia rienoja ja herjoja, ja
lähettää niitä vastaukseksi.
He ovat käytökseltääm todellakin vain kun rakkikoiria jatka pyrkivät haukun-
noillaan sabotoimaan argumentoituja keskusteluja.
Sinullakaan reppanalla ei ole minkään tasoisia edellytyksiä eikä kykyjä edes
perehtyä minun kirjoituksiini, puhumattakaan siitä, että kykenisit mitään nii-
den sisällöstä muka päättelemään. Vain paikkansa pitämättömiä herjoja kyke-
net keksimään, et muuta.
Jos taas muuhun luulet todella kykeneväsi, niin käyhän toimeen. Alahan
rienojesi keksimisen sijasta esittämään tosiasioita esimerkiksi siitä, missä
viestieni missäkin kohdassa on muka valheellista tai perätöntä sisältöä.
Esitä väitteesi asiallisesti, ja minä lupaan vastata siihen. Dokumentoidut
esitetyt faktat sitten ratkaisevat, kumpi meistä esittää puppua, kumpi taas
ei.
Minä kyllä tiedän poju sinusta jo etukäteen, että sinun käy ehdottamassani
koitoksessa kalpaten. Tiedän sen jo tähän asti esittämäsiesi viestien sisällön
perusteella, eli siitä tasosta mikä viesteistäsi ilmenee.
Todistamattomat keksityt herjat ja rienat eivät paina mitään vaakakupeissa.
Noinhan hömpät huimasti itseään fiksumpia aina rienaavat.
Jos taas muuhun luulet todella kykeneväsi, niin käyhän toimeen. Alahan
rienojesi keksimisen sijasta esittämään tosiasioita esimerkiksi siitä, missä
viestieni missäkin kohdassa on muka valheellista tai perätöntä sisältöä.
Esitä väitteesi asiallisesti, ja minä lupaan vastata siihen.
lupaan vastata aina teoistanikin !!!
Noinhan hömpät huimasti itseään fiksumpia aina rienaavat.
Jos taas muuhun luulet todella kykeneväsi, niin käyhän toimeen. Alahan
rienojesi keksimisen sijasta esittämään tosiasioita esimerkiksi siitä, missä
viestieni missäkin kohdassa on muka valheellista tai perätöntä sisältöä.
Esitä väitteesi asiallisesti, ja minä lupaan vastata siihen.
Noinhan hömpät huimasti itseään fiksumpia aina rienaavat.
Jos taas muuhun luulet todella kykeneväsi, niin käyhän toimeen. Alahan
rienojesi keksimisen sijasta esittämään tosiasioita esimerkiksi siitä, missä
viestieni missäkin kohdassa on muka valheellista tai perätöntä sisältöä.
Esitä väitteesi asiallisesti, ja minä lupaan vastata siihen.
Lienee syytä selittää, miksi kerroin pitäväni sinua
vaihtoehtoisesti vain joko itsenään Tremoles – Tru-
baduuri nimimerkillä kirjoittavana henkilönä, tai
vaihtoehtoisesti jonakin nimeltä tai nimimerkiltään
tuntemattomana henkilönä, joka viestiensä perus-
teella aivan oikeutetusti ansaitsee itselleen epiteetin
”hömppä”.
Hömpällä en tarkoittanut sen pahempaa kuin hiukan
ymmärrykseltään yksinkertaista yksilöä.
Onkin parempi käyttää tässä selostuksessa jatkossa
ilmaisua ”yksinkertainen”, vaikka se onkin ”hömp-
pää” pitempi sana.
Jos olet trubaduuri, käytöksesi on aivan ymmärrettä-
vää, koska et ole todellinen läpeensä rehellinen usko-
va, vaan vain epärehellinen uskonnollismielinen hen-
kilö.
Jos itsenään trubaduurina jouduit paljastetuksi har-
haoppiseksi. tällöin on aivan ymmärrettävää, ettet
tietenkään kasvojesi menetyksen pelosta ollut val-
mis harhaoppisuuttasi tunnustamaan.
Vaikka sinulla ei ollut esitettyjä paljastuksia vastaan
mitään asiallista ne torjuvaa kommentoitavaa, joilla
olisit voinut esitetyt paljastukset kumota, asiallisten
kommenttien puutteessa turvauduit epärehellisyytesi
ja jumalattomuutesi tähden törkeisiin valheellisiin
herjoihin, joiden heittämisen minulle vastaukseksi
toivoit peittävän ja mitätöivän lukijoiden silmissä
nuo sinusta esittämäni opilliset paljastukset.
Trubaduurina edellä selostetusti toimiessasi, tuo käy-
töksesi ei välttämättä viestitä yksinkertaisuudestasi,
vaan vain epärehellisyydestäsi ja jumalattomuudestasi.
Tilanne on aivan toinen, jos todella olet joku toinen
henkilö kuin itse tremoles – trubaduuri nimimerkkien
takaa löytyvä henkilö (jota en kylläkään vielä tällä
syömällä usko).
Tällöin sinun on täytynyt lukea ne kaikki mustaa val-
koiselle kirjoitetut dokumentit, jotka vastaan sanomat-
toman selvästi osoittavat tosiksi kaikki ne paljastukset,
jotka olen tremoles – trubaduurin opinnäkemyksistä
täällä esittänyt.
Tällöin sinun on täytynyt myös havaita, että esitetyt
dokumentit eivät perustu keksittyihin trubaduurista
esitettyihin valheisiin, vaan trubaduuri - tremoleksen
ihan itse kirjoittamiin teksteihin, joissa lukee mitä lu-
kee, ilman että kukaan voi niiden sisältöä jälkeen päin
toiseksi muuttaa.
Kun kaikesta edellä esittämästäni huolimatta hyökkäät
minua, trubaduurin opillisten näkemysten täysin totuu-
dellista paljastajaa vastaan, tällöin on käytöksesi seli-
tykseksi vain kaksi mahdollista vaihtoehtoa.
Joko siis olet itsekin paatunut harhaoppinen, joka olet
imenyt itseesi kaikki trubaduurin esittämät oppinäke-
mykset muka totuutena, ja jopa täysin tietoisena siitä,
että kaikissa esittämissäni kohdissa nuo näkemykset
poikkeavat oikeaoppisena pidetystä kristillisyydestä.
Tämän vaihtoehdon mukaan sinä siis turvaudut (aivan
samoin kuin tuo idolisikin) tietoisen epärehellisesti kek-
sittyihin perättömiin valheisiin, mottonasi lause joka
kuuluu: ”tarkoitus pyhittää keinot”.
Jos et ole itse tremoles – trubaduuri, toinen vaihtoehtoi-
nen selitys käytökseesi on seuraava.
Tällöin olet osoittautunut todellakin vain hiukan ”yksin-
kertaiseksi”, joka olet tietämättömyytesi ja ymmärtämät-
tömyytesi tähden tullut eksytetyksi noihin idolisi truba-
duurin opinnäkemyksiin, eli pitämään niitä totuutena.
Hieman yksinkertaisena olet myös lukenut nuo totuudel-
liset paljastukset idolistasi, mutta juuri yksinkertaisuutesi
on estänyt sinua ymmärtämästä, että nuo paljastukset eivät
ole suinkaan mitään parjausta vaan totisinta totta.
Sinä vain et kykene ymmärtämään niiden totuusarvoa,
koska muutenkin ymmärrät niin vähän todellisen kris-
tillisyyden sisällöstä, ja tunnet todella vähän Raamatun
opetusten todellista sisältöä.
Koska ymmärtämättömyyteen ja tietämättömyyteen
perustuva `yksinkertaisuus' on vähemmän tuomittavaa
kuin tietoiseen harkintaan perustuva valheellisuus, mi-
näkin mieluummin pidän sinua vain hiukan yksinker-
taisena, kuin tietoisesti harhaoppisuuden valinneena
henkilönä.
Yksinkertaiset myös kokevat usein velvollisuudekseen
osallistua toimintaan mitä heidän idolinsakin suorittavat.
Niinpä historiakin kertoo eräästä Jumalan miehestä,
jonka katoliset polttivat roviolla harhaoppisuudesta
syytettynä.
Kun rovio jo oli sytytetty, eräs yleisön joukossa ollut
hieman yksinkertainen muori poimi risun maasta, ja
kantoi tuon poimimansa risun lisärisuksi tuohon juuri
sytytettyyn rovioon.
Tällöin vielä tajuissaan olleen Jumalan miehen kuul-
tiin tokaisevan: ”Voi pyhä yksinkertaisuus!”
Jos siis sinä ja eräät muut ette todellakaan ole tremoles -
trubaduurin toisina henkilöinä esiintymisiä, silloin olisi
todettava seuraavaa:
Onpa täällä näitä yksinkertaisia risun kantajia ihan tur-
han paljon, jotka tahtovat myös kantaa oman idolinsa
puolesta omat herjausrisunsa niihin herjausnuotioihin,
joilla heidän idoliensa paljastajia ja vastustajia yritetään
täällä kärventää.
Jottei keskustelumme jäisi minun puoleltani pahasti kesken,
otetaanpa vielä esiin yksi aihe edellä esittämäni esimerkiksi.
Eli,
mitä meidän Herramme Jeesus opettikaan helvetistä?
Evankelista Markuksen mukaan Jeesus opetti, ettå, jos kätesi
tai jalkasi pahentaa sinut, on parempi katkaista tuo pahentava
jäsen, kuin joutua pahentava raaja tallella gehennaan eli hel-
vettiin, ”sammumattomaan tuleen”. ”jossa heidän matonsa ei
kuole, eikä tuli sammu”.
Pahentava silmäkin on Markuksen kertomien Jeesuksen sanojen
mukaan syytä heittää pois, sillä silmäpuolenakin on parempi
päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin tulla kaksi silmää
tallella heitetyksi helvettiin. (Mark. 9: 43 – 48).
Samoista Jeesuksen gehennaa eli helvettiä koskevista opetuksista
kertoo myös evankelista Matteus jopa melko lailla samoin sanoin
(Matt.5: 29 - 30).
Myös Ilmestyskirja joka on meidän Herramme ”Jeesuksen Kris-
tuksen ilmestys (oikeammin: paljastus = apokalypsis) jonka itse
Isä Jumala antoi hänelle, puhuu selvää kieltä helvetin tulevasta
olemassaolosta seuraavin selvin sanoin:
”Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela
antoivat ne kuolleet jotka niissä olivat, ja ne tuomittiin kukin teko-
jensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.
Tämä on toinen kuolema, tulijärvi. Ja jota ei löydetty kirjoitettuna
elämänkirjaan, hänet heitettiin tulijärveen.
Mikä tahansa vastaavuus Jeesuksen opetuksilla ja Ilmestyskirjan
kertomuksella gehennasta sitten todellisuudessa onkaan, on selvää,
että gehennasta eli helvetistä puhuminen ei ole Raamatussa pelkkää
kuvakieltä, täysin vailla vastaavuutta todellisuuteen, vaan paikalla
ja käsitteellä täytyy olla joku selvä vastaavuus todellisuudessa.
Gehenna tarkoittaa selvää paikkaa, eli Jerusalemin kaupungin viereistä
ge hinnomin laaksoa, ja tuo paikka on täyttä todellisuutta, sillä olen
itsekin käynyt siellä, ja seisonut keskellä laaksoa.
Samoin, kun Jeesus puhui gehennan eli helvetin tuomiosta aikansa
kirjanoppineille ja fariseuksille (Matt. 23: 33), tuolla tuomiolla täytyy
olla muukin kuin pelkkä tyhjiin raukeamisen vertauskuvallinen vastaa-
vuus todellisuuteen.
Mutta oletko sinä sitä mieltä, että nyt olemmekin saaneet näille netti-
foorumien keskustelupalstoille sellaisen viisaan, joka on tätäkin aihetta
koskien
viisaampi ja tietävämpi kuin itse meidän Herramme Jeesus?
Ja onko hän viisaampi kuin jopa isä Jumala konsanaan, sillä isä Juma-
lahan antoi Ilmestyskirjan sanoman (johon sisältyy myös sanoma tu-
lisesta järvestä) Pojalleen Jeesukselle?
Lukemaamme nyt tremoles – trubaduurin viisautta eräästä hänen
viestistään:
”Lähettää lähettää... ja kahvia sen päälle
Kirjoittanut: Tremoles / Eilen / klo 06:59
Niin, tuossapa kysymys. Varsinkin kun helvettiä ei ole edes olemassa,
ja taivaaseen ei ole ihmiset ollenkaan pääsemässä! Voihan tietenkin
asiaa pyöritellä mielessä, muttei se ratkaise elämän tuomia ongelmia,
vaan pikemminkin saavat ne vaan suurenpaan sotkuun.
Isä meidän rukous, jota ihmisen Poika, Kristus itse käytti yhteydenpi-
dossaan Luojamme, taivaallisen Isän kanssa, voi tuoda sinulle, yhdelle
epätietoiselle oikeaa tietoa niin taivaasta kuin helvetistäkin.”
Tuossa viestissään Tremoles siis kirjoitti ”oikeasta tiedosta taivaasta
kuin helvetistäkin”.
Taivaan kohdalla hänen viisautensa sisältämä `oikea tieto' ilmoitti
seuraavaa:
”...taivaaseen eivät ole ihmiset ollenkaan pääsemässä!”
Helvetin kohdalla hänen viisautensa sisältämä `oikea tieto' puolestaan
ilmoitti:
”...helvettiä ei ole olemassa.”
No, entä mitä nyt on taas minulla tämän viestini johdosta vastaukseksi
sinun taholtasi odotettavissa?
Eli, vastaatko sinä edelleen tämänkin oppikysymyksen kyseessä ollessa
samaan tyyliisi kuin ennenkin? :
”Tremoles on niitä harvoja jotka tuovat taitavasti julki totuuden sanoja
helvetistäkin. Aivan päinvastoin kuin sinä, joka tuot ilmi helvetistäkin
vain kyltymätöntä vihaasi ja loppumatonta tyhmyyttäsi!”
Jos vastaat noin, ollen tosiasiassa toisena henkilönä esiintyvä tremoles –
trubaduuri itse, on vastauksesi ymmärrettävä edellisessä viestissäni se-
lostamistani syistä.
Jos sen sijaan todella olet joku toinen henkilö noin vastatessasi, silloin
olet osoittautunut auttamattomasti vähintään `hieman yksinkertaiseksi',
tai etten jopa (anteeksi vaan) hiemen voimakkaammin ilmaisten sanoisi:
”suoranaiseksi typerykseksi”.
Mitä minulle silloin jäisikään tuohon vastaukseesi tähden itselleni
kommentoitavaa?
Ei muuta kuin toistaa noita roviolla poltetun Jumalan miehen seuraa-
via sanoja: ”Voi pyhä yksinkertaisuus”.
aivan oikein, puolustaen totuutta. Ja ettei helvettiä ole olemassa, on tietenkin oikeassa, kuten muissakin lausunnoissaan joita et käsitä. Samoin kuin myös puolustaessaan lapsia, joita sinä tunnut vihaavan sydämesi pohjasta. Samoin hän on oikeassa myös lähetyskäskyn suhteen jota sinä kieltäydyt uhmakkaasti noudattamasta, nousten Jeesuksen yläpuolelle ilman orjantappura kruunua ja raipan iskuja.
Markuksen ja Jeesuksen sanoin esitän asiasta täten heitä lainaten.
14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Yhdessäkään kohtaa tuota lähetyskäskyä ei kielletä kastamasta lapsia tai perhekuntia kerralla. Siis aivan toisin kuten sinä opetat, vain eksyttäen näitä kaikkein pieninpiä saatanan syliin, koskapa olet Saatanan lumoissa oleva kiihkomielinen pahuuden palvoja ja sairaaloisen itserakas omakehuja, elikä itsensäkorottaja! Tuo kirjoittaja ei sitäkään tehnyt noissa viesteissään.
PS Olet elävä todiste siitä pimeydestä joka tekeytyy valkeudeksi näillä suomi24 sivustoilla.
> "" Rakkaudettomuus on heidän suurin tunnusmerkkinsä. Mutta mielellään he kyllä liittävät sanat rakkaus, hyvyys, pyhyys ja armon omiin teksteihinsä, jopa silloin, kun he aloittavat jonkun herjakamppanjansa jotakin yksilöä, persoonaa kohtaan, esim. jotakin uskovaa ihmisitä tai kaikkeuden Korkeinta, luomakunnan Luojaa, taivaallista Isää, vastaan.
Raatelevia susia lammasten vaatteissa, toisin sanoen! Varokaa te ihmiset, lukijat näitä kaikkia uskottomia kastajia ja rakkaudettomia armahtajia aina. "" <
Mielummin luen hänen tekemiään viestejä kuin sinun sekavia ja yksilöä herjaavia
mitäänsanomattomia sepusteluita jostakin sellaisesta asioista joista sinulla ei ole harmainta aavistustakaan. Tollanen jumalaa leikkivä elämälle oleva nirso näytätkin olevan.
Noin sitä pitää.
Eli tuossa edellä ystävämme tremoles - trubaduuri jälleen
tekeytyi (todennäköisesti) jälleen toiseksi henkilöksi ke-
huen itseään, ja väittäen jopa itsensä olevan oikeassa
siinäkin väitteessään, ettei helvettiä muka ole olemassa.
(En näet tällä syömällä usko kyseessä olleen kenen-
kään toisen henkilön).
Ja tuotakin hän väitti, juuri edellä minun esittämieni täy-
sin selvien Vapahtajan sanojen vastaisesti.
Kun hän lainasi Markuksen evankeliumin lähetyskäskyä,
senkin lähetyskäskyn selvät sanat hän vääristeli muuta
merkitseväksi, kuin mitä ne sanat todella ovat alkuaan
merkinneet ja yhä tosiasiassa merkitsevät.
Pitäisi jo vähemmälläkin ymmärryksen määrällä tajuta
tuon tekstin merkityksen tosiasiat.
Kun ensin kehotetaan menemään kaikkeen maailmaan
ja saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille, niin itse
tämä ja jatkokin jo kertoo, millaisia luotuja noilla sanoilla
tarkoitetaan.
Kun jatketaan ja sanotaan: "joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu", pitäisi tyhmemmänkin jo tuosta ymmärtää,
että nyt tarkoitetaan evankeliumin kuulemiseen kykene-
viä, eli saarnan julistusta kuulemaan kykeneviä, ja tuon
kuulemansa puhutun sanoman myöskin ymmärtäviä, eli
juuri sellaisia henkilöitä joista Apostolien tekojen teksti
kertoo:
"Jotka nyt ottivat heidän sanansa vastaan, ne kastettiin,
ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta
henkeä." (Apt. 2:41).
Samarian tapauksessa teksti vielä tarkentaa, selittäen
jopa selvääkin selvemmin, keitä olivat ne sanan vastaan-
ottajat jotka kastettiin:
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evanke-
liumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen
nimestä., niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
(Apt. 8:12).
Luulisi tyhmemmänkin tuosta jo ymmärtävän, millaisia ih-
misiä sanoilla "miehet" ja "naiset" tarkoitetaan.
Luulisi tyhmemmänkin myös huomaavan senkin, ettei
teksti puhu edes alaikäisistä lapsista sanan ja saarnan
vastaanottajina, puhumattakaan sylivauvoista.
Aivan varmuudella noilla sanoilla "miehet ja naiset" tarkoi-
tetaan ymmärtävässä iässä olevia henkilöitä, ja aivan sa-
moille henkilöille Markuksen evankeliumin kastekäskykin
kehoittaa julistamaan evankeliumia (vaikka teksti puhuu-
kin kaikista luoduista).
Myös Markuksen kastekäskyn sanat "joka uskoo ja kas-
tetaan" tarkoittavat myös aivan varmuudella juuri samaa
tilannetta, eli tilannetta jossa julistusta on kuultu, ja kuultu
julistus on myös ymmärretty, ja juuri kuultuun sanomaan
on joko uskottu tai jätetty vaihtroehtoisesti uskomatta.
Vain niille, jotka kuullun sanoman uskoivat, vain heille kuului
jatkon toteutus: "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
On aivan varmaa, ettei Markuksen evankeliumin lähetys-
käskyä ole tarkoitettu soveltaa sylivauvoihin, kuten sinä
sen selvän harhaisesti heihin sovellat.
Teeppä koe ja menepä saarnaamaan johonkin sairaalaan
vastasyntyneiden vauvelien osastolle, ja tule sitten tänne
kertomaan, kuinka moni noista vauveleista otti julistamasi
sanoman vastaan, tunnusti uskovansa, ja oli näin valmis
tämän lähetyskäskyn uskomista edellyttävälle kasteelle.
Kun mainitsit Apostolien tekojen kertomista perhekunta-
kasteista, niiden edellytyksistä tulee keskustella täysin
erikseen, eri pohjalta, eikä soveltaa niihin sinun perättö-
miä väitteitäsi siitä, että kaikki vauvelit syntyvät tähän
maailmaan muka uskovina.
Näin tosin luulottelet (kuten viesteistäsi olen huomannut)
koska olet tulkinnut väärin Raamattusi tekstejä, ja luulot-
telet Raamatun tekstien muka opettavan sellaista, että
vastasyntyneet sylilapset olisivat muka kykeneviä usko-
maan.
Etkö muista, ettei ole kauaakaan siitä, kun kerroin täällä
tosiasioita vauvaikäisten kehityksestä. Kerroin varhaishei-
jasteista, aivokuoren syttymisestä toimintaan noin kolmen
kuukauden iässä, sen jälkeisestä aikaa vievästä kehityk-
sestä ympäristöään tiedostavaksi yksilöksi, puhutun äidin-
kielen ymmärtämisen oppimisesta, oppimisesta itsekin
puhumaan, jne.
Vasta vuosia vauvaiän jälkeen lapsi on siinä iässä, että hän
kykenee ottamaan vastaan puhutun evankeliumin sanoman
ja alkaa uskomaan Vapahtajaan.
Pikkulasten otollisuus Herralle on asia aivan erikseen, ja
se perustuu valmiiseen lunastustyöhön.
Myöskään erikoistapaukset, kuten esimerkiksi se mitä
Johannes Kastajan syntymän ajasta on kerrottu, nekin
ovatasia erikseen. Niitäkään ei pidä yleistää toteutumaan
hokkus pokkus tyyliin kaikkien kristittyjen vauvojen koh-
dalla.
Mitä tulee muuhun perättömään hörinääsi tuossa vies-
tissäsi, sen kuittaan tuona tavanomaisena mollauksen
yrityksenäsi. Sehän ei ole sinun taholtasi mitään uutta.
Täytyyhän sinun yrittää mollata kun et muuta sille voi,
että olen vastaan sanomattomat Raamatun tekstit esiin
osoittanut sinun olevan suurelta määrin näkemyksiltäsi
ja opeiltasi poikkeava siitä kristillisydestä jota valtaosa
kristityistä pitää totena.
Huomaan sinun tuossa edellä lainanneen tuon idolisi
herjatekstiä. Jälleen onkin ilmeistä, että lainasitkin
itseäsi. Sinulla kun näet on tapana kerta kerran jäl-
keen tekeytyä joksikin toiseksi henkilöksi. Sehän on
sinulle helppoa, eli jätät vain nuo nimimerkkisi vies-
teistäsi pois, ja yrität muuttaa hiukan kirjoitustyyliäsi.
Mutta kuinka tahansa, on samantekevää olitpa idolisi
itse tai joku muu, sillä ei ole paljonkaan merkitystä.
Jatkan kuitenkin, olettaen (muka) sinun olevan joku
tuon idolisi eksyttämä hänen oppilaansa.
Ensiksikin, kerroit lukevasi mieluummin idolisi vies-
tejä kuin minun muka "sekavia ja yksilöä herjaavia
sepusteluita."
Tuo maininta muka minun tekstieni sekavuudesta
johtuu ainoastaan siitä, ettei sinulla ole itselläsi
niin minkäänlaisia resursseja kyetä ymmärtämään
todellisen teologian tasoisin käsittein kirjoitettuja
opetuksia. Et kykene ymmärtämään tämän tason
kirjoituksien sisältöä, ja siksi ne tuntuvat sinusta
sekavilta. Eli, sekavuus on ainoastaan sinun korvi-
esi välisessä tilassa.
Olet myös siinäkin pahasti erehtynyt, kun puhuit
yksilön herjaamisesta. Ei tosiasioiden esiin tuo-
minen idolisi harhaopeista ole mitään herjaamista,
vaan tosiasioiden esiin tuomista. Sinusta nuo to-
tuudet tuntuvat herjaamiselta taaskin vain samasta
syystä, eli korviesi välisessä tilassa vallitsevasta
ymmärryskyvyn puutteesta.
Sinun idolisi on ainoa pahasti harhaoppinen aktiivi
tällä kasteosiolla, ja totta kai silloin kun harhaoppe-
ja paljastellaan, ne paljastukset täällä kohdistuvat
tietysti häneen.
Ja hän itse on paljastuksiin syyllinen, koska on
jatkuvasti esittänyt noita harhaisia näkemyksiään
täällä.
Todelliset kristityt eivät täällä ole muusta erimieli-
siä kuin ainoastaan tuosta kasteasiasta, eli siitä
kenelle kaste kuuluu. Muissa kristillisen opin koh-
dissa he ovat pitkälle yksimielisiä. Toisin on sinun
idolisi laita, joka kieltää useat perinteisen kristilli-
syyden oikeina pitämät opit.
Kun kerroit lukevasi mieluummin idolisi kirjoittamia
tekstejä, kuin minun kirjoitusiani, minä puolestani
voin kertoa sinulle selvän syyn tuhonkin menette-
lyysi.
Pyhät kirjoitukset näet kertovat oikean kristillisyyden
reunamilla häärivistä harhaoppisista henkilöistä, jotka
ovat kääntäneet korvansa (ja tässä sinun tapaukses-
sasi siis silmänsäkin) pois totuudesta, ja kääntyneet
taruihin, eli samanlaisiin paikkansa pitämättömiin läs-
sytyksiin, joita tuo sinun idolisikin ilmoille jatkuvasti
lykkää.
Pyhät kirjoitukset kertovat, että syynä tuollaiseen me-
nettelyysi on sinun korvasyyhysi (eli tässä tapaukses-
sa myös sinun silmäsyyhysi).
Pyhät kirjoitukset kertovat myös tuon syyhyn aiheutta-
jan, joka on seuraava. Syyhyyn sairastumaan alttiit
henkilöt eivät yksinkertaisesti "kärsi tervettä oppia".
Siksi he kääntyvät taruihin, ja haalivat itselleen kaiken
maailman harhaopettajia, joista yksi ilmi selvästi on tuo
sinun idolisi.
Jeesus ei ole uskovainen ja minä seuraan Jeesusta,eli en ole uskovainen. Jumala ei ole uskovainen ja Jumalan Laki 10 käskyä on ollut ja on voimassa,minä seuraan Jumalaa. Onko sinulla jotain edellä mainittuja vasten?
"Uutta viiniä ei laiteta vanhoihin leileihin!"
Mitä nykyään on (uuta viiniä),ei saa sekoittaa muinaisaikaan (vaha viini).Esimerkiksi suomalaiset eivät tunteneet saatanaa ennenkuin se tuli suomeen ja toi helvetin.Eikä syntisiä ja perisyntisiä suomalaisia ollut ennenkuin suomalaiset pakotettiin uskomaan että ovat niin kuin piru --- syntinen ja perisyntinen kaikkien lakien rikkoja.Yksikään suomalainen lapsi ei ole rikollinen(syntinen) k e huora, varas, rosvo, valehtelija, murhaaja, raiskaaja jne, mutta pakotetaan uskomaan että on.
Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä? Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu? Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee mielestä, ja jos puhujan mieli on saastunut, sanat saastuttaa ihmisen joka saastuneet sanat omaksuu. Sillä saastuneesta mielestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalan pilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."
Esitit kuitenkin myös väitteen, jonka mukaan Uudessa testamentissa
kerrotut perhekuntakasteet antavat muka oikeutuksen myös nykyiselle
laitoskirkkojen sylilapsikäytännöille, joiden mukaan kaikkien niidenkin
vanhempien vastasyntyneet vauvat kastetaan, jotka kuitenkin vain ni-
mellisesti kuuluvat kirkon jäsenien joukkoon.
Tarkoitukseni onkin nyt oikein haastaa sinut ottamaan kantaa esitykseen,
jolla osoitan sinulle, ettei tuokaan väitteesi pidä suinkaan paikkaansa.
Katsotaan nyt yhdessä, mitä apostolista opetetusta Apostolien teoissa
kerrotuista alkuseurakunnan kastetapahtumista voimme saada, ottamalla
tarkasteluun yksi tai kaksi kohtaa kerrallaan.
Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41.
Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja
kysyivät:
" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
Tällöin heidän kysymyksensä edellä heille evankeliumia saarnannut
Pietari vastasi, sanatarkasti suomeksi käännettynä:
"Muuttakaa mielenne ja kastettakoon jokainen teistä Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette
saamaan Pyhän Hengen lahjan."
Kreikan alkukielisenä kyseinen teksti (ilman korko- ja henkäysmerkkejä
kirjoitettuna) kuuluu:
μετανοησατε και βαπτισθητω εκαστος υμων επι τωι ονοματι Ιησου
Χριστου εις αφεσιν αμαρτιων και λημψεσθε την δωρεαν του αγιου
πνευματος
Tuossa tekstissä esiintyvä βαπτισθητω - sana on kieliopilliselta
muodoltaan passiivin ensimmäisen aoristin yksikön kolmatta
persoonaa koskeva imperatiivi, merkiten "kastettakoon".
Seuraava sana εκαστος on maskuliinin yksikön nominatiivin muodossa
oleva pronomini, merkiten siis joko "jokainen" tai "kukin".
Seuraava sana on υμων on persoonapronominin kolmannen persoonan
monikon υμεις = "te" genetiivimuoto.
Niinpä nuo sanat yhdessä βαπτισθητω εκαστος υμων merkitsevät sana-
tarkasti: "kastettakoon jokainen teistä".
Tekstissä esiintyvä verbimuoto μετανοησατε on aktiivin ensimmäisen
aoristin imperatiivin monikon toinen persoona verbistä μετανοεω, joka
merkitsee: ajatella toisin / katua / muuttaa mielensä.
Tekstissä esiintyvä verbi λημψεσθε on mediumin futuurin indikatiivin
monikon toisen persoonan muoto verbistä λαμπανω, joka merkitsee:
ottaa / saada / ottaa vastaan / ottaa kiinni. Futuurin indikatiivi merkit-
see tulevaisuuden tapahtumaa suhteessa virkkeen muuhun tekemi-
seen, joten Pietarin sanat lupaavat kuulijoilleen Pyhän Hengen lahjan
sen jälkeen, kun he ovat mielensä muuttaneet ja syntiensä anteeksi
saamiseksi vesikasteen saaneet.
Pietarin sanat: "kastettakoon kukin teistä" koskevat siis vastaansano-
mattoman selvästi vain niitä joille Pietari vastasi, eli siis läsnä olijoita,
eli hänen puheensa kuulijoita.
Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:
"...kastettakoon kukin teistä ja myös teidän perheenne, eli vaimonne
ja lapsenne" vaan ainoastaan "jokainen teistä", eli juuri heidät itsensä
tuli kastaa.
Tämä osoittaa vastaansanomattoman selvästi, ettei tuona helluntai-
päivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä noiden perheen isien
kääntymyksien perusteella, vaikka oli selviö, että suurin osa heistä
oli perheellisiä.
Vasta Pietarin puheen jatko koski myös heidän perheitään, ja se
kuului:
"Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille
jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."
Pietari kertoi tässä jatkossa noille kuulijoilleen, että Pyhän Hengen
lahjan saamisen lupaus koski sekä heitä, mutta myös heidän lapsi-
aan, sekä myös kaikkia kaukana olevia, ketkä ikinä Herra Jumala
suinkin kutsuu.
Entä millä ja miten Jumala heitä kaikkia kutsuu? Hän kutsuu kaik-
kia muitakin aivan samalla tavalla kuin hän kutsui noita 3000 miestä,
eli julistuttamalla heille evankeliumia.
On näin ollen selvää, että nuo uskoon tulleet miehet veivät vastaan-
ottamansa pelastussanoman myös perheittensä kuultavaksi, ja
totta kai myös heidän perheensä ymmärtävässä iässä olevat yksilöt
kääntyivät sanoman kuultuaan ja ymmärrettyään, sekä uskoon tul-
tuaan kristityiksi.
Siitä vaiheesta ei vain tämä tekstijakso kerro, vaan tämä teksti kertoo
vain noiden noin kolmen tuhannen Pietaria kuunnelleen miehen kään-
tymisestä ja kastamisesta, kuten jae 41 kertookin:
"Jotka nyt ottivat vastaan hänen sanansa, heidät kastettiin, ja heitä
lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta henkeä."
Seuraavat paikkansa pitävät huomiot voidaan edellä esitettyjen
tosiasioiden pohjalta tehdä.
1. Kaste kuului alusta alkaen tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.
2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.
3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja
kasteen vastaanottaminen.
4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:
"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan ainoastaan
"itsensä."
Helluntaipäivänä ei suinkaan kastettu kokonaisia perheitä, vaan
ainoastaan uskoon tulleita.
Apostolien tekojen kaikkien kastetta koskevien tekstien
yhteinen opetus:
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/apteot1.htm "
maanisissa houreissaan ain ahistelee. mut älä noille saatanan pelleille periks anna.
Nuo rakkauettomat täyttävät maan ja vihoissaan he yrittävät tehdä tyhjäksi lähetyskäskyn ja kasteen merkityksen. Jeesus kastoi PYHÄLLÄ HENGELLÄ kuten annoit ymmärtää. Ja käski julistaa Evankeliumia kaikkialla maailmassa jokaiselle. PAHOLAINEN haluaisi estää senkin mutta on myöhässä satoja vuosia.
Iloiten käykäämme Golgatan tietä ylistäen Herraa Jumalaamme uusin virsin.
Meinaan vaan että näyttää olevan siten että tämä Raimo Puotiainen kuitenkin kaikista väitteistään huolimatta vastustaa viimeisen asti Kristuksen käyttämää tai
oikeimmin sanottuna Pyhän Hengen kastetta sekä Johanneksen suorittamaa vesikastetta jolla hän kastoi Mestarin itsensä, ja niin myöskin niitä kaikkia uskovaisia jotka pitävät noita kastamistapoja ja kasteita oikeana itselleen ja lähimmäisilleen joihin kuuluvat muunmuassa kaikki lapset, vammaiset, sairaat ja suomeen tulleet ulkomaalaiset. Tämä Raimo siis haistattaa Kristukselle, hyvälle Paimenelle vain pitkät, vaikkei sitä sanallisesti teekkään taikka uskalla tehdä, niin jokatapauksessa teoilllaaan ainakin sen todeksi selvästi osoittaa. Hän myöskin on syyllistynyt uskovaisia herjaavien viestien ja sivujen tekemiseen, jossa ohessa on kyseenalaistanut yhden suomessa ja muualla maailmalla toimivan musiikkiin ja esittävään taiteeseen liittyvän ammattiryhmän kunniallisuuden törkeällä tavalla. Monet tämänkin maan trubaduurit ovat paljon syvällisemmmässä ja oikeammassa uskossa kuin tämä kyseessä oleva ikääntynyt (lapsellinen) häirikkömies. Hänen tekemillään kotisivuilla on monia muitakin asioita ja seikkoja kirjallisesti esillä jotka kyseenalaistavat Kristuksen aseman oikeana Paimena kaikille kristityille! Häpeällistä ja valheellista sanomaa hän levittää, itseänsä korostaen ja samalla pyrkien jonkinlaiseksi Kristuksen korvaajaksi täällä suomessa.
Kirjoitit jälleen oman nurjan mielesi synnyttämiä täysin perättömiä valheita,
halutessasi vain rienata ja parjata ja loukata tuota nimeltä mainitsemaasi
henkilöä.
Ja syy haluusi loukata on taaskin vain se, että sinun monet omat opilliset
väitteesi ovat täällä yhden henkilön toimesta osoitettu suuresti poikkeaviksi
todellisesta Raamatun tekstien edustamasta kristillisyydestä.
Tosiasiassa nuo kaikki viestisi syytökset ovat jälleen sellaisia valheita,
joista yhtäkään et kykene mustaa valkoiselle kirjoitettuna tekstinä, ja to-
tuudessa pysyen paikkansa pitäviksi eli tosiksi todistamaan.
Todella mieletön oli esimerkiksi tuokin väitteesi, jonka mukaan nimeämäsi
henkilö on muka "kyseenalaistanut yhden Suomessa ja muualla maailmalla
toimivan musiikkiin ja esittävään taiteeseen liittyvän ammattiryhmän kunnial-
lisuuden törkeällä tavalla."
Oletko valmis syyttämään samalla syytöksellä myös esimerkiksi Suomen
kielen perussanakirjojen ja sivistyssanakirjojen tekijöitä, jotka julkaisemis-
saan teoksissa tuovat esiin juuri samat selvitykset trubaduuri- nimikkeen
historiasta, jotka tässäkin ketjussa on edellä esiin tuotu?
Totuus on, että näillä palstoilla ei ole millään tavalla otettu kantaa trubaduu-
rien ammattiryhmään, vaan eri osioilla on täällä useiden kirjoittajien toimesta
otettu kantaa useaan kertaan vain sellaisen yhden henkilön kirjoittamiin teks-
teihin, joka on itse valinnut tuon trubaduuri - epiteetin omaksi nimimerkikseen.
Ja nimenomaan tämä henkilö on itse mitä törkeimmällä tavalla tuon nimi-
merkikseen valitsemansa trubaduuri- epiteetin suojasta kirjoittanut herjaavia
ja rienaavia syytöksiään monille toisillekin kirjoittajille, joita hän on halunnut
teksteillään loukata.
Eri osioilta voidaan kerätä roppakaupalla dokumentteja tämän tositteeksi.
Tämäkin hänen tässä edellä kirjoittamansa on vain yksi esimerkki maini-
tuista hänen perättömiä syytöksiään sisältävistä teksteistään.
Mies ei todellakaan kykene keskustelemaan edes kasteaiheesta, eikä otta-
maan terveellä tavalla kantaa edes omiin oppeihinsa, jotka on täällä selvillä
Raamatun teksteillä osoitettu oikeaoppisena pidetyn kristillisyyden kannalta
paikkansa pitämättömiksi.
Käyhän nyt lopultakin keskustelemaan parjaustekstiesi lähettämisen sijasta
itse aiheesta, eli esimerkiksi siitä, mitä Apostolien teot - kirjan tekstit kaste-
aiheesta todella opettavat.
Asiaa sivusta seuranneena voin kertoa, että sinä et itse avausviestiä kommentoinut. Sen sijaan aloit kirjoittamaan halventavaan sävyyn trubaduureista. Ja avausviestin tekijästä. Joka kyllä näyttää tietävän asiat paljon paremmin kuin sinä. Ja tuon halventamisen sivussa mainostit omia kotisivujasi vähän niin kuin puolihuolimattomasti, kuten narsistisen valehtelijan tyyliin sopiikin. Linkitellen samalla vastoin hyviä tapoja muihin sivustoihin ja keskusteluihin. Kävin lukemassa kirjoituksiasi joissa oli paljon suoranaisia asiavirheitä. Surukseni huomasin myöskin että olet kirjoittanut ilmeisesti täysin itse keksimiäsi satuja muilta omittujen valheiden lisäksi joita olikin kasapäin. Niitä tekemiäsi asiavirheitä ei edes kannata alkaa luettelemaan täällä. Parasta onkin, että jokainen asiasta jollakin tavoin kiinnostunut käy ne itse toteamassa paikan päällä. Mitä tulee parjaamiseen, niin siinä sinäkin näytät kunnostautuvan esimerkillisen pahoin. Joka todistaa että sinä et ole kristitty etkä kristillisyyttä edistä täällä suomessa mitenkään.
Vetkuttelusi, teeskentelysi ja toiseksi henkilöksi tekeytymisesi
eivät auta sinua yhtään.
Vaikka oletkin näemmä saanut ylläpidon hännystelijöittesi avulla
muutamia tekstejä tästä ketjusta poistetuksi (voidaksesi nyt jäl-
keen päin valehdella perättömiä niiden sisällöstä) et tuolla tyylillä
onnistu muuttamaan yhtään valkoista tekstiä mustaksi etkä myös-
kään mustaa valkoiseksi.
Kaikki alkuperäinen on näet tallessa ja koska tahansa jos tarvi-
taan myös toteen näytettävissä.
Kun olet alkanut mollata nimellä mainitsemasi henkilön kotisivujen
sisältöä, siinäkin olet lyönyt kirveesi kiveen, eli olet vain paljastanut
oman tietämättömyytesi ja ymmärtämättömyytesi, eli sen, ettet
sinä itse suinkaan kuulu niiden joukkoon joita fiksuina pidetään.
Fiksut näet kyseisen nimeämäsi henkilön kotisivun tekstejä tutkit-
tuaan, tekevät oitis sen huomion, että järjestään melkein kaikella
mitä niissä esitetään, on paitsi kotimaamme, myös kansainvälisesti
tunnettujen ja tunnustettujen teologien ja tutkijoiden vankka tuki.
Itse et siis älyä edes sitä, että väheksyessäsi kirjoittajan esittämää,
väheksyt tosiasiassa kaikkien niiden korkeasti oppineiden teologien
ja raamattuoppineiden auktoriteettia, jotka kirjoittaja on esiin tuomi-
ensa näkökantojen tueksi esittänyt.
Törkeää tahallista valehteluasi sisälsi siis tämä seuraava virkkeesi:
"...huomasin myöskin että olet kirjoittanut ilmeisesti täysin itse
keksimiäsi satuja muilta omittujen valheiden lisäksi joita olikin
kasapäin."
Ja kun jatkoit:
"tekemiäsi asiavirheitä ei edes kannata alkaa luettelemaan täällä",
niin tämäkin ilmoittamasi `kannattamattomuus´ johtuu vain siitä,
ettet tosiasiassa kykene osoittamaan edes yhtäkään noilla sivuilla
esitetyistä näkemyksistä, et sen enempää `saduksi´, `valheeksi´
kuin `asiavirheeksikään´.
Eli, tyhjät katteettomat sanat eivät paina vaakakupeissa edes höy-
henen vertaa, mutta ne kyllä (tässä tapauksessa) paljastavat esit-
täjänsä tahalliseksi tarkoitushakuiseksi valehtelijaksi.
Onkin suorastaan hupaisaa. että sinä, joka itse olet niellyt ja omak-
sunut opeiksesi selvät harhaoppiset kamelin kokoiset valheet, olet
nyt etsimässä hyttysen kokoisia virheitä noiden kamelin kokoisten
valheiden paljastajien teksteistä, ja vaikka kuinka siivilöit, et edes
noita hyttysen kokoisia virheitäkään tosiasiassa löydä.
Kamelin kokoisia valheoppeja ovat näet kaikki ne harhaopit, jotka
on täällä selvillä Raamatun teksteillä harhaopeiksi sinun näkymys-
tesi joukosta osoitettu.
En käy niitä tässä toistamaan ja luettelemaan, toistan vain seu-
raavaa:
Useat noista sinun opeistasi muistuttavat pitkälle erään harha-
suuntana pidetyn tunnetun ryhmän opetuksia, ryhmän, jota ei
edes pidetä kristillisyyden sisälle kuuluvana ryhmänä juuri noiden
oppiensa tähden.
Kuitenkin juuri samankaltaiset opit sinäkin olet itsellesi omaksunut,
mutta sinä se yrität silti noiden oppiesi kannattamisesta huolimatta
käydä muka kristitystä.
Suorastaan huvittava oli tuokin kommenttisi, jossa sinä itse, joka
et suinkaan ole todellinen kristitty, väitit minustakin, etten minä
muka ole kristitty.
Sinä kun näet olet oppisi mukaan muka `synnytetty´ kristityksi
saamassasi sylivauvakasteessa, mutta mitään todellista uudesti-
syntymistä et ole tuon luulo-oppisi lisäksi koskaan kokenut.
Sinä kun olet omaksunut muiden harhaoppiesi joukkoon lisäksi
myös sellaisen opin, jonka opin kannattajia kuvataan nimellä:
"sakramenttimaagikko".
Minullapa se sijaan on vankka todellisen pelastuksen ja uudesti-
yntymisen ja jopa runsaan Pyhän Hengen vuodatuksen kokemus,
ihan apostoli Paavalin Tiitus- kirjeen kolmannen luvun mallin mu-
kaisena.
Eli, erehdyt pahan kerran, kun luulet itselläsi olevan edes minkään-
laisia edellytyksiä määritellä kenenkään kohdalla sitä, onko joku
kristitty vaiko ei.
Minulle on myös täysin selvää, ettei sinulla ole myöskään minkään-
laisia edellytyksiä määritellä kenenkään kohdalla sitäkään, kuka
milloin missäkin jauhaa satuja, valheita tai asiavirheitä.
Itse näet olet ilmiselvä satujen, valheiden ja asiavirheiden jauhaja.
Väärät valheelliset väitteesi kaikkien väärien väitteittesi alueilta
löydät eräänä päivänä edestäsi, ja teet niistä kaikista myös silloin
tiliä.
Hyvä ja asiallinen viesti jossa on paljon totuutta näistä tämän päivän huijareista.
Lainaan tässä luvatta tuota miesvahvuuudesta poistunutta kirjoittajaa.
Kristus kyllä opettaa kaiken tarpeellisen!
Kirjoittanut: Trubaduuri / 17.3.09 / klo 16:05
Ilmestyskirjassa Johannes todistaa ja profetoi sen mukaan jota on/oli saanut suoraan ihmisen Pojalta, Kristukselta, joka puolestaan oli saanut kirjakääröt taivaallisen Isänsä kädestä.
Nuissa ennekirjoituksissa ei mainita kuin ne kaksitoista Apostolia jotka saivat ns. Ruhtinaan asemansa Kristuksen muassa, heidät on nimetty tuohon asemaansa ikuisesti, ynnä ne pyhät miehet 144000 jotka ylenivät taivasten Valtakuntaan. Ei yhtään enenpää eikä vähenpää kuin kaksitoista!
Ja siis nuo muut pyhät miehet, jotka eivät olleet maan päällä ollessaan elonaikanaan saastuttaneet itseänsä ollenkaan maan tapoihin ja rientoihin. Elikkä, eivät olleet tuhlanneet jumalallisia lahjojansa maallisten ja raadollisten asioiden parissa. He yhdessä Luojamme, taivaallisen Isän kanssa, muodostavat erityisen hyvän ja pyhän hallituksen taivaissa, iänikuisen Valtakunnan, johonka ei yksikään rikoksen tekijä, pahaan taipuvainen ihminen, laittomuuuden tekijä, eikä yksikään saastainen tule pääsemään. Kristuksen sanoin; Ulkopuolella ovat kyllä velhot, noidat, murhaajat, varkaat, valehtelijat ja kaikki jotka valhetta rakastavat.
Paavali joka innokkaasti todisteli jatkuvasti monisanaisesti itsestään, ei täytä Apostolin, Ruhtinaan vaatimuksia. Sillä hän oli murhaaja varas ja ihmisten kavaltaja ja valehtelija.
Eikä sen puoleen, yksikään ihminen ole kohdannut vielä Kristusta tämän taivaisiin korotuksen jälkeen, paitsi Johannes, joka ei hänkään tosin muutoin kuin sen ns. ilmestyksen myötä, jolloin sai tehtäväkseen kirjoittaa kaiken sen ylös jonka kuuli ikään kuin Kristuksen huulilta. Joka myös todistaa Paavalin olleen valheidensa orja.
Yhdessäkään aidossa profetiassa ei ennustettu juurikaan muuta kuin antikristuksen tulemusta ja olemusta ja siitä väkevästä eksytyksestä joka saa valtaansa jopa jotkut valitut. Pyhiä kirjoituksia ei ole edes olemassa, on vaan ihmisten tekemiä kirjoituksia. Sillä Luojamme, taivaallinen Isä ei itse kirjoita ihmisille muutoin kuin niiden ihmisten välityksellä, joita Hän itse valitsee
lastensa joukosta. Eikä nämä enää profetoi, vaan kirjoittavat totuuden sanoja kaikkien luettavaksi.
Paavalista ei todista kukaan muu kuin hän itse!
Tälläkin palstalla on samanmoisia itsestään todistelevia sananjulistajia ja saarnaajia välillä pilvin pimein, eikä heillä ole asiaa kuin toisilleen. Samoin toimi Paavali. Ei hänelläkään ollut asiaa kuin toisille samanlaisille. Ihmiset
puuttuivat hänen asialistaltaan. Mutta liha ja sen himo sekä muut maalliset asiat saivat huomiota
enemmän kuin itse totuus. Joka onkin; Taivasten valtakunta on lähellä, se on jo täällä, ihmisten sydämissä. Ja siten on myös samalla Läsnä ihmisen Poika, Kristus joka ei tarvitse sijaista ihmisten sydämiin.
Kristus on esikuva kristitylle ihmiselle ja hänen antamat opetuksensa riittävvät joka suhteessa.
Hän muunmuassa opetti kuinka taivaallista Isää tulee lähestyä. Ja hän myös sanoi, ettei ihmisen kuulu turvautua toiseen ihmiseen vaan Luojaan, taivaallisen Isäämme, aivan kaikessa. Maallisista murheista hän antoi tälläisen ohjeen. Heittäkää ne minun kannettavaksi tarkoitaen itseään sekä Isäänsä taivaissa. Ei siis paavalin tai jonkun toisen samanmoisen kannettavaksi. Kristitty ihminen siis uskoo sen jota Kristus sanoi, jota hän opetti, ollen kuuliainen ja uskollinen aina
Luojalleen, taivaalliselle Isälle. Ei jollekkin vähä-aasian seitsemälle seurakunnalle, eikä edes jollekkin katoliselle yhteisölle, ei juutaliselle yhteisölle tietenkään, eikä siis ihmisyhteisölle ollenkaan.
On syytä lukea koko viestiketju, löytääkseen ketjusta "hyvää" ja "asiallista".
" http://keskustelu.suomi24.fi/node/6966806 "
>
Infoa eräistä nimimerkeistä, unitaariversalisteista ja kveekareista:
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/vapusko.htm "