Anoppi ja alkoholi

ziiiziiia

Minulla on ihan mukava anoppi. Tullaan hyvin juttuun, eikä me olla koskaan riidelty.

Anoppini on kova ottamaan alkoholia. Alussa hän joi vain viikonloppuisin. Viiniä, olutta, paukkuja, monesti juominen alkoi jo aamupäivällä. Anoppini on eläkkeellä ja hän sanoikin että ottaa vain viikonloppuisin.

Juominen on pikkuhiljaa lisääntynyt, nykyisin hänellä menee kaljalava viikossa, ja voi mennä siihen päälle pari 3l pönttöä viiniä..lisäksi kaikki muu juoma.. jokapäivä pitää ottaa jotain ja se vaikuttaa myös hänen mielialaansa. Ennen niin iloinen ja aikaansaava ihminen on muuttunut kiukkuiseksi valittajaksi. Millon sattuu mihinkin ja mikään muu ei auta kuin viina. Hän on lääkärissä käynyt vaivojensa kanssa ja kaikki olisi hoidettavissa kuntoon normaalilla tavalla mutta hän jatkaa vain juomista. Päähän särkee-> ottaa paukun. Vatsa sekaisin-> juo viiniä, jokaiseen vaivaan tuntuu löytyvän parannuskeino alkoholista mutta sitten taas seuraavana päivänä kuulemme miten huono olo on ja miten ei saa nukutuksi... ja selkeästi juuri alkoholi aiheuttaa nämä vaivat.

Olemme mieheni kanssa huolissamme anopistani, kummatkin tiedämme että alkoholi on hänelle ongelma, hän on alkoholisti. Sitä hän vain ei itse myönnä, tai myöntää sen että olisi ennemmin syömättä kuin juomatta.

Yritimme asiasta hänelle puhua mutta se oli aika turhaa, hän sanoi että päättää itse elämästään ja elää sen kuten haluaa.

En ole mikään alkoholin vastustaja, mieheni kanssa kumpikin käytämme alkoholia esim jos on juhlia, mutta kohtuudella.

Tunnistamme ongelman, näemme miten rakas ihminen muuttuu ja huonoon suuntaan. Eikä me tiedetä mitä pitäisi tehdä koska meidän puhe ei auta asiaa ollenkaan. Olisiko kenelläkään neuvoja? :)

7

2626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitoon ehkä

      Noinhan se menee alkoholistin kanssa. Ja pahempaa seuraa.. Voitte tietysti yrittää houkutella häntä hakemaan apua AA:sta, a-klinikalta, terveyskeskuksta tms. Voitte yrittää keskustella. Mutta valitettavasti alkoholisti on tapansa orja, hänen pitää itse haluta apua ja lopettamista.

      Itse olen alkoholistin vaimo ja tällä hetkellä alkaa jo olla valoa, oma halu on herännyt. Jossain vaiheessa on parasta olla väsyttämättä itseään liikaa, se on ainut mitä voi tehdä. Alkoholisti tarvitsee toisten ihmisten lämpöä ja välittämistä, mutta raja on hienoinen, ei pidä pönkittää juomista.

      • Näen mutten tiedä keinoa

        Kerrot valitettavan tavallisen tarinan. Esim tk.ssa on huomattu yhä useamman eläkeikäisen alkoholisoituminen, myös naiset ovat tätä kosteata sukupolvea.

        Eläkeläinen ja alkoholismi on tietysti vaikea ongelma. Ei sille paljon ole tehtävissä, koska alkoholisti tai alkoholisoituva ei kuuntele saarnoja. Useimmitenhan hänellä on jopa rahallisesti varaa ryyppäämiseen. Ja ennen kaikkea aikaa.

        Hoitohenkilökunta tietää, että lähivuodet ovat alkoholistivanhusten aikaa. Mitäs teet!

      • sehän sopii
        Näen mutten tiedä keinoa kirjoitti:

        Kerrot valitettavan tavallisen tarinan. Esim tk.ssa on huomattu yhä useamman eläkeikäisen alkoholisoituminen, myös naiset ovat tätä kosteata sukupolvea.

        Eläkeläinen ja alkoholismi on tietysti vaikea ongelma. Ei sille paljon ole tehtävissä, koska alkoholisti tai alkoholisoituva ei kuuntele saarnoja. Useimmitenhan hänellä on jopa rahallisesti varaa ryyppäämiseen. Ja ennen kaikkea aikaa.

        Hoitohenkilökunta tietää, että lähivuodet ovat alkoholistivanhusten aikaa. Mitäs teet!

        ennenaikojaan itsensä hautaan juovat eivät makaa satavuotisiksi vuode-osastoilla kerran päivässä käänneltävinä. ja eläkerahatkin ovat palautuneet alkon kassan kautta takas valtiolle viinaveroina.

      • miniä jo itsekin
        sehän sopii kirjoitti:

        ennenaikojaan itsensä hautaan juovat eivät makaa satavuotisiksi vuode-osastoilla kerran päivässä käänneltävinä. ja eläkerahatkin ovat palautuneet alkon kassan kautta takas valtiolle viinaveroina.

        Oma anoppini on juonut yli kolmekymmentä vuotta todella runsaasti ja ollut myös sekakäyttäjä vähintään yhtä kauan.Nyt hänellä on ikää jo päälle kahdeksankymmenen.Vasta pari vuotta sitten hänellä petti terveys niin,että hän joutui laitoshoitoon.Tuntuu, että nyt kun hän ei enää saa alkoholia ja lääkkeetkin annetaan hoitajien toimesta, hän on taas voimissaan ja elää vielä pitkään.
        Niin, että varmasti hän kuluttaa vielä pitkään yhteiskunnan varoja , jos ei jotain äkillistä tapahdu.Hoito on nykyään niin hyvää ja ihmisistä pidetään huoli, vaikka toinen olisi kuinka yrittänyt itsään tappaa alkoholilla ja lääkkeillä vuosikymmenet.
        Joskus se tuntuu vaan niin väärältä, että ihminen.joka ei ole mihinkääm tyytyväinen ja vierittää syyn kaikkiin ongelmiinsa aina muille, elää kauemmin kuin moni todella ihana ihminen.Lisäksi alkoholistiti keksii aina syyn juomiselleen, oli asiat sitten hyvin tai huonosti, aina on syy juoda. Jos alkoholisti ei itse myönnä sairauttaan ja hänellä ei ole omaa tahtoa raitistua, häntä ei voi auttaa.Silloin on parasta antaa hänen olla ja jatkaa omaa elämäänsä antamatta alkoholistin pilata koko perheen ja lähisuvun elämä.
        Alkoholistipersoona on valitettavasti myös usein erittäin hyvä manipuloija ja saa ulkopuoliset varsinkin aluksi uskomaan omia juttujaan.
        Me mieheni kanssa olemme jättäneet anopin yhteiskunnan hoiviin ja mieheni hoitaa vain sen, mikä hänen poikana täytyy. Minun hän ei enää edes odota osallistuvan äitinsä asioihin tai käyvän häntä katsomassa.Niin paljon pahaa hän sai aikanaan aikaiseksi meidän suhteessamme ja perheellemme.Lapsetkaan eivät mieleellään häntä käy katsomassa, ehkä pari kertaa vuodessa.Uskon,että asia oli miehellenikin vaikea myöntää ja ja on hän sen sanonutkin.Hän on sanonut nyt ymmärtävänsä , että olin oikeassa jo parikymmentä vuotta sitten, kun sanoin hänen äitinsä olevan alkoholisoitunut .Se ei ollut vain vain ilkeyttäni ja sitä,että en tullut toimeen appivanhempieni kanssa.Tosiasiassa alkoholi oli valitettavasti tullut kuvaan mukaan ja ennen minua samoin lääkkeet.Minusta oli vain helppo tehdä syntipukki vuosiksi, koska en sanonut hänelle vastaan.
        Joskus olen miettinyt. että ehkä elämä olisi ollut helpompaa, jos irtiotto olisi tapahtunut jo paljon aikaisemmin, mutta mieheni ei ollut siihen valmis ennenkuin muutama vuosi sitten.Ei ole varmasti helppoa kenellekään myöntää äitinsä alkoholisoitumista tai kenenkään muun läheisen.Mutta varmasti, kun sen saa tehtyä, niin oma elämä helpottuu ja itselleen rauhan, koska toista ihmistä ei voi muuttaa.Auttaa voi, jos toisella on siihen halu ja tahto, muuten on kuin hakkaisi päätänsä kiviseinään.
        Jokaisella on tietysti oma tarinansa ja jokainen perhe on erilainen, mutta tämä oli meidän ratkaisu, jota emme ole katuneet.

      • Anonyymi
        miniä jo itsekin kirjoitti:

        Hyvä kommentti, näin itsekin toimisin. Alkoholisitille ei saa antaa valtaa, kärsiköön yksin, jollei ole valmis muuttumaan paremmaksi ihmisenä?

    • Anonyymi

      Pitää pyytää kauniisti että vähentää alkoholin juontia. Mut jos ei kuuntele niin ei kuuntele. Jokainen päättää sen itse.

    • Anonyymi

      Onko hyvä mainita, et teidänkin olisin mieluisampaa kyläillä hänen luonaan, kun tietäisi, et toinen on selvinpäin? Paha mieli tulee aina kyläilystä, kun toisen olotila ei anna kovin myönteistä kuvaa? Läheiselle olisi aina hyvä, kun kokisi läheisen hyvän olon, et toinen nauttii tekemästään viimeisinä vuosina?

      Mielikuvat syntyy kuitenkin kokemuksista, kuinka toisen koki. Alkoholilla jää vain harmillinen mielikuva, et miksi toinen halusi näin elää viimeiset vuodet, kun harrastamalla mieleisiä asioita olisi saanut paljon enemmän. Aktiviteetit antaa enemmän kuin passiiviteetit. Myös paremmat ystävät löytyy aktiviteeteista, näin itse ainakin haluan uskoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2651
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1198
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      125
      979
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    9. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe