Olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja jo suhteen ihan alkumetreillä mies osoitti mustasukkaisuutta ihan hulluista asioista.
Tyyliin: puhuin teini-ihastuksestani ja hän sai päähänsä, että mulla vieläkin tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Ihan kamala soppa syntyi ja jouduin tehdä kaikkeni, että hän tajuaa ajatuksen olevan ihan järjetön. Onhan siitä aikaakin jo yli 15 vuotta, mutta olin onnellinen kun ex-ihastuksella menee hyvin.
Ihan sama kenen miespuolisen ihmisen kanssa puhun, niin alkaa älytön tenttaus ja että enkö välitä hänestä.
Jos tiedän, että mulla menoja esim. toiseen kaupunkiin tai vaikka työpaikan porukan kanssa menossa syömään, alan valmistautua hänen epäilyihin. Se on edessä joko ennen tai jälkeen.
Viime viikolla aamulla kun heräsin ennen häntä, oli kone jäänyt häneltä auki ja mun sähköposti oli auki näytöllä. Tajusin, että hän lukee jopa niitä.
Viime talvena sairastuin vakavasti ja mut leikattiin, jonka vuoksi seksi oli kiellettyä ja tällä hetkellä se olisi sallittua, mutta kun ei ole ollut fiiliksiä niin paljon kuin ennen. Siitähän hän on saanut oivan syyn epäillä, etten enää välitä hänestä. Ei mene millään jakeluun, että mun pitää saada aikaa toipua. Ehkä olen niin tyhmä kun toivon edes vähän ymmärrystä. Hän aina sanoo, että kyllä ymmärtää ja antaa aikaa toipua, mutta hetken päästä tilanne onkin toinen.
Eilen sain sit kuulla taas samaa, mutta nyt tuli myös, että hän ei ole saanut tyydytystä edes silloin, kun seksiä on ollut. Olen kuulemma kylmä ja en ajattele hänen tunteitaan.
Muutenkin olen alkanut miettiä hänen epäsosiaalisuuttansa. Hän ei osaa tutustua uusiin ihmisiin. Istuu vaan hiljaa ja jos joku kysyy niin murahtelee. Ei mene minnekään yksin,saati harrasta mitään. Puhuu kyllä kuin hän ennen teki sitä ja tätä ja oli hyväkin. Ikävä kyllä en edes kehtaa häntä enää ottaa mukaan omiin menoihin kun muut ihmiset ovat alkaneet karttaa tilanteita, joissa pitää hänen kanssaan keskustella.
Eikä me olla edes kuin vähän reilun kolmen kympin, joten luulis häntä kiinnostavan vaikka mikä aktiviteetti.
Jos hän törmää kaupassa tai muualla johonkin ihmiseen, niin on turha luulla hänen pyytävän anteeks.Itse saan sit hävetä taas jälleen.
Ravintolaan ei kannata mennä,kun hänen mielestään voi mennä kauppaan ostaan ruokatarvikkeita samalla hinnalla ja saada maha täyteen.Ei siis mitään kiinnostusta viettää rentouttavaa iltaa ja nauttia jostain erikoisesta mitä kotona en jaksa laittaa.Siis huom. minä en jaksa laittaa.Hän ei ruokaa tee,kun ei osaa eikä kuulemma edes kiinnosta oppia tekemään mitään 'ihme sörsseleitä'.Hänellä on vain tietyt ruoat mitä suostuu syömään jne.
Eilisen riidan jälkeen sitten päätin,että haluan harkita yksin jatkamista.Kerroinkin sen hänelle ja hän lähti vanhempiensa luo.Tänään on tullut vain ja ainoastaan lisää haukkumista.En taida haluta häntä enää elämääni.
Olo on ollut pitkästä aikaa niin hyvä,mutta miks mulla silti on huono omatunto eropäätöksestä? Onko joku muu törmännyt samankaltaiseen ja miten olette toimineet asian kanssa?
Tyyliin: puhuin teini-ihastuksestani ja hän sai päähänsä, että mulla vieläkin tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Ihan kamala soppa syntyi ja jouduin tehdä kaikkeni, että hän tajuaa ajatuksen olevan ihan järjetön. Onhan siitä aikaakin jo yli 15 vuotta, mutta olin onnellinen kun ex-ihastuksella menee hyvin.
Ihan sama kenen miespuolisen ihmisen kanssa puhun, niin alkaa älytön tenttaus ja että enkö välitä hänestä.
Jos tiedän, että mulla menoja esim. toiseen kaupunkiin tai vaikka työpaikan porukan kanssa menossa syömään, alan valmistautua hänen epäilyihin. Se on edessä joko ennen tai jälkeen.
Viime viikolla aamulla kun heräsin ennen häntä, oli kone jäänyt häneltä auki ja mun sähköposti oli auki näytöllä. Tajusin, että hän lukee jopa niitä.
Viime talvena sairastuin vakavasti ja mut leikattiin, jonka vuoksi seksi oli kiellettyä ja tällä hetkellä se olisi sallittua, mutta kun ei ole ollut fiiliksiä niin paljon kuin ennen. Siitähän hän on saanut oivan syyn epäillä, etten enää välitä hänestä. Ei mene millään jakeluun, että mun pitää saada aikaa toipua. Ehkä olen niin tyhmä kun toivon edes vähän ymmärrystä. Hän aina sanoo, että kyllä ymmärtää ja antaa aikaa toipua, mutta hetken päästä tilanne onkin toinen.
Eilen sain sit kuulla taas samaa, mutta nyt tuli myös, että hän ei ole saanut tyydytystä edes silloin, kun seksiä on ollut. Olen kuulemma kylmä ja en ajattele hänen tunteitaan.
Muutenkin olen alkanut miettiä hänen epäsosiaalisuuttansa. Hän ei osaa tutustua uusiin ihmisiin. Istuu vaan hiljaa ja jos joku kysyy niin murahtelee. Ei mene minnekään yksin,saati harrasta mitään. Puhuu kyllä kuin hän ennen teki sitä ja tätä ja oli hyväkin. Ikävä kyllä en edes kehtaa häntä enää ottaa mukaan omiin menoihin kun muut ihmiset ovat alkaneet karttaa tilanteita, joissa pitää hänen kanssaan keskustella.
Eikä me olla edes kuin vähän reilun kolmen kympin, joten luulis häntä kiinnostavan vaikka mikä aktiviteetti.
Jos hän törmää kaupassa tai muualla johonkin ihmiseen, niin on turha luulla hänen pyytävän anteeks.Itse saan sit hävetä taas jälleen.
Ravintolaan ei kannata mennä,kun hänen mielestään voi mennä kauppaan ostaan ruokatarvikkeita samalla hinnalla ja saada maha täyteen.Ei siis mitään kiinnostusta viettää rentouttavaa iltaa ja nauttia jostain erikoisesta mitä kotona en jaksa laittaa.Siis huom. minä en jaksa laittaa.Hän ei ruokaa tee,kun ei osaa eikä kuulemma edes kiinnosta oppia tekemään mitään 'ihme sörsseleitä'.Hänellä on vain tietyt ruoat mitä suostuu syömään jne.
Eilisen riidan jälkeen sitten päätin,että haluan harkita yksin jatkamista.Kerroinkin sen hänelle ja hän lähti vanhempiensa luo.Tänään on tullut vain ja ainoastaan lisää haukkumista.En taida haluta häntä enää elämääni.
Olo on ollut pitkästä aikaa niin hyvä,mutta miks mulla silti on huono omatunto eropäätöksestä? Onko joku muu törmännyt samankaltaiseen ja miten olette toimineet asian kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vastaan näin miespuolisena, että vastaava kokemus on samanlaisesta mustasukkaisesta naisesta. Mustasukkaisuus ilmeni suuttumisena ja mököttämisenä, jos mainitsinkin jotain menneisyydessä olleista tyttöystävistä. Ketään naispuolista et saanut kehua, koska vastaus oli, että "mene sitten sen kanssa panemaan", eli minulle tuli tunne, että minuun ei luoteta yhtää. Samoin työpaikan iltatilaisuudet aiheuttivat jo etukäteen mustasukkaisuutta ja mökötystä. Niinpä jätin monesti menojen kertomisen viimetippaan, jotta mökötysaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Olemme eronneet ajat sitten, en jaksanut enää olla kokoajan "epäluotettava" hänen silmissään.
Mutta sinun tilanne. On kaksi vaihtoehtoa. Sopeudut tilanteeseen ja alat käyttäytymään miehesi toiveiden mukaisesti. Välttelet tilanteita ja sanoja, joista miehesi voisi loukkaantua. Kuljet kaksi askelta hänen perässään ja et ole huomaavinaan hänen käytöshäiriöitä ulkomaailmassa. Sinä hoidat kodin ja asutte siellä onnellista "vanhusten" elämää, eli virikkeet on säästäminen ja television katsominen. Kuulostaa aika tylsältä, mutta miehesi olisi varmaan tyytyväinen.
Toinen vaihtoehto on, että sinä otat terapeutin roolin päälle ja alat "kouluttamaan" miestäsi. Pitkäjänteisesti yrität parantaa hänen huonoa itsetuntoa. Pitkäjänteisesti yrität selittää hänelle, että jos puhun jostain toisesta miehestä, se ei tarkoita että et rakastaisi häntä (siis tätä nykyistä miestä). Pikkuhiljaa veisit miehesi ystäviesi ja sukulaisten pariin, seisoisit hänen rinnalla ja kehuisit kuinka mukava mies sinulla on. Pitkäjänteisesti jaksaisit myös sivistää häntä ja hänen käytöstä, sekä opettaisit hänelle kotitalouden perusteita. Tämä kaikki vaatii varmasti aikaa, mutta onko se sen arvoista, sen tiedät vain sinä. Varmaa lopputulosta tässä -olen puolisoni-terapeutti-enkä-tyttöystävä-suhteessa ei tietenkää ole.
Itse en aikanaan jaksanut olla terapeutti, joten valitsin siis kolmannen tien, etsin partnerin jonka kanssa perusasiat oli jo kohdallaan. Neljäs vaihtoehto on varmaankin jossain tuolla kahden ensimmäisen kohdan puolivälissä.
Kiitos kun edes yks kommentoi.
Ei kiinnosta todellakaan nuo kaks ensimmäistä vaihtoehtoa, joten eiköhän se mun elämä jatku tästä eteenpäin yksikseen.Tai ei ainakaan tämän miehen kanssa.Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi neljän seinän sisällä istumiseen ja jokaista sanaa valmiiksi miettien.
Nyt on niin hyvä mieli kun sain sanottua että tarvitsen harkinta-aikaa,mutta olen päättänyt,että kerron jo huomenna hänelle päätöksen.Tänään en halua mitään sääliviesti/haukkumisviesti rumbaa iltaa pilaamaan.Huomenna on koko päivä aikaa hänellä yrittää saada mulle huonoa omatuntoa.Mä kestän ne kyllä nyt kun sain itsestäni jo näin paljon irti.
Mustasukkaisuus on kyllä tosi tukahduttava luonteenpiirre ja siihen liittyvät monet muut tunnepuolen ongelmat.Ei ihme jos se ajaa ihmiset erilleen.Itse ainakin olin ihan loppu jo reilun vuoden suhteen jälkeen.
Vaikeita, mutta toisaalta niin vapauttavia aikoja on siis tiedossa. Syyllistämistä ja syyllisyyttä on tulossa sekä mahdollisesti sääliä? Mutta kuten sanoit, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi ja on hyvä välillä miettiä mitä elämältä tahtoo. Pelko ei saa ohjata suhdetta, vaan ihan joku muu. Parisuhteen pitäisi olla sellainen joka saisi arkenakin, silloin tällöin, pienen hymyn nousemaan huulille toisen läsnäolosta. Toivottavasti sellainen löytyy sinullekin :)
Asia menee näin: "Jos et luota siihen, mitä minä sanon, ei meidän kannata olla yhdessä, koska emme voi sopia mistään asioista."
ja näin: "jatkuva reklamointi sopimussuhteessa johtaa liikekumppanuuden katkeamiseen."
Parisuhde perustuu luottamukseen.
toinen asia on, oletko SINÄ anatanut perusteltua aihetta epäluottamukselle/valvonnalle?