Mieheni meni terapiaan oma-alottesesti, jotta oppisi näyttämään tunteitaan, ymmärtämään ja puhumaan niistä.
Tosin houkuttelin hänet ensin kuuntelemaan erästä luentoa, jossa puhuttiin tunteisiin liittyvistä asioista.
Olin myös puhunut avioerosta jo aiemminkin, sillä avioliittomme on meille molemmille silkkaa kärsimystä. Yhdessä olemme vain tavan, velan ja lasten takia. Kumpikaan ei saa tästä suhteesta mitään. Seksi ja kaikki läheisyys on loppunut, eikä kumpikaan NÄYTÄ, että välittäisi toisesta. Kaksi kovaa vain kolhii toisiaan ja molempiin sattuu.
Jos mies oppii näyttämään tunteensa ja saa itsensä avautumaan, voimme onnistua yhdessä tulemaan onnelliseksi vielä 10 vuoden jääkauden jälkeen. Uskotteko te lukijat, että näin voi tapahtua?
Tosin houkuttelin hänet ensin kuuntelemaan erästä luentoa, jossa puhuttiin tunteisiin liittyvistä asioista.
Olin myös puhunut avioerosta jo aiemminkin, sillä avioliittomme on meille molemmille silkkaa kärsimystä. Yhdessä olemme vain tavan, velan ja lasten takia. Kumpikaan ei saa tästä suhteesta mitään. Seksi ja kaikki läheisyys on loppunut, eikä kumpikaan NÄYTÄ, että välittäisi toisesta. Kaksi kovaa vain kolhii toisiaan ja molempiin sattuu.
Jos mies oppii näyttämään tunteensa ja saa itsensä avautumaan, voimme onnistua yhdessä tulemaan onnelliseksi vielä 10 vuoden jääkauden jälkeen. Uskotteko te lukijat, että näin voi tapahtua?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä se voi onnistua ... tulemana entistä ehompi ja vahvempi suhde, vaikeuksien kautta voittoon -- eletystä viisastuttu ja opittu.
Tärkeintä on, että molemmat valmiita oppimaan ja tahtomaan muutosta ... ja kykyä tarkastella asioita myös itsekriittisesti tai ainakin objektiivisesti.
Paljon työtä tuo vaatii Teiltä, toivon että voimia ja halua riittää -- eikä pienistä "takapakeista" lannistuta.
Suosittelen myös EHDOTTOMASTI pariterapiaa yksilö sellaisen lisäksi.
Tsemppiä !
Kiitos M35 kannustamisesta.
Kunhan pääsemme ensin tästä yhdestä päästä alkuun, niin sitten jatkamme varmaankin kahta päätä hoitamalla.
Minusta tuntuu hyvältä, jos tämä liittomme alkaisi nyt parantumaan. Meillä ei kuitenkaan ole ollut sivusuhteita, jotka muuttaisi kuviota toisenlaiseksi.
Olen miettinyt näitä asioita paljon itsekseni ja lukenut aiheesta. Kyllä meidän jokaisen "selkäreppu" on pullollaan kotoa ja vanhemmilta ja muiltakin ihmisiltä peilattua elämän mallia. Jos lapsuuden kodissa ei tunteita ole näytetty, niin ei niitä osata omassa kotonakaan näyttää ja lisäksi se tuntuu aivan normaalilta. Ehkä ne peitetään johonkin muuhun toimintaan: työhön, harrastuksiin, viinan juontiin tms.
Minusta tuntuu, että nämä kortit on vielä katsottava. Ei tarvitse sitten jälkeenpäin epäillä, ettei ole yrittänyt.
Katso kaikki kortit!!! Näin ainakin ajattelin minä, tosin jokeria ei pakasta noussut, mutta olen silti vakuuttunut siitä, että se on oikein ja niin pitää tehdä! Toivon sydämestäni Sinulle voimia ja uskoa.
Sitten kun olette yhdessä päättäneet jatkaa suhdettanne, menkää kirjastoon ja lainatkaa sieltä parisuhdetta ja seksiä käsitteleviä kirjoja. Kokemuksesta voin sanoa että auttaa!
Onnea teille kahdelle. Olette oikealla tiellä. Ja se tie johtakoon iloon, onneen ja rakkauteen.
Tyypillinen tilanne, kun kaikki vika on miehessä. Miehen pitää mennä terapiaan kun ei osaa muuttua naisen toivomaksi muuten. Sitten voidaan olla yhdessä onnellisa kun saatiin miehen viat korjattua. Nainenhan tuppaa varsinkin suomessa olemaan erehtymätön.
Joku tutki jossain joskus, että pisimmät ja "onnellisimmat" suhteet ovat niitä joissa mies on tossukka.
Parempi tossun alla kuin taivasalla!;)
Kiitos Ilpo kommentistasi!
Sait ehkä käsityksen, että vain mies olisi ollut syyllinen perheemme pahaan oloon, mutta kyllä syytä on molemmissa. Usein vaan on niin, että jostakin pitää asioita käydä purkaamaan ja tästä se meillä lähti.
Tuskin minäkään olen tässä tilanteessa puhunut kuin negatiivisistä tunteista miehelleni tai ollut puhumatta kokonaan (mykkäkoulu). Mutta mieheni ei ole puhunut mistään, ei hyvistä eikä pahoista, kun ei ole osannut näyttää tunteitaan.
Minusta näytti ensimmäisen terapiakäyntikerran jälkeen, että mies oli jo vähän helpottuneempi kuin aiemmin.
Toivottavasti saamme liittomme vielä toimimaan, työtä se vaatii molemmilta. Se vaatii myös molempien muuttumista, myös minun.
Parempi tossun alla kuin taivasalla!
Onko tossukka mies,joka tekee oman osansa kotitöistä?Onko hän osallistuva lasten hoidossa?Näyttää tunteensa ja puhuukin jopa niistä?Pitää itsestään huolta harrastamalla jotaikin,muttei joka ilta ja kaikkia viikonloppuja?Antaa auliisti tilipussinsa perheen menojen käyttöön?Huomioi vaimonsa ja kertoo kuinka viehättävän parin onkin itselleen valinnut?Mies,jonka intohimoihin ei kuulu ryyppyputket ja vieraat naiset?Joka seksiä vaimonsa kanssa harrastaessaan huomioi myös naisen tarpeet?Joka ei terrorisoi perhettä jatkuvalla urheilun töllöttämisellä?Kaukosäädin on koko perheen yhteisomaisuutta,samoin sohva.
Jos tossukka on em.kaltainen,niin...Hän on joka naisen unelma.
Mulla on omat epäilykseni suhteen uudelleenlämmittämisesta, vuosien jääkauden jälkeen kävimme "viimeisenä oljenkortena" pariterapiassa. Arvatkaapas miten kävi - ex tajusi viimein, ettei voi käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan niin kuin käyttäytyí.
Mutta valitettavasti a)liian myöhään ja b)ei se oivallus oikeesti kuitenkaan mihinkään sitä muuttanut, reilu vuosi terapian ja uuden yrityksen jälkeen käytös palasi takaisin entiselleen...
Ja sitten tuli eteen ainoa vaihtoehto - avioero. Enkä muuten kadu yhtään, olo on aivan eufoorinen kun ei tarvitse pelätä joka päivä mitä tänään on illalla edessä. Lapsetkin voi ihan hyvin ilman ahdistavaa ilmapiiriä.
Melko pitkälti minulle samoin kävi, tosin pariterapian aikana havaitsimme yhdessä homman mahdottomuuden, josta alempana olen tarkemmin kirjoittanut.
Silti, olen iloinen että terapiassa kävimme (pieni sijoitus kuitenkin). Se oli mahdollisuus joka joillakin toimii, joillain ei -- sitä ei voi tietää ellei ole rohkeutta ja halua koettaa.
Ja vaikka eroon päädyimme, niin terapian tulemana ja sen aikana tuli monia asioita puitua, jotka ns. erosta toipumisessa auttoivat (eikä tullut katkeruutta puolison tekemisistä -- ymmärsi niitä, vaikkei hyväksynyt).
Ja kun voi itselleen tunnustaa ja lapsille aikanaan kertoa, että yritetty oli ... hätiköidysti mihinkään päätökseen ei menty ... ja kortit katsottiin loppuun vaikka mustamaija tulikin. Niin silloin jossittelulle ei jää sijaa, ja voi olla "sinut" asian kanssa sitten aikanaan.
Eli alkuperäiselle antaisin neuvon; positiivisesti heittäytykää "projektiin" johon olette YHDESSÄ ryhtyneet, ketään syyllistämättä, tai itseään virheettömänä pitäen. Väkisin ei avioliittoa korjata. Tiedostakaa että tulema terapian (edelleen, menettehän pariterapiaankin, menettehän?) jälkeen voi olla ero ... tai teille vahvistuu erittäin toimiva liitto.
Nyt teillä on se "yhdestoistahetki" käsissänne.
M35 ja moni muukin kirjoittaja!
Kiitos kommenteista.
Olen miettinyt tätä tilannetta myös siltä kantilta, ettei tämä toimisikaan. En kuitenkaan näe mitään syytä heittää vielä pyyhettä kehään. Ellemme saa hommaa pelaamaan parisuhdeterapian jälkeenkään, niin se viimeinen keino on jäljellä - ero.
Mieheni on komea mies, enkä minäkään mikään hirvitys ole. Poisuljettu ei ole sekään tilanne, että joskus elämmekin parisuhteessa, mutta emme keskenämme. Onhan se hyvä selvittää näitä asioita ja jos ero tulee, niin osaamme ehkä silloin uudessa suhteessa olla toisin kuin nyt.
Toivottavasti ette pidä minua narsistisena, sillä olen avioliitossani toiminut väärin monessa asiassa ja sanonut asioita, joita ei olisi koskaan pitänyt sanoakaan. Minä en voi heittää ensimmäistä kiveä ja sanoa: minä olen syytön!
Niin, ei se aina onnistu, varsinkaan jos toinen osapuoli ei haluakkaan yrittää. Meillä riitti kertakäynti. Mies vaan, haukuttuaan minut, sanoi ettei aio muutttua eikä myöntää olevansa väärässä. Se siitä, hukkareissu.
Tuo "oppia avautumaan" kuullostaa voimakkaalta, mitä tarkoitat sillä ?
Voi olla että elämään vain yleisesti kannattaa ottaa positiivinen asenne, asettamatta vaatimuksia toiselle. Kyllä se toinen puolisko siitä henkiin herää, vaikka rutiinit ovat samat joka päivä.
Mies kysyi, että mitä tarkoitan oppimisella avautumaan
Tarkoitin, että mieheni oppisi näyttämään tunteitaan, ymmärtämään ja puhumaan niistä ts.
oppisi avautumaan.
Ei parisuhde toimi, jos puhutaan vain mitä itsen ulkopuolella tapahtuu. Kyllä minusta parisuhteessa pitää sanoa myös MILTÄ MINUSTA TUNTUU.
Ei kukaan voi elää vain toisten kautta ja olla kaiken aikaa toisille mieliksi. Kai tämä meillä on sitä miehen liiallista kiltteyttä, josta Lipposkakin kirjoitti kirjassaan jokin aika sitten.
Jos on hyvä olo voi sen sanoa. Vastaavasti jos ketuttaa niin senkin voi sanoa.