Annanko vielä anteeksi?

Takana on kohta seitsemän vuotta yhteistä elämää ylä- ja alamäkineen. Mies petti ensimmäisen kerran reilun vuoden päästä tapaamisestamme. Se tuli täytenä yllätyksenä, kaikki oli todella hyvin, ei käynyt edes mielessä, että näin voisi tapahtua. Järkytyksestä selvittyäni annoin kuitenkin anteeksi, jotenkin sain elämän syrjästä kiinni ja opin elämään sen kanssa. Aika-ajoin se tietenkin muistui mieleen aiheuttaen mielipahaa ja luottamuspulaa. Muitakin kriisejä on ollut useita, mutta niistäkin ollaan selvitty. Vuosi sitten tehtiin suuri elämänmuutos, muutettiin maalle ja kaikki piti olla hyvin, oikeastaan siinä vaihteessa suhteessamme tapahtui niin, että rakastuimme toisiimme uudelleen ja aikamoisella volyymilla. Rempattiin taloa ja rakennettiin uusi ihana pesä, oltiin onnellisia. Joulun jälkeen aloin ihmetellä miehen omituista käytöstä, kaikki klassiset merkit, että on tekeillä jotain mikä ei kestä päivänvaloa. Yritin puhua asiasta vaikka kuinka monta kertaa, mutta mies pontevasti kielsi kaiken syyttäen minua luulosairaaksi ja vainoharhaiseksi. Koko kevät rimpuiltiin tässä noidankehässä. Kunnes sain tilaisuuden ratsata hänen luurinsa (sitä hän tietenkin piti aina piilossa) ja sieltähän se totuus sitten paljastui. Tällä kertaa se ei yllättänyt, koska tiesin tämän jo kauan aikaa, silti silmissä musteni ja päässä pimeni sillä hetkellä. Olin shokissa ja olisin voinut vaikka repiä häneltä silmät päästä.
Mies katui tekoaan, halusi puhua ja selvittää tilannetta. Itkien (ensimmäisen kerran koko suhteen aikana) vannoi rakkauttaan minuun ja kertoi, että ongelma johtuu hänestä itsestään ja haluaa mennä terapiaan ja pyysi minut mukaan. Sanoi, että ei ehkä pysty koskaan sitoutumaan täydellisesti. Hajosin lisää, tosi tuskallista kuulla tämä näin monen vuoden jälkeen! Hän on sitä mieltä, että se "terapia kortti" kannattaisi katsoa. Pieni toivonkipinä on siinä, että ensimmäisen kerran mies myönsi, että hän on tehnyt väärin eikä vika ole minussa ja haluaa apua itselleen sekä meille yhdessä.
Onko kellään kokemusta, onko kukaan saanut apua terapiasta? Antakaa neuvoja mitä teen.
181158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kokeneena,en tottunut pettämiseen koskaan,vaikka annoin anteeksi.Kun jäimme kahden ja lapset lähti maailmalalle,sama peli jatkui.
Erosin ja vieläkin,mietin miksi?
Ei johtunut siitä,että olisin pihistellyt seksin suhteen vaan joku muu siinä teki sen,että hän ei vaan osannut elää ilman pettämistä,muuten ihan hyvä oli.

Äänestä

kyyneleet tai terapiaan meno ei kyllä välttämättä kerro yhtään mitään, miehelläsi voi silti olla kakkonen piilossa.

Itse olen kakkosena miehelle, joka on kyyneneillään ja lupauksillaan saanut kerta toisensa jälkeen vaimonsa uskomaan ties mitä, ja elämä jatkuu yhdessä... niin vaimonsa kuin minunkin kanssani.

Se, miksi itse tähän suostun, on taas toinen tarina. Joka tapauksessa halu terapiaan tai siellä käyminenkään ei oikeesti takaa minkäänmoista uskollisuutta.

Äänestä

antaa anteeksi ja tuleekin antaa anteeksi. Mutta miehestä tuskin on jatkossakaan uskolliseksi, saattaa tosiaan olla, että kakkonen on vielä kuvioissa. Voit jatkaa liittoa hänen kanssaan, meneehän teillä yhdessä mukavasti, mutta sinun pitää hyväkyä se, että mies ei tule olemaan uskollinen. Hänhän on itse sen sanonut sulle. Toinen vaihtoehto on avioero, sekin on varmasti sinulle tuskallinen vaihtoehto. Siinä ne vaihtoehdot ovatkin.

Äänestä

sen pettäjäsi kanssa. Kyllä se sillä mallilla on kun hän itsekkin myöntää ettei kykene uskollisuuteen sinua kohtaan, ettei toivoa pettämättömyydestä ole. Eropäätös on kova liike ja aiheutta surua. Mutta se ei kestä maailman tappiin, luotettaviakin ihmisiä on, vaikkakin vähemmistö. Ei kai sinun elämäsi maali ole olla kotosalla odottamassa mistä päin pettämisen viesti seuraavaksi tulee, epärehellinen puoliso näivettää sinut ajan kanssa.
Ravista se kaveri itsestäsi irti pikkuhiljaa ja jätä pettämään jotain muuta, kyllä petettäviä näille riittää. Sinunko sielä terapiassa pitää käydä jos miehelläsi on keltaista korvien välissä? Pettäjä pettää aina, vain aika on muuttuva tekijä

Äänestä

Helvetillinen pelimies sulla eli pistä pellolle. Kihlattuni petti työkaverinsa kanssa (mies) ja kun aavistin ja sain lopulta tivattua tunnustuksen lähdin samantien pakkaamaan ja vartissa oli kaikki ohi ja minä matkalla.. takaisin en mene ja yhteyksiä ei exän tarvi pitää vaikka on yrittänyt useamman kerran niin en vastaa. En edes yritä mitään ns.terapiakorttia koska se on aivan turhaa ja luottamus on mennyt. Parempi olla vaikka yksin kuin epäluotettavan kumppanin kanssa. Näin olen päättänyt ja se pitää vaikka menetin talot ja kaikki niin eteenpäin menen hymyillen. Ehkä joskus tulee se ihminen eteen johon voi luottaa ja on uskollinen.=)

Äänestä
  • menestyy pitkälle. Kyllä se ex-kihlattu uutta petettävää löytää, jatka sinä polullasi hymyillen etiäpäin, ottajia kyllä riittää.Rehellisyys palkitaan.

    Äänestä

Se on miettinyt tuon terapiajutun etukäteen varalle jos käry käy. Sellaisia nuo pettäjät ovat, käyttää varmaan paljon aikaa miettiessään kaikkia valheita ja selityksiä. Pelkää kunnollista sitoutumista, mutta haluaa pitää sinut turvaverkkona ettei vain jäisi yksin vahingossa. Mieti kuinka vähän hän on sinusta välittänyt pystyessään toimimaan selkäsi takana.

Äänestä

miehesi rakastuu siihen terapeuttiin jos on viehättävä nainen, joten en ihan heti suosittelisi terapiaa (on muutamille joskus käynyt näin). Jotkut kokevat terapian hyväksi keinoksi käsitellä mahdollisen avioeron aiheuttamat tunteet jo ennen suhteen lopullista pistettä, eli ollaan sitten heti valmiita uuteen suhteeseen. Olen tosi ilkeä, mutta molemmat esittämäni "vaihtoehdot" ovat totta elävästä elämästä. Onhan se toki joillakin onnistunutkin, kai ne kaikki kortit kannattaa katsoa jos halua yhdessä oloon riittää, mutta miehelläsi ei taida riittää, jos sitoutuminen on noin vaikeaa.

Äänestä

Jos se tapahtuu kerran, se ei välttämättä tapahdu toista kertaa. Jos se tapahtuu toisen kerran, niin sitten se tapahtuu kolmannenkin.

"ongelma johtuu hänestä itsestään"

Niinä. Mies on viallinen, eikä sitä mikään mahti maailmassa enää tässä vaiheessa elämää pysty korjaamaan.

Äänestä

minua erityisesti.Oikeastaan olen lievästi sanottuna järkyttynyt tekstistäsi.En ole koskaan kirjoittanut tänne, lähinnä vaan lukenut mutta nyt oli pakko.
Minun tarinani on kopio omastasi. Tapasin 6 1/2v.sitten maailman ihanimman miehen ja hän tunsi samoin kohdanneensa elämänsä naisen(olin silloin 35v.,hän vuotta vanhempi). Olimme äärettömän onnellisia, muutimme tosi pian yhteen ja kihlajaisia vietimme puoli vuotta ensi kohtaamisestamme. Mies petti ensimmäisen kerran minua alle vuoden yhdessäolon jälkeen.Pettäminen tapahtui ravintola-illan seurauksena ns.yhden yön juttu. Olin tuskaisen shokisssa ja järkyttynyt, se tuli niin"puskista"ettei kaiketi mikään elämässäni näin yllättäin. Itkimme, mies vannoi tekevänsä ihan mitä tahansa jotta suhteemme jatkuisi ja niin päätimme jatkaa.Ylä- ja alamäkineen suhde jatkunut kaikki nämä vuodet. Toki jälkensä jättänyt minuun. Anteeksi pystyin antamaan todella pitkän ajan jälkeen, uudelleen luottamuksen rakentaminen vei todella kauan myös. Mies rakastava, kärsivällinen ja jaksoi ymmärtää. Alkoi kaikki kuitenkin sujumaan, koska uskoimme että selviämme. Tietooni ei ole tullut miehen pettämisiä näiden vuosien jälkeen sen yhden ja ainoan mokan ja virheen myötä, vaikka välillä olen niin pelännytkin...mies on kaikkina näinä vuosina jaksanut vakuutella rakastavansa vain ja ainoastaan minua ja että ongelmistamme ja riidoistamme huolimatta kokee ettei ole koskaan tuntenut vastaavaa rakkautta aiemmissa liitoissaan.Kunnes kolme viikkoa sitten PAM! täysin sama juttu kuin 5 ja 1/2v.sitten! Yhden yön juttu josta jäi kiinni ulkopuolisten ansiosta ja oli kaksi viikkoa hautonut asiaa mielessään uskaltamatta itse kertoa koska pelasi lisä-aikaa tietäen että tätä kertaa ei enää suhteemme kestä. Nyt olen samassa jamassa kuin vuosia sitten. En syö, nuku, en tee juuri mitään muuta kuin lamaannuksissa itken ja mietin miten tähän jouduimme. Työ ja lapsi on ainoa asia jonka kykenen hoitamaan.Aina aiemmin vannoin että jos uskottomuus toistuu, eroan välittömästi.Nyt en tiedä mistä ihmeestä saan voimaa itselleni tehdäkseni niin. Inhoa, vihaa, kaikkea mahdollista koen miestäni kohtaan, mutta jostain kumman syystä myös rakkautta edelleen ja se tekee tämän kaiken niin kamalan vaikeaksi.Mies anelee, itkee, rukoilee ja ei ymmärrä itseään miksi teki niin koska elämämme mallillaan niin monien vaikeiden vuosien jälkeen ja olimme juuri menneenä keväänä jostain kumman syystä ns.uudelleen äärettömän rakastuneita ja onnellisia ja itseasiassa onnittelimme toisiamme että olemme pysyneet yhdessä vaikeuksista huolimatta koska se näin palkitaan.
Mies on nyt itse ehdottanut pariterapiaan menoa. En tiedä minä myöskään mitä tehdä. Kaikki keinot olisi käytetävä hyväkseen, uskon että niistä voi todella hyötyä. Toisaalta mietin että tulisiko elämäni aina olemaan tätä että joko vuoden, viiden tai kymmenen vuoden jälkeen kuvio toistuisi ja minä olisin jo mielenterveys potilaan asteella..kun tämä nytkin on niin älyttömän vaikeaa. Mies muutama päivä sitten sanoi että syyt ja solmut varmasti aukenisivat terapiassa ja nimenomaan hän tarvitsee apua itselleen, syy on hänessä. Näinhän se on mutta syyt löytyvät aina molemmista. Hän tekijänä, mutta minä parisuhteemme toisena osapuolena.
En itseasiassa vastanut kysymykseesi onko kokemuksia terapiasta mutta halusin kertoa sinulle tarinani. Käyttäkää ehdottomasti terapia kortti, ja katsot sen jälkeen tilannettanne uudelleen. Jos on rakkautta ollut monta vuotta niin miksi et uhraisi hetken elämästäsi terapia-istuntoihin. Lyhytterapia muodot voivat olla vain sen 5krt...ystäväni tiesi kokemuksestaan kertoa. Niin on helppo toista tukea ja neuvoa kun on itse kaiketi vielä shokki vaiheessa.

Äänestä

Oikein sydämmestä ottaa. Meidän kaikkien ihmisten elämä on niin hirveän vaikeaa ja hankalaa.

Rakkaus on lahja, myös silloin, kun se kohdistuu pettäjään tai kun pettäjä rakastaa ja silti pettää. Tavallaan on väärin heittää rakkautta menemään.

Voihan olla niinkin, että puoliso ei rakasta eikä petä. Eikä sekään ole hyvä asia. Tai itse ei rakasta, vaikka puoliso ei petä. Tai puoliso rakastaa ja itse on se pettäjä. Ihan monia yhtälöitä on olemassa.

Onneksi näissä tapauksissa mies ei kuitenkaan syyttele teitä naisia, vaan ottaa syytä omalle vastuulleen. Huonomminkin voisi olla nimittäin.

Aika sanatonhan sitä on kun pitäis jotain neuvoa antaa. Toisaalta lukuisissa suhteissa petetään ja silti eteen päin mennään. Joskus salaa, joskus julkisesti.
Ja pettämistä on ollut aina, tosin nykyään yleisempää, koska naisetkin pettävät.

Voihan sitä miestä vaihtaa, mutta se uusi mieskin voi pettää.

Oppiikohan sen pettämisen kanssa jotenkin elämään? Tai mies pettämään edes rehellisesti? Toisaalta rajoilla on tapana venyä.

Sanaton

Äänestä
  • kommenteista.Vaikka rakkautta riittäisikin, ei uskottomuuden kanssa voi ikinä tulla sinuiksi ja oppia elämään,jos yhteiseeen arvomaailman se ei istu. Tosiaan minun tarinassani kaksi eri kertaa, väliä tapahtumilla se 51/2v, ja tämä tuskan ja järkytyksen määrä on on kuitenkin niin jotain käsittömätöntä ettei mitään rajaa.Kaikki olisikin niin paljon helpompaa jos toinen sanoisi ettei ole enää tunteita,rakkaus hiipunut, ihastunut,rakastunut toiseen naiseen..Nämä kaikki olisi huomattavasti helpompi ymmärtää..En tiedä, nyt lapsen kanssa kahden, mies lähtenyt toiselle puolelle Suomea työhön..Aika lamaannuttavaahan tämä on, etenkin kun on kesä mitä kauneimmillaan..Yhä kysyn itseltäni miksi näin kävi juuri meille..

    Äänestä

Menimme nuorina naimisiin. Saimme lapsia. Opiskelimme. Olimme hyvin tiukilla - taloudellisesti ja muutenkin; opiskelupaikkakunta oli kaukana sukulaisistamme.

Hitsauduimme yhteen - näin luulin.
Mieheni petti minua jatkuvasti. Milloinkaan hän ei halunnut eroa. Hänellä oli vaativa ja hyvin palkattu työ, meillä oli monta lasta. Kävin töissä ja hoidin perheen lähes yksin.

Mietin monesti eroa, mutta en uskaltanut. Minulla oli pienipalkkainen työ, poikamme olivat voimakastahtoisia ja vilkkaita - miten jaksaisin yksin.

Nyt olemme eläkeiän kynnyksellä. Olen masentunut. Mieheni pettää edelleen. Hän on hyväkuntoinen, tanssitaitoinen ja älykäs. Vanhan kellarista löytyy seuraa - pitempiaikaistakin - joka lähtöön.
Muutaman kerran "jätetyt" seuralaiset ovat soitelleet katkerina minulle.
Ja aina se sattuu - uusi tapaus.

Älä jää odottelemaan. Ota elämä käsiisi!

Äänestä
  • miksi jatkat tuota

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    miksi jatkat tuota

    Ei mies "parannusta" tee vaikka mitkä terapiat kävsisi. Joka pettää kerran pettää toisenkin jne. Luottamus kun menee niin jatkuva epäily seuraa kuitenkin. Jatka omillasi tulet vielä onnenhetkiä kokemaan joita et osaa kuvitella. Kenenkään en ole kuullut eroaan katuvan ....uusi kukoistus alkaa kun elämänsä hallintaan jälleen saa.
    Päätä vain ettet ole moisen miehen arvoinen,siitä se lähtee. Tsemppiä elämään.

    Äänestä

  • kuin ainainen kitinä kirjoitti:

    aviossa,jossa ensimmäinen pettämine tapahtu jo kahden vuoden sisällä,annoin anteeksi.
    Uskoin,että ei enää sama toistu,ja meni vuosia kun taas luotin,vaikka en unohtanut.
    Samanlainen pettäminen tapahtu 25v jälkeen ja oli shokki,luulin,että ei enää vanhempana,mutta oli jo ollut vuosien salasuhde.
    Lopulta hain eron ja sekin oli vaikeaa,en olisi millään päässyt irti,ilman että olin kuin maan alla,eli osoite salainen ym.
    Nyt vasta elän rauhassa omaa elämääni,ja kyllä ihmettelen miten hän käyttäyty niin?
    Ei ollut mistään puutetta kotona,eikä olisi halunnut erota?Hyvin ristiriitasta,ja lopulta tunnusti,et on ollut jopa muutaman vuoden uskollinen,meidän 30v avioliiton aikana.
    Myös huitaisi kättä,ettei ede välitä minusta,eikä koskaan ole edes mitään meidän välillä ollutkaan?
    Hyvä,kun pääsin siitä ihmisestä ajoissa,ja jaksoin aloittaa oman elämän.Hän oli myös väkivaltainen,ei olisi saanut kysellä mitään,muuten huonekalut lenteli ja sain pelätä todella.
    Onneksi lähdin,mutta kaikilla ei ole tälläistä ollut,joten kerroin vaan oman tarinani.

    Äänestä

  • en kadu eroani kirjoitti:

    Eli kokemusta on pettäjistä. Pitkä liitto kariutui luottamuspulaan, pettämisen vuoksi. Mies ei kyennyt aloittamaan puhtaalta pöydältä vaan tekaisi ns. peitetarinan, missä syyllisti tämän uuden kumppaninsa täysin ja itsensä tarinoi uhrin asemaan.

    Ainoa mahdollisuus suhteen jatkoon olisi ollut täydellinen rehellisyys, mitä vaadin, mutta mitä en sitten koskaan saanut osakseni ja suhde kaatui lopulliseen eroon uuden tynkäyrityksen jälkeen; mies ei kyennyt rehellisyyteen vaikka tiesi, ettei kanssani muuta mahdollisuutta olisi. Selvitin totuuden tämän toisen naisen kautta, mikä oli todella hyväksi sekä minulle että hänelle. Todella järkevä ja ihana ihminen tämä kyseinen nainen, mutta rakastuessaan niin luottavainen että miehen sadut menivät kritiikittä läpi.

    Elämäniloni katosi täysin yrittäessäni elää suhteessa ilman luottamusta. Totesin lopulta, että luottamusta oli mahdotonta saavuttaa; arvot olivat niin erilaiset että kunnioitus meni ja sen myötä myös rakkaus.

    Eron jälkeen olen tutustunut myös miehiin, joita on petetty ja jotka itse eivät siihen kykenisi, mikä on antanut uskoa siihen, että vielä se oikea kohdalle osuu - jossain kohdin tätä elämänpolkua.

    Pettämisen jälkeen on kuunneltava itseään tosi tarkasti: mitä kestää ja jaksaa, mikälaisessa henkisessä tilassa on tulevat vuodet valmis elämään - ja minkä vuoksi? Ja entäpä lapset? Mitä he saavat äidistään ja isästään silloin kun suhteesta on pohja pois?

    Äänestä

-tyyppinen mies kyseessä... hänen luontonsa on juosta vieraissa - mutta tarvitsee rinnalleen kauniin vaimon, ihanat lapset ja komean kodin.

Mitä teet?

Muuta suhtautumistasi - hyväksy miehen seikkailut. Ei hän tapaansa muuttaisi terapiassa eikä uudessa suhteessakaan. Hän rakastaa sinua varmasti, mutta niin myös seikkailujaan.

tai

sitten vain eroatte, jos tuo edellinen ajatus tuntuu mahdottomalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ullamilla kirjoitti:

Takana on kohta seitsemän vuotta yhteistä elämää ylä- ja alamäkineen. Mies petti ensimmäisen kerran reilun vuoden päästä tapaamisestamme. Se tuli täytenä yllätyksenä, kaikki oli todella hyvin, ei käynyt edes mielessä, että näin voisi tapahtua. Järkytyksestä selvittyäni annoin kuitenkin anteeksi, jotenkin sain elämän syrjästä kiinni ja opin elämään sen kanssa. Aika-ajoin se tietenkin muistui mieleen aiheuttaen mielipahaa ja luottamuspulaa. Muitakin kriisejä on ollut useita, mutta niistäkin ollaan selvitty. Vuosi sitten tehtiin suuri elämänmuutos, muutettiin maalle ja kaikki piti olla hyvin, oikeastaan siinä vaihteessa suhteessamme tapahtui niin, että rakastuimme toisiimme uudelleen ja aikamoisella volyymilla. Rempattiin taloa ja rakennettiin uusi ihana pesä, oltiin onnellisia. Joulun jälkeen aloin ihmetellä miehen omituista käytöstä, kaikki klassiset merkit, että on tekeillä jotain mikä ei kestä päivänvaloa. Yritin puhua asiasta vaikka kuinka monta kertaa, mutta mies pontevasti kielsi kaiken syyttäen minua luulosairaaksi ja vainoharhaiseksi. Koko kevät rimpuiltiin tässä noidankehässä. Kunnes sain tilaisuuden ratsata hänen luurinsa (sitä hän tietenkin piti aina piilossa) ja sieltähän se totuus sitten paljastui. Tällä kertaa se ei yllättänyt, koska tiesin tämän jo kauan aikaa, silti silmissä musteni ja päässä pimeni sillä hetkellä. Olin shokissa ja olisin voinut vaikka repiä häneltä silmät päästä.
Mies katui tekoaan, halusi puhua ja selvittää tilannetta. Itkien (ensimmäisen kerran koko suhteen aikana) vannoi rakkauttaan minuun ja kertoi, että ongelma johtuu hänestä itsestään ja haluaa mennä terapiaan ja pyysi minut mukaan. Sanoi, että ei ehkä pysty koskaan sitoutumaan täydellisesti. Hajosin lisää, tosi tuskallista kuulla tämä näin monen vuoden jälkeen! Hän on sitä mieltä, että se "terapia kortti" kannattaisi katsoa. Pieni toivonkipinä on siinä, että ensimmäisen kerran mies myönsi, että hän on tehnyt väärin eikä vika ole minussa ja haluaa apua itselleen sekä meille yhdessä.
Onko kellään kokemusta, onko kukaan saanut apua terapiasta? Antakaa neuvoja mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu