Rakastuin vuosi sitten tuttuni tyttö/naisystävään ja tunsin saavani vastarakkauttakin, koska hän oli aina aloitteellinen osapuoli. Hän puhui koko vuoden ajan kuinka haluaisi olla minun kanssa, välittää ja pitää minusta. Minä tunsin ja tunnen edelleen häntä kohtaan samoin, mutta juhannuksena, vasta vuoden jälkeen menimme ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Vaikka hän on koko vuoden ajan kysellyt, olisinko valmis suhteeseen hänen kanssaan, hän jättäisi miehensä. Olen epäröinyt, mutta tällä kertaa sanoin että kyllä olisin valmis ja kerrotaan yhdessä tästä tilanteesta, sitten tapahtui se kauhein. Sain juhannuksen jälkeen viestin, että hän ei voi tehdä tätä miehelleen, toivottavasti voitte olla vielä mieheni kanssa tekemisissä, mutta me tuskin enää nähdään.
Minulle nyt jäi sellainen maku suuhun, että hän sai mitä halusi, mutta en halua uskoa hänestä sellaista. Vuosi on kuitenkin aika pitkä aika huijata ihmistä sänkyyn, varsinkin sellaista josta on väittänyt välittävänsä. Päässä pyörii aika itsetuhoisia ajatuksia, kuinka jaksan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Naisia tulee ja naisia menee, näin se vaan on. Minutkin on jätetty vasta, mutta ajattelen vain että mitäpä hittoa minä siitä. Elämä jatkuu ja uusia naisia tulee :). Pää pystyyn saatana :)
itsetuhoista tee mokoman vuoksi. Diagnoosisi kuulostaa näin ulkopuolisen korviin oikealta: nainen sai, mitä halusi ja nyt joudat taipaleelle. Tai sitten hän vain kuvitelmien käytyä toteen tajusi, mitä oli tekemässä. Tuli ns. järkiinsä. Koko homma tietysti saattaa maksaa hänelle liittonsa ja sitten on kolme onnetonta. Toivottavasti lapsia ei ole kärsimässä. Voi ihmiset, kun voisitte vähän ajatella ennen kuin menette pettämään!
eikä lapsia, heilläkin on vasta pari vuotta vanha suhde. Kaiken kukkuraksi kuulin, että ovat viikonloppuna lähdössä oikein "lemmenlomalle". Kuulemani jälkeen alkaa tulla mieleen kostonhimoisia ajatuksia. Tietääkseni he eivät ole käyneet vastaavilla lomilla koskaan suhteensa aikana. Miten mies voi olla niin sokea, että heti kun naisystävä on juhannusyön poissa ja tietoinen siitä, kenen seurassa yön on ollut, lähdetäänkin ensimmäistä kertaa koko suhteen aikana lemmenlomalle. Tosin en tiedä kumman ehdotus matka on ollut, mutta kuitenkin vetää mielen entistäkin matalemmaksi.
On ihan sellainen olo, että tekisi mieli kertoa miehellensä kaikki, hiukan tavalla "jos uppoan, niin en uppoa yksin". Sillä toisaalta, onhan hänellä oikeus tietää.
Kannattiko alkaa tutun/kaverin naista pokaamaan? Mene itseesi! Maailma naisia täynnä ja tuollaista pitää yrittää. Tsiisus mitä porukkaa....
joo miekin olin sydämeni menettäny mut eipähän siinä oli mullakin itsetuhosii ajatuksii mut ystävien avustuksella niistä pääsee yli toivosin ainakin mut helppoo se ei oo tsemppii