Bachin sävellykset

suoraan asiaan. Esimerkiksi tuplaviulukonserton tunne tuntuu olevan muutaman sekunnin kuluttua teoksen alusta jo tasolla, jonka vähäpätöisemmät romantikot saavuttavat vasta ylipitkän teoksensa keskiosassa - tai eivät saavuta ollenkaan. Onhan se toki barokkimusiikille tyypillinen piirre ylipäänsä, että musiikki puhuu lyhyesti ja ytimekkäästi. Mutta mm. juuri Bachilla on paljon sanottavaa niin pienessä ajassa. Hän oli todellinen tunteen ja tekniikan mestari. Yksi suurimmista säveltäjistä Händelin, Beethovenin, Mozartin, Schubertin, Haydnin ja Brahmsin kaltaisten musiikin jättiläisten vierellä.
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

esimerkiksi brandenburgilaisissa tämä ytimekkyys tulee ilmi. Kaksi ensimmäistä brandenburgilaista konserttoa ovat todellisia rytmin, melodian ja musiikillisen huumorin korkeaveisuja, kun taas esim. neljännen bc:n finaali hämmästyttää polyfonisella tykityksellä ja viidennen konserton avaus hurmaa solistiosuuden taituruudella. Lisäksi nämä teokset ovat erittäin omaperäisiä ja ainutlaatuisia suhteessa Bachin ajan muihin konserttoihin, mikä viimeistään tekee niistä konserttokirjallisuuden helmiä kautta aikain Mozartin, Beethovenin ja vaikkapa Brahmsin teosten rinnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menevät kirjoitti:

suoraan asiaan. Esimerkiksi tuplaviulukonserton tunne tuntuu olevan muutaman sekunnin kuluttua teoksen alusta jo tasolla, jonka vähäpätöisemmät romantikot saavuttavat vasta ylipitkän teoksensa keskiosassa - tai eivät saavuta ollenkaan. Onhan se toki barokkimusiikille tyypillinen piirre ylipäänsä, että musiikki puhuu lyhyesti ja ytimekkäästi. Mutta mm. juuri Bachilla on paljon sanottavaa niin pienessä ajassa. Hän oli todellinen tunteen ja tekniikan mestari. Yksi suurimmista säveltäjistä Händelin, Beethovenin, Mozartin, Schubertin, Haydnin ja Brahmsin kaltaisten musiikin jättiläisten vierellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu