Mun mielestä ei avoin suhde lapset vaan toimi. Olen tällä hetkellä 26 vuotias ja mitä vanhemmaksi olen tullut sitä vähemmän hyväksyn äitini käytöstä. Hän on naimisissa isäni kanssa ja hänellä on toinen mies. On aina ollut. Mielestäni selkärangatonta toimintaa kummaltakin vanhemmista. Isä siis tietää jutun.
Mutta on siis ärsyttävää että koko koti on kulissia. Kotona ei siis ole mitään välittävä ilmapiiriä. Äiti puuhaa omiaan eikä edes kysy koskaan mitä meille lapsille kuuluu. Hänen kaikki aika menee miestenpyörittämiseen.
Lisäksi koskan olen tottunut tähän toimintaan niin on itselläni ollut vaikeuksia luottaa siihen että suhde voi toimia ja siihen että mies voi sittenkin olla uskollinen. Ylipäätänsä siihen että ihmisiin voi jopa luottaa. Olen pienestä pitäen tottunut siihen että yksin pitää pärjätä ja vain itseensä voi luottaa. Mut miettikää että millaisen mallin annatte lapsillenne. Kun kokemuksesta tiedän ettei avoimet suhteet toimi eikä niissä voi olla onnellinen.
Ero satuttaa kerran mutta se antaa uusia mahdollisuuksia jne..
Mutta on siis ärsyttävää että koko koti on kulissia. Kotona ei siis ole mitään välittävä ilmapiiriä. Äiti puuhaa omiaan eikä edes kysy koskaan mitä meille lapsille kuuluu. Hänen kaikki aika menee miestenpyörittämiseen.
Lisäksi koskan olen tottunut tähän toimintaan niin on itselläni ollut vaikeuksia luottaa siihen että suhde voi toimia ja siihen että mies voi sittenkin olla uskollinen. Ylipäätänsä siihen että ihmisiin voi jopa luottaa. Olen pienestä pitäen tottunut siihen että yksin pitää pärjätä ja vain itseensä voi luottaa. Mut miettikää että millaisen mallin annatte lapsillenne. Kun kokemuksesta tiedän ettei avoimet suhteet toimi eikä niissä voi olla onnellinen.
Ero satuttaa kerran mutta se antaa uusia mahdollisuuksia jne..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkin yllätyin tässä aikanaan kun vaimoni silmät kirkkaana ilmoitti että hän haluaa tästä etiäpäin jatkaa avoimessa suhteessa. Työpaikka romanssista voitanee puhua. No kamala ja seisahtava tilannehan se oli 15 aviov.jälkeen, mutta sitten sitä munattomana tyytyy lasten (muka) takia nöyrtymään siihen tilanteeseen. Myönnän että se on varmasti selkärangatonta mutta kun ei uskalla ottaa askelta siihen suuntaan että menettäisi lapset, jotka ovat olleet joka päivä siinä ympärillä. Vaihtoehtona on todellinen yksinäisyys. (kärjistettynä) Tällä lailla on minun ratkaisuni ollut olla munaton.
Onhan tuo tärkeä pointti. Ymmärrän.
Olipa tervetullut avaus! Itse pähkäilen juuri parhaillaan, onko mulla oikeutta edes ajatella avioeroa, kun avioliittoni on seksittömyyttä lukuunottamatta suorastaan täydellinen. Tavallaan. Rakastan miestäni kuin siskoani, enkä kertakaikkiaan vain kykene haluamaan (enää) seksiä hänen kanssaan. Elämään arkea kyllä, mutta seksiä kiitos ei, missään muodossa. Muuten minulla kyllä haluja olisi edelleen, mutta tietyt seksuaalisiin eroihimme ja historiaamme liittyvät jutut ovat saaneet minut ihan lukkoon kotona, enkä usko meidän pystyvän enää käynnistämään ennen suorastaan aktiivista seksielämäämme uudestaan.
Puolisen vuotta sitten päädyimme avoimeen suhteeseen, mutta ei meistä kumpikaan ole sitä kyennyt käytäntöön viemään. Minä kaipaan ennemmin uutta elämänkumppania, enkä mitään yhdenillanjuttuja. Mieheni taas rakastaa minua edelleen kuin Naista, eikä siksi pysty hoitamaan tarpeitaan muiden naisten kanssa, vaikka olen sanonut sen olevan tilanteessamme täysin ok. Melkoinen solmu siis... Sitä mietin usein, milloin lapset huomaavat, että äiti rakastaa isiä eritavalla kuin isi äitiä? :( Tai jos lopulta pystyisimme hommaamaan ns. vakipanot avioliiton ulkopuolelta molemmille, miten se heijastuisi yhteiseen arkeen? Voisiko se palauttaa seksin välillemme vai pilaisiko se kaiken lopullisesti? Entä kuinka kauan mieheni kestää tilannetta? Tuskin vuosikausia, kun jokainen päiväkin on välillä raskas tunnemyllerryksen takia (kukapa olisi aidon onnellinen, jos vaimo ei rakasta ja halua enää niin kuin ennen :-/).
En haluaisi antaa lapsille sellaista parisuhdemallia, että aviopuolisot ovat puhtaasti ystäviä vailla minkäänlaista pilkettä silmäkulmassa. Saati sellaista, että isi kohtelee äitiä kuin kuningatarta, mutta äidistä aistii silti aina tunteenpalon puuttumisen, vaikka hän kuinka yrittäisi esittää muuta. Toisaalta emme riitele vaan kaikki sujuu lasten hereilläollessa loistavasti, joten he tuskin tällähetkellä kärsivät tilanteesta. Erosta he kyllä kärsisivät, koska joutuisivat ramppaamaan kahden kodin väliä, ikävöimään puuttuvaa vanhempaa ja ihmettelemään, emmekö rakasta enää toisiamme. Miten ihmeessä tästä lukkotilanteesta voi päästä eteenpäin niin, että kaikki olisivat onnellisia?? Vai onko se utopiaa, pitääkö valita vain vähiten huono vaihtoehto?
En edes tiedä, osaisinko/haluaisinko elää ilman aviomiestäni, niin rakas ihminen hän seksuaalisesta haluttomuudestani häntä kohtaan huolimatta on. Siksi on tuntunut hyvältä tehdä väliaikainen sopimus avoimesta suhteesta, vaikka se ei olekaan auttanut kumpaakaan. Ehkä seksilukkoni menee ohi, ehkä alan taas haluta aviomiestäni. Teeskennellä en enää halua, sitä tein liian pitkään (ja tulin myös liian usein torjutuksi, siitä turhautuminen ehkä alunperin käynnistyi). Kuinka kauan tällaisessa suhteessa voi elää niin, etteivät lapset aisti mitään? Olen eri mieltä siitä, ettei lapsilla muka olisi mitään hajua vanhempiensa seksielämästä. Kyllä sen aistii, jos kipinä puuttuu kokonaan, vaikka tilalla olisi kuinka paljon muunlaista rakkautta ja hellyyttä. Onko se sitten lapsille huono asia vai ei, sitä on vaikea ennustaa.
Onpa tilanteesi kiperä! Meilläkin on vähän samantapainen mutta ei ihan noin paha. Mieheni ja minä rakastamme toisiamme, meillä on hellyyttä ja yhdessäoloa vaikka kuinka paljon. Seksielämämme oli (osin fysiologisista, osin psykologisista syistä) kuitenkin pari vuotta aivan olematonta. Kun ei mikään muu auttanut, hankin lopulta ns. vakipanon, ja onnekseni löysin todella hyvin sopivan miehen jonka kanssa kaikki toimii ongelmitta. Aviomiehenkin kanssa seksi on viime aikoina taas alkanut toimia, mutta sellaista kipinöivää himoa siinä ei ainakaan minun puoleltani enää ole. Mutta ei se varsin epämiellyttävääkään ole, joskus jopa ihan nautinkin, en tosin läheskään niin paljon kuin vakipanon kanssa.
Lapsille on uskoakseni olennaisinta, että vanhemmat elävät sovussa ja kunnioittavat ja välittävät toisistaan. Ei heitä kiinnosta miten mahdollinen seksielämä toimii. Itse muistan joskus 12-vuotiaana yllättyneeni, kun sain tietää että isä ja äiti yhä harrastavat seksiä -- vanhat ihmiset, nelikymppiset, vaikka lapset on tehty jo aikoja sitten! :-)
Eli kertomasi perusteella en neuvoisi sinua eroamaan, vaan se sivusuhde voisi hyvinkin toimia ja ehkä jopa auttaa löytämään taas halun omaa miestäsikin kohtaan. Tietysti ihmiset ovat erilaisia, joten toisinkin voi käydä. Hyvä että olette voineet kuitenkin keskustella siitäkin mahdollisuudesta avoimesti. Kokonaan ilman seksiä ei kannata elää, minä sitä kokeilin ja se kyllä käy mielenterveyden päälle.
Harvoin tässä elämässä löytyy ratkaisuja, jotka takaisivat onnellisuuden kaikille, kyllä yleensä voi olla tyytyväinen jos edes onnistuu löytämään sen vähiten huonon vaihtoehdon. Onnea etsintään! :-)
Voitko yhden avoimen suhteen vuoksi sanoa etteivät ne toimi? Itsekin mietin miten lapset kokevat ja taistelen sen kanssa... mutta toteutan avointa suhdetta. Pelisäännöt se avainsana, mieheni tietää että haen seksiä muualta lähinnä yhdeltä vakituiselta henkilöltä ja hänellä sama oikeus. Teen asian salaa lapsilta koska heille tosiaan ehkä vaikea ymmärtää. MUTTA meillä välitetään edelleen muuten kotona, on hellyyttä, läheisyyttä, yhdessäoloa. Löhtökohtana erilainen seksin tarve. Ja väitän että koko perhe voi paremmin kun kaikki ovat tyytyväisiä. Ei todellakaan sovi varmasti ihmisille jotka kovin mustasukkaisia tai jos asiaa ei ole tarkoin harkíttu ja keskusteltu läpi sopien pelisäännöistä.
Olet 26 ja asut vielä vanhempiesi kanssa? Olisiko sinunkin aika jo aikuistua ja hankkia oma elämä sen sijaan että märehdit vanhempiesi elämää?
>>Kotona ei siis ole mitään välittävä ilmapiiriä. Äiti puuhaa omiaan eikä edes kysy koskaan mitä meille lapsille kuuluu. Hänen kaikki aika menee miestenpyörittämiseen.