Totuus

Feminismi on sivistyneissä maissa kriminalisoitu anarko-poliittinen liike, jonka tavoitteena on yhteiskuntarauhan tuhoaminen. Feministien mielestä perinteinen parisuhde ja turvallinen perheyhteisö ovat asioita, joista tulee päästä eroon, keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin feministien mukaan heidän tavoitteensa on tasa-arvoinen yhteiskunta miehen ja naisen suhteen (tämä on käytännössä mahdotonta sillä historiassa miehet ovat useimmin päättäneet asioista, ja otettakoon vielä huomioon sekin seikka, että miehet ovat fyysisesti paljon vahvempia ja kyvykkäämpiä kuin naiset).

Feminismin kannattajien mielestä lapsille ihanteellinen kasvuympäristö ei suinkaan ole perinteinen koti, johon kuuluvat eri sukupuolta olevat vanhemmat sekä vähintään toisen vanhemman töissäkäynti, vaan feministien mielestä lapset tulisi kasvattaa lesbokommuuneissa, jonne miehillä on lähestymiskielto. Raskaaksi tuleminen tulisi mieluiten hoitaa koeputkihedelmöityksellä, mutta mikäli tämä ei jostain syystä onnistu, tulisi "isän" olla korkeintaan 60 kg painava, rastatukkainen sivari. Tältä tulisi löytyä sekä vakituinen poikaystävä että Amnesty Internationalin jäsenkortti. Isällä ei missään tapauksessa saa olla minkäänlaista roolia lapsen kasvatuksessa, sillä muuten lapsesta voi tulla sika!!!

Päästäkseen tavoitteeseensa feministit pyrkivät kaikin tavoin heikentämään miehen asemaa yhteiskunnassa. Eräs onnistuneimmista keinoista on ollut ns. naiskiintiöt. Tämä on mahdollistanut työpaikoilla pätevien miesten korvaamisen epäpätevillä naisilla.

Feministit ovat myös oivaltaneet median suomat mahdollisuudet. Miehet on lukuisissa haastatteluissa, lööppijutuissa sekä tv-ohjelmissa leimattu pedofiileiksi, juopoiksi, vaimonhakkaajiksi sekä junteiksi (mikä ei välttämättä ole valhe, mutta varsin kiusallinen asia kuitenkin).

Feministi on ihminen, joka näkee aivan kaikessa sen, että mies on huonompi ja naista sortava. Näin pesunkestävän feministin tunnistaa seuraavista mielipiteistä:

1. Feministin mielestä Justiina Puupää on vahva nainen, Justiinan tavoin käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan törkeä alistaja, joka despoottisella käyttäytymisellään peittää huonoa itsetuntoaan. Justiinan lailla käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan mielenvikainen yrittäessään paimentaa täysin selkärangatonta ja alkoholisoitunutta puolisoaan ryyppykavereineen. Nykyaikana tiedetään, että toiminta on aivan turhaa ajanhukkaa. Potilashan tulee pakkohoidella lähimpään AA:han.

2. Jos presidentinvaaleissa mies äänestää periaatteen vuoksi miestä, hän on inhottava konservatiivinen alistajasika ja todennäköisesti homofobi. Naisen äänestäessä periaatteen vuoksi naista teko on sisarellinen ääni tasa-arvolle. Mutta jos mies äänestää periaatteen vuoksi naista, hän todennäköisesti vain yrittää taas päästä jonkun feministin pillun päälle.

3. Jos nainen ostaa dildon tai hieromasauvan, hän osoittaan vapauttaan miehestä. Hän on villi, jännittävä. Hän on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja osaa toteuttaa sitä individualistisesti. Jos mies ostaa seksileluja, hän on yksinäinen raukka joka ei edes saa naista. Hän on tylsä ja ruma tai molempia.

Feministeillä on lukuisia ystävyys-, yhteistyö- ja avunantojärjestöjä. Tällaisia ovat mm. SDP, Vasemmistoliitto, Vihreä liitto, Amnesty International sekä peruskoulu.
42428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

osallistunut näihin hömppä feministi keskusteluihin, mutta ajattelin vähän harrastaa aivojumppaa näin aamun alkajaisiksi. Onhan sitten pähkimistä näin kesäloman alkajaisiksi.

Ensimmäiseksi sanon, että niin sinä kuin noin käyttäytyvä ihminen ovat ymmärtäneet feminismin ihan poskelleen. Feminismin alkuperäinen ajatus on ollut että molemmat sukupuolet ovat tasavertaisia arvostuksiltaan. Molemmilla on samat velvollisuudet ja oikeudet. Molemmat sukupuolet saavat totuttaa niitä kykyjään ja taitojaan joita heillä on eikä mitään ole erityisesti kielletty tai pakotettu tekemään jotain pelkän sukupuolen perusteella.

”… käytännössä mahdotonta sillä historiassa miehet ovat useimmin päättäneet asioista…”

Käytäntöä on kyetty muutamaan jo monilta osin. Koska tuo käytäntö oli erittäin epäoikeudenmukainen, siitä pyrittiin pois. Kyettiin tieteellisyyden myötä osoittamaan, että vanhat käsityksen naisesta eivät pitäneet paikkaansa, eikä ollut enää mitään perustetta ylläpitää vanhaa järjestystä. Vanha järjestelmä oli myös kapitalismin kehittymisen esteenä, tuotantokoneiston tehostamiseen tarvittiin naisten työpanosta entistä enemmän. Ei ollut enää kannattavaa pitää puolta yhteiskunnasta pelkästään kotona viihtymässä. Miehet muuten päättivät tämänkin!

”…lapsille ihanteellinen kasvuympäristö ei suinkaan ole perinteinen koti…”

Tämä ”perinteinen” koti on ollut vain ylemmän keskiluokan tapana. Maaseutuyhteiskunnissa suurperhe eli perheyhteisöt olivat tavallisia, yläluokkaa taas kasvattivat erityiset lastenhoitajat ja sisäoppilaitokset. Kaupungeissa työläisten lapset kasvoivat joko ”korttelin” kasvattamina (eli asumisyhteisö isovanhempineen ja naapureineen katsoivat lasten erään, elleivät lapset käyneet töissä itsekin) tai erityissä päiväkodeissa. Tämä keskiluokkainen tapa yleistyi elintason kasvaessa, jolloin palkat olivat sen verran suuria, että yksi ihminen kykeni elättämään ja kasvattamaan omaisuuttaan tuloilla. Tämä nykyisen mallin ihanne tulee tuolta rapakon takaa ihan median tuomana. Eli yhteisöt ovat olleet hyvin tärkeitä kasvattajia suomessa.

”.. Justiina Puupää on vahva nainen…”

Justiina on stereotypia tuon ajan työläisnaisesta. Naisen rooli oli pitää perhe kasassa ja mies ”kurissa”. Tällaista naista arvostettiin miesten keskuudessa, sillä naisen tuli olla työteliäs ja tomera. Miesten ei katsottu tarvitsevan kykyä yksin hoitamaan kotia ja taloutta, mutta hän sai enemmän vapauksia kuin nainen. (Lapsuudesta ihan tuttua tohinaa, miehet lähtivät lauantaisin kaljoittelemaan ja pelaamaan, mutta naiset hakivat ajoissa miehet kotiin, etteivät he tuhlanneet koko tiliään.) Keskiluokkainen mies sen sijaan käyttäytyi hyvin siivosti, joten naisen tehtävä oli lähinnä ”sulostuttaa” kotona (Esim. Me Tammelat).

Nuo loput taitavat kuulua jo ihan eri kategoriaan kuin feminismi – periaatteet ja seksi. Paitsi tietystä se, että nainen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan yhteneväisesti miehen kanssa.

No, siinähän tätä…

Äänestä

tarpeesi vääristellä ja mukiloida naisten ihmisarvo takaisin kivikaudelle

Äänestä
  • käsittää itte asian vähän poskelleen. taidat olla huumorintajuton tyyppi. sanoit-Ensimmäiseksi sanon, että niin sinä kuin noin käyttäytyvä ihminen ovat ymmärtäneet feminismin ihan poskelleen.- et vissiin tajunnu pontii et toi oli ihan tahalleen provosoitu juttu ja sinällää tosi hauska. siin oli kyl ideaaki mukana mut tarkotettu et muijat alkas vähän miettii maalaisjärjellä.

    Äänestä

  • on tainnu kirjoitti:

    käsittää itte asian vähän poskelleen. taidat olla huumorintajuton tyyppi. sanoit-Ensimmäiseksi sanon, että niin sinä kuin noin käyttäytyvä ihminen ovat ymmärtäneet feminismin ihan poskelleen.- et vissiin tajunnu pontii et toi oli ihan tahalleen provosoitu juttu ja sinällää tosi hauska. siin oli kyl ideaaki mukana mut tarkotettu et muijat alkas vähän miettii maalaisjärjellä.

    JOs viesti on tarkoitettu ymmärrettäväksi jollakin tietyllä tavalla, se on hyvä myös kirjoittaa sellaiseksi, koska lukijoiden ajatuksenlukutaidot ovat yleensä rajalliset. ON myös monen monta ihmistä, palstalla ja sen ulkopuolella, joiden mielestä ap:n viestin kaltainen kirjoitusn on täyttä asiaa, ei suinkaan provokaatio. Siksi lähden oeltuksesta että kirjoittaja on tosissaan, koska siltä se kuulostaa.

    Katsos hulluja riittää, ja typeryksiä joiden egon rajoja supistaa vain heidän oma epävarmuutensa. Joille nianen on uhka, kun hän on vapaa päättämään omasta elämästään ja jos niin toivoo, myös politisoitumaan.

    Sanoo feministi. Joka allekirjoittaa mummomuorin tekstin (taas) täydelleen.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    tumpelo vai onk sama! on totta tosiaan provo, ja antaa ajattelemisen aihetta. ja sitäpaitsi erittäin huumorintajune. luulen et oot sama muija kun tuo mummonmuoriki ja katsos humoristeikin riittää. feminismi muuten on sairaus, mee hoitoo! tasa-arvo on hyvä.

    Äänestä

  • on toinen kirjoitti:

    ja oli aivan kertakaikkise upee!!! naurattaa ni pirusti, ommeinaa hiton fiksu äijä ja noi feministimuijat on just niitä suomalaisia, kuin sanotaa ämmät suu norsunvitulla. hahahhahahahahahaha
    toisil ei vaa oo järkee siis teillä jos et sitä tajunnu

    tokihan tuosta viestistä huomasin että se oli provo, mutta joukossa tosiaan oli totta toinen puoli. Tällaisia käsityksiä niin moni laskee ihan vakavalta naamalta. Tyyppejä joilla ei ole hajuakaan mistä puhuvat. Ehkä kirjoittajan pitäisi vähän hioa taitojaan huumorin saralla?

    Lukutaito on näillä kommentoijillakin yhtä lailla hukassa : ). Kunhan siis aikani kuluiksi otin kantaa tähän ikuisuus aiheeseen. Lopputuloksen tiedän jo vanhastaan.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    minä en huomannut viestin olevan provo.
    Ihan samaa lajia kuin kaikki muutkin täällä kirjoitetut viestit.
    Täällä tulee miehiltä niin idioottimaisia viestejä, että olettaisi suurimman osan olevan provoja, eipä vaan ole.
    Vastauksesi oli loistava.
    En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, tai muuhunkaan järjestöön.
    Täällä minut kuitenkin katekoroidaan feministiksi, kuten suurin osa tavallisista naisista.
    Huomaan feminismi sanasta tulleen haukkumanimi.
    Alkoi kiinnostamaan tämä järjestö, kuulostaa ihan fiksuilta asioilta.

    Miehillä on vaikeuksia sopeutua uuteen rooliinsa, olen samaa mieltä ja varsinkin näillä sosiaalisesti rajoittuneilla, joita täällä pyörii.
    Naiset usein syyttelevät itseään ja miehet helposti etsivät syytä itsensä ulkopuolelta. Kärjistyy täällä, mutta olen huomannut sen irl.

    Äänestä

  • provoksi kirjoitti:

    että ainakin täällä kirjoittelevat miehet etsivät syyllistä vähän väärästä suunnasta – eivätkä huomaa että heidän on itse, yksilöinä opeteltava sopeutumaan muutoksien haasteisiin.

    Ehkä he eivät jotenkin osaa hahmottaa itseään osaksi tätä yhteiskuntaa ja siinä tapahtuvia muutoksia.? Ettei se ole ÄITI (lue naiset yleensä) joka pakottaa heidät tekemään jotain. Kapina ei ole vapautta!

    Äänestä

  • viel uudestaa kirjoitti:

    ja oli aivan kertakaikkise upee!!! naurattaa ni pirusti, ommeinaa hiton fiksu äijä ja noi feministimuijat on just niitä suomalaisia, kuin sanotaa ämmät suu norsunvitulla. hahahhahahahahahaha
    toisil ei vaa oo järkee siis teillä jos et sitä tajunnu

    on suu aina norsunvitulla, se kuuluu asiaan. Ilman norsunvituasennetta miehet luulevat että olen jokaisen pantavissa oleva porno-huora joten ilman norsunvittuasennetta en lähde minnekään. He jotka eivät naisena elä ja joudu kohtaamaan tiettyjä asioita elämässään eivät ymmärrä. Helppoa on teillä mieheillä.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    että ainakin täällä kirjoittelevat miehet etsivät syyllistä vähän väärästä suunnasta – eivätkä huomaa että heidän on itse, yksilöinä opeteltava sopeutumaan muutoksien haasteisiin.

    Ehkä he eivät jotenkin osaa hahmottaa itseään osaksi tätä yhteiskuntaa ja siinä tapahtuvia muutoksia.? Ettei se ole ÄITI (lue naiset yleensä) joka pakottaa heidät tekemään jotain. Kapina ei ole vapautta!

    -"Täällä tulee miehiltä niin idioottimaisia viestejä"
    -"katekoroidaan feministiksi, kuten suurin osa tavallisista naisista"
    -"Miehillä on vaikeuksia sopeutua uuteen rooliinsa"
    -"Naiset usein syyttelevät itseään ja miehet helposti etsivät syytä itsensä ulkopuolelta"

    Osaapa olla harvinaisen rajoittunut ihminen, kyllä OLET täysin valmis feministi tuolla ajatuksenjuoksullasi, mitä hyötyä siitä sitten vaan olisi feminismille, tai SINULLE? Sinä et ymmärrä, etkä tule ymmärtämään feminismin ja tasa-arvon eroja.
    -ja toinen sanoo

    -"että ainakin täällä kirjoittelevat miehet etsivät syyllistä vähän väärästä suunnasta – eivätkä huomaa että heidän on itse, yksilöinä opeteltava sopeutumaan muutoksien haasteisiin"

    Nämä teidän kirjoittelunne vain kärjistävät tilannetta entisestään, siis tavismiesten ja tavisnaisten välillä, ehkä se on teidän tarkoituksennenkin. Tosin siinä ei ole mitään järkeä. Olette hyvin katkeroituneita miehille, kun exä on joskus käynyt vieraissa ja tullut ero, itselle tullut 20 kg ylipainoa eikä kukaan enää huomaa minua; on osattava sanoa jotain fiksua, että minua arvostettaisiin vielä edes muuten, kun naisena en saa enää huomiota - ja jos se ei toimi (ei - se ei toimi), ryhdytään feministiksi. Onnea vaan, tuo tietää yksinäisiä vanhuudenpäiviä.

    Humoristisesti karrikoiden, kuten pilapiirrokset (sehän juttu niissä juuri on), esitetty viesti. Pitäskö mun tähän sitten sanoa, mutta eiväthän NAISET sitä tajua, heidän pitäisi saada enemmän koulutusta ja keskustelua yleisfilosofiasta, ettei heidän ajatuksensa suuntautuisi yksittäisten tapauksien käsittämisen yleistämisenä? Pitäisi.
    Kyllä täällä tulee naisilta vähintään yhtä idiootimaisia viestejä.

    Äänestä

  • uusimaalainen kö kirjoitti:

    MAAN KEHITYSTÄ HAITTAAVISTA ONGELMISTA, FEMINISTIT!!!!!!!!!!!!!!

    "Nämä teidän kirjoittelunne vain kärjistävät tilannetta entisestään, siis tavismiesten ja tavisnaisten välillä"

    Mitä tilannetta tässä nyt kärjistetään?
    Asiallista keskustelua.

    "Olette hyvin katkeroituneita miehille, kun exä on joskus käynyt vieraissa ja tullut ero, itselle tullut 20 kg ylipainoa eikä kukaan enää huomaa minua; on osattava sanoa jotain fiksua, että minua arvostettaisiin vielä edes muuten, kun naisena en saa enää huomiota - ja jos se ei toimi (ei - se ei toimi), ryhdytään feministiksi. Onnea vaan, tuo tietää yksinäisiä vanhuudenpäiviä."

    Mitä tähän nyt sanoisi, kun en ole katkeroitunut enkä edes ylipainoinen.
    Kerron tarinan itsestäni.
    Minulla oli nuorena huono itsetunto, syyttä. Olin nimittäin luonnonkaunis, hyvä koulussa ja liikunnallinen jo tuolloin.
    Pukeuduin kuvainnollisesti säkkiin, muodittomasti ja muodottomasti.
    Olin tyylitön, ei meikkiä, suorat pitkät hiukset, useimmiten vielä letitettynä tai ponnarilla. Ostin rintaliivejä, jotka eivät kohottaneet tai korostaneet rintoja.
    Seurustelin miehen kanssa joka aliarvioi minua, nauroi vaatteitani ystäviensä nähden ja mursi lopunkin huonosta itsetunnostani.
    Erosimme, kyllä mies petti sen kerran.

    Olen ottanut onkeeni ja tämä on miehen ansiota, ihanan rakastettavan miehen jota tulen rakastamaan elämäni loppuun asti.
    Miehen joka opetti minut nauttimaan itsestäni ja nauseudestani.
    Mies joka rakasti naisellisia muotojani, halusi minun pukeutuvan hameisiin ja välillä seksikkäisiinkin vaatteisiin ja katseli minua sitten ihailevasti ja ylpenä.
    Mies joka kunnioitti minua ja kohteli minua tasa-arvoisena kumppanina.
    Olimme kaunis pari.

    Kun muutin pukeutumistani, rupesin meikkaamaan ja laittautumaan, huomasin muiden ihmisten käyttäytymisen muuttuvan myöskin.
    Minua ruvettiin arvostamaan sekä naisten että miesten keskuudessa, josta tietenkin seurasi itsetuntoni kohoaminen entisestään.
    Olen siis lähes täydellisesti muuttunut ja suosittu tänään.

    halusin kertoa tämän, jotta tajuat mistä on kyse.
    Voit muuttaa itseäsi ja se voi muuttaa koko elämäsi suunnan.
    Olen onnellinen, en katkera ja koska olen oppinut rakastamaan itseäni, niin minua on helppo rakastaa.

    Äänestä

  • kiinnostamaan kirjoitti:

    Joo, oot toinen noista edellisistä femakkokirjottajista, sanoit "koska olen oppinut rakastamaan itseäni, niin minua on helppo rakastaa".
    Oon huomannu ton, olet oppinu rakastamaan itseäsi jopa olet rakastunut itseesi
    se on totta. Toi jälkimmäinen on puppua, kuka tollasta voi RAKASTAA?
    Ylimielinen paska.

    Äänestä

  • leuhka lehmä kirjoitti:

    minua voi rakastaa ihminen, jolla on hyvä itsetunto ja joka myös rakastaa ja arvostaa itseään sekä muita.
    En kaipaa sinun rakkauttasi.
    En ole rakkaudeton, oletko sinä?
    En tietenkään toivo rakkaudettomuutta kenellekkään.

    Äänestä

  • on toinen kirjoitti:

    tumpelo vai onk sama! on totta tosiaan provo, ja antaa ajattelemisen aihetta. ja sitäpaitsi erittäin huumorintajune. luulen et oot sama muija kun tuo mummonmuoriki ja katsos humoristeikin riittää. feminismi muuten on sairaus, mee hoitoo! tasa-arvo on hyvä.

    Feminismi muuten ON pyrkimystä tasa-arvoon. Toki jokaisella feministillä on ismistään ehkä vähän eri käsitys, myönnettäköön. Suuntauksia on monta.

    Sen sijaan en ole multinikki, seuraan mummomuorin kirjoituksia koska olen todennut tädin olevan kanssani samaa mieltä monesta aiheesta, ja vielä kirjoittavan hyvin. Itse kirjoitan aina kirjautuneena väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Hyvä jos ap on provo, mutta kuten sanoin, moni samalla tavoin kirjoittava ei sitä ole. Mitä ajattelemisen aihetta kirjoitus mielestäsi antaa?

    ***

    Äänestä

  • leuhka lehmä kirjoitti:

    minua voi rakastaa ihminen, jolla on hyvä itsetunto ja joka myös rakastaa ja arvostaa itseään sekä muita.
    En kaipaa sinun rakkauttasi.
    En ole rakkaudeton, oletko sinä?
    En tietenkään toivo rakkaudettomuutta kenellekkään.

    Minulla on erittäin hyvä tasa-arvoinen (ei feministiä) avosuhde.
    Jos sulla on suhde, oot lepakko, suhde on koiraan tai peräkammarinpoikaan, jota saat vetää lie'assa kuin pässiä.
    Rakkaudesta tosin saat vain haaveilla, jos ei oteta sitä huomioo että rakastat itseäs.

    Äänestä

  • uusimaalainen kö kirjoitti:

    -"Täällä tulee miehiltä niin idioottimaisia viestejä"
    -"katekoroidaan feministiksi, kuten suurin osa tavallisista naisista"
    -"Miehillä on vaikeuksia sopeutua uuteen rooliinsa"
    -"Naiset usein syyttelevät itseään ja miehet helposti etsivät syytä itsensä ulkopuolelta"

    Osaapa olla harvinaisen rajoittunut ihminen, kyllä OLET täysin valmis feministi tuolla ajatuksenjuoksullasi, mitä hyötyä siitä sitten vaan olisi feminismille, tai SINULLE? Sinä et ymmärrä, etkä tule ymmärtämään feminismin ja tasa-arvon eroja.
    -ja toinen sanoo

    -"että ainakin täällä kirjoittelevat miehet etsivät syyllistä vähän väärästä suunnasta – eivätkä huomaa että heidän on itse, yksilöinä opeteltava sopeutumaan muutoksien haasteisiin"

    Nämä teidän kirjoittelunne vain kärjistävät tilannetta entisestään, siis tavismiesten ja tavisnaisten välillä, ehkä se on teidän tarkoituksennenkin. Tosin siinä ei ole mitään järkeä. Olette hyvin katkeroituneita miehille, kun exä on joskus käynyt vieraissa ja tullut ero, itselle tullut 20 kg ylipainoa eikä kukaan enää huomaa minua; on osattava sanoa jotain fiksua, että minua arvostettaisiin vielä edes muuten, kun naisena en saa enää huomiota - ja jos se ei toimi (ei - se ei toimi), ryhdytään feministiksi. Onnea vaan, tuo tietää yksinäisiä vanhuudenpäiviä.

    Humoristisesti karrikoiden, kuten pilapiirrokset (sehän juttu niissä juuri on), esitetty viesti. Pitäskö mun tähän sitten sanoa, mutta eiväthän NAISET sitä tajua, heidän pitäisi saada enemmän koulutusta ja keskustelua yleisfilosofiasta, ettei heidän ajatuksensa suuntautuisi yksittäisten tapauksien käsittämisen yleistämisenä? Pitäisi.
    Kyllä täällä tulee naisilta vähintään yhtä idiootimaisia viestejä.

    omituiseen suuntaan.

    Karrikointi meni vähän kiville, koska tuo karikatyyri koski niitä nuoria? naisia, jotka ovat menneet sen ”feminisminsä” kanssa ryteikköön. Se on matkittu jostain amerikkalaisista sarjoista, jotka eivät feminismiä ole nähneetkään.

    Toinen tyyppi naisia on nämä ns. ”poroporvarirouvat” (löytynee eniten oikeisto keskusta akselilta). joille tasa-arvoon roskapussin vientivuoroja.

    Kehen huumorin kärki sitten osoitti? Ei kumpaakaan noista edellä mainituista… Sekaan oli ujutettu sellaista jossa ei ollut päätä ei häntää. Siitä olisi voinut tulla hyvää huumoria, jos kirjoittaja olisi teroittanut kärkeä eikä hutkinut kuin jollain saunavihdalla. Huumori on vaikea taidelaji!

    Luulen että se tavallinen suomalainen mies on hyvin tyytyväinen siitä, että feminismi on ollut suomessa aina vahvaa. Täällä ankarassa pohjolassa kun on totuttu tekemään töitä rinta rinnan. Naiselle on annettu väillä arvoakin, etenkin se ”tavismies”. Aina on kuitenkin parantamisen varaa.

    Miehen rooli on muuttunut siksi, ettei ole enää miesten rooleja. Taloudellisesti hän ei enää määrää naista, raskaat maatyöt ovat takanapäin, sotia ei ole, jne. Haasteita on, työelämässä hän kilpailee naisen kanssa, isyys vaatii enemmän, hän osallistuu kodin arkeen, seksuaaliset vaatimukset ovat kasvaneet jne. Vanhoja malleja ei ole. Se on feminismiä että yhdessä aletaan miettiä mitä mies voisi tilanteelle tehdä, tunteakseen olevansa mies – rakentavalla tavalla.

    PS persoonaan käyminen on häviämisen merkki! Jospa kokeilisit pysyä siinä yleistämisessä?

    tehdä että tuntisi olevansa mies?

    Niinpä niin. Mitä miehen tulisi tehdä, naisenhan ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen että miehillä olisi hyvä olla.

    Tuo ajattelu jossa miehiltä vaaditaan tekoja kuten ennen aikaan jotta olisi mies on sitä kaiken pahaa alkua ja juurta.

    Sukupuoliroolit ovat hajonneet ja nyt kuitenkin etsitään niitä samoja sukupuolirooleja kuin ennenkin.

    Miehiltä vaaditaan kaksin verroin enemmän kun taas naisilta ei vaadita oikeastaan mitään että he tulisivat olisivat naisia.

    Äänestä

  • leuhkalle lehmälle kirjoitti:

    Minulla on erittäin hyvä tasa-arvoinen (ei feministiä) avosuhde.
    Jos sulla on suhde, oot lepakko, suhde on koiraan tai peräkammarinpoikaan, jota saat vetää lie'assa kuin pässiä.
    Rakkaudesta tosin saat vain haaveilla, jos ei oteta sitä huomioo että rakastat itseäs.

    Kuulostat mieheltä, jolta alkaa sanat loppumaan ja mitä sitten tapahtuukaan, käytetään väkivaltaa.
    Joku täällä suhtautuu minuun vihamielisesti ja yrittää suututtaa.
    Nää sun vertaukset ei toimi, kun menee niin paljon sivuun.

    En ole lepakko, muttei minulla heitä vastaan mitään ole, eläimistäkin pidän, vaikken omistakkaan eikä kai se peräkammarinpoikakaan ihmistä kummempi ole?

    Ihmettelen asennettasi.
    Jos ihminen on kaunis, hän ei saa sanoa sitä ääneen koska silloin hän on leuhka.
    Vaikka kaikki tietäisivät hänen olevan kaunis, hän ei saa sanoa sitä ääneen.
    Jos ihminen on ruma, sen saa sanoa ääneen.
    Mikä logiikka tässä on?
    Pitäisikö valehdella, ettei kukaan loukkaannu?

    Äänestä

  • tilanteelle kirjoitti:

    tehdä että tuntisi olevansa mies?

    Niinpä niin. Mitä miehen tulisi tehdä, naisenhan ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen että miehillä olisi hyvä olla.

    Tuo ajattelu jossa miehiltä vaaditaan tekoja kuten ennen aikaan jotta olisi mies on sitä kaiken pahaa alkua ja juurta.

    Sukupuoliroolit ovat hajonneet ja nyt kuitenkin etsitään niitä samoja sukupuolirooleja kuin ennenkin.

    Miehiltä vaaditaan kaksin verroin enemmän kun taas naisilta ei vaadita oikeastaan mitään että he tulisivat olisivat naisia.

    Kysyt validin kysymyksen ja avstaatkin siihen samalla hengenvedolla tavalla jota... odotat? Odotat että saisit marmattaa epäoikeudenmuakisuudesta? Eikun, sen näytit jo tehneenkin... my mistake.

    Asiaan siis. Mitä miehen tulisi tehdä? Sama kuin naisenkin (ohitan tässä provoistiyrityksen ja avstaan niinkuin ajattelen), katsoa rehellisesti omaa paikkaansa suhteessa ja maailmassa ja koettaa tehdä parhaansa omaksi ja läheistensä hyväksi niillä korteilla joita jaettiin. Tai pyytää uutta jakoa :D

    "Niinpä niin. Mitä miehen tulisi tehdä, naisenhan ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen että miehillä olisi hyvä olla."

    Kuka niin väitti? Siis muut kuin sinä itse. Mistä sait tämän ajatuksen? Samoista kärjistyksistä kuin ap viestinsä?

    "Sukupuoliroolit ovat hajonneet ja nyt kuitenkin etsitään niitä samoja sukupuolirooleja kuin ennenkin."

    Maailma on muutoksessa ja molemmat sukupuolet, sukupolvet ja yksilöt etsivät omaa paikkaansa ja tapaansa elää.Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Ei sitä tarvitse pelätä. Tällä kertaa suurin ero on siinä että sukupuoliroolien ei enää tarvitse olla "mies" ja "nainen" vaan ennemminkin "sinä" ja "minä". Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Juuri tasa-arvon vuoksi meillä on mahdollisuus olla oma itsemme, sen sijaan että survoisimme niitä itsejämme mihinkään valmiiseen malliin joita meidän odotetaan olevan.

    "Miehiltä vaaditaan kaksin verroin enemmän kun taas naisilta ei vaadita oikeastaan mitään että he tulisivat olisivat naisia."

    Koetko todella noin? Että naisia kohtaan ei aseteta vaatimuksia? Jestas sentään! Yhdeltä suunnalta on perinteisen roolimallin vaatimus siitä lastenteosta, miehen palvelemisesta ja yhteiskunnan koossa pitämisestä (puhtaana ja hengissä pitämisestä nyt puhumattakaan), tosielta suunnalta oletetaan naisen luovan uransa kuten mieskin ja samalla sovittavan äitiyden vaatimuksen samaan kuvioon. Eihän miehenkään urakehitystä lapsen saanti häiritse, miksi naisen siis pitäisi? (sarkasmia, lapsen saaminen vaikuttaa yhtä lailla molempiin vanhempiin. Tai sen pitäisi. Yhteiskunta oelttaa lapsen olevan vain äidin, isää kohdellaan kuin lasta ei olisikaan. Seitsemän päivän isyysloma jonka vain jotkut pitävät? Älkää naurattako) jo noiden vaatimusten ristitulessa naisena luoviminen on välistä äärimmäisen hankalaa. Älä viitsi väittää etteikö naisilta vaadittaisi mitään. Meitähän revitään moneen suuntaan koko ajan, mitä tahansa teet, teet väärin!

    Yhtenevää naisen mallia ei enää ole, meidän on syytä sopeutua siihen. Ja todeta että miehen malli sellaisena kuin se tunnettiin, on mennyttä myös. Tämä on yksilön aikakausi, ei stereotyyppisen sukupuoliroolin.

    ***

    Äänestä

  • leuhka lehmä kirjoitti:

    Joo, oot toinen noista edellisistä femakkokirjottajista, sanoit "koska olen oppinut rakastamaan itseäni, niin minua on helppo rakastaa".
    Oon huomannu ton, olet oppinu rakastamaan itseäsi jopa olet rakastunut itseesi
    se on totta. Toi jälkimmäinen on puppua, kuka tollasta voi RAKASTAA?
    Ylimielinen paska.

    että miksi itsensä tuntevia ja itsestään pitäviä naisia, älykkäitä ja keskusteluun valmiita sellaisia ei voi olla useampaa vaan joku on aina niputtamassa heitä (meitä) yhdeksi henkilöksi? Onko se tosiaan niin vaikeata uskoa että sanavalmiita NAISIA olisi monta samalla palstalla pyörimässä?

    Minusta se ei meinaan ole ensinkään vaikeaa. Olen positiivisesti yllättynyt.

    Ja toisekseen, tuo mitä sanottiin itsensä rakastamisen tekevän, on totta. Itseään inhoavaa ihmistä on vaikeaa rakastaa. Ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Kyse ei ole itsekeskeisyydestä tai itseriittoisuudesta (ei, ne eivät ole synonyymeja) ei myöskään itserakkaudesta, vaan itsensä rakastamisesta. Itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, ja pyrkimisestä parempaan. Oman arvonsa tuntemisesta. Toivoisin että jokaisella ihmisellä olisi kokemus siitä, mutta toivon turhaan.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Kysyt validin kysymyksen ja avstaatkin siihen samalla hengenvedolla tavalla jota... odotat? Odotat että saisit marmattaa epäoikeudenmuakisuudesta? Eikun, sen näytit jo tehneenkin... my mistake.

    Asiaan siis. Mitä miehen tulisi tehdä? Sama kuin naisenkin (ohitan tässä provoistiyrityksen ja avstaan niinkuin ajattelen), katsoa rehellisesti omaa paikkaansa suhteessa ja maailmassa ja koettaa tehdä parhaansa omaksi ja läheistensä hyväksi niillä korteilla joita jaettiin. Tai pyytää uutta jakoa :D

    "Niinpä niin. Mitä miehen tulisi tehdä, naisenhan ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen että miehillä olisi hyvä olla."

    Kuka niin väitti? Siis muut kuin sinä itse. Mistä sait tämän ajatuksen? Samoista kärjistyksistä kuin ap viestinsä?

    "Sukupuoliroolit ovat hajonneet ja nyt kuitenkin etsitään niitä samoja sukupuolirooleja kuin ennenkin."

    Maailma on muutoksessa ja molemmat sukupuolet, sukupolvet ja yksilöt etsivät omaa paikkaansa ja tapaansa elää.Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Ei sitä tarvitse pelätä. Tällä kertaa suurin ero on siinä että sukupuoliroolien ei enää tarvitse olla "mies" ja "nainen" vaan ennemminkin "sinä" ja "minä". Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Juuri tasa-arvon vuoksi meillä on mahdollisuus olla oma itsemme, sen sijaan että survoisimme niitä itsejämme mihinkään valmiiseen malliin joita meidän odotetaan olevan.

    "Miehiltä vaaditaan kaksin verroin enemmän kun taas naisilta ei vaadita oikeastaan mitään että he tulisivat olisivat naisia."

    Koetko todella noin? Että naisia kohtaan ei aseteta vaatimuksia? Jestas sentään! Yhdeltä suunnalta on perinteisen roolimallin vaatimus siitä lastenteosta, miehen palvelemisesta ja yhteiskunnan koossa pitämisestä (puhtaana ja hengissä pitämisestä nyt puhumattakaan), tosielta suunnalta oletetaan naisen luovan uransa kuten mieskin ja samalla sovittavan äitiyden vaatimuksen samaan kuvioon. Eihän miehenkään urakehitystä lapsen saanti häiritse, miksi naisen siis pitäisi? (sarkasmia, lapsen saaminen vaikuttaa yhtä lailla molempiin vanhempiin. Tai sen pitäisi. Yhteiskunta oelttaa lapsen olevan vain äidin, isää kohdellaan kuin lasta ei olisikaan. Seitsemän päivän isyysloma jonka vain jotkut pitävät? Älkää naurattako) jo noiden vaatimusten ristitulessa naisena luoviminen on välistä äärimmäisen hankalaa. Älä viitsi väittää etteikö naisilta vaadittaisi mitään. Meitähän revitään moneen suuntaan koko ajan, mitä tahansa teet, teet väärin!

    Yhtenevää naisen mallia ei enää ole, meidän on syytä sopeutua siihen. Ja todeta että miehen malli sellaisena kuin se tunnettiin, on mennyttä myös. Tämä on yksilön aikakausi, ei stereotyyppisen sukupuoliroolin.

    ***

    että olen samaa mieltä.

    Muutokset ovat olleet niin rankkoja, ettei naisetkaan ole kyydissä pysyneet. Eli samassa veneessä ollaan, eikä silloin auta se että syytellään vain toinen toisiaan. Asiat eivät sillä muutu!

    Äänestä

  • leuhka lehmä kirjoitti:

    Joo, oot toinen noista edellisistä femakkokirjottajista, sanoit "koska olen oppinut rakastamaan itseäni, niin minua on helppo rakastaa".
    Oon huomannu ton, olet oppinu rakastamaan itseäsi jopa olet rakastunut itseesi
    se on totta. Toi jälkimmäinen on puppua, kuka tollasta voi RAKASTAA?
    Ylimielinen paska.

    minuu ärsyttää ittensä vähättely.
    se on ihan helevetin ärsyttävää.

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Kysyt validin kysymyksen ja avstaatkin siihen samalla hengenvedolla tavalla jota... odotat? Odotat että saisit marmattaa epäoikeudenmuakisuudesta? Eikun, sen näytit jo tehneenkin... my mistake.

    Asiaan siis. Mitä miehen tulisi tehdä? Sama kuin naisenkin (ohitan tässä provoistiyrityksen ja avstaan niinkuin ajattelen), katsoa rehellisesti omaa paikkaansa suhteessa ja maailmassa ja koettaa tehdä parhaansa omaksi ja läheistensä hyväksi niillä korteilla joita jaettiin. Tai pyytää uutta jakoa :D

    "Niinpä niin. Mitä miehen tulisi tehdä, naisenhan ei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen että miehillä olisi hyvä olla."

    Kuka niin väitti? Siis muut kuin sinä itse. Mistä sait tämän ajatuksen? Samoista kärjistyksistä kuin ap viestinsä?

    "Sukupuoliroolit ovat hajonneet ja nyt kuitenkin etsitään niitä samoja sukupuolirooleja kuin ennenkin."

    Maailma on muutoksessa ja molemmat sukupuolet, sukupolvet ja yksilöt etsivät omaa paikkaansa ja tapaansa elää.Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Ei sitä tarvitse pelätä. Tällä kertaa suurin ero on siinä että sukupuoliroolien ei enää tarvitse olla "mies" ja "nainen" vaan ennemminkin "sinä" ja "minä". Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Juuri tasa-arvon vuoksi meillä on mahdollisuus olla oma itsemme, sen sijaan että survoisimme niitä itsejämme mihinkään valmiiseen malliin joita meidän odotetaan olevan.

    "Miehiltä vaaditaan kaksin verroin enemmän kun taas naisilta ei vaadita oikeastaan mitään että he tulisivat olisivat naisia."

    Koetko todella noin? Että naisia kohtaan ei aseteta vaatimuksia? Jestas sentään! Yhdeltä suunnalta on perinteisen roolimallin vaatimus siitä lastenteosta, miehen palvelemisesta ja yhteiskunnan koossa pitämisestä (puhtaana ja hengissä pitämisestä nyt puhumattakaan), tosielta suunnalta oletetaan naisen luovan uransa kuten mieskin ja samalla sovittavan äitiyden vaatimuksen samaan kuvioon. Eihän miehenkään urakehitystä lapsen saanti häiritse, miksi naisen siis pitäisi? (sarkasmia, lapsen saaminen vaikuttaa yhtä lailla molempiin vanhempiin. Tai sen pitäisi. Yhteiskunta oelttaa lapsen olevan vain äidin, isää kohdellaan kuin lasta ei olisikaan. Seitsemän päivän isyysloma jonka vain jotkut pitävät? Älkää naurattako) jo noiden vaatimusten ristitulessa naisena luoviminen on välistä äärimmäisen hankalaa. Älä viitsi väittää etteikö naisilta vaadittaisi mitään. Meitähän revitään moneen suuntaan koko ajan, mitä tahansa teet, teet väärin!

    Yhtenevää naisen mallia ei enää ole, meidän on syytä sopeutua siihen. Ja todeta että miehen malli sellaisena kuin se tunnettiin, on mennyttä myös. Tämä on yksilön aikakausi, ei stereotyyppisen sukupuoliroolin.

    ***

    en voi olla valitettavasti samaa mieltä.

    Sukupuolirooleissa ennen miehen tarvitse tehdä vain miehen työt ja sillä hyvä, sitten sai olla mies.

    Nykyään miehen pitää pyrkiä olemaan tunteikas ja tasa-arvoon pyrkivä muttei kuitenkaan liiaksi vaan pitäisi olla myös entisajan "maskuliininen" mies jopa luola sellainen.

    Mielestäni näkemyksesi ovat todella kauniita ja ajattelen samalla tavoin mutta vain siinä unelmointimielessä koska eivät asiat noin ole.

    Nykyään suhteista etsitään tunteita ja kokemuksia sekä että toinen varsinkin mies ottaa sen miehen roolin kuten ennen samalla kun pitäisi yrittää ymmärtää naista vähän joka asiassa.

    Naisten pitää ehkä sovittaa yhteen perhe-elämää ja työelämää mutta miesten pitää sovittaa yhteen nykyään omaa tunne-elämäänsä sekä edelleen sitä vanhankantaista miehen mallia.

    Tämä ei ole yksilöiden aikakausi ennen kuin NAISET kasvavat siihen ajatukseen eivätkä etsi sitä stereotyyppistä sukupuoliroolia miehistä.

    Kuvittelin joskus sinun tavoin että vika oli miehissä kunnes tajusin että se on enemmänkin naisessa jotka eivät syleile tätä uutta mahdollisuuttaa vaan edelleen syyllistävät miehiä ahdingostaan samalla odottaen miehen kuitenkin täyttävän ne saappaat mitä häneltä odotetaan kuten ennenkin.

    Lopputulos: Mies sai hirvittävän kasan uusia velvollisuuksia ilman uusia vapauksia (ellei ulkonäön kaunistamista oteta huomioon) ja nainen sai vain lähes poikkeuksetta uusia oikeuksia ilman uusia velvollisuuksia.

    Valitettava tosiasia on se että naiset eivät usein halua lapsiaan hoitavia miehiä etsiessään miehiä vaan haluavat sitten heidän muuttuvan sellaisiksi suhteen kuluessa.

    Miehen tulee olla "mies" (erityisen maskuliininen) ennen kuin nainen hänet voi valita mutta sitten yhtäkkiä pitäisi sopeutua tasa-arvoiseen neutraalisuuteen pyrkivään suhteeseen jossa mies ei enää saa olla mies vaan hänen tulee omata naismaisia ominaisuuksia.

    Ei tällaista naisten kohdalla ole. Vai missä vaiheessa naiselta vaaditaan että nainen ensin pukeutuu minihameeseen ollen tosi naisellinen että hänet huolitaan suhteeseen ja sitten pitää seuraavassa hetkessä olla huoltamassa autoa?

    Ei koskaan.

    Katsokaa peiliin naiset ja miettikää miksi tasa-arvo ei ehkä toteudu ja miksi niin monet miehet/naiset ja parisuhteet ovat onnettomia. Toki miehilläkin on omat ongelmansa varsinkin osalla mutta osa porskuttaa eteenpäin koska he ihanasti sopivat siihen myyttiin millaisen miehen tulisi olla kunnes koittaa se hetki etteivät he enää saa olla myyttisiä vaan pitäisi hoitaa penskoja.

    Äänestä

  • teksti mutta kirjoitti:

    Ehkä siksi että minä todella olen löytänyt sen tasa-arvoisen suhteen jsosa sekä mies että nainen saavat olla oma itsensä ja sovittaa velvollisuutensa ja oikeutensa siihen mitä toodella ovat ja mitä mielenkiinnon kohteita on, ei mihinkään olemassaolevaan ulkopuoliseen malliin?

    Olet hiukan erehtynyt, kirjoitat tuossa että näen vain miehissä. EN näe. Näen vikaa joisskain yksilöissä jotka edustavat molempia sukupuolia, ihmisiä. Kaikkialla on ihmisiä joiden mielissä ne vanhat roollit elävät ja voivat hyvin, ja joitakin joille ne todella sopivat. Se on heidän henkilökohtainen valintansa, ja sellaisenaan oieka ja hieno. Jos on oelmassa mies joka nauttii perinteisistä meisten töistä ja haluaa toteuttaa itseään sellaisena miehenä, hän todennäköisesti haluaa naisen jolle perinteinen naisen rooli on se jota hän haluaa toteuttaa. Ja hekin voivat olla tasa-arvoisia! Molemmat voittavat :D Sittent aas mies joka odottaa olevansa perheen pää kun tuo palkan kotiin, voi yllättyä todetessaan että istuu kotona lapsenvahtina kun nainen tekee yövuoroa ja isommalla palkalla. Siinä voi identiteettikriisi iskeä tosielämän edessä...

    "Valitettava tosiasia on se että naiset eivät usein halua lapsiaan hoitavia miehiä etsiessään miehiä vaan haluavat sitten heidän muuttuvan sellaisiksi suhteen kuluessa."

    Useimmin kumppania etsiessä ihanteena tosiaan on joku joka ne lapset tekee yhdessä, ei joku jolla niitä jo on. Eli tuo kyllä pätee molempiin suuntiin. Jokainen järkevä ihminen olettaa ja odottaa kumppaninsa muuttuvan ja kasvavan niihn rooleihin joita elämä tuo, myös vanhemmuuteen.

    "Miehen tulee olla "mies" (erityisen maskuliininen) ennen kuin nainen hänet voi valita mutta sitten yhtäkkiä pitäisi sopeutua tasa-arvoiseen neutraalisuuteen pyrkivään suhteeseen jossa mies ei enää saa olla mies vaan hänen tulee omata naismaisia ominaisuuksia."

    En ymmärrä alkuunkaan. Mitä ovat naismaiset ominaisuudet? Miten me odotamme miehen olevan vähemmän mies kun suhde on aloitettu? Voitko kuvailla ongelmaa vähän tarkemmin, minä en keksi alkuunkaan mistä sinä puhut.

    "Ei tällaista naisten kohdalla ole. Vai missä vaiheessa naiselta vaaditaan että nainen ensin pukeutuu minihameeseen ollen tosi naisellinen että hänet huolitaan suhteeseen ja sitten pitää seuraavassa hetkessä olla huoltamassa autoa?"

    Öö... koko ajan? Minihame on oltava kun miestä haetaan, eikö niin? On oltava seksikäs ja nättie ttä miehen saa :D mutta siinä vaiheessa kun valat on vaihdettu ja perhettä pukattu, mies on sen iltakaudet töissä ja autoon pitää öljyt vaihtaa niin kuka sen tekee ellei se nainen? Ja vaihtaa ne lamput, imuroi uuden virustorjuntaohjelman ja korjaa hellan. Jos ei osaa soittaa korjaajan. (ihan niinkuin se mieskin...)

    Näkemykseni on optimistinen koska elän sellaista todellisuutta. Todellisuutta jossa nainen asentaa sen uuden jääkaapin ja vessanistuimen ja mies vaihdattaa renkaat huoltamolla ihan niinkuin kaikki muutkin. Ja mies laittaa parempaa ruokaa kuin vaimonsa. Ja lapset huolletaan yhdessä kummankaan ottamatta etualaa.

    Naisenkin myyttisyys karisee hyvin pian kun niitä kakaroita aletaan pukata. SIksi parisuhde ei saa perustua myytteihin ja rooleihin, vaan ihmisiin ja heidän haluunsa sovittaa toistensa elämät yhteen.

    Minusta alkaa tuntua siltä että sinulla on epärealistinen kuva ihmissuhteista noin pidemmän kaavan päälle? Olenko lähellä totuutta? En kysy loukatakseni, vaan asettaakseni ajatuksesi oikeaan kontekstiin.

    että sinun täytyy alkaa mennä henkilökohtaisuuksiin.
    Kiitos vain mutta uskoisin että tiedän parisuhteista yhtä sun toista monellakin tapaa.

    Minusta tuntuu että sinulla on hyvin epärealistinen kuva ihmissuhteista ylipäätään koska seuraat lähinnä omaa ihmissuhdetta joka näyttää toimivan.

    Kuten sanoin, kauniit sulla on puheet ja samoin ajattelen mutta tuo ei nykyaikana vain toteudu ja syyt jo kerroinkin osaltani.

    "En ymmärrä alkuunkaan. Mitä ovat naismaiset ominaisuudet? Miten me odotamme miehen olevan vähemmän mies kun suhde on aloitettu? Voitko kuvailla ongelmaa vähän tarkemmin, minä en keksi alkuunkaan mistä sinä puhut."

    Miehen tulee olla mies ennen suhdetta: Maskuliininen, aktiivinen, auktoriteettinen, itsevarma, seksuaalisesti jännittävä, menestynyt jne.

    Näitä pidetään ns. "miehisinä" ominaisuuksina.

    Kaikenlaiset ominaisuudet jotka nähdään naisten ominaisuuksina nähdään miehillä heikkouksina ennen kuin suhde alkaa: passiivisuus, epävarmuus, etääntyminen, tunteiden ailahtevuus, liika huolehtiminen, kiintyminen jne.

    Kun suhde sitten alkaa niin nämä asiat kääntyvät päälaelleen. Sitten mieheltä aletaan odottaa noita naisten ominaisuuksia.

    Tiedän että aiot sanoa ettei ole miesten ja naisten ominaisuuksia mutta yhteiskunnassa niitä näyttää vain olevan.

    Jos sinä miehenä ennen suhdetta et näytä maskuliinisuutta niin sinä olet kuollutta lihaa, ei lähes ketään kiinnosta miehen seura. Sitten jos noita löytyy niin suhteessa niitä täytyy alkaa purkamaan pois naisen maun mukaisesti.

    "Näkemykseni on optimistinen koska elän sellaista todellisuutta. Todellisuutta jossa nainen asentaa sen uuden jääkaapin ja vessanistuimen ja mies vaihdattaa renkaat huoltamolla ihan niinkuin kaikki muutkin. Ja mies laittaa parempaa ruokaa kuin vaimonsa. Ja lapset huolletaan yhdessä kummankaan ottamatta etualaa."

    Ole onnellinen kun noin on tapahtunut koska ei se monesti mene noin.

    Useimmiten se on vielä niin ettei se suhde alakaan koska naisen mielestä mies ei sovi siihen miehen rooliin ja ihanaan stereotypiaan (jonka sinä kiellät) joka värittää monia suhteita. Jos et tuohon myyttiin sovi miehenä niin sinä et ole mies etkä naista todennäköisesti saa.

    Sellainen tämä maailma nykyään on, sinä vaikutat siitä olevan pihalla aika pahasti.

    Äänestä

  • sekaisin kai kirjoitti:

    tarkoitus nimenomaan ei ollut mennä henkilökohtaisuuksiian, en kyseenalaista elämänkokemustasi, vaan tahtoisijn tietää siitä mistä vinkkelistä sinä tämän aiheen näet. Älä tulkitse loukkaukseksi, ole hyvä, sellaiseksi sitä en tarkoita. Faktahan on että jokainen peilaa omia kokemuksiaan tulkinnoissa maailmasta. SInun kokemuksesi kuulostavat todella ikäviltä.

    "Minusta tuntuu että sinulla on hyvin epärealistinen kuva ihmissuhteista ylipäätään koska seuraat lähinnä omaa ihmissuhdetta joka näyttää toimivan."

    Mistä sinä sellaisen käsityksen sait, että seuraisin vain omaani? Sanon että yltiöoptimismini tulee siitä että tiedän hyvän suhteen olevan mahdollinen -en kuvittele suhteiden ylipäänsä olevan sellaisia. Minulla on myös kokemus pitkästä väkivaltaisesta hyväksikäyttösuhteesta, en ole elänyt tynnyrissä :D

    Olen yhä skeptinen noiden määritemiesi suhteen; sanot jatkuvasti että "näin on" muttet anna mitään perusteita sille. Puhut jatkuvasti naisten vaatimuksista ja näistä myyttissitä miehen ominaisuuksista, ja minun tekee jatkuvassti mieli kysyä; kenen mielestä? En ole koskaan kuullut naisen suusta noita asiiota joita sanot naisten ajattelevan ja vaativan, ja minä ihmettelen mistä sinä saat naisten suuhun sanoja joihin en ole koskaan törmännyt muualla kuin muutamien misten mielikuvituksessa.

    Pyydän siis perusteita. Järjellisiä ajatuksia, loogisia ja johdonmukaisia ajtuskulkuja joiden åphjalta väite on edes auttavasti perusteltavissa. Väitteesi on jo kuultu.

    Ja, kiitoksia, tiedän miten onnekas olen.

    jotakin jonka voi vain empiirisesti todeta?

    Tahtoisin perusteita sinun väitteillesi ettei naiset vaadi noita mystisiä ominaisuuksia ja ettei mieheltä vaadita tuota miehen roolin vetämistä.

    Et varmasti kuule niitä naisten suusta koska eihän naiset niistä puhu useinkaan ääneen. Kun seuraat ihmissuhteita ja niiden alkuja niin huomaat sen kuitenkin olemassaolon.

    Tässä on väitteet vastakkain eikä sinulla ole ylivoimaisia perusteita että sinun väitteesi olisi oikeammassa kuin minun.

    Arvasin että tässä käy juuri näin että naiset eivät korvaansa lutkauta kun asiasta sanoo ääneen.

    Voisiko joku sitten perustella yhtään väitettä mitä miehistä täällä foorumilla väitetään? Ei.
    Kaikki kun perustuu meidän kokemuksiimme mutta voin sanoa nuorista naisista omalla elämänkokemuksellani mitä olen seurannut suhteita että olen tuossa asiassa hyvin pitkälti oikeassa.
    Myös oma seuransaantini näytti parantuvan 100% kun aloin esittää enemmän stereotyyppistä miestä enkä ollut enää oma itseni.

    Jotenkin tuntuu että nykynainen etsii itseasiassa hieman sovinistista miestä joka kuitenkaan ei saa olla suhteessa sovinisti. Jos mies ei ole tuollainen mies niin hän on nössö, luuseri tai katkera surkimus.

    Olet varmaankin jo keski-ikää lähellä oleva nainen joten et ehkä tiedä näistä nuorempien suhteista mutta tätä olen seurannut. Sen näkee baarielämästä, netteideiteistä ja ylipäätään miten parisuhteet nykyään muodostuvat. Siis noin yleisellä tasolla, poikkeuksiahan aina on muten keskimäärin enemmistön naisen unelma on edelleen mies joka määrää kaapin paikan tai oikeastaan pitää näyttää että kykenee siihen mutta kuitenkin suhteessa sitten odotetaan että mies siirtää kaapin siihen mihin nainen haluaa.

    Äänestä

  • perustella kirjoitti:

    Olet empiirisesti todennut täysin eri asian kuin minä. Siksi pyydän perusteita. Pelkkä toteaminen ei riitä kun se on ristiriidassa toisen toteamuksen kanssa...

    Mutta viestisi loppuosasta nyt selvisi mistä kiikastaa. Minä todellakn Olen lähellä keski-ikää ja puhun ihmissuhteista, avioliitoista ja pitkistä parisuhteista, perheen perustamisesta ja vakaasta rakastamisesta. Kumppanin etsinnästä. SInä et puhu samasta asiasta lakuunkaan, se mitä sinä sanoit suhteiksi, on todellisuudessa täysin erilainen suhde, seuranhaku on sana jota käytit joka kuvaa sitä hyvin. Parin viikon pikasuhde josta siirrytään seuraavaan, nuorella iällä ja rajatulla maailmankuvalla. Noissa ympyröissä väitteesi voi hyvinkin pitää enemmän paikkansa, koska koko toiminta ylipäänsä on keskenkasvuisten hommaa. Siis ihmisten joiden kasvu aikuiseksi on vielä työn alla, ja ihmissuhteet harjoitteluasteella. Kuvaat käytöstä jota ei aikuiselta ihmiseltä odota, ja siksi en ole sitä havainnut :D koska liikun aikuisten seurassa.

    Kun puhut tytöistä, et puhu naisista. Noilla kahdella on tiukka ero. Mutta hyvä kun selvisi, nyt voin todeta että voit olla oikeassakin, en minä tiedä.

    Äänestä

Osa feminististä ei vain ole hyvää ja osaltaan järsii miesten tasa-arvoa.

Tämä toki ei yleisesti tee feminismistä haitallista mutta en tiedä onko osalla feministeistä todellakin naiivi usko patriarkaattiin jota pitää väkisin horjuttaa joka vain usein vahvistaa tiettyjen miesten ja naisten asemaa toisten miesten ja naisten kustannuksella?

Äänestä
  • Henk koht kannatan tasa-arvoa, ei kaikessa, kuten naisia ei saisi päästää taistelujoukkoihin, enkä kannata ehdottomia kiintiöitä esim johtajistossa tai ministeriöissä ym ym.
    Kotona asiat sujuu sen kummemmin narisematta kummallekin, hommat hoidetaan yhteisesti toinen huomioon ottaen.
    Nuo vahvat yleistykset eli: miehet on sitä miehet on tätä ja kun taas me naiset ja ettekö te miehet ymmärrä, ovat ylimielisiä ja hyökkääviä ja johtaa tilanteeseen jossa hyökkäyksiin vastataan.
    Yhteiskunta jossa nainen on Nainen ja mies on Mies toisensa huomioiden on paras. EI yhteiskunta jossa nainen on feministi ja mies sovinisti.

    Äänestä

  • meille on tullut virtauksia, joissa perinteinen (varsinainen) feminismi on väännetty ihan toisenlaiseen muotoon. Mukaan on tullut kaupallisia tekijöitä, joita on vaikeaa hahmottaa. Aatteesta on tavallaan tehty yksi ”kulutustavara”, kuten markkinatalouteen kuuluu. Samalla sitä on muokattu niin, että ihmisten huomio kiinnittyy johonkin vähemmän ”vaaralliseen”.

    Seksistinen suhtautuminen on nykyinen alistamisen muoto. Naisella ei ole ihmisarvoa vaan hänellä on ”panoarvo”. Nainen joka kiihottaa mahdollisimman montaa miestä, on hyvä ja joka ei niin tee on halveksittava. Häntä kohdellaan tämän arvon mukaisesti jopa työssä ja ammatissa.

    Kun mies ei kykene näkemään naista ihmisenä, hän painottaa tuota seksististä näkökulmaa. Asiallista keskustelua tai mm. perusteluja on vaikeaa saada tai toteuttaa.

    Itse koen tämän miehen roolin hapertumisen seurauksena. Miehet ovat menettäneet otteensa miehinä ja he hakevat asemaa enemmän kapinoinnin kuin auktoriteetin kautta.

    Totta on että tietynlainen naisistumisen valta on jo liiallista. Tässä viittaan mm. siihen kuinka miehiä kohdellaan kasvattajina. Kun määritellään ”hyvää” vanhemmuutta, se myötäilee varsin keskiluokkaista naisnäkemystä. Se ei palvele edes ns. tavisnaisen etuja.

    Meille hoetaan että elämme individualistista elämää ja kuitenkin paine yhdenmukaisuuteen ja samanlaisuuteen on valtava. Mediat pursuavat tarinaa siitä kuinka me naiset ja miehet olemme niin erilaisia. Etenkin nuorten miesten ja naisten mielikuvat rakentuvat nykyään sen mukaan. Seksuaalisuuteen he kasvaneet erillään, miehet pornoon ja naiset romantiikkaan.

    Tuntuu että heille ei saisi kertoa, etteivät ne erot ole niin kamalia kuin heille on uskoteltu. Kyllä miehet ja naiset voivat elää yhdessä, onnellisina ja tyytyväisinä. Nyt taotaan joka tuutista että te olette viholliset keskenään. Hajota ja hallitse? Kuka hyötyy tästä?

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    meille on tullut virtauksia, joissa perinteinen (varsinainen) feminismi on väännetty ihan toisenlaiseen muotoon. Mukaan on tullut kaupallisia tekijöitä, joita on vaikeaa hahmottaa. Aatteesta on tavallaan tehty yksi ”kulutustavara”, kuten markkinatalouteen kuuluu. Samalla sitä on muokattu niin, että ihmisten huomio kiinnittyy johonkin vähemmän ”vaaralliseen”.

    Seksistinen suhtautuminen on nykyinen alistamisen muoto. Naisella ei ole ihmisarvoa vaan hänellä on ”panoarvo”. Nainen joka kiihottaa mahdollisimman montaa miestä, on hyvä ja joka ei niin tee on halveksittava. Häntä kohdellaan tämän arvon mukaisesti jopa työssä ja ammatissa.

    Kun mies ei kykene näkemään naista ihmisenä, hän painottaa tuota seksististä näkökulmaa. Asiallista keskustelua tai mm. perusteluja on vaikeaa saada tai toteuttaa.

    Itse koen tämän miehen roolin hapertumisen seurauksena. Miehet ovat menettäneet otteensa miehinä ja he hakevat asemaa enemmän kapinoinnin kuin auktoriteetin kautta.

    Totta on että tietynlainen naisistumisen valta on jo liiallista. Tässä viittaan mm. siihen kuinka miehiä kohdellaan kasvattajina. Kun määritellään ”hyvää” vanhemmuutta, se myötäilee varsin keskiluokkaista naisnäkemystä. Se ei palvele edes ns. tavisnaisen etuja.

    Meille hoetaan että elämme individualistista elämää ja kuitenkin paine yhdenmukaisuuteen ja samanlaisuuteen on valtava. Mediat pursuavat tarinaa siitä kuinka me naiset ja miehet olemme niin erilaisia. Etenkin nuorten miesten ja naisten mielikuvat rakentuvat nykyään sen mukaan. Seksuaalisuuteen he kasvaneet erillään, miehet pornoon ja naiset romantiikkaan.

    Tuntuu että heille ei saisi kertoa, etteivät ne erot ole niin kamalia kuin heille on uskoteltu. Kyllä miehet ja naiset voivat elää yhdessä, onnellisina ja tyytyväisinä. Nyt taotaan joka tuutista että te olette viholliset keskenään. Hajota ja hallitse? Kuka hyötyy tästä?

    että tämä koskee myös miehiä:
    "Seksistinen suhtautuminen on nykyinen alistamisen muoto. Naisella ei ole ihmisarvoa vaan hänellä on ”panoarvo”. Nainen joka kiihottaa mahdollisimman montaa miestä, on hyvä ja joka ei niin tee on halveksittava. Häntä kohdellaan tämän arvon mukaisesti jopa työssä ja ammatissa.

    Kun mies ei kykene näkemään naista ihmisenä, hän painottaa tuota seksististä näkökulmaa. Asiallista keskustelua tai mm. perusteluja on vaikeaa saada tai toteuttaa.

    Itse koen tämän miehen roolin hapertumisen seurauksena. Miehet ovat menettäneet otteensa miehinä ja he hakevat asemaa enemmän kapinoinnin kuin auktoriteetin kautta."

    Miehilläkin on nykyään "panoarvo" aivan samalla tavoin. Jos hän ei kiihota paljoa naisista niin hän on luuseri ja surkimus.

    Itse koen tämän todellakin naisen roolin hapettumisen seurauksena.

    Naiset ovat saaneet valtaa jota he käyttävät mielin määrin ottamatta huomioon että se voi vaikuttaa negatiivisesti suhteisiin.

    He TODELLAKIN hakevat asemaansa enemmän kapinoinnin kun sopusuhtaisten kompromissien kautta.

    Kaikki se mitä miehet tekivät ennen väärin mm. parisuhteissa on nykyään sitten yhtäkkiä sallittua naisille kun miehetkin sitä tekevät. Oikeammin siis jotkut miehet mutta eihän sillä väliä kun nainen saa päättää omasta elämästään.

    "Tuntuu että heille ei saisi kertoa, etteivät ne erot ole niin kamalia kuin heille on uskoteltu. Kyllä miehet ja naiset voivat elää yhdessä, onnellisina ja tyytyväisinä. Nyt taotaan joka tuutista että te olette viholliset keskenään. Hajota ja hallitse? Kuka hyötyy tästä?"

    Muuten olen samaa mieltä kanssasi ja tästä varsinkin.

    Nykytilasta hyötyvät eniten ne tietyt miehet ja naiset joilla riittää kysyntää ja jotka jauhavat onneaan lehtien palstoilla. En puhuisi salaliitosta mutta tämän takana näyttää olevan iltapäivälehdet ja monet näistä viihdepalveluista joissa pitempää perinteistä parisuhdetta täytyy tuhota kaikin keinoin mitä mahdollista, koska se on "tylsää".

    Kaiken pitää olla nykyään sexyä ja jännittävää, eihän yksi mies tai nainen johon joutuu sopeutumaan ja jonka kanssa joutuu yhdessä kamppailemaan että selvitään eteenpäin ole mitään. Jos kamppaillaan niin siinäkin pitää olla räväkkyyttä ja draamaa eikä rakentavaa keskustelua.

    Tätä kun toitotetaan 24/7 joka tuutista niin ei ihmekään jos ihmisten päät hajoilee. Ottaisin huomioon kuitenkin sen että naiset seuraavat näitä medioita hälyttävän paljon ja osa näyttää ottavan parisuhdemallinsa suoraan lehtien sivuilta.

    Äänestä

  • miettiä sitä kirjoitti:

    Sinun täytyy ottaa huomioon sekin fakta että kun luet tabloidisuhteista, luet sen mitä toimittaja on halunnut kirjoittaa, et näe todellista suhdettaa ja todellisia ihmisiä.

    Olen itse huomannut vastaavien mallien ihannointia lähinnä nuorillla tytöillä joilla ei ole aavistustakaan siitä millaisiksi naisiksi he vielä kasvavat. Mutta; idiootteja löytyy joka ikäluokasta ja sukupuolesta.

    taitavasti levittävät sitä kavereilleen ja valitettavasti nämä uudemmat sukupolvet joista sinä näytät olevan täysin epätietoinen on tuollaisia idiootteja väärällään.

    Tai eihän ihmiset idiootteja kaikki ole mutta asioilla on tapana levitä epidemian tavoin vähän kuin pettäminen.

    Välinpitämättömyys ja sairaat ihmissuhdemallit leviävät kulovalkean tavoin.

    Äänestä

  • kuule aika kirjoitti:

    oppivat ja kasvavat ulos kuvitemistaan kuten muutkin ihmiset. Miehetkin oppivat jossakin vaiheessa elämäänsä että seksi ei ole kuin se pornoelokuvassa näytetään. Ja sitten on niitä yksilöitä jotka eivät opi. Kuten on niitäkin tyttöjä jotka vielä naisina elävät kuvitelmissa joista teineinä lukivat aj kuvia katselivat, onhan noista nähty esimerkkejä. Yleistämään en silti menisi; se valtaosa niistä typeristä teineistä kasvaa sen ikävaiheen yli. Ja tutstuu reaalimaailmaan.

    näyttää tapahtuvan aika myöhään nykyisin monilla naisilla.

    Sinuna olisin kriittisempi näissä asioissa.

    Samalla monilla naisilla tulee niin raaka korjausliike noiden huonojen mallien jälkeen että sitten etsitään jotain täydellistä suhdetta/kumppania jota yksinkertaisesti ole olemassa.

    Naiselle ei nykyään voi ehdottaa että pitäisi tyytyä johonkin kompromissiehdokkaaseen vaan se tulkitaan loukkauksena.

    Itse näkisin että naisten tunnemaailma on nykyään niin pahasti noiden pintaliitomedian värittämä ettei ihmekään jos ihmissuhteet takkuavat. Toki pojilla on ongelma ehkä pornossa mutta se edelleen mielletään enemmän fantasiaksi kuin todellisuudeksi samaa valitettavasti ei voi sanoa monista näistä televisiosarjoista sekä myös parisuhdevinkeistä joita jaetaan hyvin kyseenalaisten medioiden kautta.

    Äänestä

  • miettiä sitä kirjoitti:

    että tämä koskee myös miehiä:
    "Seksistinen suhtautuminen on nykyinen alistamisen muoto. Naisella ei ole ihmisarvoa vaan hänellä on ”panoarvo”. Nainen joka kiihottaa mahdollisimman montaa miestä, on hyvä ja joka ei niin tee on halveksittava. Häntä kohdellaan tämän arvon mukaisesti jopa työssä ja ammatissa.

    Kun mies ei kykene näkemään naista ihmisenä, hän painottaa tuota seksististä näkökulmaa. Asiallista keskustelua tai mm. perusteluja on vaikeaa saada tai toteuttaa.

    Itse koen tämän miehen roolin hapertumisen seurauksena. Miehet ovat menettäneet otteensa miehinä ja he hakevat asemaa enemmän kapinoinnin kuin auktoriteetin kautta."

    Miehilläkin on nykyään "panoarvo" aivan samalla tavoin. Jos hän ei kiihota paljoa naisista niin hän on luuseri ja surkimus.

    Itse koen tämän todellakin naisen roolin hapettumisen seurauksena.

    Naiset ovat saaneet valtaa jota he käyttävät mielin määrin ottamatta huomioon että se voi vaikuttaa negatiivisesti suhteisiin.

    He TODELLAKIN hakevat asemaansa enemmän kapinoinnin kun sopusuhtaisten kompromissien kautta.

    Kaikki se mitä miehet tekivät ennen väärin mm. parisuhteissa on nykyään sitten yhtäkkiä sallittua naisille kun miehetkin sitä tekevät. Oikeammin siis jotkut miehet mutta eihän sillä väliä kun nainen saa päättää omasta elämästään.

    "Tuntuu että heille ei saisi kertoa, etteivät ne erot ole niin kamalia kuin heille on uskoteltu. Kyllä miehet ja naiset voivat elää yhdessä, onnellisina ja tyytyväisinä. Nyt taotaan joka tuutista että te olette viholliset keskenään. Hajota ja hallitse? Kuka hyötyy tästä?"

    Muuten olen samaa mieltä kanssasi ja tästä varsinkin.

    Nykytilasta hyötyvät eniten ne tietyt miehet ja naiset joilla riittää kysyntää ja jotka jauhavat onneaan lehtien palstoilla. En puhuisi salaliitosta mutta tämän takana näyttää olevan iltapäivälehdet ja monet näistä viihdepalveluista joissa pitempää perinteistä parisuhdetta täytyy tuhota kaikin keinoin mitä mahdollista, koska se on "tylsää".

    Kaiken pitää olla nykyään sexyä ja jännittävää, eihän yksi mies tai nainen johon joutuu sopeutumaan ja jonka kanssa joutuu yhdessä kamppailemaan että selvitään eteenpäin ole mitään. Jos kamppaillaan niin siinäkin pitää olla räväkkyyttä ja draamaa eikä rakentavaa keskustelua.

    Tätä kun toitotetaan 24/7 joka tuutista niin ei ihmekään jos ihmisten päät hajoilee. Ottaisin huomioon kuitenkin sen että naiset seuraavat näitä medioita hälyttävän paljon ja osa näyttää ottavan parisuhdemallinsa suoraan lehtien sivuilta.

    huomannut että nuorissa on tapahtunut asenteen muutoksia. Ylipäätään arvot ovat koventuneet. Siksi on ollut mielenkiintoista lukea mm. täältä mielipiteitä ja tutustua näihin asenteisiin.

    Nuoret etsivät roolimallinsa ilmeisesti kuten ennenkin, niistä joilla olettavat ”menevän lujaa” (sosiaalisesti ylempänä olevilta). Keitä he ovat, no ”julkisuuden henkilöt? Nuoret kuvittelevat olevansa ”straroja”. Ei tarvitse kuin katsoa pukeutumista ja maneereja, melko suoraan ne on kopioitu. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän se pistä silmään. Eli liekö juuri näiden paikkakuntien ongelma?

    Luonnollista on että nuori kokeilee eri malleja ja ne jäävät pois hiljalleen kehityksen myötä. Ellei sitä luontevaa realistista mallia löydy, nuo roolit saattavat jäädä päälle.

    Tämä miesten ongelma on kuitenkin vähän toinen, sillä sitä omaa paikkansa hakevat myös keski-ikäiset. Heistä OSA on omaksunut raa’an seksistisen asenteen, joka näkyy mm. työpaikoilla. Kyse on siis miehistä joilla on useimmiten parisuhde ja perhe. Asenne tuntuu vaikka asiakaspalvelutilanteissa, et saa naisena hyvää (joskus et edes asiallista) palvelua tällaiselta mieheltä ellet täytä tuota ”panoarvoa”. Tämä voi tapahtua vaikka lääkärissä, virastossa, marketissa, ravintolassa tai psykologilla.

    On sanottu että tasa-arvon ongelman ydin on siinä että haluamme tasa-arvoa vain ylempänä olevien kanssa. Ehkä? Hakevatko nyt naiset tasa-arvoa matkimalla miehiä, koska he kokevat miesten olevan ylempiään? Miehet ovat näyttäneet esimerkkiä, että näin käyttäydytään kun on ”valtaa”? En sanoisi että kummatkaan ovat sen viisaampia…

    Nii in, kuka tai ketkä hyötyvät siitä että nuorten huomio kiinnittyy viihteeseen ja että he apinoivat sen kautta kaiken? Ketkä hyötyvät eniten siitä että rahaa kulutetaan mahdollisemman paljon viihteeseen, seksiin ja ”strara” elämäntapaan? Ketkä hyötyvät siitä että ihmisten aika menee siihen että he pitävät itseään ”panokunnossa” ja kähisevät keskenään siitä kummassa on vika kun ei kelpaa? Ketkä hyötyvät siitä, ettei nuoria kiinnosta ”tylsä” yhteiskunta ja siihen vaikuttaminen?

    Äänestä

  • mutta se kirjoitti:

    näyttää tapahtuvan aika myöhään nykyisin monilla naisilla.

    Sinuna olisin kriittisempi näissä asioissa.

    Samalla monilla naisilla tulee niin raaka korjausliike noiden huonojen mallien jälkeen että sitten etsitään jotain täydellistä suhdetta/kumppania jota yksinkertaisesti ole olemassa.

    Naiselle ei nykyään voi ehdottaa että pitäisi tyytyä johonkin kompromissiehdokkaaseen vaan se tulkitaan loukkauksena.

    Itse näkisin että naisten tunnemaailma on nykyään niin pahasti noiden pintaliitomedian värittämä ettei ihmekään jos ihmissuhteet takkuavat. Toki pojilla on ongelma ehkä pornossa mutta se edelleen mielletään enemmän fantasiaksi kuin todellisuudeksi samaa valitettavasti ei voi sanoa monista näistä televisiosarjoista sekä myös parisuhdevinkeistä joita jaetaan hyvin kyseenalaisten medioiden kautta.

    Naiselle tosiaan ei voi ehdottaa kompromissia suhteen aloittamiseksi, hänen täytyy olla kiinnostunut. Ei ole kyse lihaksista, tukasta tai sileästä ihosta, vaan siitä vetoatko juuri kyseiseen naiseen. Parinvalinnassa on kyse monesta muuttujasta, suurimpia niistä, on spekuloitu, voi olla tuoksu. Vietti jonka tavoitteena on geneettinen diversiteetti... Mikä vetoaa yhteen ei toimi toiseen. Jos et viehätä juuri sitä naista, hän ei syty sinulle vaikka olisit millainen. Persoona tekee myös paljon.

    Jatkossa neuvoni sinulle; kannattaa myös muistaa se. Voit nyt ohittaa sen, mutta pidä mielessä. Kun etsit kumppania jonka kanssa jakaa elämäsi (si siis vain sängynlämmittäjää pariksi viikoksi), ole oma itsesi. Nainen joka rakastuu roolihahmoosi pettyy huomatessaan sen olleen vain rooli, ja todellisen sinun olevan aivan muuta. Kun tapaat naisen joka rakastuu sinuun itseesi ilman rooleja, voit olla varma että hän haluaa juuri sinut, ei sitä mikä teeskentelet olevasi. Kumppanin etsintä vie joskus aikaa, mutta oikea löytö on sen arvoinen.

    Ei se määrä, vaan se laatu :D ei se kuinka helposti niitä saat, vaan MITÄ saat.

    ***

    Äänestä

ihan hauskaa tämä on. Päätän tämän jutun omalta osaltani - ehkä palailen jahka "lomalta joudan", tähän kommentoitiin... älkääkä nyt ottako noin kuoleman vakavasti!

”Feminismi on sivistyneissä maissa kriminalisoitu anarko-poliittinen liike, jonka tavoitteena on yhteiskuntarauhan tuhoaminen.”
Feminismi on sallittu suurimmassa osassa sivistynyttä maailmaa, koska siellä on sananvapaus. Missä tätä ihmisoikeutta ei ole, feministit työskentelevät salaa, niin tekevät muutkin sananvapautta vaativat. Feministi voivat kuulua ihan mihin tahansa puolueeseen tai järjestöön – heitä on siis myös anarkisteissa.
”Feministien mielestä perinteinen parisuhde ja turvallinen perheyhteisö ovat asioita, joista tulee päästä eroon, keinolla millä hyvänsä. ”
Tällaista perinnettä suomessa ei ole ollut, se on tuontitavaraa ”lännestä”.
”Kuitenkin feministien mukaan heidän tavoitteensa on tasa-arvoinen yhteiskunta miehen ja naisen suhteen (tämä on käytännössä mahdotonta sillä historiassa miehet ovat useimmin päättäneet asioista, ja otettakoon vielä huomioon sekin seikka, että miehet ovat fyysisesti paljon vahvempia ja kyvykkäämpiä kuin naiset).”
Tätä tilannetta muuttamaan feminismi on juuri syntynytkin. Miksi mies sen kummemmin pystyy päättämään toisen ihmisen puolesta? Eikö jokainen voi päättää ihan omasta puolestaan?
”Feminismin kannattajien mielestä lapsille ihanteellinen kasvuympäristö ei suinkaan ole perinteinen koti, johon kuuluvat eri sukupuolta olevat vanhemmat sekä vähintään toisen vanhemman töissäkäynti, vaan feministien mielestä lapset tulisi kasvattaa lesbokommuuneissa, jonne miehillä on lähestymiskielto. ”
Kukas se huutelikaan yhteisöä apuun lasten- ja nuortenkasvatukseen? Ettei nyt ollut mies…
”Raskaaksi tuleminen tulisi mieluiten hoitaa koeputkihedelmöityksellä, mutta mikäli tämä ei jostain syystä onnistu, tulisi "isän" olla korkeintaan 60 kg painava, rastatukkainen sivari. Tältä tulisi löytyä sekä vakituinen poikaystävä että Amnesty Internationalin jäsenkortti. ”
Keinohedelmöitystä taidetaan käyttää lähinnä parisuhteissa, joissa jompikumpi (usein mies, miesten sperman laatu huononee koko ajan) on hedelmöityskyvytön. Hmm, eikä nainen saa valita lapselleen isää?
”Isällä ei missään tapauksessa saa olla minkäänlaista roolia lapsen kasvatuksessa, sillä muuten lapsesta voi tulla sika!!!”
Miksi sitten miehet ovat päättäneet omista isyyslomista ja hoitovapaista. Miksi miehet vaativat päästä synnytykseen? Miksi naiset odottavat miesten osallistuvan enemmän kuin koskaan lastenhoitamiseen ja kasvatukseen?

Äänestä
  • ”Päästäkseen tavoitteeseensa feministit pyrkivät kaikin tavoin heikentämään miehen asemaa yhteiskunnassa. Eräs onnistuneimmista keinoista on ollut ns. naiskiintiöt. Tämä on mahdollistanut työpaikoilla pätevien miesten korvaamisen epäpätevillä naisilla.”
    Koska päättävissä elimissä, (johtajataso, hallitukset, jne.) on noudatettu käytäntöä, että mies valitaan periaatteesta vaikka pätevyyttä ei olisikaan. Tällä turvataan se että pätevät naiset pääsevät etenemään samoin kuin mies. Hoito ja hoiva-aloilla on huutava pula miehistä. Niinpä on esitetty mieskiintiötä. Tämä siksi että miehet eivät pärjää kilpailussa koulutukseen pääsystä, ja heidän kohdallaan tätä rimaa alennettaisiin. Näin saataisiin myös miehiä enemmän alalle.
    ”Feministit ovat myös oivaltaneet median suomat mahdollisuudet. Miehet on lukuisissa haastatteluissa, lööppijutuissa sekä tv-ohjelmissa leimattu pedofiileiksi, juopoiksi, vaimonhakkaajiksi sekä junteiksi (mikä ei välttämättä ole valhe, mutta varsin kiusallinen asia kuitenkin). ”
    Ketkäs pyörittävät tätä vakkaa viihde ja pornoteollisuutta? Eiköhän sieltä näkyvä malli vaikuta enemmän kuin julkkisjuorut. Millainen sen naisen nyt tulikaan olla näiden mukaan? Naisetko sen mallin ja teollisuuden ovat luoneet? Niin ja ketkäs niitä juttuja tekevät sinne mediaan?
    ”Feministi on ihminen, joka näkee aivan kaikessa sen, että mies on huonompi ja naista sortava.”
    Eiköhän kyse ole enemmän miesvihasta, jota edustavat pieni ryhmittymä naisia – huomattavasti suurempi on joukko miehiä jotka kärsivät naisvihasta. Molemmilla on ongelma!
    ”Näin pesunkestävän feministin tunnistaa seuraavista mielipiteistä:
    1. Feministin mielestä Justiina Puupää on vahva nainen, Justiinan tavoin käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan törkeä alistaja, joka despoottisella käyttäytymisellään peittää huonoa itsetuntoaan.
    Justiinan tavoin käyttäytyvä mies kantaa vastuun perheestään, paimentaa lapsen tavoin käyttäytyvää vaimoaan ja käyttää valtaansa. jatkuu …
    ” Justiinan lailla käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan mielenvikainen yrittäessään paimentaa täysin selkärangatonta ja alkoholisoitunutta puolisoaan ryyppykavereineen. Nykyaikana tiedetään, että toiminta on aivan turhaa ajanhukkaa. Potilashan tulee pakkohoidella lähimpään AA:han.”
    … Pekka ei ollut alkoholisti. Mutta alkoholistin kanssa elävä mies olisi sitten hellä ja huolehtiva? Alkoholismin takia ei pääse pakkohoitoon, eteenkään AA:han joka on vapaaehtoinen ja omaehtoinen ”terapiamuoto”.
    ”2. Jos presidentinvaaleissa mies äänestää periaatteen vuoksi miestä, hän on inhottava konservatiivinen alistajasika ja todennäköisesti homofobi. Naisen äänestäessä periaatteen vuoksi naista teko on sisarellinen ääni tasa-arvolle. Mutta jos mies äänestää periaatteen vuoksi naista, hän todennäköisesti vain yrittää taas päästä jonkun feministin pillun päälle.”
    Meillä muuten on vaalisalaisuus ja ei sitä tarvitse sanoa ketä äänestää. Periaatteet (arvot, puolueet, aatteet, uskonnot jne.) saa jokainen pitää ja sen vuoksi äänestäminen on hyväksyttävää. Eikö meitä aina ajeta äänestämään joka j:n kerta – ellei niin tee …. Homofobi pelkää miehiä seksuaalisesti – miksi hän sitten äänestäisi miestä?
    ”3. Jos nainen ostaa dildon tai hieromasauvan, hän osoittaan vapauttaan miehestä. Hän on villi, jännittävä. Hän on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja osaa toteuttaa sitä individualistisesti. Jos mies ostaa seksileluja, hän on yksinäinen raukka joka ei edes saa naista. Hän on tylsä ja ruma tai molempia. ”
    Jos nyt oikein olen ymmärtänyt niin miehet ovat huutamassa näitä seksileluja (maksullisia naisia) itselleen? Eivätkö he vetoa juuri siihen, kun eivät muuten saa?
    ”Feministeillä on lukuisia ystävyys-, yhteistyö- ja avunantojärjestöjä. Tällaisia ovat mm. SDP, Vasemmistoliitto, Vihreä liitto, Amnesty International sekä peruskoulu.”
    Tästä kyllä puuttuivat mm. Martat, Lottajärjestöt, Naisten Lions-klubit, Kokoomuksen, kristillisten ja Keskustan eri naisjärjestöt, Pami, OAJ, NNKY, Tehy ja ja …
    Eli kaikki suomen naiset ovat liittoutuneet miehiä (etenkin nuoria) vastaan. Maassamme siis valitsee sisällissota!
    Odotatteko te että naiset tekevät teidän puolestanne asiat kuntoon? Kertovat kuinka miehet voisivat päästä eteenpäin tuosta ahdingosta? Pitääkö sekin tehdä nykyään nuorten miesten puolesta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

feminismistä kirjoitti:

Feminismi on sivistyneissä maissa kriminalisoitu anarko-poliittinen liike, jonka tavoitteena on yhteiskuntarauhan tuhoaminen. Feministien mielestä perinteinen parisuhde ja turvallinen perheyhteisö ovat asioita, joista tulee päästä eroon, keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin feministien mukaan heidän tavoitteensa on tasa-arvoinen yhteiskunta miehen ja naisen suhteen (tämä on käytännössä mahdotonta sillä historiassa miehet ovat useimmin päättäneet asioista, ja otettakoon vielä huomioon sekin seikka, että miehet ovat fyysisesti paljon vahvempia ja kyvykkäämpiä kuin naiset).

Feminismin kannattajien mielestä lapsille ihanteellinen kasvuympäristö ei suinkaan ole perinteinen koti, johon kuuluvat eri sukupuolta olevat vanhemmat sekä vähintään toisen vanhemman töissäkäynti, vaan feministien mielestä lapset tulisi kasvattaa lesbokommuuneissa, jonne miehillä on lähestymiskielto. Raskaaksi tuleminen tulisi mieluiten hoitaa koeputkihedelmöityksellä, mutta mikäli tämä ei jostain syystä onnistu, tulisi "isän" olla korkeintaan 60 kg painava, rastatukkainen sivari. Tältä tulisi löytyä sekä vakituinen poikaystävä että Amnesty Internationalin jäsenkortti. Isällä ei missään tapauksessa saa olla minkäänlaista roolia lapsen kasvatuksessa, sillä muuten lapsesta voi tulla sika!!!

Päästäkseen tavoitteeseensa feministit pyrkivät kaikin tavoin heikentämään miehen asemaa yhteiskunnassa. Eräs onnistuneimmista keinoista on ollut ns. naiskiintiöt. Tämä on mahdollistanut työpaikoilla pätevien miesten korvaamisen epäpätevillä naisilla.

Feministit ovat myös oivaltaneet median suomat mahdollisuudet. Miehet on lukuisissa haastatteluissa, lööppijutuissa sekä tv-ohjelmissa leimattu pedofiileiksi, juopoiksi, vaimonhakkaajiksi sekä junteiksi (mikä ei välttämättä ole valhe, mutta varsin kiusallinen asia kuitenkin).

Feministi on ihminen, joka näkee aivan kaikessa sen, että mies on huonompi ja naista sortava. Näin pesunkestävän feministin tunnistaa seuraavista mielipiteistä:

1. Feministin mielestä Justiina Puupää on vahva nainen, Justiinan tavoin käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan törkeä alistaja, joka despoottisella käyttäytymisellään peittää huonoa itsetuntoaan. Justiinan lailla käyttäytyvä mies ei ole vahva vaan mielenvikainen yrittäessään paimentaa täysin selkärangatonta ja alkoholisoitunutta puolisoaan ryyppykavereineen. Nykyaikana tiedetään, että toiminta on aivan turhaa ajanhukkaa. Potilashan tulee pakkohoidella lähimpään AA:han.

2. Jos presidentinvaaleissa mies äänestää periaatteen vuoksi miestä, hän on inhottava konservatiivinen alistajasika ja todennäköisesti homofobi. Naisen äänestäessä periaatteen vuoksi naista teko on sisarellinen ääni tasa-arvolle. Mutta jos mies äänestää periaatteen vuoksi naista, hän todennäköisesti vain yrittää taas päästä jonkun feministin pillun päälle.

3. Jos nainen ostaa dildon tai hieromasauvan, hän osoittaan vapauttaan miehestä. Hän on villi, jännittävä. Hän on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja osaa toteuttaa sitä individualistisesti. Jos mies ostaa seksileluja, hän on yksinäinen raukka joka ei edes saa naista. Hän on tylsä ja ruma tai molempia.

Feministeillä on lukuisia ystävyys-, yhteistyö- ja avunantojärjestöjä. Tällaisia ovat mm. SDP, Vasemmistoliitto, Vihreä liitto, Amnesty International sekä peruskoulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu