Sukupuolisensitiivinen pedagogiikka.

Hyvää päivää, arvoisa palstan väki. Minä en kovin usein kirjoittele niiden muutaman palstan ulkopuolelle, joilla tavallisesti viihdyn, mutta nyt tuli asiaa tänne. Uskon, että täällä tiedetään jotain ns. sukupuolisensitiivisestä pedagogiikasta, jota myös sukupuolettomaksi kasvatukseksi kutsutaan.

Asiaan tarkemmin perehtymättömästä vaikuttaa siltä, kuin nyt olisi keksitty kasvatusalan uusi Suuri Aate, jollaista ei olekaan ollut sitten Summerhillin vapaan kasvatuksen. Vaikuttaa siltä, kuin tätä aatetta nyt yksissä tuumin kautta koulutus- ja kasvatusalan pyrittäisiin indoktrinoimaan lasten kanssa työskenteleviin aikuisiin ja sitä kautta tietysti viime kädessä lapsiin.

Naisasialiitto Unioni suitsuttaa estoitta tätä uutta aatetta, samoin myös SETA. Onko nyt niin, että kyse on uudesta opista, jonka tarkoituksena on romuttaa käsitys vain kahden sukupuolen olemassaolosta? Uusi, urbaani elämäntapa ja ajatteluhan on luonut monisukupuolisen maailman - tai ainakin idean siitä. Roolileikit sukupuolilla antavat ymmärtää, että kromosomit valehtelevat.

Biologia jakaa ihmiskunnan kylmästi kahteen osaan kromosomien mukaan, mukaanlukien hermafrodiitit ja transseksuaalit, mutta nykyihmiselle se ei riitä; sukupuolia pitää olla vähintään viisi, kuusi. Miksi? Ja miksi lopultakin pitäisi sukupuolisensitiivisen pedagogiikan avulla kannustaa hameista pitävää poikaa pukeutumaan hameeseen, tai nyrkkitappeluista pitävää tyttöä käyttäytymään kuin poika? Suurin osa maailman 6 000 000 000 ihmisestä ei kuitenkaan jaa muutaman kymmenen miljoonan länsieurooppalaisen yltiöliberaalin ajattelutapaa.
0256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Basker kirjoitti:

Hyvää päivää, arvoisa palstan väki. Minä en kovin usein kirjoittele niiden muutaman palstan ulkopuolelle, joilla tavallisesti viihdyn, mutta nyt tuli asiaa tänne. Uskon, että täällä tiedetään jotain ns. sukupuolisensitiivisestä pedagogiikasta, jota myös sukupuolettomaksi kasvatukseksi kutsutaan.

Asiaan tarkemmin perehtymättömästä vaikuttaa siltä, kuin nyt olisi keksitty kasvatusalan uusi Suuri Aate, jollaista ei olekaan ollut sitten Summerhillin vapaan kasvatuksen. Vaikuttaa siltä, kuin tätä aatetta nyt yksissä tuumin kautta koulutus- ja kasvatusalan pyrittäisiin indoktrinoimaan lasten kanssa työskenteleviin aikuisiin ja sitä kautta tietysti viime kädessä lapsiin.

Naisasialiitto Unioni suitsuttaa estoitta tätä uutta aatetta, samoin myös SETA. Onko nyt niin, että kyse on uudesta opista, jonka tarkoituksena on romuttaa käsitys vain kahden sukupuolen olemassaolosta? Uusi, urbaani elämäntapa ja ajatteluhan on luonut monisukupuolisen maailman - tai ainakin idean siitä. Roolileikit sukupuolilla antavat ymmärtää, että kromosomit valehtelevat.

Biologia jakaa ihmiskunnan kylmästi kahteen osaan kromosomien mukaan, mukaanlukien hermafrodiitit ja transseksuaalit, mutta nykyihmiselle se ei riitä; sukupuolia pitää olla vähintään viisi, kuusi. Miksi? Ja miksi lopultakin pitäisi sukupuolisensitiivisen pedagogiikan avulla kannustaa hameista pitävää poikaa pukeutumaan hameeseen, tai nyrkkitappeluista pitävää tyttöä käyttäytymään kuin poika? Suurin osa maailman 6 000 000 000 ihmisestä ei kuitenkaan jaa muutaman kymmenen miljoonan länsieurooppalaisen yltiöliberaalin ajattelutapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu