Tekopyhä?

No aloitin seurustelun poikaystäväni kanssa 4 kk sitten. Olin hänen ensimmäisensä, mutta hän ei ollut minulle. No kerroin totuudenmukaisesti kaiken, mitä hän edellisestä ( en seurustellut hänen kanssaan, pantiin vain, koska se jätkä ei halunnut enempää) kysyi.
No hän väitti ettei se jäänyt vaivaamaan häntä. Kuukausien aikana ilmeni uusia ongelmia, esim. pieni luottamuspula, poikaystävän huono itsetunto ja yhtenä hetkenä hän luuli minun pettäneen sen ekan miehen kanssa.
No olen yrittänyt kohottaa miehen itsetuntoa kehumalla tätä ja en ole valehdellut hänelle kertaakaan. Mutta vielä tuntuu ongelmia piisaavan.
Olemme keskustelleet monta kertaa samasta asiasta, mutta kaiken tajuamiseen hänellä menee pitkään.


Nyt häntä on ruvennut läheisyys ahdistamaan ( luuli että pitäisi olla minun saatavilla kokoajan, vaikka en ole vaatinut) ja minä annoin hänelle omaa aikaa. Kuitenkin hän sanoo että on ikävä ja haluaisi nähdä. Hän luo itselleen rajoja, jotka minä joudun purkamaan.


Loppujen lopuksi minua suututtaa oma käytökseni. Vaikka annan hänelle omaa aikaa, niin minua ketuttaa kun tuntuu että minä olen kakkosena meidän suhteessa.
Nytkin haluaisi poikaystäväni luokse, mutta en halua häiritä ja viedä hänen omaa aikaansa.
Meillä on erinlaiset taustat ja hän on kokenut kovempia kuin minä.
Rakastan häntä kaikesta huolimatta.

Mutta mitä mieltä te muut olette?
0226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Maydden kirjoitti:

No aloitin seurustelun poikaystäväni kanssa 4 kk sitten. Olin hänen ensimmäisensä, mutta hän ei ollut minulle. No kerroin totuudenmukaisesti kaiken, mitä hän edellisestä ( en seurustellut hänen kanssaan, pantiin vain, koska se jätkä ei halunnut enempää) kysyi.
No hän väitti ettei se jäänyt vaivaamaan häntä. Kuukausien aikana ilmeni uusia ongelmia, esim. pieni luottamuspula, poikaystävän huono itsetunto ja yhtenä hetkenä hän luuli minun pettäneen sen ekan miehen kanssa.
No olen yrittänyt kohottaa miehen itsetuntoa kehumalla tätä ja en ole valehdellut hänelle kertaakaan. Mutta vielä tuntuu ongelmia piisaavan.
Olemme keskustelleet monta kertaa samasta asiasta, mutta kaiken tajuamiseen hänellä menee pitkään.


Nyt häntä on ruvennut läheisyys ahdistamaan ( luuli että pitäisi olla minun saatavilla kokoajan, vaikka en ole vaatinut) ja minä annoin hänelle omaa aikaa. Kuitenkin hän sanoo että on ikävä ja haluaisi nähdä. Hän luo itselleen rajoja, jotka minä joudun purkamaan.


Loppujen lopuksi minua suututtaa oma käytökseni. Vaikka annan hänelle omaa aikaa, niin minua ketuttaa kun tuntuu että minä olen kakkosena meidän suhteessa.
Nytkin haluaisi poikaystäväni luokse, mutta en halua häiritä ja viedä hänen omaa aikaansa.
Meillä on erinlaiset taustat ja hän on kokenut kovempia kuin minä.
Rakastan häntä kaikesta huolimatta.

Mutta mitä mieltä te muut olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu