viinahanat kiinni ja kakaroille terveen elämän- ja käytöstapojen opetusta kouluihin.
"IL Isän alkoholinkäyttö altistaa myös lapsen juomaan
Lauantai 20.6.2009 klo 21.25
Teini-ikäiset jotka asuvat alkoholia käyttävän isän luona käyttävät todennäköisimmin myös itse päihteitä, toteaa torstaina julkistettu amerikkalaistutkimus.
Nuorten alkoholinkäyttö on amerikkalaistutkimuksen mukaan yhteydessä isien juomistapoihin. (PASI LIESIMAA)
Tutkimuksen mukaan vain yksi viidestä 12-17 -vuotiaasta oli itse kokeillut alkoholia, jos isä oli absolutisti. Kohtuullisesti käyttävien isien teini-ikäisistä jälkeläisistä kolmannes oli kokeillut ja jos isä katsottiin alkoholistiksi, oli luku jo 40 prosenttia. Yli kymmenen prosenttia alkoholisti-isien teini-ikäisistä lapsista käytti tutkimuksen mukaan itsekin liikaa viinaa. Myös huumeiden käyttö oli sitä yleisempää, mitä enemmän isä joi.
Tutkimuksen teetti Yhdysvaltain päihteiden väärinkäyttöä ja mielenterveyspalveluita valvova keskusvirasto. Tutkimuksen aineisto kattoi yli 11 000 isää. Lapset, joiden päihteiden käyttöä tutkimuksessa selvitettiin, olivat joko isien omia jälkeläisiä, lapsipuolia, adoptio- tai sijaislapsia."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainakin jotkut naiset on semmoisia litrahuulia ettei pahemmasta väliä. Muistan yhdenkin tapauksen kun mentiin Suomenlinnaan piknikille. Olin varannut hätävarana toisenkin pullon viiniä mutta nehän meni kummatkin ja minä join reilusti alle pullon, ja se muija loput. Yllärinä oli vielä pari pikkupulloa kossua kun silloin sattui olemaan kosan vuosipäivä. No se veti nekin. Sitten mentiin vielä tanssimaan yhteen paikkaan jossa se kiskoi salmiakkikossuja siihen tahtiin että meikää alkoi huimaamaan. Loppuillasta aloin vihjaamaan, että pitäisiköhän jo lähteä mutta se halusi vielä jäädä. No lähdin sitten yksinään ja se jäi sinne bailaamaan. Oli kuulema ollut krapula seuraavana aamuna. Vittu mikä loppahuuli.