etenee ihmisellä päässä? Minut jätettiin 4viikkoa sitten tai siitä asti olen asunut omillani, mies lähti. Ilmoitti eroavansa tosin jo pari viikkoa aiemmin, mutta asunnon etsimiseen meni se pari viikkoa. Ensin kaikki oli yhtä shokkia, en millään pystynyt käsittämään että tässä kävi näin ja miksi tässä kävi näin. Itkin ja itkin varmaan sen kaksi viikkoa, sitten turruin, mikään ei tuntunut missää ja miltään, elin vain päivästä toiseen jaksamatta ajatella mitään tai ketään. Tämän jälkeen tuli kausi että pystyin ajattelemaan tulevaisuuttani siis miten tulen selviämään omakotitalossa yksin, tein hulluna töitä, maalasin taloa, korjasin sitä ja talven polttopuut myös talteen. Tämän kaiken tein lomallani, nyt loma alkaa loppua ja olen aivan puhki ja vihainen ja vituttaa kaikki asiat ja eniten exä, pelkkä näkeminenkin saa jo kiehumaan tai jos on sovittu joku asia hoidettavamme tietyllä kellon lyömällä ja hän on myöhässä, huudan aivan hirveästi. Tunnen itsekin että minussa on hirvittävästi vihaa, katkeruutta ja jotakin muuta tämän vituksen lisäksi, mutta mikä on se seuraava vaihe mihin ehkä olen matkalla tässä prosessissa???
Minut jätettiin aivan yhen äkin pitkästä avoliitosta johon ei kuulunut kolmanisa pyöriä, mies vain ilmoitti rakkauden loppuneen minua kohtaan ja olevansa onneton saman katon alla, ei mitään ennakko-oireita.
Minut jätettiin aivan yhen äkin pitkästä avoliitosta johon ei kuulunut kolmanisa pyöriä, mies vain ilmoitti rakkauden loppuneen minua kohtaan ja olevansa onneton saman katon alla, ei mitään ennakko-oireita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minut jätettiin ihan samalla tavalla. Mies ilmoitti että ei enää rakasta minua eikä ole ollut vähään aikaan onnellinen asuessaan kanssani.
Erosta nyt 2 kk. Ensimmäinen viikko meni niin että en pystynyt kunnolla syömään ja oksetti ja oli muutenkin ihan karseaa. Toisena viikkona pystyin syömään, mutta sitten söin jo vähän liikaakiin ja herkuttelin. Töissä käyminen oli ok, mutta oli kuitenkin keskittymisongelmia ja töissä ollessani mietin eroa monta kertaa päivässä. Ensimmäisen viikon aikana itkin jopa töissä.
Nyt kun siis on mennyt 2 kk niin en töissä enää juuri ollenkaan mieti koko asiaa. Työ käy terapiasta ja minulla on tosi ihanat työkaverit.
Vaikka aluperin tuntui, että ei parempaa miestä voi löytää, niin nyt kuitenkin olen alkanut ajatella että on paljon ihanempiakin miehiä. Olen miettinyt omaa ja toisen osuutta eroon. En olisi loppujen lopuksi voinut tehdä mitään, että eroa ei olisi jossain vaihessa tullut.
Osaan nauttia pienistä asioista ja minulla on hauskaa kavereitteni kanssa. Välillä tuska kuitenkin tulee, mutta se tulee silloin kun "annan" luvan tulla. Pidän surupäiviä, jolloin murehdin eroa ja itken.
Pääsen kuukauden päästä muuttamaan uuteen kämppään, joka on paljon pienempi kuin nykyinen, mutta silti odotan muuttoa jotta pääsen elämässä paremmin eteenpäin.
Tuosta syömisestä vielä että nyt syön jo ihan normaalisti enkä herkuttele enää liikoja.
Näistä vaiheista sen verran, että itsekin olin pitkään shokkivaiheessa. En meinnannut millään uskoa että mieheni haluaa erota ja että se ero tosiaankin tulee. Nyt olen alkanut luopumaan tästä suhteesta.
Olen eronnut aikaisemminkin ja nyt kun mietin asiaa, niin silloin tuska oli paljon kovempaa ja se oli koko ajan läsnä. En tiedä mistä se johtuu koska molempia miehiä olen rakastanut paljon. Kaipa se sitten on helpompaa kun on sen eron jo joskus kokenut.
Nyt eron jälkeen olen ollut erittäin kiinnostunut uusista ihmisistä ja haluaisin kaikkea uutta elämääni, siis uusia ystäviä ja harrastuksia.
Itse ihmettelen sitä, että en ole vihainen enkä katkera. Mieheni ei vain enää rakasta minua eikä hän voi tunteilleen mitään. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olen tajunnut että mieheni ei arvostanut minua tarpeeksi enkä minäkään häntä useista eri syistä.