Meillä uusperhe, jossa molempien lapset edellisistä liitoista.
Miehen äiti tottui hoitamaan miehen lasta n. 3 vuoden ajan, ennenkun minä tulin kuvioon mukaan.
Nyt homma takkuaaa ja pahasti. Anoppi haluaisi edelleen hoitaa lasta, minä taas pitää tätä perhettä "kasassa" perheenä. Aika hankalaa on, kun anoppi ottaa lapsen sinne moneksi päivää viikossa, ja sitten lapsi käy myös biologisen äitinsä luona. Lapsi ei enää tiedä minne kuuluisi, ja on oikeasti alkanut käyttäytymään todella vaikeasti kotona. Kiukuttelee, ei tottele, uhmailee. Haluaa mummolaan.
Mies on muutaman kerran joutunut jättämään pojan mummolaan, kun on mennyt hakemaan. Poika on alkanut huutamaan ja kirkumaan ettei halua kotiin..No, anoppi on päättänyt että lapsi jää sinne, piste. Ja mies tottelee!! Tää on uskomatonta! Miehellä ei ole selkärankaa laittaa äidilleen vastaan asiassa, vaan antaa äitinsä "omia" lapsen. Anoppi on täytellyt kerhohakemuksia, ja muita harrastuslappuja, ja ilmoittanut poikaa ties minne, ja hassua, papereissa pyydetään huoltajan allekirjoitus! miten se on niihin saatu, kun mies ei kuulemma ole niitä täyttänyt?
Kerran anoppi ei antanut lasta kun menin sovitusti hakemaan kotiin, sillon asiasta nousi jo sota. Miehen kanssa pitkään keskusteltiin, ja tulos oli se, että lapsi seuraavan kerran tulee kotiin sillon kun on sovittu, eikä lisäaikaa huudolla myönnetä..mutta ei, ei onnistu. Meillä siis pieni lapsi pompottaa koko perhettä ja sukulaisia oman pillin mukaan, koska on tajunnut sen onnistuvan.
Anopin silmissä minä en ole MITÄÄN. En ole lapselle vanhempi (vaikka kotona hoidan niinkuin omaanikin), ja mulla ei anopin silmissä ole päätösvaltaa. Kaikista ongelmista syytetään minua. Nytkin kun lapsi ei kotiin halunnut, niin MINUN pitäisi mennä anoppilaan selvittelemään asioita?! Selvittämään mitä? siis sitäkö, että miksi lapsi ei halua kotiin? Mies on lapsen huoltaja, ja hänen pitäisi myös olla lapsen kanssa. Mutta ei ole. Ei hoida, ei leiki, ei yhtään mitään. Hoitovastuu lykätään minulle, ja sitä myöten sitten näköjään myös kaikki paska. Odotan meidän yhteistä vauvaamme, ja hoidan omaa lastani myös. En todellakaan kaipaa tätä soppaa enää yhtään.
Mun puolestani mies saa päättäää mitä asialle teke. Jos on äitinsä kanssa samaa miletä etten osaa hoitaa lasta, niin fine. Hän päättäköön mitä tehdään, lähdenkö minä, lähteekö lapsi anoppilaan, jääkö lapsi kotiin ja miten hoidon sitten järjestää. Mä en vaan enää jaksa. Aikuinen mies, ja äiti päättää asiat. Mummi ei anna lasta huoltajan mukaan kotiin, vaan tekee päätökset.
Kaiken paskan lisäksi anoppilaan on tuommoinen kamelinpieremä matka, jonka taittaa kahdessa minuutissa kävellen.
Mä olen vaan lopen kyllästynyt anoppiini, eikä tähän auta edes Lotus-hetki vessassa..
Miehen äiti tottui hoitamaan miehen lasta n. 3 vuoden ajan, ennenkun minä tulin kuvioon mukaan.
Nyt homma takkuaaa ja pahasti. Anoppi haluaisi edelleen hoitaa lasta, minä taas pitää tätä perhettä "kasassa" perheenä. Aika hankalaa on, kun anoppi ottaa lapsen sinne moneksi päivää viikossa, ja sitten lapsi käy myös biologisen äitinsä luona. Lapsi ei enää tiedä minne kuuluisi, ja on oikeasti alkanut käyttäytymään todella vaikeasti kotona. Kiukuttelee, ei tottele, uhmailee. Haluaa mummolaan.
Mies on muutaman kerran joutunut jättämään pojan mummolaan, kun on mennyt hakemaan. Poika on alkanut huutamaan ja kirkumaan ettei halua kotiin..No, anoppi on päättänyt että lapsi jää sinne, piste. Ja mies tottelee!! Tää on uskomatonta! Miehellä ei ole selkärankaa laittaa äidilleen vastaan asiassa, vaan antaa äitinsä "omia" lapsen. Anoppi on täytellyt kerhohakemuksia, ja muita harrastuslappuja, ja ilmoittanut poikaa ties minne, ja hassua, papereissa pyydetään huoltajan allekirjoitus! miten se on niihin saatu, kun mies ei kuulemma ole niitä täyttänyt?
Kerran anoppi ei antanut lasta kun menin sovitusti hakemaan kotiin, sillon asiasta nousi jo sota. Miehen kanssa pitkään keskusteltiin, ja tulos oli se, että lapsi seuraavan kerran tulee kotiin sillon kun on sovittu, eikä lisäaikaa huudolla myönnetä..mutta ei, ei onnistu. Meillä siis pieni lapsi pompottaa koko perhettä ja sukulaisia oman pillin mukaan, koska on tajunnut sen onnistuvan.
Anopin silmissä minä en ole MITÄÄN. En ole lapselle vanhempi (vaikka kotona hoidan niinkuin omaanikin), ja mulla ei anopin silmissä ole päätösvaltaa. Kaikista ongelmista syytetään minua. Nytkin kun lapsi ei kotiin halunnut, niin MINUN pitäisi mennä anoppilaan selvittelemään asioita?! Selvittämään mitä? siis sitäkö, että miksi lapsi ei halua kotiin? Mies on lapsen huoltaja, ja hänen pitäisi myös olla lapsen kanssa. Mutta ei ole. Ei hoida, ei leiki, ei yhtään mitään. Hoitovastuu lykätään minulle, ja sitä myöten sitten näköjään myös kaikki paska. Odotan meidän yhteistä vauvaamme, ja hoidan omaa lastani myös. En todellakaan kaipaa tätä soppaa enää yhtään.
Mun puolestani mies saa päättäää mitä asialle teke. Jos on äitinsä kanssa samaa miletä etten osaa hoitaa lasta, niin fine. Hän päättäköön mitä tehdään, lähdenkö minä, lähteekö lapsi anoppilaan, jääkö lapsi kotiin ja miten hoidon sitten järjestää. Mä en vaan enää jaksa. Aikuinen mies, ja äiti päättää asiat. Mummi ei anna lasta huoltajan mukaan kotiin, vaan tekee päätökset.
Kaiken paskan lisäksi anoppilaan on tuommoinen kamelinpieremä matka, jonka taittaa kahdessa minuutissa kävellen.
Mä olen vaan lopen kyllästynyt anoppiini, eikä tähän auta edes Lotus-hetki vessassa..
Vastaukset 19
Vanhimmat
päällä.
Ehkä mies ei ihan tosissaan haluakaan sitä poikaa kokonaan luokseen? Hänelle sopii hyvin, kun homma hoituu ja kuitenkin poika on siellä lähistöllä? Teille on tulossa yhteinenkin lapsi, mieskin on aikamoisessa kriisissä juuri nyt. Miksi sinä haluat sen lapsen siihen pyörimään, jos kerran hoitovastuu ujutetaan juuri sinulle? Jos isää ei kiinnosta! Anteeksi hiukan tökerö kysymys, mutta pakko se oli sanoa.
Miksi lapsi yleensä on isällä, eikä äidillä, kuten yleensä on? Miksi sinun pitää ottaa noin paljon kantaaksesi (huolehtia toisenkin puoliskon vastahakoisesta lapsesta), kun miestäkään ei tunnu kiinnostavan pätkääkään? Millainen mies sulla oikein on?! Kuinka vastuuntuntoinen itse olet? Sinulle on syntymässä toinen ajanviejä ja kannat huolta uhmaikäisestä pojasta, jota anoppi ei sinulle antaisi. Tietenkin pojan paikka olisi kotona isän/äidin luona, mutta en ymmärrä, miksi sinä raskautat itseäsi sillä, ettei toiset luota sinun lapsenkasvatustaitoosi? Lapsihan ei ole sinun, vaan hänellä on omakin äiti, isä ja anoppikin vara-äitinä. Yritän tässä nyt vaan tiedustella, että oltko se, jonka on pakko päteä asiassa kuin asiassa, muuten menee maine?
Tunnetko itsesi huonoksi äitipuoleksi anopin käytöksen vuoksi? Sekö sinua raastaa?
Paljon muutakin kysyttävää tuli mieleen, mutta vie turhaan tilaa tässä.
Lapsi ei ole äidillään, koska äiti ei lasta aikoinaan halunnut kun lähti vaan jätti isälleen. Mulle on ihan sama, olkoon lapsi missä vaan, niin väsynyt mä tähän olen. Miehen vaan pitäisi tehdä päätös asiasta, eikä sälyttää mun niskaani kaikkea.
kun et selvästikään hänestä hittojakaan välitä (lapsi parka)
Ja tee jotain tuolle kauhealle peniskateudellesi anoppiasi kohtaan, joka vaikuttaa hyvin kauaskatseiselta ja ainoalta tosi turvalta tämän miehesi lapsen elämässä.
"Ja tee jotain tuolle kauhealle peniskateudellesi anoppiasi kohtaan, joka vaikuttaa hyvin kauaskatseiselta ja ainoalta tosi turvalta tämän miehesi lapsen elämässä."
Piti jo hieman pelätä, että foorumin päävi*** ija on juhannuslomalla eikä laukoilekaan typeryyksiä tähän ketjuun. Tulihan se silti sieltä, hienoa!
Sinulla on omasi ja uusi tulossa, ok. Anna olla, jonset kelpaa mitä sitten?
Oletko todellakaan niin lapsesta kiinnostunut, vai suututtaako sinua kun ei tahtosi mukaan asiat mene? Mietippä?
Tuo lapsi ei ole sinun, ja jos mummu jaksaa , mitä se sinulle kuuluu?
Hoidat omasi, sillä sipuli.
do niin, älä hyvä ihminen enää taistele. Anna koko sopan olla, ihan niinkuin ajattelitkin. Sulla on liian monta kovaa tahtoa vastassa ja sitäpaitsi, jos ne voitatkin, niin mitä sitten, kiitosta et ehkä kuitenkaan sitten saa, vaan arvostelua ja ehkä kyräilyä.
Siispä: katse kohti omia lapsia ja sitä mitä sinulla on. Ja kun tämä miehen poika on luonanne, niin siinähän hänetkin samalla hoitelet, niinkuin me äidit yleensä tehdään, mutta anna suosiolla päävastuu miehellesi. Ja jos ei mies pärjää äidilleen, niin anna senkin olla.
Tuossa vaiheessa uutta vauvaa odotellessa, toivoisi sulle ja miehellesi enemmän uutta ja yhteistä - kivaa tulevaisuutta, mut jos joku on panevinaan kapuloita rattaisiin noissa edellisissä asioissa niin tosiaankin hellitä vaan ja yritä keskittyä iloisiin ja onnellisiin asioihin ja uhonda tyystin kaikki kiistaa aiheuttavat jutut.
Ei siis isompaa taakkaa kuin jaksaa kantaa vaan just se mikä sulle kuuluu - ja ilolla!
Jos lapsen parasta ajatellaan, niin silloin annat lapsen vaan olla anoppisi hoivissa. Nimittäin miksi riistää lasta sieltä, missä hän on kasvanut ja kiintymyssuhteensa luonut. Käsittääkseni äiti ei ole siihen pystynyt, isä ei ole välittänyt, anoppi on siis lapsen todelleninen hoitaja ja tärkein ihminen. Ei ihme, jos ei halua lähteä pois. Tietenkin jos miehesi ottaisi täyden vastuun, tilanne olisi eri. Silloin voisitte yrittää yhdessä hoitaa lasta ja luoda häneen kunnon suhteen. Ja ne riitelyt lapsesta, ne ovat lapselle varmaan rankkoja asioita. Sinähän olet vieras ihminen lapselle, miksi hän haluaisi lähteä mukaasi, vaikuttaa siltä, että isäsuhdekaan ei ole kovin hyvä.
Turhaa taistelet, taitaa olla parempi niin lapsenkin kannalta. Ja jos anoppila on lähellä, lapsihan voi hyvin olla teilläkin. Nyt varmaan ressukka pelkää hylätyksi tulemista.
Kuule, sinä et ole sen lapsen äiti! Etkä sinä voi/saa mennä tuosta vaan päättämään, että se on nyt teidän perheen lapsi! Sinä tässä väärin teet! Lakkaa leikkimästä äitiä ja perhettä lapsella, joka ei ole sinun eikä ole tottunut sinuun äitinä. Totta hemmetissä se poika haluaa olla mummonsa luona, jos mummo kerran on hänen äitinään monen vuoden ajan toiminut. Sinä sotket hommia. Anna se pojan pitää se mummonsa äitinä ja sinun pitää sopeutua siihen.
"Mä olen vaan lopen kyllästynyt anoppiini, eikä tähän auta edes Lotus-hetki vessassa.."
Sinulla takkuaa koko anoppisuhde ja haluaisit päästä tuon lapsen kautta "anoppiisi käsiksi".
Tiedät että anoppi on lapseen erityisen kiintynyt, pitkän hoitosuhteen ansiosta, ja lapsikin varmasti mummoonsa samasta syystä. Haluaisit katkaista tuon suhteen.. miksi?
Mene itseesi ja mieti oletkohan nyt jollakin tapaa mustasukkainen tuolle lapselle? ajatteletko että oma tuleva lapsesi jää jotenkin huonompaan asemaan suhteessaan tuohon mummoon?
Jos yrität kurmuuttaa anoppiasi tuon lapsen kautta, on lapsi siinä se joka kärsii eniten. Lopeta moinen puuha heti alkuunsa.
Monet täällä puolustelevat anopin halua kasvattaa poikansa lapsi.
Oletteko te tätä mieltä olevat tulleet ajatelleeksi, että anopin pitäisi nyt ottaa sitten kokonaisvastuu lapsen kasvatuksesta, hankkia vaatteet ja elanto, käyttää neuvolassa ja rokotuksissa, huolehtia korvasairaudet ja muu terveydenhoito?
Entäpä millainen tilanne on edessä jo muutaman vuoden päästä, kun lapsi lähtee kouluun? Anoppiko häntä kuljettaa, opastaa koulunkäyntijutuissa ja kouluttaa lapsen ylioppilaaksi tai ammattiin?
Lapsi ei ole kuten koiranpentu tai kesäkissa, joka otetaan kun sattuu nyt huvittamaan ja viskataan sitten pois, kun lapsuus on ohi ja murrosikä painaa päälle. Tässä asiassa pitää ajatella ainoastaan lapsen kokonaisetua pitkällä tähtäimellä, ei anopin halua hoidella pientä lasta.
Uskon, että ap on tosissaan ja vakavalla mielellä halukas ja kyvykäs huolehtimaan myös tästäkin lapsesta eikä halua antaa häntä anopin heittopussiksi.
Mutta anoppihan on jo häntä kasvattanut, käsitinkö oikein 3 vuotta. Lapsihan pitää häntä hoitajanaan, varsinkin kun äiti ja isä eivät ole välittäneet, eivätkä näköjään välitä. Ongelmia varmaan on, mutta lasta ei pidä pakolla riistää sen ihmisen luota, johon kiintymyssuhde on. Kyllä tuo homma pitää hoitaa hyvässä sovussa ja nimenomaan oman äidin tai isän toimesta. Sitä se lapsen etu on, taloudellinen puoli on eri asia. Isähän on elatusvelvollinen ja äiti myös. Heidän tulee sopia anopin kanssa asioista, ei siihen ulkopuolista tarvita. Ja jos meinaa ottaa vastuun lapsen kasvatuksesta ei todellakaan pidä hoitaa asiaa noin, pakolla vaan anopin avustuksella.
Tarvitaan keskusteluja ja paljon välittämistä, yhteistoimintaa nimenomaan lasta ajatellen.
ihmettelekään, onko ap tosissaan ja vakavissaan. Kyse on nyt ihan siitä, että ap ilmoittaa, että isä jättää vastuun hänelle omasta lapsestaan, joka ei ole ap:n. Raskaana olevalla on muutenkin raskasta ja hänen pitäisi nyt kantaa vastuuta uhmaikäisestä, joka ei kotiin halua, vaan haluaa olla mummulla, eikä isä osaa/halua/kykene sitä estämään. Eikä anoppikaan halua lasta antaa. Jos isä ei halua asiaan muutosta, niin mikä pirun syy ap:lla olisi ottaa lapsi väkisin "kotiin".
Tästä ei mitenkään ilmene anopin ikä, mutta lasta hän on hoitanut, joten töissä ei ilmeisesti ole. Mikä syy ap:lla olisi nostaa riita asiasta, joka tuntuu isälle hyvin soveltuvan? Ellei isä tosissaan halua lasta hakea kotiin, niin se ongelma on isän, eikä ap:n. Ap nyt kuitenkin kokee jotenkin olevansa huono äitinä, kun ei saa lasta hoitaakseen. Lasta ei voi pakottaa tässä tilanteessa kotiin, kun ap:n voimavaroissa ei tunnu enää olevan paljonkaan jäljellä. Kun lapsi on syntynyt ja ap saanut voimansa takaisin, niin silloin asia on otettava uudelleen mietintään. Silloin se on keskusteltava isän, äitipuolen, anopin ja vaikka lastensuojelun kanssa kertakaikkisen kuntoon, ettei koko loppuelämä mene niiden ongelmien selvittelyyn, mikä pakolla tapahtuvasta lapsen hakemisesta syntyy. Totta kyllä, että kolmivuotiaan ei saa antaa määrätä tässä asiassa, mutta nyt ei ole oikea hetki saada lisää raskasta vastuuta ap:lle, kun isällä ei tunnu olevan haluja lapsensa asioita hoitaa.
Koetapa nyt ihminen ymmärtää, että asia ei kuulu sinulle. On isän ja anopin välinen asia, mitä anoppi isästä sanoo tai on sanomatta! Asia ei kuulu sinulle. Sinä olet vieras ihminen tuossa kuviossa. Sinä et ole pojan äiti. Sinä et ole hoitanut poikaa, vaan anoppi on. Poika ei halua sinua, vaan anopin. Isä haluaa myös pojan olevan anopin luona, koska ei puutu asiaan. Sinä ET kuulu tuohon kuvioon. Mikä oikeus sinulla vieraalla ihmisellä muka on tulla ja alkaa määräämään ja hääräämään toisen lapsen elämää? EI MIKÄÄN! Sinua ei siinä kuviossa tarvita. Pysy siis erossa siitä!
Kyllähän kolmivuotiaan hoito sujuu anopilta tällä hetkellä, mutta entä tulevaisuus?
On vanhemmilta aika roskatemppu jättää kolmivuotiaan päätettäväksi, haluaako hän olla loppuelämänsä ajan anopin lapsi vai vanhempiensa lapsi.
Vanhemmathan sen päätöksen ovat tehneet tuossakin tapauksessa jo aikanaan, ja nyt sitten eivät ole moksiskaan asiasta. Leväperäistä, mutta lapsen ei pidä joutua kärsimään vaan vanhempien on edelleenkin päätettävä miten asiat tehdään tai sitten lastensuojeluviranomaisten. Ulkopuoliset ovat vääriä henkilöitä siihen. Turha riidellä asiasta.
"Lapsi ei ole kuten koiranpentu tai kesäkissa, joka otetaan kun sattuu nyt huvittamaan ja viskataan sitten pois, kun lapsuus on ohi ja murrosikä painaa päälle. Tässä asiassa pitää ajatella ainoastaan lapsen kokonaisetua pitkällä tähtäimellä, ei anopin halua hoidella pientä lasta."
Lapsi ei ole myöskään mikään taisteluase jota uusio-miniä voi käyttää reviirinsä puolustamiseen, kuten ap selvästi tekee.
Anopin ikää ei ap:n kirjoituksessa mainittu, joten mistäs sinä niin päättelit ettei lapsi voisi olla mumminsa luona ihan opiskelu-ikään asti? Luulenpa että nimenomaan pitkää tähtäintä ja vakaata elämää tuo mummi tuon lapsen elämään juuri haluaakin.
Mummi ei halua lapsen joutuvan uusio-miniän huusholliin lapsipuolen asemaan.
Alkuperäisestä tekstistä lainattu:
"Kerran anoppi ei antanut lasta kun menin sovitusti hakemaan kotiin, sillon asiasta nousi jo sota. Miehen kanssa pitkään keskusteltiin, ja tulos oli se, että lapsi seuraavan kerran tulee kotiin sillon kun on sovittu, eikä lisäaikaa huudolla myönnetä..mutta ei, ei onnistu. Meillä siis pieni lapsi pompottaa koko perhettä ja sukulaisia oman pillin mukaan, koska on tajunnut sen onnistuvan."
Se kolmivuotias kersa näkyy pompottavan sekä isäänsä että mummoaan. Se on tämän tapauksen ydin ja probleema. Vielä isompia probleemoita tulee sitten kun lapsi vanhenee kouluikäiseksi ja mummon pitää päivähoidon sijasta oikeasti ottaa kokonaisvastuu lapsen loppuelämästä. Mahtaako enää haluta / kyetä?
tuolla tarkoitetaan, kun sanotaan, että kun ap on saanut voimavaransa takaisin, niin asia pitää ottaa esille ja hoitaa lopullisesti järjestykseen. Nyt vaan ei ole mitään mieltä ottaa ap:lle ylimääräistä taakkaa kannettavaksi, kun oma lapsi on tulollaan ihan koska vaan. Ja on niin väsynyt.
Anopin kanssa on keskusteltava asia selväksi tulevaisuutta silmällä pitäen, että poika saa alkaa tottua ajatukseen, että koti on isän luona ja anoppi on se mummula, mihin poika voi mennä purkamaan sydäntään ongelmien tai muun asian ilmaantuessa. Anopille on liian raskas taakka tulevaisuudessa hoitaa kasvavaa lasta/nuorta, kun ikä alkaa painaa. Tiedän kyllä melkein viisikymppisiä vanhempia, jotka tekevät sen "iltatähden", mutta silloin lapsi on heidän omansa, ei jonkun toisen. Kun en tiedä koko jutun ongelmavyyhtiä, niin oletan ap:n kirjoituksista, että isä on sälyttänyt sen vastuun naisille, eikä tee asiassa mitään ratkaisuja itse, koska se sopii hänen kuvioihinsa hyvin. Jos saisi isänkin näkemyksen asiasta, juttu muuttaisi heti muotoaan.
Suosittelen ap:lle, että anna asian toistaiseksi olla, mutta pohjusta keskusteluilla miehen ja anopin kanssa jo pojan kotona asumista. Pojallakin on paha ikä just nyt, kun hän on huomannut voivansa vaikuttaa tilanteeseen, niin hänhän vaikuttaa siihen. Ota ensin mies puhutteluun ja keskustelkaa asian ydin: miksi mies sälyttää vastuun lapsesta sinulle? Eikö hän halua omaa poikaansa kotiin? Vaikuttaako suhde exään niin paljon, että mies ei halua ottaa vastuuta pojasta? Vai mikä siellä taustalla mättää?
Kun olet laittanut tämän selvitystyön alulle, niin otapa anoppi seuraavaksi keskustelupöytään. Mutta muista huolehtia samalla omasta jaksamisestasi. Ajattele syntyvää lasta, älä rasita itseäsi liikaa muiden ongelmilla.
Anoppi hoitanut lasta kolmen vuoden ajan, ja siitä ihmiset päättelevät, että lapsi on nyt kolmevuotias. Ap ei kertonut, minkä ikäisestä lapsesta on kysymys, eikä sitä, minkä ikäinen lapsi oli, kun biologinen äiti lähti omille teilleen ja lapsi joutui mummolaan.
Joten periaatteessa tää lapsi voi olla vaikka kymmenvuotias. Tai mitä vaan. Vaikka murkku.
Jos lapsi on todella ollut mummon luona kolme vuotta, kiintymyssuhde mummoon on valtava. Lapsella ei välttämättä olekaan hyvä olla isänsä ja tämän uuden perheen luona. Lapsi on joutunut kokemaan periaatteessa kaksikin voimakasta hylkäämiskokemusta, ensin oman äidin hylkääminen ja sen jälkeen lähtö mummon luota taas uuteen kuvioon. Tällainen on lapselle rankkaa, oletteko ottaneet huomioon? Lapsi tarvitsee tutun turvallisen ympäristön ja tietyt, turvalliset ihmiset, jotka hänestä huolehtivat. Onko mahdotonta ajatella, että lapsi kasvaisi siellä mummolassa? Jos välimatka isän ja tämän perheen luo on noin lyhyt, eikä se olisi helppokin ratkaisu?
Miksi lapsi EI saisi olla mummon luona? Onko muita vaikuttimia, kuín vain se, että teidän täytyisi olla yksi ja sama yksikkö nyt joka ikisen?
Jos lapsi ei tahdo teidän luoksenne mummolasta, niin voisiko se mahdollisesti olla viesti jostakin?