Yh. isät ja äidit on jo julistettu epäsopiviksi lasten takia. Miten käy kun tutustut miellyttävään naiseen tai mieheen ja tuleekin tietoon että ihastuksellasi on jompi kumpi vanhemmistaan huolehdittavani? Kaatuuko suhde anopin tai appiukon kuuluminen melkein joka päiväiseen elämään?
Miten suhtaudut?
Jos ja jos
5290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä väliä sillä on mitä satunnainen kirjoittaja netissä sinulle sanoo? Todennäköisesti aiot kuitenkin suhteeseen vain yhden henkilön kanssa. Vain hänen mielipiteellään on merkitystä.
Kuule silloin jos on ärsyyntynyt ja huonolla tuulella täytyy johonkin päästää turhat höyryt pois. Tämä paikka käy siihen oikein hyvin.
Siis jonkun, kenen tahansa mielipide, voi toimia kanavana raivon purkamiselle.
kyllähän ne vaikuttaa suhteisiin ja itse etsin vain lapsettomia naisia. En jaksa alkaa pelehtimään yh-äitien kanssa kun se on jo nähty. Joskus ajattelin toisin ja olin väärässä, etsin mieluummin lapsettomia sinkkunaisia ja hankin lapset sitten hänen kanssaan
Aivan samoin vaikuttavat kaikki ylimääräiset ihmiset mutta eritoten lapsi.
Jos ihmisen aika kuluu jotain kolmatta henkilöä hoivatessa eikä hän voi muuttaa vaikkapa toiselle paikkakunnalle ja tämän kolmannen henkilön toiveet tulevat ennen suhdetta niin kyllähän sitä pitää harkita voiko seurustella vai ei.
Vaikka olisi kuinka miellyttävä ja ihastunut niin silloin vielä enemmän.
" Miten käy kun tutustut miellyttävään naiseen tai mieheen ja tuleekin tietoon että ihastuksellasi on jompi kumpi vanhemmistaan huolehdittavani? Kaatuuko suhde anopin tai appiukon kuuluminen melkein joka päiväiseen elämään?"
Kyllä tällä palstalla on ollut tyhmiä kysymyksiä, mutta vielä tyhmemmäksi ne näyttävät menevän... :D Haha !
Oma vastaus: ei vaikuta, koska on sen verran omakohtaista kokemusta jolla puhua. Suomeksi: nyt jo edesmenneet vanhemmat. R.I.P.
Toisesta vanhemmasta aika jätti kun olin vajaa 15-vuotias, ja toinen siirtyi iäisyyteen ollessani päälle parikymppinen. Tuolloin, eikä edes jälkikäteen, ei olisi tullut edes mieleen jättää omat vanhemmat heitteille.
Omista vanhemmista huolehtiminen ja heidän peräänsä katsomisessa ei ole mitään ihmeellistä. Monesti kyse voi olla varsin lyhyestä ajasta elämän ehtoopuolella, joten kyllä sen ajan "uhraa" elämästään.
Mitä yksinhuoltajiin tulee, kyseinen kohderyhmä harvoin on lapsettoman ihmisen suosikkilistalla varsinkin, jos haluaa kumppanin ja oman perheen.
minusta on kunnioitettavaa, että joku vuorollaan huolehtii omasta vanhemmastaan. Toivoo vaan hänen puolestaan, ettei se aika olisi kohtuuttoman pitkää. Ihmisen viimeiset vuodet voivat olla kovin monella tavalla pitkät ja raskaat.
Eräs tuttuni asuu miehensä ja vanhan äitinsä kanssa. Hänen kaikki lapsensa ovat jo muuttaneet kotoa pois. Kolmestaan siis asuvat. Minusta se on tosi hienoa. Olis varmaan nyky kiireisille ihmisille luontevampaa laittaa oma äiti johonkin vanhainkotiin tai vastaavaan laitokseen, joka on siis laitos. Arvostan häntä suuresti tämän takia.