vähän alkanut mietityttää nämä suomalaiset naiset ku ei tunnu enään kelpaavan mikään.mitä enempi yrittää ja sitten kun antaa olla niin soitellaan vähän ajan päästä.voi näitä naisia:)
mikään
ei riitä
3302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseessä voisin olla minä? Saan kaikki "perus asiat", en tarkoita tällä että tahdon rahaa tai maallista mannonaa. Itse annan mitä voin: teen ruuan, siivoan, annan seksiä. Olen miehelle äiti, rakastaja jne. Huolehdin siis kodista ja toisen hyvin voinnista. Mitä vaadin? Vaadin yhteistä aikaa, pyydän ettei se kaikki vapaa aika mene baarissa juoksenteluun ja krapulassa makaamiseen. Toivon, että olemme henkisesti läsnä. Saan silti usein kuulla, ettei minulle riitä mikään. Miksi?
Sain kuulla,että miehellä on salasuhde. Onko sittenkin niin, ettei sille riitä mikään?
Ilmeisesti sinä olisit halunnut olla enemmän yhdessä miehesi kanssa. Miehesi ei ilmeisesti sinuun ole sitoutunut samalla tavalla ja on sitten omista syistään ja haluistaan, elämäntoiveistaan hakeutunut salasuhteeseen. Eiköhän se ole paras merkki toimimattomasta suhteesa, kumpikaan ei ole saanut sitä mitä haluaa tai sitten vain olette väärät ihmiset toisillenne.
naista sen enempää kuin hänkään mielyttää sinua. Jos nämä asiat ovat epäsuhdassa, kannattaa parisuhde purkaa. Tuollainen naisen käytös on puhdas esimerkki tunne-elämän epävakaudesta ns. oidipuskompleksista jota meillä kaikilla on jossain määrin. Halutaan sitä mitä ei juuri sillä hetkellä ole. Elämäminen tapahtuu siis täysin menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Nainen ei nauti siitä mitä elämä sillä hetkellä on. Ja menettämisen pelko iskee, niin läheisriippuvuus nousee pintaa ja nainen ottaa yhteyttä.