ilmaista asioita rivien välistä, niin silloin ei ole oikeutta suuttua, jos toinen ymmärtää välit vasta päivien päästä. Olettamus kun kuitenkin on, että ystävät eivät keskustele rivien välissä.
Rivien välit
Jos on pakko
3112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on mullekin hankalia, ajoittain. Suoraan puhuminen kunniaan.
Että kuinka iso se silmukka on vaan se että jollain tavalla palataan takaisin ruotuun lopulta. Saa suuttua - paljonkin - ja jopa uskotella itselleen asioita jotka ei pidä paikkaansa, kunhan suostuu myös kuuntelemaan toisen puolen kolikosta.
Kyse ei pitäis olla päivistä tai kuukausista tai vuosista. Kyse on asenteesta ja avoimuudesta ihmiselle.
"Ymmärrän suuttumuksesi enkä voi sanoa olevani edes viaton mutta kallista yhä korva ystävälle sillä minulla on tärkeää asiaa."
Mun kokemukseni on, että ilmaisu "rivien välistä puhuminen" pitäisi kieltää.*vitsi* Ainakin tuntemattomien ilmaisua lukiessani ( esim. keskustelupalstoilla) nojaan varmaan eniten yleisimmin ymmärrettyihin käsityksiin vaikkapa sanojen merkityksestä. Ja joskus tietoisestikin. Joskus, jos havaitsen kiihkomielisyyttä jonkun ilmaisussa, voin myös olettamani todenperäisyyden testata aika hyvin sillä, että suuttuuko tyyppi siitä, kun tulkitsen hänen sanomansa vain sitä kautta, mitä tekstissä lukee...
Tää seuraava on teoreettinen esimerkki ( eikä toki liity mitenkään ainakaan sinuun ketjun aloittaja), mutta jos mä esimerkiksi havaitsen ympäripyöreää rasistista puhetta tapaan " en mä ole rasisti ja toki hätää kärsiviä pitää auttaa, mutta...", en sympatiasta symppaa sellaisen mielipidettä. Musta ei ole sellaiseen typeryyteen. Kaikki mitä ihminen sanoo, on ihmisen kyettävä perustelemaan loogisesti, jotta ihmisen voi ottaa vakavasti. Se on filosofiani yleisesti ottaen ja kärjistämättä.