Totta esim. on vaikka jotkut nykysäveltäjistämmekin toisin väittävät radiossa julkisesti, että taiteen suuruus, yleispätevyys ja substanssi, emotionaalinen sisältö eivät ole riippuvaisia vain siitä arvosta jonka me sille annamme, tahdon tarkoitusperiemme sanelemana mielivaltaisena poliittisista ideologioista propagandan välineenä tai makutottumuksista riippuvaisena hetkellistä muotioikkua korostavana nautintoindeksinä keinotekoisen pörssinpyörityksen kaltaisena taiteentuotteiden spekulatiivisena arvostusten hetken mielijohteita noudattavana tason nousuna tai laskuna.
Taiteen tuotteet näet ovat parhaimmillaan todistus siitä että taiteilja toisin kuin me muut luonnon tehdastuotteet joilla älyn on pysynyt uskolliena alkuperäiselle tehtävälleen palvella tahtoa vaikuttimien välittäjänä tulematta objektiiviseksi irtautumalla juurestaan läpikjotaisin kuten neroilla, on elänyt ja ollut olemassa.
Ne ovat kauahn kasi9vattu todiste taiteiklijan syvemmäåstä sisäisestä hengenelämästä.
Suuri sinfonikkomme Kalervo Tuukkanen voitti hopeaa Lontoon olympiakisojen taidekilpailusta 1848 teoksellaan Karhunpyynti orkesterille ja kuorolle, samaan aikaan kun Sibelius vietti eristäytynyttä elämää ainolan Järvenpään hiljaisuudessa 8. sinfonian jäädessä vaion hänen päähänsä soimaan vaikka oli luvannut sen julkisuuteen jo 20 vuotta aiemmin.
Mutta Sibeliuksen suosiota korostavan populariteetin seurauksena hänen oppilainaan olleiden Suomen 1. naissäveltäjän Ida mobergin, sinfonia ja orkesterirunoja ja Bengt von Tönen laaja sinfoniatuotanto ovat jääneet meillä täysin unohduksiin. Kuten Lauri Saikkosen , joka voitti monia palkintoja sävellyskilpailuissa.
Kuinka moni tavallinen ihminen on vakavasti kiinnostunut taiteesta? Vai kuluuko heidän energiansa ja elämänsä vain tahdon tarpeidenb tyydyttämnieen ja palvelemiseen, käytännölliseen ja persoonalliseen älyn ollessa kokonaan vain yksilön tarpeiden palveluksessa vailla objektiivista harrastuneisuutta yksilön ulkopuoliseen teoreettiseen ja objektiiviseen johon äärettömän harvojen epänormaalin tietokyvyn omaavien nerojen vakavuus kuuluu kyeten käsittämään maailman olemuksen ja tavalla tai toisella sen ilmaisemaan töillään kun muut ylläpitävät työllään vain omaksi ja läheistensä persoonalliseksi parhaaksi persoonallista hyväänsä jokapäiväistä leipää ja suvun jatkamista kuten eläimet joiden äly ja tieto pysyy immanenttina ja subjektiivisena.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.