Miksi mies

naisen itkua ? Vauvojen ja lasten itkukin saattaa olla herkälle miehelle liikaa ? Mikä itkussa pelottaa ?

Lainaus wikipediasta:
"Itkeminen on ihmiselle ominainen tunneperäinen ilmiö, jossa kyynelnestettä purkautuu silmän kyynelkanavista, yleensä luonteenomaisen ilmehtimisen ja/tai ääntelyn keralla. Kyynelnesteen purkautumista voi aiheuttaa myös silmään joutunut ärsyke, mutta yleensä itkemisestä puhutaan, kun syynä on nimenomaan psyykkinen olotila. Tämä tila vaihtelee äärimmäisen surun ja äärimmäisen ilon välillä. Itkeminen on ihmiselle väline ilmaista tunteitaan. Synnyttäessä ensimmäinen ääni ihmisestä on voimakas itku. Vauvat ja pienet lapset itkevät paljon, koska se on heidän välineensä ilmaista tarvitsevansa jotakin. Itkeminen myös kehittää vauvan keuhkoja.

On olemassa henkilöitä, jotka eivät voi tai eivät halua itkeä. Yleensä naiset itkevät herkemmin kuin miehet.

Itkun syitä
· jonkin menettäminen; esimerkiksi läheisen ihmisen tai lemmikin kuolema
· suuri kipu
· yksinäisyys; esimerkiksi syrjityksi tuleminen, ero tai parisuhteen päättyminen, koulukiusaaminen jne.
· suuri ilo tai tunneperäinen liikutus, esimerkiksi naimisiin mentäessä
· stressi ja ahdistus
(lainaus päättyy)
7153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tarjolla on huomattavasti hauskempaakin seuraa.

Äänestä

Oot vaan tutustunut vääränlaisiin huonoihin miehiin, jos sulla on huonoja kokemuksia aiheesta.Vauvan itku ei varmaan kovin monesta naisestakaan oo aina niin kivaa kuunneltavaa, et ihan ymmärrettävää, ettei mieskään sitä kestä. Mua ainakin kaikki yhtäjaksoiset pitkäkestoist äänet raivostuttaa. Inhoan sellaisia. Olkppn sit vaikka prakone tai just auvan itku tai riitely/huutaminen tai mikä vaan. En pysty kuuntelemaan.

Musta miehet on jotenkin empaattisempiakin naisen itkun suhteen.. tilanteesta riippuen tietty, mutta jos itkuun oikeesti on aihetta, niin kyllä normaali mies silloin pyrkii lohduttamaan. Noin ainakin itse oon sen kokenut. Jos itku on tekaistua huomionherättämisitkua, niin ei sellaiseen tarviikaan reagoida mitenkään. On vaan niinkuin ei oliskaan.

Äänestä

tulkitsee niin, että itku on oire jostain hädästä, ongelmasta. Ongelma vaatii ratkaisua ja mies tahtoo ratkaista sen. Silloin itku poistuu ja kaikki on hyvin.

Monet itkut eivät kuitenkaan ole ratkaistavissa millään selkeillä teoilla. Liikutusitku on paras esimerkki: nainen alkaa kyynelehtiä miehen seurassa. Miehen on todella vaikea ajatella että: "hän on liikuttunut, annanpa hänen itkeä rauhassa. Tarjoan olkapääni ja nenäliinan". Mies ajattelee: "Apua, hän itkee! Mikä häntä surettaa? Loukkasinko häntä? Mitä minä nyt sanon / teen?"

Liikutusitkuun ei kuitenkaan ole ratkaisua. Tätä miehet eivät osaa. Heillä on pakottava tarve saada itku, ongelman oire, lakkaamaan poistamalla se ongelma jollain teolla. Kun se ei onnistu, mies epäonnistuu miehenä. Hän ei pysty pelastamaan naista. Ja sitä hän ei kestä.

Vähän yksinkertaistettu ja karrikoitu esimerkki, mutta tuohon tapaan luulen sen menevän.

Äänestä
  • Aika hyvin valaisit asiaa :)

    Äänestä

Silmät eivät saa vettyä. Haittaa tähtäämistä.

Äänestä
  • kuullostaa loogiselta :) Jopa alkaa syitä löytyä !

    Äänestä

SE EI VAAN SAA TIETYISSÄ TILANTEISSA MITÄÄN AIKAISEKSI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kestä kirjoitti:

naisen itkua ? Vauvojen ja lasten itkukin saattaa olla herkälle miehelle liikaa ? Mikä itkussa pelottaa ?

Lainaus wikipediasta:
"Itkeminen on ihmiselle ominainen tunneperäinen ilmiö, jossa kyynelnestettä purkautuu silmän kyynelkanavista, yleensä luonteenomaisen ilmehtimisen ja/tai ääntelyn keralla. Kyynelnesteen purkautumista voi aiheuttaa myös silmään joutunut ärsyke, mutta yleensä itkemisestä puhutaan, kun syynä on nimenomaan psyykkinen olotila. Tämä tila vaihtelee äärimmäisen surun ja äärimmäisen ilon välillä. Itkeminen on ihmiselle väline ilmaista tunteitaan. Synnyttäessä ensimmäinen ääni ihmisestä on voimakas itku. Vauvat ja pienet lapset itkevät paljon, koska se on heidän välineensä ilmaista tarvitsevansa jotakin. Itkeminen myös kehittää vauvan keuhkoja.

On olemassa henkilöitä, jotka eivät voi tai eivät halua itkeä. Yleensä naiset itkevät herkemmin kuin miehet.

Itkun syitä
· jonkin menettäminen; esimerkiksi läheisen ihmisen tai lemmikin kuolema
· suuri kipu
· yksinäisyys; esimerkiksi syrjityksi tuleminen, ero tai parisuhteen päättyminen, koulukiusaaminen jne.
· suuri ilo tai tunneperäinen liikutus, esimerkiksi naimisiin mentäessä
· stressi ja ahdistus
(lainaus päättyy)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu