Onko miehille tyypillistä päättää avioliitto siihen, että lähtee ensiksi yksin asumaan. Mieheni ei ole vielä jättänyt erohakemusta, haluaa antaa itselleen aikaa. Itse jäin kahden lapsen kanssa kotiin, olen järkyttynyt ja kaikki tuntuu niin tuskalliselta. Rakastan edelleen miestäni , hänelllä ilmeisesti tunteet sammuneet. Ajattelen onko kyseessä keski-ikäisen miehen identiteettikriisi, missä käydään läpi elettyä elämää ja sitä mitä vielä halutaan kokea. Surullista, koska itse olisin valmis yhdessä rakentamaan uutta suhdetta uudelta pohjalta, emme toistaisi enää niitä virheitä mitä olemme tehneet..kuten sitä että emme ole riittävän ajoissa puhuneet asioista vaan ne on jääneet muhimaan..
Tulevaisuus on auki, yritän jaksaa tämän epävarmuuden kanssa ja toivon, että mies tulisi takaisin kotiin. Onko mitään mitä voisin tehdä nyt?
Tulevaisuus on auki, yritän jaksaa tämän epävarmuuden kanssa ja toivon, että mies tulisi takaisin kotiin. Onko mitään mitä voisin tehdä nyt?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kasvukriisiltä. Anna miehelle nyt tilaa olla yksin ja miettiä asioita rauhassa. Tarvitset nyt enkelin kärsivällisyyttä. Tee hänelle selväksi, että haluat ymmärtää, mitä hän käy läpi, mutta älä painosta häntä kertomaan enempää kuin hän oma-aloitteisesti kertoo.
Lue erokirjoja, joista pääset jyvälle, mistä on kysymys. Esim. Fisherin "Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy" on ihan hyvä amerikkalaisuudestaan huolimatta. Muitakin hyviä on. Tuo ei välttämättä ole kaiken loppu, vaan mies voi jonkun ajan kuluttua huomata, että ei se eroaminen välttämättä olekaan oikea ratkaisu. Eivät hänen tunteensakaan välttämättä ole kuolleet. Hän vain tarvitsee välimatkaa ja aikaa löytääkseen ne uudelleen.
Ole rauhassa. Ei kaikki tähän välttämättä lopu. Sinulla on nyt rankkaa lasten kanssa, kun olet käytännössä yksinhuoltaja ja yksin pitää selvitä arjen ja tunteiden mylläkästä. Hae ammattiapua, ellei sinulla ole ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa voit asiasta puhua. Ota yhteys vaikka mtt:hen tai seurakunnan diakoniin. Älä jää yksin tuskasi kanssa. Jos palaatte yhteen, olette kumpikin vahvempia ihmisiä, samoin liittonne on vahvempi. Jaksa taistella sen eteen, mutta anna miehesi käydä oma taistelunsa yksin, sillä hän tarvitsee sen kokemuksen.
Kaikkea hyvää teille molemmille.
Vatauksesi tuntui todella hyvältä. Näin yritän kaikesta huolimatta ajatella. Tietysti mielessä pyörii myös ajatus siitä onko kyse jostain muustakin, eli onko mukana jokin kolmas henkilö- sen sitten tietysti aika näyttää. Mies on pettynyt koko avioliittoon ja syyllistää minua lähes kaikesta, itse näkemättä mitään vikaa itsessään. Se on raskasta kuunnella, mutta siitäkin huolimatta yritän ymmärtää ja ajattelen että se kuuluu tähän "kasvuvaiheeseen". Oma haasteeni on myös itsenäistyä (44-vuotiaana ensimmäisen kerran) ja ottaa vastuuta lähes kaikista päivittäisistä asioista- ehkä siinä tulen sitten joskus vahvemmaksi, nyt olo on voimaton ja tunnen itseni niin heikoksi.
Juu, tiedän tunteen omasta kokemuksestani tai oikeastaan hommaa voisi nimittää prosessiksi ja toisaalta kaikki on kuitenkin aina yksilöllistä, mutta jotain samaa kaavaa kuitenkin asiat tuntuvat noudattavan. Ihan ensiksi sitä hakee syytä itsestä kun tulee jätetyksi ja useinkin jättänyt osapuoli parantaa omaa itsetuntoaan syyttämällä sinua.
Kaikki on aluksi kauheaa kaaosta, mutta jonkinlainen kylmäverisyys kannattaa, anna ajan hiukan kulua vaikka haluaisit asioiden korjaantuvan heti tuskastasi johtuen. Sitten kun maailma vaan on valitettavasti sellainen ettei toiseen ihmiseen voi luottaa vaikka kuinka haluaisi, toinen päättää loppujen lopuksi omista asioistaan. Itse en oikein usko tuohon suhteen korjaantumiseen kriisien kautta, vaatii ainakin hurjaa anteeksiantokykyä ja samat ongelmat saattavat palata takaisin seuraavan kriisin yhteydessä.
Varmaan ei kannata miettiä liittyykö asiaan kolmas henkilö, huolehdi sinä vain itsestäsi ja lapsistasi eli sinun elämästäsi tällä hetkellä.
Aika sitten näyttää miten asianne ratkeavat, kun kaikki asiat kuitenkin jotenkin ratkeavat lopulta.
mulla tuli ero juuri tässä eilen kahdeksan vuoden jälkeen. ja syynä juuri tuo sama, ns. elämätön elämä ja tunteiden loppuminen.en ymmärrä miksi on pitänyt mua kiduttaa näin kauan, ku mies sanoi, että kauan on ollut onneton. miksi sen on pitänyt esittää sitten jotain muuta, ja antaa mulle toivoa yhteisestä tulevaisuudesta.
mulla tää tilanne näyttää siltä että tähän tää loppuu. vaikka kuinka toivoisin saavani vasta rakkautta juuri siltä henkilöltä, niin ei niitä tunteita se varmaan mistään voi vaan repästä. sun tilanne kuulostaa jokseenkin valoisammalta, koska mies ei ole sanonut jättävänsä sua, vaan tarvitsevan omaa aikaa.
toivon että kaikki käy sinulle parhain päin. voit vain antaa miehelle sen ajan mitä se tarvitsee selvittääkseen ajatuksensa ja tunteensa ja olla kärsivällinen. aina se on nainen jolle lankeutuu tuo kärsivällisen osa, se odottamisen ja ymmärtämisen osa. miehet osaavat olla niin itsekkäitä.
jakselemisia sinulle ja lapsille.
Mies sanoi tarvitsevansa aikaa, mutta toisaalta haluaa raha-asiat heti kuntoon (elatusmaksut ym.). Erohakemusta ei ole vielä jättänyt?? Aikoo asua syksystä erillään asumuserossa. Koko tilanne on siis viittä vaille auki. Kertoo, ettei enää rakasta minua...mutta jokin ilm. on kuitenkin vielä harkinnassa koska ei ole eroa hakenut. Yritän olla kärsivällinen. Se, että mies ei esim. halua minua nyt nähdä ottaa vaan tosi koville. Omat tunteeni ovat pinnassa koko ajan ja itku tulee useita kertoja päivässä. Onko mahdollista,että tunteet voisivat vielä herätä uudelleen kun jaksan olla kärsivällinen ja ymmärtää tätä tilannetta? Mieheni ei itse enää usko että tunteiden heräämiseen- pitäisikö minun vielä jaksaa uskoa?
Kannattaisi ottaa selvää siis miettiä itsekseen miksi rakkaus loppui "Kertoo, ettei enää rakasta minua", niinhin on aina syynsä. Vaikka toinen ei kerro. Voihan kysyä vaikka ei kerro. Jos voit korjata jotain itsessä niin sitten korjaa jos osaa.. toista ei voi muuttaa, vain itseä ensin. Kyse voi olla myös siitä kesi-iän kriisistä samalla, koitetaan elää kun huomataan olevansa kuolevaisia aina välillä. Onko mies missä menossa kehityksessä itse ja onko itsetunto hyvä, onko teillä yhteisiä päämääriä tai haaveita ollut. Ym.
Miehellä itsetuntoa riittää, on hyvässä asemassa ei tal. huolia. Nyt haluaa olla erityisen itsekäs, tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.Syitä tunteiden hiipumiselle on mm. hellyyden puute. Mielestäni se on enemmänkin seuraus kuin syy. Oma veronsa on ottanut varmasti se, etten ole hyväksynyt ns. kaljan tissuttelua. No onhan niitä varmasti muitakin syitä- mutta se etteikö aina voisi tehdä muutoksia ja korjausliikkeitä on minun todella vaikea ymmärtää. Itse kaipasin samalla tavalla hellyyttä, jokin muuri välillemme muodostui. Nyt kun keskusteluyhteys tuli, tuli se tällä karmealla tavalla missä toinen vain lähtee eikä ole valmis enää suhdetta rakentamaan uudelleen. On mielestäni kuitenkin parempi korjata olemassa olevaa suhdetta kuin lähteä luomaan uutta täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Toivon sitä, että voisimme vielä tämän kasvuprosessin jälkeen löytää toisemme uudelleen!
Mielestäni nuo eivät vain riitä syyksi siihen että rakkaus loppuu. Rakkaus on mielsetäni tahdon asia. Jos ei ole tahtoa tarpeeksi sitä ylläpitämään ja myös tahtoa ymmärtää vaikeampia aikoja yhdessä, se kuihtuu aika varmasti.
Kirjoitin aikaisemmin tilanteestani tällä palstalla, ja luulen että miehelläni vaikutti juuri tuo että hän ei vaan halua saada asioita toimimaan, haluaa mennä sitä kautta, mikä tällä hetkellä tuntuu helpommalta ja hauskemmalta. Hän ei halua tuntea mua kohtaan mitään, koska se olisi hänen suunnitelmiensa tiellä.
(suunnitelmissa hänellä on tosiaan pitää hauskaa muiden naisten kanssa, elää sitä elämätöntä elämää). Luulen että jossain välissä hän havahtuu, ja huomaa tehneensä vierheen, kun lähti suhteesta. En voi vain uskoa että hän löytää paremman. Hän sanoi että piti yhteisestä ajastamme, sen mukavuudesta, mutta siitä vaan puuttuu hänen mielestään se hohto. Tunteet heittelehtii vihasta rakkauteen, kaipuuseen ja niin suureen ikävään. Haluan vaan sen takaisin!!
Hänen tavaransa odottavat pakkaamista. Itkin jo kun mietinkään niiden pakkaamista ja kun menin niitä pakkaamaan löysin erään kodinkoneen, joka oli meidän ensimmäinen yhteinen ostos, silloin kun suunnittelimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoon muuttamista. Sain sellaisenkin kohtauksen sen nähdessäni. En oo pystynyt pakkaamaan sen jälkeen vaikka tiedän, että täytyy. Asiat olivat vain niin hyvin, todella pitkään.Miksi niiden piti muuttua!!!
Oman mieheni suunnitelmista en tiedä, ja tietääkö itsekkään. Halu "itsenäiseen" elämään on kova, mitä se sitten tarkoittaakaan. Empä ole tosin tähänkaan asti hänen menojaan estellyt. Tahdon asiasta minunkin mielestäni rakkaudessa on kyse, kyllä sen pitäisi kestää viileämmätkin kaudet. Tuntuu että mies haaveilee jostain minkä se luulee nyt löytyvän tosta vain. Itse uskon, että parisuhde on vuosien yhteisen hionnan tuote ja jos tahtoa löytyy ongelmat on aina voitettavissa. Jos lähtee suhteesta ongelmien tullen pois ei sitä kasvua tapahdu, vaan vastaavat ongelmat toistuvat myöhemmin.
Koville itsellänikin ottaa, itku tulee kun miettii yhteistä taivalta ja kaikkea sitä mitä yhdessä ollaan koettu. Jäin yhteiseen kotiimme, mikä on täynnä muistoja...ymmärrän tuskasi sen kodinkoneen kanssa. Koen myös ihan järjetöntä syyllisyyttä siitä , miksi en aiemmin tehnyt sitä tai tätä, miksi en ....samalla elän vielä toivossa että mies tulisi takaisin..
miehillä tuntuu olevan yleisemminkin näköjään erilainen käsitys suhteesta kuin naisilla. Taas olen siis oppinut jotain. Seuraava seurustelukumpani, jos sellaisia nyt tuleekaan, joutuu kyllä selittää heti aluksi mikä ja minkälainen on hänen mielestään sellainen suhde joka kestää, ja mitä tarvitsee siihen hänen mielestään, että suhde säilyy. Mutta en nyt tiedä auttaako tuollainen tenttaminenkaan sitten loppujen lopuksi mitään. Saattaa olla että kuitenkin oon samassa tilanteessa taas monien vuosien jälkeen.
Tällä hetkellä tunnen niin suurta vihaa ja löydän itseni usein vain pyörittelemästä päätäni ja miettimästä, että tää vaan ei voi olla totta. Miten se pysty mulle tehdä näin. Se jota mä rakastan. Muistikin on huonontunut, unohtelen, että mitä olenkaan tehnyt...On niin heiveröinen olo. Mutta nää kaikki varmaan kuuluu tähän prosessiin. Tuntuu vaan välillä että psyyke ei kestä!!
Näkisipä tulevaisuuteen.