Olen kuullut monen miehen suusta tuhmia sanoja haukkumalla omaa muijaa h:ksi.
Noin teki minunkin. Ei ollut mitään syytä huoritella. Kerroin mikä huora on. Avioliitossa oleva nainen, joka antaa muillekin, rahastaen.
Hän mollasi mua kavereiden ollessa siinä paikalla monta kertaa. Vaikeita tilanteita.
Sitten tein sen mitä tilasi. Otin suihin vieraalta mieheltä kumilla. Muutama minuutti ja 200 mk. En itkenyt, mutta kurkkua kuristi aivan täysillä.
Menin kotiin. Kavereita paikalla. Näytin rahat ja sanoin nyt sitten tehneeni sen. Olen nyt sitten sellainen. Pillua en antanut, mutta siinä on sulle puolet.
Hän otti rahan ja haukkui, kun en laskuttanut enempää. Ehkä shokin alkua. Sitten rypisti rahan olohuoneen pöydälle ja oli vihainen ja sanaton, tuijotti vain seteliä. Kaverit osasivat olla hiljaa sillä kohtaa.
Tuota en olisi kyennyt tekemään muuten, mutta rakkauteni häntä kohtaan oli loppunut jokin aika sitten. Otin eron.
Voin hyvin.
Mitä mieltä olette tästä hommasta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
tehdä noin. Tuntui varmaan alentavalta.mehesi
oli tyhmä,idiootti mitä kaikkia sanoja voi
käyttääkään. Hyvä,että otit eron, etkä sure
oikea ratkaisu. voimia sulle jatkossa.
Se olis sille sun ukollesi aivan oikein!
Toiv. seuraava miehesi on parempi heppu...
teitkö todella näin? tarmaan monet näkevät tällaisesta päiväunia ja suunnittelevat samanlaisia tekoja mielessään.
Mutta ihan oikein teit!
Hei.
Oli keskikesä keskellä kirkasta päivää. Mieheni oli kesälomalla ja kaverit myös. Kun menin kotiin, niin tiesin vieraiden olevan meillä. Ajoitus ok. Nämä kaverit eivät koskaan puolustaneet minua miestäni vastaan. Melko varmasti pelkäsivät tai sitten vain olivat sitä mieltä, ettei kaveria jätetä. Joka tapauksessa nuo kaverit olivat yrittäneet iskeä minua monta kertaa ja tiesivät kyllä, etten anna edes pusua. Luulen, ettei kukaan heistä tiennyt miten monen tuulen välissä olin, kun muut nukkuivat ja yksi valvoi valvottaen minuakin. Käärin itseni peittoon päätä myöten ja tulin pois henkeä haukkoen, kun kuulin mieheni kaverin menevän pois, taas kerran.
Tuntuu ehkä hassulta lukea seuraavaa:
Onneksi vieras mies oli 30v, hoikka ja siisti. En olisi muuten kyennyt auttamaan häntä. :) Hän oli myös kohtelias ja kuljetti takaisin lähelle kotia.
Hän jutteli tavallisesti, kohteli paremmin kuin oma mieheni kotona, vaikka tiesi mun olevan nyt sitten sellainen. Hän sanoi:"Otan yhteyttä pikaisesti". Laitin oven kiinni hymyillen ja katsoin suoraan silmiin ja sanoin kiitos. Hän ei tiennyt, että käytin hätä hyväkseni kukkaroa myöten.
Vaihdoin kännykkänumeroa....