>>Noin kahdenkymmenen hengen vapaa-ajattelijoiden joukko kokoontui juhlimaan Kesäpäivänseisausta Pohjois-Dakotan suurimmassa kaupungissa Fargossa viime sunnuntaina.
Ateistien ja muiden ei-uskovaisten amerikkalaisten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Ateisteja on nyt noin 15 prosenttia väestöstä. Connecticutilaisen Trinity College -korkeakoulun tutkimuksessa kerrotaan, että samaan aikaan kristittyjen osuus väestöstä on vähentynyt 86 prosentista 76 prosenttiin.
Ateistien kerrotaan tänään hengittävän vapaammin, ei-uskovien järjestöt ovat kasvaneet ja lisääntyneet ylipistojen kampuksilla ja muualla. Maallistuneiden opiskelijoiden liitto esimerkiksi kertoo kasvattaneensa jaostensa lukumäärää muutamassa vuodessa 42 kappaleesta 150:een.
Uskontoon saatetaan suhtautua myös kevyemmin. Siitä kertovat esimerkiksi pastafarit, jotka seuraavat oregonilaisnuorukaisen perustaman ”lentävän spagettihirviön kirkon” oppeja.
Ateistien ja muiden ei-uskovaisten amerikkalaisten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Ateisteja on nyt noin 15 prosenttia väestöstä. Connecticutilaisen Trinity College -korkeakoulun tutkimuksessa kerrotaan, että samaan aikaan kristittyjen osuus väestöstä on vähentynyt 86 prosentista 76 prosenttiin.
Ateistien kerrotaan tänään hengittävän vapaammin, ei-uskovien järjestöt ovat kasvaneet ja lisääntyneet ylipistojen kampuksilla ja muualla. Maallistuneiden opiskelijoiden liitto esimerkiksi kertoo kasvattaneensa jaostensa lukumäärää muutamassa vuodessa 42 kappaleesta 150:een.
Uskontoon saatetaan suhtautua myös kevyemmin. Siitä kertovat esimerkiksi pastafarit, jotka seuraavat oregonilaisnuorukaisen perustaman ”lentävän spagettihirviön kirkon” oppeja.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jenkkilä on melko uskonnollinen paikka, joskin erot ovat suuria eri alueiden kesken.
Männä vuonna oli joku tutkimus USA:n presidenttiehdokkaista. Ihmiset olivat valmiita valitsemaan presidentiksi sen ykkössuosikin, eli valkoisen perheellisen heteromiehen lisäksi jopa naisen, mustan tai homon ennen kuin ateistia.
Hyvä jos asenteet ovat muuttumassa.
Ateistia ei maailman mahtavimman valtion johtoon haluta siitä syystä, koska ei haluta johtajaa joka ei vastaisi päätöksistään edes Jumalalle. Hitler on hyvä esimerkki johtajasta joka ei ole vastuussa kenellekkään. Samanlaista ajattelua sovelletaan.
Nämä uskovat diktaattorit ovat sitten oikein hyviä vaihtoehtoja ja saavat pelkkää hyvää aikaan?
Mutta Hitler oli uskovainen.
http://nobeliefs.com/Hitler1.htm
Hän ihannoi M.Lutheria ja pani täytäntöön Lutherin teesit.
Ja kenellekäs tuplapuska nyt vastaa tappamisistaan? Hänen sanojensa mukaan jumala käski hänet hyökkäämään Irakiin. Vai oliko se Afganistaniin. No what ever.
Uskonto on hyvä tekosyy saada tavoitteita läpi, mutta jos kyseessä olisi ihan vilpitön usko, niin sellainen henkilö toimisi aivan eri tavalla.
Se jos joku on tulkinnut Hitlerin uskovaksi ei muuta sitä tosiasiaa että ei mielestään ollut kenellekkään vastuussa.
Ei se että henkilö sanoo olevansa uskossa tee hänestä uskovaa, sillä voihan ihminen valehdella olevansa uskossa jos tietää ettei pääse tavoitteeseen kertoessaan että aikoo räjäyttää maapallon tuhansiksi päreiksi:)
"jos kyseessä olisi ihan vilpitön usko, niin sellainen henkilö toimisi aivan eri tavalla." juuri samalla tavalla monet uskovaiset eivät pidä sinuakaan aitona uskovaisena.
Siis jos sanoo uskovansa jumalaan, mutta toimii eri tavalla kuin sinä jumaluskovana toimisit, niin ei olekaan oikea uskova. Jaaha.
jumala on monta kertaa käskenytkin sotimaan ja häntä on kuuliaisesti toteltu. On surmattu naiset, lapset ja karjakin jumalan nimenomaisesta käskystä.
Mikä sinä siis olet sanomaan, että Bush olisikin ajanut vain omia etujaan, kun kerran sanoo toimineensa jumalasi käskyn mukaisesti? =O Tai Hitler? Hänen kantaansahan tukee Lutherkin...
Sitä uskovaisten valikoivaa muistia(TM)???
Ateistit ovat olleet uskomattoman huonossa asemassa "vapaassa" amerikassa.
Heitä on todella perinteisesti syrjitty siellä ja syrjitään vieläkin.
Tässäpä esimerkki vaikka bush wanhemman mietteistä:
- -
Sherman: Surely you recognize the equal citizenship and patriotism of Americans who are atheists?
Bush (Sr): No, I don't know that atheists should be considered as citizens, nor should they be considered patriots. This is one nation under God.
kun USA on virallisesti sekulaari valtio. Ja kuitenkin piplian päällä vannotaan virkavalat, taalassa lukee in god we trust ja todistajanvala vannotaan jumalan nimeen. Omituista.
Sallimus antoi Aatulle vapaat kädet. Tänään muuten "aatun" nimipäivä:)
Mistäs tiedät että Jumala on käskenyt sotimaan:) Kyllä ne on ihmiset niitä sotia lietsoneet jumalan nimessä enemmän tai vähemmän omien intressien tähden. Eikö älä tapa ole mielestäsi ristiriidassa sotimisen kanssa, sekä se kun pitäisi kääntää toinenkin poski.
Sodat ja tappaminen on uskonnon varjolla tehtyä "sacro egoismo"politiikkaa, eikä mitään muuta.
Raamatussa jumala antaa käskyjä tappaa kokonaisia kansoja. Tarkoittaako tämä nyt sitten että raamattu ei olekaan jumalan käsialaa, vaan pelkkää sotahullujen ihmisten satuilua? Tosin niinhän olen ajatellut aina.
En tunne kirjaa läpikotaisin, joten en siitä voi sanoa juuta enkä jaata. Sen tiedän että Jumala on raamatun mukaan hävittänyt kansoja ja kaupunkeja, mutta tappokäskyistä ei minulla ole tietoa:) Sen minä muistan kyllä lukeneeni että poikalapsia tapettiin, muttei se käsky ainakaan tullu jumalalta vaan Herodekselta. Jos nyt sellaistakaan henkilöä on ollut olemassa.
sinulle kovin tuttu kirja. Eipä tarvitsekaan sinällään, mutta en lakkaa hämmästelemästä uskovaisia, jotka eivät tunne omaa pyhää kirjaansa...
Jos haluaisi uskoa kristinuskon jumalaan, niin kai sen raamatun lukisi ja opiskelisi ihan parhaansa mukaan, jotta oikeasti jumalastaan tietäisi ja jumalaansa tuntisi? Eri asia sitten, jos haluaa vain uskoa sellaiseen itselle mieleiseen jumalaan, jonka rakennusaineet löytyvät omasta mielikuvituksesta.
"Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt".
"usa on vapaa maa"
"minulla on rakastava jumala"
Ihminen on kova valehtelemaan itselleen...
Valtion johto on vastuussa kansalle joka johdon on valinnut. Mielestäni pelottavin skenaario on juurikin joku hihhuli joka hokee tekojensa olevan jumalan tahtoa. Sehän on nähty jo sen tsiljoona kertaa ja nähdään tänäkin päivänä, mitä tapahtuu kun jumalharhaiset alkavat lakeja ja asetuksia säätämään.
Ja muutenkin koko väitteesi on ihan päätön. Eikö siis jumalaa ole olemassa muille kuin heille jotka häneen uskovat? Eikö siis ateisti joudukaan jumalan eteen kuoltuaan, koska ei ole moiselle satuolennolle vastuussa?
on aikansa tehdä parannus. Tuleehan noutaja usko tai ei.
että jumalan tulisi tehdä parannus?
Raamatussa jumala käskee teurastamaan sylivauvatkin.
Missä vaiheessa näillä sylivauvoilla oli aikaa tehdä parannus?
Onhan sitä tullut joskus lueskeltua ja on luettu siirakin kirjakin läpi, kun on niin ohut:) Eipä kai uudessa testamentissa ketään käske tappamaan:)
Sitten meille, miten testatataan Paavo Lipposen, Paavin ja muiden suurten johtajien uskon laatu? Ilmeisesti asiaa ei voi testata? Jälkeen päin, tekojen perusteella, uskovat voivat ilmeisesti aina päätellä uskon oikeudellisuuden?
Kuinkas joku Bush? Sanotko sinä, ettei Jumala oikeuttanut hänen sotiaan?
Mielestäsi, siis, jos ihminen uskoo mielikuvitusystäväänsä tarpeeksi voimakkaasti, pysyy kaidalla tiellä? Näinhän juuri menettelevät Mogadishun muslimit katkoessaan varkauksista epäiltyjen jäsenet.
Ateisti taas, joka ei usko yliluonnollisiin hiippareihin, puuhailee mitä sattuu vailla helvetin pelkoa?
samasta jumalasta, eikö?
Kuinkakohan monta suomen presidenttiä uskoo kristinuskon jumalaan? Nyt emme puhu deistisestä alunsynnyttäjästä.
Kristinusko näyttää olevan kuoleva ilmiö, toivottavasti elän vain tarpeeksi kauan.
"Ei niin tuore" -tutkimus vuodelta 2007:
2007, Pew Research Values Study: Percentage of people identifying themselves as atheist, agnostic or "no religion" by year of birth:
* Date of birth
pitänyt palaveria, onpa vakuuttavaa.
Porukka katsoo poispäin toisistaan, eivät USKO edes toisiinsa!...
USAssa 300 miljoonaa asukkia...
"Ateistien ja muiden ei-uskovaisten amerikkalaisten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Ateisteja on nyt noin 15 prosenttia väestöstä. Connecticutilaisen Trinity College -korkeakoulun tutkimuksessa kerrotaan, että samaan aikaan kristittyjen osuus väestöstä on vähentynyt 86 prosentista 76 prosenttiin."
Näky oli jokseenkin tällainen:
http://crap.fi/?i=6839
Kun astut kerran Kristuksen tuomioistuimen eteen, ei ole väliä mitä mieltä oltiin 2000-luvulla Amerikassa. Astumme yksin iankaikkisuuteen. Jumalan Sanan ja totuus eivät muutu!
Mitä Igorillesi kuuluu? Siis sille elinkautisvangille joka sekosi uskoon?