Sibelius aikoinaan purnasi katkerasti että Kajanuksen Aino ja Kullervon surumarssisata oli tullut suomalaisen kansallisrtomanttisen musiikin ihanne nimittäen sitä saksalaisen koulun hennoksi vesaksi johon on liitetty etnograafisesti kansanmusiikin aineksia. hän oli väärässä jota vääristyumää ei hisatoria kuitenkaan ole vcielä korjannut, sillä ei vain itkuvirsien rytmit ja kirjkkosävellajit ole suomalaisen musiikin tunnusmerkkejä vaan suomalaisuuden käsitteen musiikissa tulee olla paljon laajempi.
Ingelius joka paleltui pime'ssäö uudenkaupungin laitamilla pakkasessa kuoliaaksi eksyttyään metsään sävelsi 1. kotosuomalaisen sinfonian etsiessään kotia musiikilliseen äidinkohtuunsa.
1. suomalainen naissäveltäjä sinfonikko oli Ida Moberg.
Eikä vielä yhtään Bengt von Töneä, Ida Mobergiä, lauri Saikkosta, Sulho Rantaa, Ernst Pingoudia, Martti Nisosta, Erkki Salmenmhaaraa, Joonas Kokkosta, Nils-Eric Fougstedt, Osmo Lindemannia, jotka varmasti ovat MINUN sydämeni liikkeisiin ja tahtoon, affekteihin, intohimoihin nopeammin kohottavia ja toiseen vireeseen muuttavan objektivoidun tunteen ja välittömästi itse tahtoa representoivien musiikillisten visioiden nerokkaita ilmaisijoita ja välittäjiä, ts.MINUN mielestäni merkittäväpiä säveltäjiä kuin Jean Sibelius tai Leif Segesrtam nykytuotannollaan , josta eräs kriitikko kirjoitti hesarissa vapaapulsatiiviseksi meluksi.
"Tähän mennessä suomen musiikin suurin nimi on ollut Sibelius", tai "sibelius, Suomen suurin säveltäjä", tarkalleen ottaen juuri nämä sanakäänteet saamme lukea miltei kaikista siben elämäkerroista, tietrosanakirjoista ja musiikinhistorian kirjoista aina tähän päivään asti, jotka kuitenkin osoittautuvat kaikkein epätieteellisimmäksi ja subjektiivisimmaksi musiikintutkimukseksi objektiivisiksi tekeytyvinä kriteerioina kaiken takana ollakseen uusimpien tieteellisten standardien mukaista tietoa säveltaiteestamme.
minusta törjeintä mitä voi olla on haukkkua taiteilijan tuotanbto tutustumatta siihen ensin huolella ja läpikotaisin ennen kuin rohkenee esittää siitä jyrkkiä kannanottoja ja valmiina tuomitsemaan pelkän äänneyhdelmän perustyeella jolla meitä ei ole aivopesty puuhun ympätyn oksan toisen synnynnäisen älyn tavoin kuin metafyysisiä systeemejä nuoruudessamme herkkään ja vastaanootavaiseen m,ieleen ennen kuin olemme itse oppineet kriittisesti analysoimaan, ajattelemaan ja tuntemaan käsitteiden sisältöä havainnon kautta. taiteen suurinota riemua on uuden löytämisen riemu. Rehellisesti sanottuna Beethovan ja Sibelius ovat säveltäjiä joita en jaksaisi kuunnella yhtään. eivätkä ne tunnu houkutteleviltakaan. Kaikki uusi ja tuntematon kiehtoo paljon enemmän
Ja Igrohn, Meriläinen ei ole todellakaan museomusiikkia jos vertaa Lindbergin sulosointuiseen dissonansseja kaihtavaan nykytuotantoon vaan modernistisimmasta avanbtgerden kärjestä mitä olen 70-luvulta suomessa kuullut. kiehtovaa jälkisarjallista karakteeritekniikkaa!
Ingelius joka paleltui pime'ssäö uudenkaupungin laitamilla pakkasessa kuoliaaksi eksyttyään metsään sävelsi 1. kotosuomalaisen sinfonian etsiessään kotia musiikilliseen äidinkohtuunsa.
1. suomalainen naissäveltäjä sinfonikko oli Ida Moberg.
Eikä vielä yhtään Bengt von Töneä, Ida Mobergiä, lauri Saikkosta, Sulho Rantaa, Ernst Pingoudia, Martti Nisosta, Erkki Salmenmhaaraa, Joonas Kokkosta, Nils-Eric Fougstedt, Osmo Lindemannia, jotka varmasti ovat MINUN sydämeni liikkeisiin ja tahtoon, affekteihin, intohimoihin nopeammin kohottavia ja toiseen vireeseen muuttavan objektivoidun tunteen ja välittömästi itse tahtoa representoivien musiikillisten visioiden nerokkaita ilmaisijoita ja välittäjiä, ts.MINUN mielestäni merkittäväpiä säveltäjiä kuin Jean Sibelius tai Leif Segesrtam nykytuotannollaan , josta eräs kriitikko kirjoitti hesarissa vapaapulsatiiviseksi meluksi.
"Tähän mennessä suomen musiikin suurin nimi on ollut Sibelius", tai "sibelius, Suomen suurin säveltäjä", tarkalleen ottaen juuri nämä sanakäänteet saamme lukea miltei kaikista siben elämäkerroista, tietrosanakirjoista ja musiikinhistorian kirjoista aina tähän päivään asti, jotka kuitenkin osoittautuvat kaikkein epätieteellisimmäksi ja subjektiivisimmaksi musiikintutkimukseksi objektiivisiksi tekeytyvinä kriteerioina kaiken takana ollakseen uusimpien tieteellisten standardien mukaista tietoa säveltaiteestamme.
minusta törjeintä mitä voi olla on haukkkua taiteilijan tuotanbto tutustumatta siihen ensin huolella ja läpikotaisin ennen kuin rohkenee esittää siitä jyrkkiä kannanottoja ja valmiina tuomitsemaan pelkän äänneyhdelmän perustyeella jolla meitä ei ole aivopesty puuhun ympätyn oksan toisen synnynnäisen älyn tavoin kuin metafyysisiä systeemejä nuoruudessamme herkkään ja vastaanootavaiseen m,ieleen ennen kuin olemme itse oppineet kriittisesti analysoimaan, ajattelemaan ja tuntemaan käsitteiden sisältöä havainnon kautta. taiteen suurinota riemua on uuden löytämisen riemu. Rehellisesti sanottuna Beethovan ja Sibelius ovat säveltäjiä joita en jaksaisi kuunnella yhtään. eivätkä ne tunnu houkutteleviltakaan. Kaikki uusi ja tuntematon kiehtoo paljon enemmän
Ja Igrohn, Meriläinen ei ole todellakaan museomusiikkia jos vertaa Lindbergin sulosointuiseen dissonansseja kaihtavaan nykytuotantoon vaan modernistisimmasta avanbtgerden kärjestä mitä olen 70-luvulta suomessa kuullut. kiehtovaa jälkisarjallista karakteeritekniikkaa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
sontaa mitä nykymusiikki tarjoaa. Vetelää ja vetkutettua pyppyä.