Olen ollut 35 vuotta aviossa, nyt eromassa.
Olen omalta kohdalta huomannut, että liitto ei ole välittämisen ja sitoutumisen kohdalla ollut tasapainoinen. Minulla on ollut aina vahvempi tunneside kuin miehelläni. Siksi kai on ollut helppo kohdella huonosti, koska "sehän kuitenkin antaa anteeksi, kun välittää niin kovasti".
Tuttavapariskunnilla on sama tilanne, todella harvoin molemmat ovat yhtä sitoutuneita liittoonsa/toiseensa.
Onko tullut tällaisia harvinaisuuksia vastaan?
Olen omalta kohdalta huomannut, että liitto ei ole välittämisen ja sitoutumisen kohdalla ollut tasapainoinen. Minulla on ollut aina vahvempi tunneside kuin miehelläni. Siksi kai on ollut helppo kohdella huonosti, koska "sehän kuitenkin antaa anteeksi, kun välittää niin kovasti".
Tuttavapariskunnilla on sama tilanne, todella harvoin molemmat ovat yhtä sitoutuneita liittoonsa/toiseensa.
Onko tullut tällaisia harvinaisuuksia vastaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen keskustellut kyseisestä asiasta monien ystävieni kanssa, ja me kaikki haluamme tasa-arvoisen ja tasapainoisen suhteen. Käytännössä tarkoittaa juuri sitä, että molemmat välittäisivät ja sitoutuisivat saman verran. On totta, että se joka välittää enemmän, joutuu kärsimään. Jos vähemmän välittävä osapuoli on mies, niin nainen antaa anteeksi ja kärsii. Jos nainen on vähemmän välittävä osapuoli, niin seurauksena on melko varmasti ero ennemmin tai myöhemmin. Omassa avioliitossani olin se vähemmän välittävä, eikä sekään silti ole helppo osa. Tuntuu pahalta loukata, kun näkee, kuinka toinen kärsii. Harva meistä kuitenkaan tahallaan haluaa satuttaa ketään, mutta kerta kerralta se on helpompaa, jos saa kaiken anteeksi.
Mistä sitten tietää välittämisen määrän? Ja mistä tietää, että suhde on tasapainoinen? Siitä, että molemmilla on hyvä olla juuri toistensa kanssa. Ei tarvitse epäillä toista mistään, ei tarvitse riidellä jne. Kun lukee kaikkia näitä keskusteluja, niin tulee tunne, että ihan turhaa edes yrittää etsiä suhdetta, siinä on joka tapauksessa uskottomuutta, väkivaltaa, alkoholin väärinkäyttöä ym. Keneenkään ei voi enää luottaa. Kaikki pettävät tai tekevät jotain muuta kamalaa. Parasta pysyä sinkkuna, vaikka sekin on ikävää.
pisti lauseesi "On totta, että se joka välittää enemmän, joutuu kärsimään"
Siis miten niin? Miten välittämistä mitataan ja kenen mittarilla? Pari on yhdessä monista eri syistä, molemmilla on omat syynsä. Ei voi sanoa kenen syyt on paremmat tai kumpi rakastaa enemmän. Jos molemmat rakastavat itseään ja hyväksyy toisensa sellaisena kuin tämä on, niin suhde toimii. Suhde ei toimi, jos kokee, että joutuu kärsimään. Täytyy myös muistaa, ettei ole toisen "vika", ellei suhde toimi. Jokaisen velvollisuus on kertoa siipalleen mikä pännii. Koska useasti monet asiat harmittavat, täytyy valita ne asiat, joiden kanssa kuitenkin voi elää - ja kertoa kumppanilleen vain räikeimmät epäkohdat... eikä niitäkään saisi olla yhden käden sormia enempää :D. Ainakaan itse en kestäisi liittoa, jossa toiselle urputetaan joka asiasta.
Jokaisen velvollisuus on kertoa siipalleen mikä pännii. Niin se menee. Hyvää yötä.
Mielestäni "sitoutumisen aste" ei ole niinkään oleellista vaan yksinkertaisesti se, että pystytään selvittämään eteentulevat ongelmat (vuorovaikutus, viestintä), siis molempien kohdalla. Hyväksytään toisen erilaisuus. Toisen erilaisuutta taasen on vaikea hyväksyä, ellei arvosta ja hyväksy itseään, kunnioita omia tarpeitaan (= ne siis pitäisi myös tietää :)!!!).
Elikkäs jos suhteessa on "sehän kuitenkin antaa anteeksi" -olo, niin pitää kysyä itseltään mikä mättää. Miksi annan toisen kohdella kaltoin itseäni? Miksen yritä kaikín keinoin osoittaa toiselle mitä tunnen, niin että hän sen ymmärtäisi? Mikä on juuri "se juttu" mikä puolisoon tehoaa parhaiten eli miten "palaute" menisi parhaiten perille? Ja kuinka pitkään aion jaksaa yrittää? Jos suhde menee pelkäksi ymmärtämisen yrittämiseksi, onko siinä enää mitään mieltä? Minkälainen tunneside minulla oikeastaan puolisooni on? Ihmisillä on taipumus selitellä itselleen "parhainpäin" tai jopa valehdella asiat , jotka kokevat jotenkin uhkana itselleen. Jos muuttaa omia käyttäytymismallejaan, niin todennäköisesti kumppanikin muuttaa - muttei välttämättä siihen suuntaan kuin toivoisi.
"mikä puolisoon tehoaa parhaiten eli miten "palaute" menisi parhaiten perille?
helppo sanoa, mutta minkäs teet, kun puolisoni ei koskaan halunnut/kyennyt keskustelemaan mistään. Keinot on aika vähissä.
toinen ei halua puhua, on keinot suhteen korjaamiseksi vähissä - tai todella mitättömät. Minäkin koin aikoinaan velvollisuudekseni pitää yksin exsuhdettani yllä. Viimein antauduin ajatukselle, etten saa missään nimessä voi saada yksin suhdetta toimimaan enkä exää väkisin puhumaan.