Useita kuukausia kestäneiden tutkimusten jälkeen poliisi pidätti 32-vuotiaan Valeria K:n 480 kilometriä Moskovasta sijaitsevassa Tambovin kaupungissa.
Naisen syytetään käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen vähintään kymmentä 25-35-vuotiaasta miestä.
Venäjän median "Hämähäkkinaiseksi" ristimän Valerian tekniikka oli varsin yksinkertainen. Hän lähestyi miehiä baareissa ja vei sitten kotiinsa, missä hän tarjosi uhreilleen lasillisen alkoholijuomaa, joka oli terästetty huumaavalla aineella tai vahvalla unilääkkeellä.
Mustaleskien asiantuntija
Nainen on fanaattinen kauhufilmien ihailija ja hämähäkkien sekä erilaisten hyönteisten keräilijä.
Poliisin kuulustelemien ystävien mukaan Valeria on erityisesti mustaleskien asiantuntija. Mustaleski on erityisen pahamaineinen hämähäkki ja eräs maailman myrkyllisimmistä.
Houkuteltuaan kulloinkin vuorossa olleen miehen seittiinsä ja nukutettuaan tämän, kaunis Valeria päästi himonsa valloilleen ja ryhtyi käsittelemään uhriaan.
Denis F, 29, sai viiltoja penikseen. Ayrtom Z:lta, 32, hän repi pihdeillä kivekset. Muut uhrit eivät onneksi joutuneet näin hurjaan käsittelyyn. Joka tapauksessa kaikki kymmenen uhria joutuivat lopulta viettämään enemmän tai vähemmän pitkän ajan sairaalassa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906229809222_ul.shtml
venäläisnainen raiskasi 10 miestä
Feminismiä
1
576
Vastaukset
- höpönlöpöä
Epäilyttää koko juttu...liekkö puolet edes totta. Ja miten tämä liittyy naisen logiikaan? Taas joku joka haluaa vain todistella että löydettiin maailman miljardeista naisista ainaki yks paskis niin että voidaan nyt alkaa täällä urakalla kaikkia naisia haukkumaan...onhan tää kuvio jo nähty. Ei kannata mennä lankaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 21114774
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m182170Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?381853- 1371232
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes951220- 221100
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30882- 73765
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex80703Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80698