Tilanne on tämä:
Olemme tunteneet pian 10 vuotta, seurustelleet ja vaikka emme oikeastaan ole koskaan "muuttaneet yhteen" oli elämä käytännössä sitä, että mies oli meillä aivan kokoajan.
Hän oli aikoinaan asunut yksin, mutta perheensä palatessa ulkomailta hän muutti takaisin vanhemmilleen (ja muiden sisarusten luokse) taloudellisista syistä ja koska saisi olla lähempänä perhettään, joka kanssa on läheinen.
Eli siis asui periaatteesa kotona, mutta käytännössä oli luonani AINA.
Tämä ei haitannut; olen kahden pienen lapsen äiti ja kotona heidän kanssaan. Lapset näkevät isäänsäkin paljon, mutta joka tapauksessa elämäni pyörii kodin ja lasten ympärillä.
Suhteessamme ei ollut mitään vikaa, mutta töiden löytäminen tuntui olevan mahdotonta. Mies siis etsi töitä, mutta hän oli vasta valmistunut ja työt olivat pahasti kiven alla. Etsittiin alan osaavia ja kokeneita konkareita..
Joten, hän tosiaan oli paikalla KOKOAJAN.
Lopulta aivan jatkuva toisen naaman katselu rupesi aiheuttamaan ongelmia ja päädyimme (väliaikaiseen) eroon.
Nyt olisimme valmiita aloittamaan yhteisen elämän uudestaan, kun tilanne on rauhoittunut. Mies löysi töitä ja onkin erittäin ahkera työntekijä. En tiedä miten tämän nyt sitten sanoisin kuulostamatta typerältä, mutta aivan kuten hänen työttömyytensä ja luonani "luuhaaminen" häiritsivät aikaisemmin, nyt häiritsee se, ettemme koskaan enää tunnu näkevän.
Ehdin tottua siihen, että herään hänen vierestään ja vaikka olisi töissäkin ollut, olisi kuitenkin kanssani illalla ja menisimme yhdessä nukkumaan.
Nyt hän kuitenkin tekee yötöitä, ja asunnossani ei ole tilaa ylimääräiselle "hiljaiselle" alueelle, jossa hän voisi nukkua lasteni ollessa hereillä, joten hänen on nukuttava kotonaan päivät. Illalla lähtee töihin (asumme sen verran kaukana toisistamme, että tässä välissä emme ehdi nähdä) ja on koko yön töissä. Yleensä lähemmäksi 12h kerrallaan, 4-6pv viikossa. Eli kun lapset ovat luonani, saman 4-6pv viikossa,emme ehdi nähdä ollenkaan. Valitettavasti päivät, jolloin lapset ovat isällään ja miesystäväni työpäivät hyvin harvoin osuvat samalle päivälle, joten näemme nykyään lähemmäksi kerran kahdessa viikossa, hyvällä tuurilla kerran viikossa.. jolloin aikaa on muutamia tunteja.
Emme ole pitkään pitkään aikaan päässeet viettämään yötä yhdessä- suhteemme on täysin vailla fyysistä hellyyttä- ei siihen ole aikaa.
Eli mitä minun tulisi tässä tehdä?
Suhteessamme ei ole mitään vikaa, tiedän että haluan olla hänen kanssaan ja hän minun kanssani, mutta en ole valmis tekemään niin suurta muutosta, että muuttaisin suurempaan asuntoon, jotta hän voisi muuttaa osaksi perhettämme, vain jotta näkisimme useammin. Tilanne on todella hankala koska kukaan ei oikeastaan ole syyllinen tai aiheuta sitä tahallaan, mutta en keksi mitään ratkaisua tilanteelle.
Haluaisin kovasti viettää hänen kanssaan vaikka koko elämäni, mutta haluan myös edetä rauhassa tekemättä hätiköityjä päätöksiä, erityisesti koska lapsiakin on mukana tässä.
Jos joku keksii jotain ratkaisua tai ehdotusta niin otan ne ERITTÄIN MIELELLÄNI vastaan!!!
Olemme tunteneet pian 10 vuotta, seurustelleet ja vaikka emme oikeastaan ole koskaan "muuttaneet yhteen" oli elämä käytännössä sitä, että mies oli meillä aivan kokoajan.
Hän oli aikoinaan asunut yksin, mutta perheensä palatessa ulkomailta hän muutti takaisin vanhemmilleen (ja muiden sisarusten luokse) taloudellisista syistä ja koska saisi olla lähempänä perhettään, joka kanssa on läheinen.
Eli siis asui periaatteesa kotona, mutta käytännössä oli luonani AINA.
Tämä ei haitannut; olen kahden pienen lapsen äiti ja kotona heidän kanssaan. Lapset näkevät isäänsäkin paljon, mutta joka tapauksessa elämäni pyörii kodin ja lasten ympärillä.
Suhteessamme ei ollut mitään vikaa, mutta töiden löytäminen tuntui olevan mahdotonta. Mies siis etsi töitä, mutta hän oli vasta valmistunut ja työt olivat pahasti kiven alla. Etsittiin alan osaavia ja kokeneita konkareita..
Joten, hän tosiaan oli paikalla KOKOAJAN.
Lopulta aivan jatkuva toisen naaman katselu rupesi aiheuttamaan ongelmia ja päädyimme (väliaikaiseen) eroon.
Nyt olisimme valmiita aloittamaan yhteisen elämän uudestaan, kun tilanne on rauhoittunut. Mies löysi töitä ja onkin erittäin ahkera työntekijä. En tiedä miten tämän nyt sitten sanoisin kuulostamatta typerältä, mutta aivan kuten hänen työttömyytensä ja luonani "luuhaaminen" häiritsivät aikaisemmin, nyt häiritsee se, ettemme koskaan enää tunnu näkevän.
Ehdin tottua siihen, että herään hänen vierestään ja vaikka olisi töissäkin ollut, olisi kuitenkin kanssani illalla ja menisimme yhdessä nukkumaan.
Nyt hän kuitenkin tekee yötöitä, ja asunnossani ei ole tilaa ylimääräiselle "hiljaiselle" alueelle, jossa hän voisi nukkua lasteni ollessa hereillä, joten hänen on nukuttava kotonaan päivät. Illalla lähtee töihin (asumme sen verran kaukana toisistamme, että tässä välissä emme ehdi nähdä) ja on koko yön töissä. Yleensä lähemmäksi 12h kerrallaan, 4-6pv viikossa. Eli kun lapset ovat luonani, saman 4-6pv viikossa,emme ehdi nähdä ollenkaan. Valitettavasti päivät, jolloin lapset ovat isällään ja miesystäväni työpäivät hyvin harvoin osuvat samalle päivälle, joten näemme nykyään lähemmäksi kerran kahdessa viikossa, hyvällä tuurilla kerran viikossa.. jolloin aikaa on muutamia tunteja.
Emme ole pitkään pitkään aikaan päässeet viettämään yötä yhdessä- suhteemme on täysin vailla fyysistä hellyyttä- ei siihen ole aikaa.
Eli mitä minun tulisi tässä tehdä?
Suhteessamme ei ole mitään vikaa, tiedän että haluan olla hänen kanssaan ja hän minun kanssani, mutta en ole valmis tekemään niin suurta muutosta, että muuttaisin suurempaan asuntoon, jotta hän voisi muuttaa osaksi perhettämme, vain jotta näkisimme useammin. Tilanne on todella hankala koska kukaan ei oikeastaan ole syyllinen tai aiheuta sitä tahallaan, mutta en keksi mitään ratkaisua tilanteelle.
Haluaisin kovasti viettää hänen kanssaan vaikka koko elämäni, mutta haluan myös edetä rauhassa tekemättä hätiköityjä päätöksiä, erityisesti koska lapsiakin on mukana tässä.
Jos joku keksii jotain ratkaisua tai ehdotusta niin otan ne ERITTÄIN MIELELLÄNI vastaan!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhuminen puhelimessakaan ei onnistu, koska hänhän ensinnäkin nukkuu päivät, ja toiseksi on suhteellisen hiljainen eikä pidä puhelimessa puhumisesta. Hän on vain luonteeltaan sellainen, ja ymmärrän sen, mutta se luonnollisestikin vähentää vielä lisää yhteydenpitoa. Mailailu tms. yhteydenpito tuntuu tässä vaiheessa aivan naurettavalta ja olemme molemmat todella hellyydenkipeitä, joten fyysisen suhteen täysi puute, varsinkin aikaisemman fyysisestikin HYVIN läheisen suhteen jälkeen tuntuu lähinnä rääkkäykseltä.
ja tuohon edelliseen korjaan että siis päivät jolloin lapset ovat isällään ja miesystävällä on VAPAApäiviä, osuvat harvoin samalle päivälle.
Olette tunteneet jo kauan ja haluatte olla yhdessä. Olisiko aika selkeyttää elämää päätöksellä, että olette perhe ja tarvitsette asunnon, joka on tarkoituksenmukaisempi - eli se ylimääräinen huone? Käytännön ratkaisuilla saattaa olla suuri merkitys suhteelle ja elämänlaadulle.
Itse olin tilanteessa, jossa taloudelliset ongelmat alkoivat stressata itseäni ja avomiestäni. Tajusimme, että emme halua että suhteemme kariutuu stressiin ja myimme talon. Se oli oikea ratkaisu silloin. Ongelmia on edelleen, mutta olemme vahvempia ja keskustelemme aina mahdollisuuksista ratkaista asiat.
Tottahan tuo on. en itsekään keksi mitään muuta vaihtoehtoa.
suuret päätökset ovat vain niin vaikeita tehdä, kun on takana kovinkin
kipeitä eroja (esim. lasten isästä).
Täytynee puhua miehen kanssa, tiedän hänenkin olevan aivan kypsä
tähän tilanteeseen, jossa yhteydenpitomme on kaukosuhteen tasolla.
Jotenkin toivoin että jollain olisi ollut jokin taijanomainen vastaus joka
ei vaatisi suuria muutoksia ja riskinottoja! :)
Kiitos kun vastasit, vahvistit omia ajatuksiani asiasta. Ehkäpä tämä
on sitten oikea "seuraava askel"