Me vai minä?

Miten voit asua ihmisen kanssa, jota et tunne? Avoliitto on ainakin mun mielestä jatkumo seurustelulle ja aika pitkälle avioliittoon rinnastettava, vaikka omaisuudet pidetään erillään. Joten miksi ihmeessä olet avoliitossa ihmisen kanssa, jota et tunne? Ei nuo ominaisuudet ole tyhjästä ilmaantuneet. Vai onko teillä ollut kiire leikkimään kotia?

Seurusteluaika on sitä varten, että toisen oppii tuntemaan ja tuollaiset perusasiat pitäisi kyllä jo huomata silloin. Vai oliko se silloin kenties imartelevaa, kun toinen tarvitsi sinua enemmän kuin sinä häntä? Sinuna miettisin kyllä ihan uusiksi mitä todellakin parisuhde tarkoittaa ja mitä itse itse toivot siltä. Nyt olet eksynyt jonnekin, mikä ei taida olla sinun juttu ja tulet satuttamaan kumppaniasi ihan törkeästi. Kannattaisi kasvaa aikuiseksi eikä leikkiä sellaista.

Kannattaisi keskustella vaimon kanssa asiasta joskus "ohimennen" kun olette molemmat vastaanottavaisella tuulella. Ehkä hän ei ole tullut ajatelleeksi että haluat myös omaa aikaa. On normaalia että välillä tehdään asioita yhdessä ja välillä yksin. Jos haluat esimerkiksi aloittaa kuntosalilla käynnin ja hän ei ole kiinnostunut, voithan sanoa että "Voin mennä yksinkin, ymmärrän ettet ole kiinnostunut enkä halua pakottaa sinua mukaan". Löydät kyllä omat juttusi ja voitte tehdä sitten yhdessä niitä asioita jotka kiinnostava molempia.

Oma aika on tärkeää, eikä koko elämää voi perustaa Me-idealle. Liika me-henki tukahduttaa. Ota omaa aikaa ihan rohkeasti, mutta älä liikaa ja itsekkäästi. Pitäähän molemmilla olla suhteessa ihan ikiomaa aikaa, jolloin saa tehdä mitä haluaa, shoppailla, nähdä kavereita, pelata konsolilla, harrastaa. En vaan usko että mikään suhde voi toimia, jos omaa aikaa ja omia menoja ei ole ollenkaan. Mutta en nyt tarkoita että joka päivä pitäisi olla tunteja aikaa omiin juttuihin, vaan silleen sopivasti.

Toisaalta syynä voi olla se että vaimokkeesi ihan vahingossa puhuu itsestään tai sinusta me-muodossa. :D Itse ainakin teen tuota huomaamattani ja todellakin sellaisissa asiayhteyksissä ettei minulla ole pienintäkään tarkoitusta ottaa miehekettä mukaan (vrt. Me mennään tänään hammaslääkäriin= minä menen tänään hammaslääkäriin). Se vaan tapahtuu huomaamatta, enkä tarkoita aina sillä meitä, minua ja avokkia.

Kannattaa ottaa asia puheeksi, ja jos on vaikeaa niin vaikkapa kevyesti ja huumorilla höystäen, tai vähän kerrallaan silloin kun on sopiva hetki. Koko ongelma voi selvitä sillä kun vaimosi huomaa miltä sinusta tuntuu. Voi olla että itsenäistymiseen tarvitaan varta vasten totuttelua ja opettelua, mutta kyllä se vähitellen käy luontevaksi ja löytyy sopiva määrä yhdessä ja yksin tekemistä. Tietysti yhteisiä asioita tarvitaan myös, koska ollaan pari eikä vain kaksi kämppistä.

Luulen että tuollainen sitominen on aluksi hyvin tavallista Itsekin puhun kokemuksesta, koska oma tilanne oli alkuvuosina että mies oletti että ollaan ja mennään koko ajan yhdessä, ja loukkaantui jos menin yksin tai jopa jos uppouduin kotona liikaa omiin hommiini häntä huomioimatta. Jouduin "kouluttamaan" häntä siihen että en olekaan aina paikalla, ja siitä sitten on löydetty sopiva määrä yhteistä ja omaa aikaa. Osa ajasta ollaan kunnolla yhdessä ja osa ajasta omillamme, hyvä niin.

>>Onko parisuhteessa olemisen yksi ajatus se, että ei kuulu elää itse elämäänsä, vaan kyse on aina ”meistä”.

toisinpäin..
mies puhuu jatkuvasti meistä, silloinkin kun suunnittelen omia menoja, harrastuksia jne..mies ei oikein ymmärtänyt että haluan oman harrastuksen ja omaa aikaa!
vaikka oon yrittäny puhua aiheesta niin tuntuu ettei toinen oikein ymmärrä..kysyy vaan ettenkö halua viettää aikaa hänen kanssa?!!?hemmetti,me vietetään aikaa yhdessä muutenkin niin paljon et pari tuntia viikossa OMAA AIKAA tulis ihan tarpeeseen..
eli äkkiä omien harrastuksien pariin, pysyy suhdekin mielenkiintosempana jos on omaakin aikaa ja omia juttuja..

olen ollut saman iehen kanssa liitossa 27 vuotta. Koko ajan olemme olleet hän ja minä. Hänestä ja minusta koostuu me. Kumpaakin täytyy olla. Eihän parisuhdetta voi olla ilman ajatusta me. Mutta ehdottomasti mielestäni kummallakin pitää olla myös oma aikansa. Mitä se sitten sisältääkin:harrastusta ... Oman ajan sisältö ei saa kuitenkaan loukata kumpaakaan. Sehän perustuu molemmin puoliseen luottamukseen.

Meidän pitkässä liitossa on ollut monenlaisia vaiheita, mutta luottamus n säilynyt koko ajan. Välillä toisen jatkuva vierellä olo tuntuu ahdistavan, ja olenkin nauttinut ajasta jolloin mies oli viikot muualla töissä. Lapset oli kuitenkin jo sen verran isoja, ettei tarvinnut koko ajan vahtia. Saatoin käydä välillä elokuvissa. Mutta enimmäkseen nautin arki-iltojen rauhasta kotona, kun ei tarvi selostaa kenellekään mitään.

Huh, hiki pukkaa otsalle, kun ajatteleekin parisuhdetta, joka perustuu pelkälle me-ajattelulle.

Minä -ajattelu kuulu aivan yhtälailla parisuhteeseen kuin me -ajattelu. Ilman minää ei ole meitäkään. "Me" tarvitsee kaksi osapuolta, kaksi tahtoa. "Minän" hyvinvointi heijastuu "meidän" hyvinvointiin.

Koitapa seuraavaksi esittää asia jotenkin toisin. Kysy naiseltasi vaikka "mitäs ajattelit tehdä silloin ja silloin, kun minä ajattelin mennä katsomaan äitiäni?" Tai jollain tavalla kiertää ja vihjata, että hänellä on nyt omaa aikaa, kun SINÄ teet omia juttujasi.

Minun ja mieheni, meidän, parisuhde lähentelee kymmenen vuoden ikää. Meille molemmille on tärkeää, että elämässä on omia juttuja. Minä joskus kannustan miestäni lähtemään kavereiden kanssa kaljalle ja tekemään asioita yksinään ja tuen hänen omia harrastuksia - tuen ja kannustan siis siten, että annan hänelle vapauden mennä ja tehdä juuri silloin kuin hän itse haluaa.

Me olemme me silloin kun molemmat sitä haluavat - siis teemme asioita yhdessä yhteisestä halusta ja päätöksestä. Jos toista ei huvita, niin sitten asian voi tehdä yksikseen tai jättää tekemättä.

Minulle ja miehelleni parisuhteen tärkeä peruspilari on itsenäisyyden säilyttäminen ja vapaus. Se vaatii luottamusta, mikä sekin on tärkeä peruspilari suhteessa.

Tottakai pitää olla myös omaa aikaa ja harrastuksia!
Enkä edes ymmärrä että niissä/siinä olisi jotain väärää.
Jos toisesta oikeasi välittää ja toiseen luottaa niin
se, että on omaa aikaa ja omia harrastuksia, sehän
on ihan normaalia elämää.
Eihän ne ole mitään toisiaan/toisistaan vieraannuttavia asioita
vaan päinvastoin.

Tässä vielä muutama hyvä lause paikkakuntamme ilmaislehden
"parisuhde" Kolumnista, Kultainen Keskitie:
"Ole vierellä läsnä, mutta anna toiselle omaa tilaa.
Hymyile, mutta älä ole tekopirteä.
Ole sosiaalinen, mutta älä tee itestäsi kaiken keskipistettä.
Ajattele positiivisesti, mutta ole realisti.
Ota toiset huomioon, mutta älä kadota minuuttasi.
Muista antaa perheelle ja ystäville aikaa, mutta anna sitä myös
itsellesi ja harrastuksillesi"

Hyvää kesää!

Ehdota, että se tämä puolisosi aloittaisi jonkun aivan eri harrastuksen, kuin sinä. Niinkun että hän menisi keramiikkapiiriin ja sinä voisit sillä välin käydä tekemässä jotakin... mitä miehet nyt yleensä tekevät. Ehkä se omakin elämä löytyisi sieltä, kun vähän potkisi.

Meillä on kanssa vähän samalla tavalla, mutta vaan tuo mies ei oikein tahdo löytää omaa tekemistä. Jos se joskus jotain keksii, niin kannustan ihan satasella, että aloittaa uuden harrastuksen. Saan sen välillä pois kotoa ja näkemään uusia ihmisiä. Yhteiselo alkoi yhteisestä itsepuolustusharrastuksesta. Nykyäänkin harrastetaan sitä, mutta vaan kumpikin eri lajeja. Täysin yhteisiä harrastuksia ei edes enää ole. Parempi niin. Kotona voi sitten olla kainaloisia, kun ei sentään harrastukset vie kaikkea aikaa.

Ei me kaikki olla niin tasapainoisia, mutta jos toisessa kuitenkin on niitä ominaisuuksia, jotka pitävät teidät yhdessä silloin kannattaa nähdä vähän vaivaa ja rohkaista sopivaan itsenäisyyteen.

Sun vaimo vaikuttaa olevan läheisriippuvainen, jos ei ymmärrä että välillä on ihan normaalia viettää aikaa omissa oloissaan, erossa puolisosta omien kavereiden ja rakkaiden harrastusten kanssa. Joo parisuhde on kahden ihmisen "liitto", mutta te ootte kaks ERILLISTÄ IHMISTÄ, jotka ei saa unohtaa sitä perusasiaa että kummallakin on oikeus viettää aikaa myös omien juttujensa parissa ilman että siitä nostetaan jumalatonta meteliä kummankaan osapuolen taholta. Sinuna sanoisin ronskisti vaimolle, että sä haluat välillä tehdä asioita yksin tai omien kavereiden kanssa. Jos vaimo kysyy,miksi niin voit sanoa ihan rehellisesti että se tuo kaivattua piristystä parisuhteeseen kun ei aina nyhjää kylkikyljessä ja toisen olemassaoloa osaa arvostaan sen jälkeen enemmän kun on saanut mennä ja tehdä vapaasti yksin omia asioita. Mä henkilökohtaisesti kuihtuisin pois tommosesta parisuhteesta, jossa omaa aikaa ei suoda.....Ole mies, tee itelles ja vähän vaimollesikin palvelus toteamalla että sä haluat ja tarvitset omaa aikaa. Jos viesti ei mee perille, tee se jokatapauksessa. Lähde rohkeesti yksin lenkille, äidin luo, kavereiden kanssa muutamalle kaupunkiin jne jne....Parisuhde ei ole terveellä pohjalla, jos se alun kuherruskuukausi kestää ja kestää ja kestää. Normaali parisuhteessa on vaiheita: kuherruskuukausi(kaikki asiat tehdään yhdessä, toinen nähdään ruusunpunaisten silmälasien läpi jne jne) ja sitten tulee se eriytymisvaihe jollon aletaan tajuaan että ai perkele molemmilla on omat elämänsä vaikka yhdessä ollaankin! Kaikenkaikkiaan parisuhteen pitäis olla hauskaa ja siinä pitäis olla hyvä olla, eikä niinkään kokee sitä vankilaks tai pakkopullaks. En tiiä oliko tästä mtn apua mut sinuna kyllä sanoisin suoraan naiselle, että sä haluat tehdä omia juttuja yksin ja vaimo voi hankkia oman harrastuksensa.

John Gray, Miehet ovat masrsista, naiset venuksesta-kirjassa sanotaan näin:(pitää paikkansa ainakin meillä ;)

"Miehet riitelevät oikeudesta olla vapaita, naiset riitelevät
oikeudesta olla vihaisia. Miehet haluavat tilaa, mutta naiset haluavat
ymmärtämistä.
Kun nainen saa tukea kuulluksi tulemisen tarpeelleen, hän pystyy
tukemaan miehen vapauden tarvetta."

Hei,
ystäväni painii asiassa samoin kuin sinä. He ovat olleet yli 20-vuotta naimisissa ja mies tahtoisi olla koko ajan yhdessä. Naista se ahdistaa, hän kun tahtoisi tehdä itsenäisesti asioita.

En menisi väittämään puolisoasi läheisriippuvaiseksi, vaan yritän tuoda uuden ulottuvuuden tähän keskusteluun. Yhteisessä parisuhteessa kumpikin puoliso on omassa vaiheessaan. Kaikkein rankinta se saattaa ollaa silloin, kun toinen haluaa olla tiukasti yhdessä koko ajan; hän nauttii puolisonsa seurasta. Samalla toisella puolisolla on vaihe, jossa hän tahtoisi olla itsenäisempi ja tehdä asioita itsekseen. Häntä saattaa ärsyttää toisen "kiinni liimautuminen". Molempia puolisoita helpottaa, jos he ymmärtävät, että nyt on liitossa menossa vaihe, jossa yhdessä olemisen tarpeet ovat täysin ristiriidassa.
Näin vain on ja se kuuluu parisuhteeseen. Selviätte kyllä tästäkin vaiheesta keskustelemalla ja tarpeitanne unohtamatta. Toisianne huomioiden.
Voimia ja mukavaa kesän jatkoa :)

Parisuhteessahan ollaan yhdessä yksilöinä.
Ei se yksilökohtainen ajattelu pitäisi mihinkään kadota. Tyypillistä me-ajattelua tapaa uusissa suhteissa ja nuorilla pareilla. Kun elämänkokemusta karttuu, haluaakin olla yksilö, tai näin mää tän mietin.
Se ei ole mistään pois, vaikka olisikin omia tarpeita ja omat mielipiteet.

Kun osaa rakastaa itseään, kykenee myös siihen toisen rakastamiseen aidosti.
Mutta sitten täytyy myös muistaa, että ero "kaksin yksin" suhteeseen on huomattava. Kun toinen alkaakin elää omaa elämäänsä liikaa, unohtaa sen toisen osapuolen tarpeet.

Paljon rakkautta, yhdessä oloa ja omaa aikaa..niin suhde pysyy kunnossa. Keskustelemalla ja perustelemalla omat kantansa, pysyy kartalla omassa parisuhteessaan. Ei oleteta tai luulla mitään, vaan kysytään.

Kun toisessa osapuolessa "riiputaan liiaksi" tukehtuu parisuhde omaan mahdottomuuteen. Siihen tulee kuvaan mukaan se "sairas" puoli ja usein siihen löiittyy mustasukkaisuutta, aivan turhaan. Sairaalloinen mustasukkaisuus tyhoaa kaiken hyvän.
Omastaan pitää pitää kiinni, mutta pitää muistaa ettei ketään voi omistaa....

aika ja itsensä helliminen pitää sillointällöin sallia kaikille... Suhde nimittäin siitä tykkää.

Etenkin kun on lapsia. On välttämätön pitää itsestään huolta, jotta voi pitää muista huolta.

Etenkin kun on lapsia. On välttämätön pitää itsestään huolta, jotta voi pitää muista huolta.

Paras tae sille, että suhde kestää: kummallakin on oma elämä. On kiva tehdä yhdessä asioita, mutta kummallakin on myös niitä omia juttuja.

Kannattaa myös kannustaa kumppania omiin juttuihin. Tapaamaan omia kavereita kahden kesken ja käymään omissa harrastuksissa. Jos hän ei sitä tee, tulee myös hänestä aikaa myöden katkera ja kasvatte kumpikin kieroon.

koviakin kiistoja oman vapaa ajan käytöstä. Vaimo itse hylkäsi kaverit omasta oudosta tahdostaan kun aloimme seurustelemaan eikä voinut millään hyväksyä että pidin omista kavereistani kiinni ja vietin myös heidän kanssaan aikaa. Suuttui aina kun olin viikonloppuja harrastukseni (metsästys) parissa kaverieni kanssa vaikka vaimo itsekin metsästää ei halunnut liikkua meidän kanssaan vaan sen takia koska mulla ei saa olla muuta elämää.
Koettelin tarkoituksella vaimoni kestävyyttä ja muutin kokonaan toiselle paikkakunnalle koska en vaan voi hyväksyä sitä että pitää elää vahdittavana neljän seinän sisällä. Nyt kova huoli ja kaipuu perään ja lupaukset että saat kulkea omissa porukoissa niin kun haluat ja hän haluaa mahdollisimman pian muuttaa luokseni.
Tarkoitus ei ole se että minun pitäisi kulkea ilman vaimoani. Vaan haluan hänet aina mukaan ja menen mielelläni hänen mieltymyksienkin mukaan mihin vain mutta sitä en hyväksy että kavereista pitää luopua parisuhteen takia.

Ehdottomasti molempia. Ensin me ollaan yksilöitä joista tuli pari. Minä tukehtuisin jos kaikki pitäisi tehdä yhdessä. On toki pareja jotka ovat onnistuneesti yhdessä koko ajan, mutta aika harvinaista taitaa kuitenkin olla.

Olen ollut lähes 30 vuotta naimisissa saman miehen kanssa ja meillä molemmilla on omat harrastukset että yhteiset harrastukset. Joskus on kokeiltu jotain uutta harrastusta yhdessä,mistä mies on kiinnostunut ja siitä on tullut yhteinen ja joskus se on jäänyt miehen harrastukseksi.

Avioliiton alussa mieheltä meni siinä 10-15 v tajuta etten nauti kalastamisesta ja kun hän sen hyväksyi niin minä puolestani suostuin olemaan yhdessä ongella mökillä hänen seuranaan jos hän hoiti madon onkeen ja kalan pois koukusta. Hän kiersi kaikki mahdolliset jokamieskisat ja minä olin lasten kanssa. Arki hoidettiin yhdessä.

En voisi ajatellakaan, että molemmilla olisi samanlaiset tuulipuvut yms. Yök! Samalla työnantajalla töissä? Ei ikinä. Peruslinjat eli arvomaailma meillä on yhteinen, mutta mielipiteet ovat molemmilla omat.

Ei todellakaan kuulosta, anteeksi nyt vaan, ihan tavalliselta. Kyllä useimmat ihmiset kaipaavat myös avioliitossa tilaa olla itsekseen ja harrastaa myös ilman puolisoa.

Eikö vaimollasi ole ystäviä? Identiteettiä? Mistä tuollainen käytös johtuu? Joku syy siihen täytyy olla, mutta tietääkö vaimosi että kaipaat myös omaa aikaa ja että tämä "tukahduttaa" sinut?

vaikka kuinka suhteessa ollaankin - oma aikakin on tärkeää !! Vaimosi taitaa olla aika riippuvainen toisesta, puhu nätisti. On todellakin tärkeää, että omaa aikaa on : omien kavereitten kanssa ja joskus on ihanaa ihan olla yksin !

Me kaikki synnytään...vietetään lapsuus..tutustuaan aina uusiin ihmisiin..lapsesta asti..meille muodostuu.. se OMA ELÄMÄ...

En pysty ymmärtämään sellaista, että pariskunnat voivat viedä sen..ja sanella toiselle, milloin ja ketä tapaan tai mitä teen...ei kukaan aloita NOLLA-pisteestä toisen kanssa niin, että olisi olemassa vain ME...

Ei ihme että tunnut tukehtuvasi...Rakkaus ei ole Omistamista!

Kyllä voit ajatella itsäsi ihan huoletta välillä. Itse otan 3kertaa viikossa omaa aikaa kun käyn puntilla aika ahkerasti, se on sitä mun äijä aikaa ja avovaimoni ymmärtää sen hyvin. Meillä on se ensihuuma mennyt jo aikoja sitten ohi, mutta silti vieläkin avovaimoni haluaa olla paljon koko ajan seurassani ja minä hänen seurassaan. Se on ihanaa olla kahdestaan, sen huomaa silloin kun alkaa perhe lisääntymään...tässä toista lasta odotellaan kovasti :) eli silloin se alkaa korostumaan se oma aika vieläkin enemmän, otan itselleni aikaa mutta sitten myös vähän patistan rakastani ottamaan itselleen aikaa. Tasapuolisesti kummallekkin niin ei ongelmaa tule, ja siinä ei ole mitään mistä suuttua jos toinen haluaa itselleen ottaa aikaa...kyllä muutkin ottaa niin ota sinäkin sä et ole poikkeus.

voisi olla ihan hyvä ajattelutapa. Mies lopetti koko suhteen, kun olisin halunnut tehdä myös omia juttujani, joita olin harrastanut vuosikaudet. Tietyt ystävät hän olisi myös karsinut pois minulta ja suuttui, kun kuuli että olin heidän kanssaan tekemisissä. Hänen ystävissään ei ollut vikaa. Jos olisimme olleet vain me hänen ehdoillaan, olisin muuttanut toiselle paikkakunnalle, olisi heti pitänyt mennä kihloihin ja naimisiin. Lapsiakin olisi halunnut, koska rakasti minua niin paljon.

Varmasti siihen vain me-ajatteluun oli hänellä syynsäkin. Miehellä on lapsia kahden naisen kanssa. Toisen hän jätti itse ja toinen, miestä huomattavasti nuorempi karkasi toisen matkaan. Ehkä toiseen takertumisessa on takana ajatus, että voi valvoa toista koko ajan, ettei tämä tapaa ketään, jota takertuja ei itse halua. Eri asia sitten on, onko sillä mitään tekemistä rakkauden kanssa, jos koko ajan tarvitsee kontrolloida toista. Tässä tapauksessa mies otti lopullisest hatkat eikä edes suostu vastaamaan puheluihin. Neuvottelemaan asiasta ei pystynyt, koska vastaus oli jyrkkä ei ja suuttuminen, vaikka kuinka nätisti asian yritti ottaa esille ja perustella.

Tietysti voi sanoa, että mies oli väärä, mutta sehän ei estänyt tykkäämästä hänestä. Miten rakkaus voi loppua kuin seinään? Onko silloin oikeasti rakastanut toista, jos ei halua joustaa asioissa, jotka tekevät toisen onnelliseksi? Edellisessä suhteessani avomieheni ei halunnut tehdä mitään yhteisiä asioita. Hänen mielestään muutkaan avoparit eivät tee. Me-ajattelun puuttuminen täysin jättää tyhjän olon, mutta pelkkä me-ajattelu on ahdistavaa. Mistä löytää suhteen, jossa on sekä me että minä? Itse en ole siinä onnistunut.

Parisuhteessa on kaksi itsenäistä yksilöä, joilla on myös se oma elämä elettävänä, omat kiinnostuksenkohteet jne. Tietysti toinen tulee ottaa huomioon kaikessa, mutta se ei estä omia harrastuksia, rajoittaa ehkä vain.

On erittäin tärkeää, että pidät kiinni omista harrastuksistasi! Ethän sinä ole ME!

tietysti jokaisen pitää saada omaa aikaa. sun täytyy vaan sanoa suoraan vaimollesi että nyt teet jotain yksin tai jonkun kaverisi kanssa.

Joka ihminen tarvitsee hiukan eri asioita ja hiukan eri määrissä samoja asioitakin. Teemme asiat eri tavoin ja siksi tarvitsemme eri asioita. Siitä luonne-erot pitkälti koostuvat. Sinun pitöisi saada tehdä itsellesi suurin piirtein sopivassa määrin itsellesi sopivia asioita ja toisen samaten juuri itselleen sopivia. Usein etsimme parin, joka lisäisi elämäämme toivomiamme asioita. Niinpä nuo toivomukset usein sopivat yhteen, vaikka emme toistemme kaksoisolentoja olisikaan.

Me-hengestä sen verran, että parisuhteessa tulisi olla reilu eikä vääristellä asioita. Jos esim joustat kavereidesi mukaan ja jätät puolison ajelehtimaan oman onnensa nojaan, niin tulisi se taipumus edes myöntää ääneen ja koettaa korjasta tilanne jollakin hänen kannaltaan reilulla. Se on hyvin mahdollista, helpostikin, sillä teille ovat eri asiat keskiössä silloin, kun mielipiteet kovin eroavat, ja niinpä voi yhtä aikaa järjestää hyvälle tolalle kummankin mielestä tärkeimmät asiat. Vaikka teillä on paljon yhteistä, niin ette näe maailmaa täsmälleen samoin silminja samoin arvottaen. Niinpä ei ole pakko olla yhteistä kantaa joka asiaan vaan vain yhteensopiva linjaus ja yhteisymmärrys siitä, miten käytännössä toimitaan yhteiselämä sujuvasti järjestäen, vaikka oltaisiin aivan eri mieltä jostakin puolista.

Mielestäni puolisosi ei kuulostanut läheisriippuvaiselta vaan sosiaaliselta, seurankipeältä ja reilun kohtelun tarpeessa olevalta, ikään kuin asemiaan turvaavalta. Mieti elämän pääasiat, turva, puolisosi kannalta ja yritä tukea häntä siellä, missä hän on sinusta riipuvaisempi kuin sinä hänestä. Tässä tulee kuitenkin verrata toisen osapuolen kaikenpuoliseen luotettavuuteen eikä hänen oman riippuvuutensa määrään. Ts. epäluotettavan ihmisen on velvollisuus tukea reilummin käyttäytyvää uskollisempaa puolisoaan itsenäisyyteen niin, ettei tällä käy huonosti, jos epäluotettava välillä tai lopullisestikaan hänen tarpeensa unohtaa.

Joskus toisen puolison ammatti on kivempi kuin toisen. Silloin tuo huonompiosainen luonnostaan beesaa hiukan toisen jaksavaisuudella, sehän on vain ymmärrettävää ja kompensoituu sillä, että on muuten hyvä tyyppi, uskollinen jne. Auta puolisoasi pääsemään jaloilleen, saamaan omaan elämäänsä lisää sisältöä myös silloin, kun et ole läsnä. Auttaminen käy parhaiten järjestämällä toiselle tilaisuuksia johonkin, mitä hän on aina halunnut tehdä - ei papattamalla, että tekisit sinäkin, sillä hänen elämäntilanteensa, elämäntapansa ja elämänrytminsä ovat erilaiset!

Siis: Myönnä hänen tarpeensa, näe hänen pointtinsa ja keskustele käytännön tavoista toteuttaa molempien perustarpeet. Esimerkiksi elämän rytmi voi olla olennainen seikka: hoitakaa ensin lyyttyyn jääneen osapuolen (=vaimon?) asiat juuri hänelle sopivina ajankohtina, ja päästäkää mies "leikkimään" ihan vain siksi aikaa...

Tietysti tarvitsee aikaa itselleen, päivänselvä asia. Järjenköyhää ajattelua että voisi täysin hylätä tarpeen omalle ajalle ja itsensä toteuttamiselle.
Naiset tietysti kapinoivat ajatusta vastaan he yleensä haluavat "omistaa" miehen pään, mikään ei saisi tässä maailmassa olla tärkeämpää kuin he. Olenneista on että tuo mainitsemani itselle varattu aika tulee korkojen kanssa takaisin siihen parisuhteeseen ja parantaa elämänlaatua molemmille osapuolille.

Parisuhde tai avioliitto EI TEE KAHDESTA IHMISESTÄ YHTÄ.

Jokainen on yksilö ja kullakin omat tarpeet ja harrastukset.
Olen kuullut naisten valittavan,kun eivät saa nukuttua kun mies kuorsaa.
Olen sanonut "kerran täällä eletään,vaihda huonetta"....
tai valitusta siitä että pitää nukkua saman peiton alla,,,HALOO ottakaa oma peite
ja nukkukaa omassa sängyssä ja eri huoneissa silloin on kaikesta paras.
On toiminut kohta neljäkymmentä vuotta,,on omat televisiot ei tule kinaa ohjelmista,
omat tietokoneet puhelimet ymm.Ja tosiaankin toimii:

Parisuhde tai avioliitto EI TEE KAHDESTA IHMISESTÄ YHTÄ.

Jokainen on yksilö ja kullakin omat tarpeet ja harrastukset.
Olen kuullut naisten valittavan,kun eivät saa nukuttua kun mies kuorsaa.
Olen sanonut "kerran täällä eletään,vaihda huonetta"....
tai valitusta siitä että pitää nukkua saman peiton alla,,,HALOO ottakaa oma peite
ja nukkukaa omassa sängyssä ja eri huoneissa silloin on kaikesta paras.
On toiminut kohta neljäkymmentä vuotta,,on omat televisiot ei tule kinaa ohjelmista,
omat tietokoneet puhelimet ymm.Ja tosiaankin toimii:

Parisuhteessa pitää olla myös omaa aikaa: omia harrastuksia, tavata omia kavereita. Muuten parisuhde puuroutuu ja todellakin alkaa olla happivajetta. Olet ymmärtänyt pointin, kuten sanoit ei ole tarkoituskaan juosta kuin sinkkuaikoina.

Sitä paitsi parisuhde voi paremmin, kun molemmat osapuolet voivat tehdä välillä omia juttujaan ja kasvaa ihmisinä. Toista osapuolta tietenkin kunnioittaen (ei pettämistä).

on viestisi perusteella aikamoinen takertuja. omia asioita saa olla, ja PITÄÄ olla. Hulluksi tulee jos ei omaa elämää yhtään ole. Jos et edes lenkille pääse yksin niin huh huh! Minä olen nainen ja vaadin saada omaa aikaa joka päivä edes tunnin. Luonteeni vaatii hetken yksinolon, ei siinä muuta.

voi ja pitää ajatella myös itseään. Kummallakin tulee olla OMIA HARRASTUKSIA, eikä aina tarvitse olla kuin "paita ja peppu". Oon ollu naimisis muutaman vuoden ja kyl meil on omat/yhteiset tuttavapiirit. Mut pitää myös muistaa "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Jumalan siunausta

Selitat heilallesi ihan rauhallisesti, etta haluat harrastaa jotakin ihan itse, et yhdessa. Samalla myos hanella on sama mahdollisuus. Kylla noin pienen asian pitaisi selvita ihan puhumalla.

Itse olen selittanyt vaimolle etta valilla on paastava yksin mokille ja saunoa, vetaa perseet ja tehda kaikkea missa hermo lepaa. Ei vaatinut muuta kuin kertoa etta niin on ja niin teen.

Vaimo tuputtaa mahdollisuuksia menna harrastamaan, ja samoin toisinpain.

Sille muijalle et mä teeen tämän yksi?????????????????????????????????? Helppoa!!!!!!!!!!! mikä mättää mäntti???

vain itseäni. Siksi kai kukaan nainen ei ole mua huolinut ja ehkä ihan hyvä niin. Vaikka välillä olisikin yksinäistä niin ainakin voin tehdä mitä haluan ja milloin haluan kysymättä keneltäkään.

Kyllä se aina parisuhteen voittaa.

Naisista on vain harmia loppujenlopuksi. Kalliiksikin tulevat mokomat :)

http://killahk.mybrute.com

Ajatella myös VAIN itseään! Ja vastaavasti sen toisen pitää älytä hyväksyä se. Mun mielestä molemmilla pitää olla omaa aikaa, omia menoja, omia kavereita. Ei ole mitään järkeä olla kuin paita ja perse koko aikaa. Pidemmän päälle se on vaan liian rasittavaa, ainakin mulle olis. Välillä ollaan yhdessä ja välillä puuhaillaan omia juttuja, ei siinä ole mitään väärää eikä ihmeellistä.

Älä siis koe olevasi ilkeä itsekäs ihminen jos haluat joskus mennä ja olla ihan yksin! Itseasiassa pidä huoli siitä että sulla on sitä omaa aikaa, ihan oman hyvinvointisi takia.

naiselle että haluat mennä vieräisiin naisiin niin ei varmaan änkeä mukaan.
sillain minä teen

Monen parisuhteen suurin ongelma on, että 'minästä' tulee 'me'. Jokainen on itsensä paras ystävä, vastaa itsestään ja omista haluistaan, eikä ole normaalia jos tekee kaiken toisten ihmisten/puolison kanssa. Yksi ex-poikaystäväni oli sellainen, ettei osannut edes olla yksin. Kun hän tuli töistä, hänen oli pakko lähteä jollekin kaverille, kutsua joku kaveri kylään tms. jos minä en ollut paikalla. Hän ei keksinyt minkäänlaista tekemistä yksin mikä oli mielestäni todella säälittävää.

Sinun pitää ehdottomasti saada tehdä asioita yksin, mennä katsomaan vanhempiasi yksin tai lähteä kävelylle puistoon yksin. JOs vaimosi on ei tätä ymmärrä, jotain on pahasti pielessä.

Itselläni ei juurikaan ole ystäviä tai ketään kenen kanssa oleskella vapaa-aikana (poikaystäväni lisäksi siis.) Kaikki kaverini asuvat kaukana muilla paikkakunnilla, mutta silti nautin yksinolosta enkä ikinä ole ajatellutkaan rajoittavani mieheni yksinolemista. Hän käy hölkkäämässä pari kertaa viikossa itsekseen, monesti yksin kotonaan tervehtimässä porukoitaan, ja mökillä kalastelemassa tai uimassa. Ei meidän tarvitse olla aina tekemässä kaikkea yhdessä. Sellainen todellakin rupeaa AHISTAMAAN.

http://killahk.mybrute.com

Tuo on hyvin tuttua ajattelua.. Olen usein itsekin törmännyt asiaan .. että onko oikeutta olla myös omia harrastuksia, omia ystäviä ja henk.koht. haaveita tai toiveita itsensä kehittämisessä, ... jne..

Mielestäni sellainen ajattelu on ihan tervettä. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, mutta ihminen tarvitsee myös omaa aikaa, jolla voi harrastaa sitä mikä "tuntuu minusta hyvältä" , aikaa jolloin voi olla ihan vain vaikka omassa seurassaan ja hiljentyä kuuntelemaan hiljaisuutta. Ei ole väärin haluta omaa aikaa ja tilaa myös parisuhteessa.

Esim.. Minun mieheni harrastaa kamppailulajeja.. Tein elämäni virheen kun kritisoin hänen harrastustaan.. (sen pelossa että hän loukkaantuu) koska kun hän sitten lopetti harrastuksensa, hän oli paljon ärtyisempi, kärsimättömämpi ja levoton ja tuskastunut.... Sen sijaan kun hän olisi voinut sen kaiken purkaa painimalla matolla harrastuskavereidensa kanssa.. ja tulla kotiin innostusta puhkuen ja nauraen.. Mutta minun pyynnöistäni hän.. jäi kotiin.. Aloin itse tutustumaan asiaan. Huomasin että mieheni oli todella lahjakas ja että hän tiesi mitä tekee. Ymmärsin että koko harrastus ei ollutkaan niin vaarallinen kuin olin kuvitellut.. Minua ei enää pelota vaan haluan kannustaa miestäni kulkemaan kodin ulkopuolella, koska se auttaa meitä molempia jaksamaan paremmin, toistemme seurassa.. Usein kun asiat johtavat toiseen.. työt ja sen paineet, kiire ja stressi voivat purkautua riitelyyn vaikkapa vessan pöntön kannesta...joka sinällään on hyvin mitätön asia.. tässä elämässä.

Itse harrastan maalaamista ja lukemista.. Menen kirjastoon useiksi tunneiksi lukemaan, pois kotoa, omaan rauhaan. Miestäni taas harmittaa se kyky jolla pystyn uppoamaan kirjaan niin etten edes huomaa hänen olemassa oloaan.. Mutta se on minun keinoni hakea itselleni "sitä jotain omaa". Lisäksi käyn usein yksin kävelemässä luonnossa, kun on saatava ajatuksia jäsennettyä ja päästävä rauhoittumaan. Joogaaminen on myös mieluista minulle.

Yhdessä harrastamme pyöräilyä ja onkimista. Talvisin kävelemme ja hiihdämme. Retkeilemme ja patikoimme ympäri vuoden. Lisäksi tietysti pelaamme shakkia, pesemme pyykkiä, tiskaamme... Ei kaiken tarvitse aina olla jotain ihmeellistä oikein vaikeaa ja hankalaa. Yhdessä olohan on paljon muutakin kuin harrastuksia. Kotiaskareetkin tuntuvat mukavalta kun toinen häslää kaverina:)

Sinun kannattaa keskustella vaimosi kanssa. "Jos liikaa toista ihailee, voi menettää itsensä kokonaan. Tove Jansson" Tarkoitan sitä, että kannattaa hankkia yhteinen harrastus. Yksikin riittää, (eikä sen tarvi olla mitään kovin extrimeä...Se voi olla sellaista missä voitte lähentyä, tutustua nähdä itsessänne ja toisessanne uusia puolia. Sellaista joka tuntuu teistä mollemista hyvältä.) Lisäksi teidän on annettava kumpikin, tilaa toisillenne, ja aikaa siihen yksin oleskeluun. Yksin oleskelu ei välttämättä tarkoita sitä että on mentävä jonnekin yksin.. vaan että on jotain omaa, jonka avulla voi ottaa etäisyyttä arkeen.

Kun kerrot asiasta ystävällisesti ja lempeästi. En usko että vaimosi on kovin kauheasti asiaa vastaan. Ehkä hän voi ihmetellä aluksi, mutta aina uudet asiat tarvitsevat tottumista. Paljon onnen päiviä tiellenne:)

minulla ainakin melkeesti aina sellainen nainen, etten viitsi katsella sitä siivottomuutta ja avuttomuutta, joten jos naisen kaa asuu, joutuu aina siivoon jälkiä, ja tekeen kaikkee huolto työtä himassa. naiset ovat niin onnettomia sotkuisia yms..

... et ajattele, hoida, pidä huolta itsestäsi, saa itsellesi riittävästi omaa aikaa omiin juttuihisi jne. niin sinä et ikinä jaksa pitää huolta parisuhteesta etkä toisesta / toisista ihmisistä.

Eikä sillä ole mitään tekemistä itserakkauden kanssa. Ihmisen täytyy olla joissain kohdissa terveesti itsekäs jotta toisissa kohdin jaksaa tehdä ja toimia toisten puolesta ja hyväksi.

Parisuhde on syvältä, jos se tarkoittaa sitä, että on vain 'me'. Suhteessa on kaksi aivan erilaista ja erillistä persoonaa ja 'oma napa' on huolehdittava ensin että jaksaa välittää muidenkin 'navoista'. - Njotta voimia itsesi puolustamiseen toivon sinulle ja itse tiedän, mistä puhun ... :-)

Olen nainen, ja ymmärrän ahdistumisesi erittäin hyvin.
Kyse on sinun naisesi luonteesta ja hänen käsityksensä parisuhteesta - tunnen itsekin joitain tuollaisia naisia, jotka parisuhteessa ollessaan puhuvat kaikesta me- muodossa. Ja silloin kun itse olen parisuhteessa, nämä tutttavani esittävät kysymyksensä minulle "te"-muodossa: mitä te olette ajatelleet lomalla tehdä jne.

Itse en tuohon minän täydelliseen häivyttämiseen pysty, ja mielestäni niin ei kuulu ollakaan, vaan Kahlil Gibranin sanoin:

Rakastakaa toinen toistanne, mutta älkää tehkö rakkaudesta kahletta.
Olkoon rakkaus mieluummin aaltoileva meri teidän sielujenne rantojen välillä.
Täyttäkää toistenne juomaastiat, mutta älkää juoko vain
yhdestä astiasta.
Jakakaa leipänne, mutta älkää syökö vain yhtä leipää.
Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloiset, mutta olkoon
kukin teistä yksin juuri niin kuin luutun kielet ovat yksin, vaikka ne värisevät samaa sävelmää.
Antakaa sydämenne toisillenne, mutta älkää omistako,
sillä vain Elämä voi sulkea sydämen käteensä.
Ja seiskää yhdessä, mutta älkää liian lähekkäin,
sillä temppelin pylväät seisovat etäällä toisistaan
eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa.

KAHLIL GIBRAN, suom. RISTO AHTI

Minä olin samanlainen takertuja. Halusin olla mieheni kanssa , tehdä yhdessä juttuja ja tutustua. Mieheni ei halunnut. Minä ihmettelin suuresti, että miksi sinä olet mennyt kanssani naimisiin , kun et halua olla minun kanssani. Ilmeisesti seurustelu on erikseen ja sitten tosiaan se eukko on siellä kotona varma nakki johon ei oikein sitten riitä kiinnostusta kun se on niin varma. En kertaaakaan ole erehtynyt mieheltä anelemaan enää aikaa eron jälkeen. Jos haluaa olla toisen kans , tiedän että se ei ahista. Toisaalta kummankaan ei hyvässä suhteessa tarvitse roikkua toisessa omia menoja on luontaisesti niin paljon jo tänäpäivänä , että vähäisen vapaa ajan rakastavaiset haluaa olla yhdessä tai ystävien kera.

Osoittaa että naisesi on äo määrältään korkeampi,kun välttää ongelmat.Mutta ei kai se nyt vessaan tuu jos sulla hätä sun kans.Olet nyt vaan onnellinen kun joku susta välittää.Hän kait aidosti välittää ja osaa elää sulle..60 LUVULLA SYNTYNEET HOKAA SEN MISSÄ MENNÄÄN.:=)

Meidän parisuhteessa akka ei muuta ajatellutkaan kuin itseään.
Erehdyin korjaamaan vanhan piian kuleksimasta ja tulos näkyi.
Kukaan muu ei ollut mitään, vain hän ja häne ystävänsä...
Nyt on sitten erottu. Vielä kun se riivinrauta heittäisi henkensä.

Vaikka ihminen eläisikin parisuhteessa, ei se tarkoita sitä, että minä-identiteetistä tulisi pelkästään me. Itselläni on kokemusta siitä, että ollaan liian tiiviisti yhdessä, eikä kummallekkaan jää omaa aikaa. Ajan myötä sellainen tilanne kyllä tavalla tai toisella leviää käsiin, aletaan kiukutella ja molemmista, toisesta ehkä enemmän kun toisesta, alkaa tuntua, että suhde tukahduttaa oman itsensä, sen kuka oikeasti on.

Itselleni tuollaisen tilanteen takia oli tulla ero, mutta kun molemmat sitten saivat omaa aikaa ja omalla tavallaan sen "oman elämänsä" takaisin, elämän ennen parisuhdetta, tietenkin lukuunottamatta suhteita. Olen ainakin itse huomannut, että voin antaa kumppanilleni paljon enemmän ja olla ylepäätään onnellisempi, kun on aikaa itselle tärkeille asioille kuten esim. harrastuksille ja tärkeille ihmisille, kavereille. Mielestäni suhteessa toiselle täytyy antaa myös oma tila.. Jokainenhan täällä kuitenkin elää ensisijaisesti omaa elämäänsä :)

hfhgfhgfhgf

Parisuhteessa on oikeus olla itsekäs, välillä. Mielestäni parisuhde vain vahvistuu jos on myös niitä omia juttuja.

Jos suhde elää koko ajan me-hengessä se tukehtuu omaan mahdottomuuteensa. Tämä on yksi mielipide.

Me olemme avopari jo seitsemättä vuotta ja todellakin on alusta asti ollut selvää että kummallakin on myös omat menot. Meillä ei myöskään kysytä, vaan ilmoitetaan menoista.

Suurin lahja mitä parisuhteessa voi antaa toiselle on juuri vapaus, enkä tarkoita sillä vapautta tehdä mitä vaan, vaan vapautta siihen omaan elämään, kavereihin ja harrastuksiin. En usko, että yksikään suhde mikä perustuu vain yhdessä tekemiseen voi toimia kovin kauan.

Vaadi omaa aikaa jo suhteen mielenterveyden kannalta. Rakkaus on eri asia kun riippuvuus!

Minusta parisuhteessakin pitää säilyttää tietynlainen itsenäisyys. Molemmilla pitää olla omia asiota mitä tekee ja mistä pitää, mutta on myös tärkeää tehdä asiota yhdessä. Itse harrasta potkunyrkkeilyä 3 kertaa viikossa. Välillä mieheni on suu mutrullaan, kun menen harkkoihin, mutta hän on myös nähnyt sen kuinka harratus tekee minua onnellisemmaksi.

Mieheni pitää paljon autoista, etenkin rekoista (myös hänen ammattinsa), hänellä on eräs ystävä, joka myös pitää näistä asioita ja se on hyvä! Itse en ymmärrä niistä juurikaan, eikä ne kiinnosta minua joten on hyvä, että hänellä on joku jonka kanssa hän voi niistä puhua.

Minusta omat harrastukset pitää myös suhdetta mielenkiintoisempana, koska voi kertoa toiselle asioita mitä on tapahtunut ym. ilman että toinen olisi ollut kaikessa mukana.

Pakko myöntää, että olin aluksi erittäin omistushaluinen, ja halusin tehdä kaiken yhdessä, mutta armeija aika oli meillä ehkä se opettavin. Se opetti itsenäistymään uudelleen ja teki sen puolesta hyvää parisuhteelle.

Kannattaa ehkä keskustella aiheesta ensin puolison kanssa, koska jos yhtäkkiä ilmotat vain että menen lenkille yksin voi hän hieman hölmistyä, ja miettiä mistäs nyt tuulee.

Huomaan myös kertomuksestasi, että vaimosi on teillä se, joka sanoo miten tehdään ( se on useiden naiste pahe )

Kyllä minusta parisuhteessa voi välillä ajatella myös itseään. Ei kaikkea tarvitse todellakaan tehdä yhdessä.. ainakaan minun mielestäni. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenen vuotta ja olemme pitäneet kiinni myös omista harrastuksistamme sekä omista ystävistämme. Toki meillä on paljon yhteistäkin, mutta kyllä sitä todellakin tukehtuu jos ei ole mitään omaa! Näin on etenkin pitkässä suhteessa, joka on varmasti jokaisen parin haave ja tavoite.

Eli ei muuta kuin hienovaraisesti keskustelemaan asiasta ja ehdottamaan samaa myös puolisollesi :)

Yksi sana riittää kuvaamaan henkilöä, joka vaatii toisen itselleen (me, me, me...) sairaalloisesti ja saa katkaisemaan suhteet läheisiin ja ystäviin: NARSISTI. Oletteko miettineet?

Ensinnäkin palstasta johtuen oletan että et ole naimisissa. Eli sulla ei ole vaimoa. Joten ette ole me vaan minä ja sinä. Kuulostaa aika oudolta että aina pitäs olla toisenkin suostumus menoihin ja tulemisiin. Ja että toinen sanoo saako mennä vai eikö saa mennä. Yhdessä voi tarkastella ajan käytön suunnittelua, kuinka arki pyörii jos toinen on jossain muualla, mutta ei toinen voi sanoa saako mennä vai ei. Vaan yhdessä sovitte miten jomman kumman poissaollessa arki pyörii.
Jotenkin ei voi olla ärsyyntymättä kun avopulisosta puhutaan vaimo tai mies. Kun näin ei ole. Jos haluaa että toinen on vaimo tai mies niin sitten vihille.

Me-hengen tulee aina olla parisuhteessa läsnä, mutta se ei tarkoita sitä, että omia juttuja ei saisi olla. Ne omat jutut sovitetaan yhteiseen elämään siten, ettei niistä ole parisuhteelle haittaa.

Mielestäni tällaisissa tilanteissa kannattaisi ihan suoraan kysyä, että "Mitä olet mieltä, jos minä alottaisin itsekseni harrastamaan maaastopyöräilyä?" tms. Eli avaa pelin keskustelulle, ja seuraa toisen reaktioita.

Voi hyvin olla, ettei toinen kaipaa "omaa aikaa". Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi siihen oikeus. Jos kyse on siitä, että puoliso on niin epävarma, ettei ns. uskalla antaa toiselle omaa aikaa, niin aiheesta kannattaa ehdottomasti jutella, rauhassa.

Meillä molemmilla on myös omia harrastuksia, kaverikyläilyjä tms. Mutta aina kun jotain sellaista on, niin asia lyhykäisesti toiselta varmistetaan. Siis "Eihän meillä ollut sunnuntaille mitään suunnitelmia? Jos menen silloin Kaisan luokse lasten kanssa kylään." Siihen toinen vastaa että "Ei ollut. Menkää vain, niin minäpä käyn siinä samalla ampumaradalla."

Yksinkertaista. Jos sitten jotain muuta on, niin perhe menee edelle, jos asiaa ei saa järkevästi soviteltua.

En minäkään kaikkia harratuksiani kerro. Ja mitä vaimo ei tiedä ei se voi osallistuakkaan. Jos tietäisi olisi varmaan saman harrastuksen parissa kuten minä.