Lue ja kirjoita oma skenaario.

Nappi liipaisimella.

Näin vai?

Konflikti on saanut alkunsa Baltiasta.

esim. Baltian lisäksi venäläiset ovat ylittäneet Nato Suomen Tasavallan rajat ja nyt etenevät kohti Pohjois-Suomea ja Salpausselkää ja rannikkoa myöden, ovat lähellä Kotkaa ja pyrkivät oletettavasti Helsinkiin.

Suomen apuna on noin 20 000 Nato sotilasta USAF 100 hävittäjä/ pommittajaa.

Kummallakaan puolella ei ole Etelä-Suomessa selkeää ilmayliherruutta, sillä taisteluita käydään myös Baltian maissa, ja niihin varaudutaan myös Puolassa ja muualla Eurooppaa. Kaikki tämä vie Naton voimia.

On vaara, että sota leviää Euroopan laajuiseksi ja tämä silmällä pitäen, Natolla ei ole antaa yhtään miestä tai lentokonetta enempää enää Suomelle.

Natossa/USA:ssa ajatellaan /päätetään torjua venäläiset Suomen lohkolla seuraavasti:

a) ydinohjuksilla
b) 20 000 miestä ja 100 konetta saa riittää
c) 20 000 miestä ja 100 konetta tarvitaan kipeämmin muualla.
d)?
25267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

25 000 miehen Nato Palkka-armeija, 60 Hornettia

plus

20 000 Naton apujoukkoja 100 Hävittäjää. (epävarma)
-------------------------
yhteensä:

45 000 hyvin varustettua sotilasta 160 hävittäjää. (epävarma 20 000 miehen ja 100 lentokoneen osalta ja epävarmaa ovatko ajoissa paikalla, ennen kuin 20 000 miehen Suomen-armeija on murskattu)

Kannatan mallia, jolloin 500 000 miehillä on sotilaskoulutuksen lisäksi, modernit aseet ja varusteet.

Olemme kaukana siitä, mutta kyllä kykenevät varustautumaan edellä mainitut.

On rikollista luovuttaa tai tuhota materiaalia. Ainoastaan silloin jos se on täysin tarpeetonta, täysin vanhentunutta ja sen säilyttäminen kunnossa pysyvänä käy liian kalliiksi.

Täyttä Nato-yhteensopivuutta ei tarvitsekaan saada, esim. rynnäkökiväärit, kiväärit ja muu... se on sopivan yhteensopiva mahdollisen vihollisen kanssa.

Äänestä
  • ”RK-62:ta on valmistettu vuosien 1965 ja 1995 välillä 350 000 kappaletta Valmetin Tourulan tehtaalla ja Sakon tehtailla Riihimäellä. ”….
    ”
    ”Suomalaisvalmisteisten aseiden lisäksi Suomella on 200 000 kiinalais- ja itä-saksalaisvalmisteista rynnäkkökivääriä.”

    Rynnäkkökivääreitä pitäisi olla ainakin 550 000 –ellei juttu ole vanhentunut. Sotilaan muu henkilökohtainen varustus ja viesti ja muu kalusto ei nykymaailmassa paljoa maksa kuten viesti laitteistot, soppatykit ja miehistön IT ja PST aseistus, kenttäsairaalat ajoneuvot jne.….ei se voi olla rahasta kiinni. Varsinkin kuin osa reserviläisiltä on asemissa kaupungeissa, jotka ovat ”Julistettu” Linnakkeiksi.

    Äänestä

  • riittäää kirjoitti:

    ”RK-62:ta on valmistettu vuosien 1965 ja 1995 välillä 350 000 kappaletta Valmetin Tourulan tehtaalla ja Sakon tehtailla Riihimäellä. ”….
    ”
    ”Suomalaisvalmisteisten aseiden lisäksi Suomella on 200 000 kiinalais- ja itä-saksalaisvalmisteista rynnäkkökivääriä.”

    Rynnäkkökivääreitä pitäisi olla ainakin 550 000 –ellei juttu ole vanhentunut. Sotilaan muu henkilökohtainen varustus ja viesti ja muu kalusto ei nykymaailmassa paljoa maksa kuten viesti laitteistot, soppatykit ja miehistön IT ja PST aseistus, kenttäsairaalat ajoneuvot jne.….ei se voi olla rahasta kiinni. Varsinkin kuin osa reserviläisiltä on asemissa kaupungeissa, jotka ovat ”Julistettu” Linnakkeiksi.

    vihollinen tietenkin ensimmäisenä tuhoaa ase- ja ammusvarastot.

    Aseet ja muu henkilökohtainen varustus pitäisi olla jokaisella reserviläisellä kotonaan.

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    vihollinen tietenkin ensimmäisenä tuhoaa ase- ja ammusvarastot.

    Aseet ja muu henkilökohtainen varustus pitäisi olla jokaisella reserviläisellä kotonaan.

    henkilöllä ole väkivaltarikkoksia, ei liiku sellaisessa porukassa jolla on väkivalta- tai muita rikoksia, on hyvämaineinen, eikä ole ollut koskaan putkassa päihtymisen vuoksi.

    Tuttavapiirin tarkistaminen on itse asiassa kuitenkin mahdoton tehtävä ja se on veteen piirretty juttu, voi olla" moi, moi tuttuja", jotka ovat ammatinrikollisia, mutta itse henkilö nuhteeton.

    Päällystössä ei saisi olla linna kundeja. Tiedän ainakin aliupseereita, jotka täyttävät linnakundin kriteerit, eli linnassa on oltu lähinnä kait väkivalta rikoksista sitten armeijan jälkeen. Armeijaan mennessä on ollut rikosrekisteri, mutta ei ole tätä tarkistettu joka mieheltä. Linnakundi ryhmänjohtajana on sietämätöntä koko komppanialle.

    Sellaisia ei saisi olla.

    Poikeustapauksissa voitaisiin myöntää ase kotiin joillekin reservin upseereille ja vanhemille aliupseereille (Kersantti ja siitä ylöspäin) - jos he ovat kaikinpuolin nuhteettomia siviilissä ja armeijassa. Mikäli ilmenee hörhöilyä luovuttavat aseen takaisin puolustusvoimille. Lievissä tapauksissa ensin pari varoitusta.

    Kaikille kotiin on mahdoton - vaikka olisi kunollinen - silti, huolimatomuudessa joku on saanut anastettua aseen.

    Puolustusvoimat voisivat järjestää ampumapäiviä, jolloin voisi mennä puolustusvoimien ampumaradalle sotilasarvoon katsomatta, -saaden aseen, patruunat ja tarvikkeet ja yksi kantahenkilökuntaan kuuluva ja muutama varusmies johtaja valvomassa ampumista.

    Jos se maksaa liikaa voisivat ammuskelijat maksaa siitä pienen summan, itse en näe mieltä henkilökohtaisesti vapaaehtoiseen ammuskeluun, mutta ne jotka haluavat, niin siitä minun mielestäni vain viikonloppuisin ampumaan... sitten meillä on osassa reserviläisiä kaiketi parempia ampujia varmaan.

    -masson

    Äänestä

epärealistinen että jos konflikti syntyy Baltiassa, se myös pysyy siellä. Ennen Venäjän hyökkäystä joukkojen ja materiaalin siirron aikana asemiin hyökkäystä varten Venäjä saa painiskella Naton ja EU:n kanssa erittäin kovassa painostuksessa, jossa sille kerrotaan realiteetit mitä hyökkäys merkitsee ja mitä se saa niskaansa noin menetellessään.

Jos alueella on 100 USAF:n koneta, on siellä vuoren varmasti myös 100 RAF:n konetta ja erittäin todennäköisesti myös Ranskan ja Saksan ilmavoimat, Kaikki entisen itäblogin ilmavoimat pelkästä patoutuneesta ketutuksesta johtuen, Norjan, Tanskan koneet myöskin näkyvällä panostuksella ja myös Suomen ja Ruotsin näkyvä toiminta alueella. Muut Nato-maat ja pienet sellaiset antavat tietysti pienen määrän koneita mutta kuitenkin. Alueella on jo yksistään USAF:lla täydellinen ilmaherruus, jota nuo muut vain vahvistavat. Venäjällä on määrällisesti ja laadullisesti heikot ilmavoimat, joita vastaan pelkästään Suomi pystyy sotimaan saaden aikaan merkittävää tuhoa vastustajan puolella. Kaikki MiG-29 koneetkin ovat tällä hetkellä lentokiellossa Venäjällä, koska niistä on ruostunut sivuvakaajoita irti! Venäjän maavoimat eivät kykenisi paljoakaan etenemään B-1B Lancerien ja B-52H koneiden tehdessä työtään täydellisessä ilmaherruudessa, sekä A-10 maataistelukoneet ja AH-64 Long Bow kopterit pyyhkisivät Venäjän panssareita ja muuta kuljetuskalustoa atomeiksi ja F-16C MLU, F-15C, Eurofighter, Mirage, Tornado, Gripen ja F/A-18C MLU ja vasin todennäköisesti myös F/A-22 Raptor koneiden turvatessa pommittajille ja rynnäkkökoneille turvallisen ilmatilan työskennellä. Lisäksi pommikoneet ja eri Nato-maiden laivastoiden alukset moukaroisivat Venäjän hyökkäystä ja strategisia kohteita Tomahawkeilla.

Noilla määrillä tilanne olisi täysin Naton hallinnassa ja hyökkäys torjuttu heti kättelyssä todennäköiesti jo poliittisella painostuksella, joten koko konflikti vältettäisiin ja Nato olisi käyttänyt vasta murto-osan voimastaan ja joukoistaan. Maajoukkojen tarve tuolla olisi minimaalinen.

Sama koskee Nato-Suomea, jota tuossa skenaariossa Venäjä ei mistään hinnasta sitoisi toiseksi sota-alueeksi ja aiheuttaisi itselleen kahden rintaman kahakan Natoa vastaan.

Sama pätisi tilanteessa, jossa kahakka saa alkunsa täällä meillä. En viitsi edes kertoa, miten asia menee, jos ollaan liittoutumattomia!

Äänestä
  • Venäläisillä ei ole edes kunnollisia ilmavoimia - millä se pystyisi sotimaan Euroopassa? Ei millään. Eihän se silloin voi olla uhka.

    "Venäjällä on määrällisesti ja laadullisesti heikot ilmavoimat, joita vastaan pelkästään Suomi pystyy sotimaan saaden aikaan merkittävää tuhoa vastustajan puolella. Kaikki MiG-29 koneetkin ovat tällä hetkellä lentokiellossa Venäjällä, koska niistä on ruostunut sivuvakaajoita irti! "

    Äänestä

  • jos.... kirjoitti:

    Venäläisillä ei ole edes kunnollisia ilmavoimia - millä se pystyisi sotimaan Euroopassa? Ei millään. Eihän se silloin voi olla uhka.

    "Venäjällä on määrällisesti ja laadullisesti heikot ilmavoimat, joita vastaan pelkästään Suomi pystyy sotimaan saaden aikaan merkittävää tuhoa vastustajan puolella. Kaikki MiG-29 koneetkin ovat tällä hetkellä lentokiellossa Venäjällä, koska niistä on ruostunut sivuvakaajoita irti! "

    olekaan minkään sortin uhka Euroopalle, joka lähestulkoon on Naton aluetta. Suomelle yksinään se muodostaa jonkinlaisen uhan, jota vastaan pystymme kuitenkin aiheuttamaan mittavaa tuhoa ja ilmavoiman rampauttamista nykyisellä kalustolla ja vielä enemmin kun Hornetien ilmasta maahan pommituskyky tulee kohta käyttöön. Täytyy kuitenkin pitää mielessä että Venäjä on tunnettu siitä että se ei mieti välttämäti mies- ja kalustotappioita samalla tavalla, kuin muut maat miettiessään sotimisia.

    Siltikin... Euroopalle Venäjä ei muodosta yhtään minkään laista uhkaa!

    Äänestä

  • ...joutuisi kriisiin Venäjän kanssa, heillä olisi EU ja Nato takuut.

    EU-kautta emme voisi julistautua puolueettomaksi, joutuismme mukaan. Tuskin ohareita... voisi tehdä julistautumalla puolueettomaksi?

    Liikekannalle pano ja odottelu ja se, ettei rajoja rikota, kuinka me voisimme Balttiaa auttaa, kuin pitämällä heidän pohjoispuolen Suomen-lahden takaa vapaana vihollisista, Suomen asema saattaisi olla konfliktissa hyvinkin epämääräinen.

    Minusta Putin on kiinnostunut Baltiasta, kuten puheet etteikö niitä olisi koskaan miehitetty. Suhde Suomeen on täysin erilainen - meillä on paremmat välit, eikä se nuolemista itään ole 2000-luvulla.

    Tietysti on niitäkin, kun haluaisi ehdoin tahdoin lisätä painetta Suomen ja Venäjän välille. USA:n arvostelu on eri asia, he arvostelevat itsekin maataan ja olisi kumma ellei meillä tulisi samanlaisia näkemyksiä - tosin täältä päin katsottuna.

    Äänestä

  • Balttia kirjoitti:

    ...joutuisi kriisiin Venäjän kanssa, heillä olisi EU ja Nato takuut.

    EU-kautta emme voisi julistautua puolueettomaksi, joutuismme mukaan. Tuskin ohareita... voisi tehdä julistautumalla puolueettomaksi?

    Liikekannalle pano ja odottelu ja se, ettei rajoja rikota, kuinka me voisimme Balttiaa auttaa, kuin pitämällä heidän pohjoispuolen Suomen-lahden takaa vapaana vihollisista, Suomen asema saattaisi olla konfliktissa hyvinkin epämääräinen.

    Minusta Putin on kiinnostunut Baltiasta, kuten puheet etteikö niitä olisi koskaan miehitetty. Suhde Suomeen on täysin erilainen - meillä on paremmat välit, eikä se nuolemista itään ole 2000-luvulla.

    Tietysti on niitäkin, kun haluaisi ehdoin tahdoin lisätä painetta Suomen ja Venäjän välille. USA:n arvostelu on eri asia, he arvostelevat itsekin maataan ja olisi kumma ellei meillä tulisi samanlaisia näkemyksiä - tosin täältä päin katsottuna.

    yrittänyt täällä tuoda esiin.

    Mainitsemassasi tilanteessa emme voisi mitenkään jättää huomiotta toisen EU-maan alueelle kohdistuvaa kriisiä. Joutuisimme osallistumaan monestakin syystä. Ensiksikin EU-jäsenyyden kautta, koska olisi haitallista olla osallistumatta meidän itsemme kannalta ja myös ihan ilman EU:ta myöskin. Jos jättäytyisimme vain vierestä katsojiksi, olisi meidän turha odottaa apua yhtään keneltäkään, jolloin me jäisimme helpoksi kohteeksi Venäjän painostukselle seuraavassa vaiheessa.

    Todennäköistä olisi että pääosa voimastamme keskitettäisiin itärajalle ja Etelärantojen aluelle. Saksassa nyt hajoitteleva Ilmavoimien ulkomaisiin operaatioihin tarkoitettu 6 1 Hornetin ja parin sadan henkilön yksikkö lähetettäisiin Baltiaan avuksi ja kaikenlaista muuta erikoisosaamista pienessä mittakaavassa.

    Tuossa tilanteessa joutuisimme ottamaan osaa kuuluimme tai ei Natoon tai jopa EU:iin, joten toiveajattelu meidän pysymisestä kaiken ulkona on haihattelua. Sillä saataisiin aikaiseksi vain maamme eristäytyminen, sekä todellinen yksinään olo ilman kummoista tukea muualta tarpeen vaatiessa.

    Tässäkin skenaariossa Natoon kuulumattomuus vain vaikeuttaa ja epäselventää Suomen asemaa ja tekee meidät monella tavalla oudoksi Euroopan maiden silmissä. Epäluotettavaksi ja kummajaiseksi, jona meitä onkin sanottu olevan useammankin EU-maan poliittisen johdon suulla. Diplomaattista huomauttelua on tullut. Mielestäni Natoon kuulumattomuus meillä on enemmän negatiivista, kuin positiivista monella tavalla niin rauhan, kuin kriisin aikana.

    Kuten mainitsit, suhteemme Venäjään on parempaa, kuin Baltiassa ja sitä ei huononna Nato-jäsenyys, vaikka niin täällä yritetään mustamaalalilla... Pääosalla Nato-maista on yhtä hyvät välit Venäjään, kuin meilläkin, jopa paremmat ja merkittävämmätkin, joten Natokin vain lähinnä tiivistää ja yhdenmukaistaa kauppasidonnaisuttamme muun Euroopan kanssa Venäjään.

    Äänestä

  • aiemminkin kirjoitti:

    sitten silloin muka tulisi apua?

    "Mainitsemassasi tilanteessa emme voisi mitenkään jättää huomiotta toisen EU-maan alueelle kohdistuvaa kriisiä."

    -masson

    Äänestä

  • eikö.... kirjoitti:

    sitten silloin muka tulisi apua?

    "Mainitsemassasi tilanteessa emme voisi mitenkään jättää huomiotta toisen EU-maan alueelle kohdistuvaa kriisiä."

    -masson

    nykyisellään jotakin, kun olemme olleet vahvasti mukana niin EU:n kuin Natonkin operaatioissa ja EU:n jäseniä ja hyvä niin. Emme voi jättäytyä kaiken ulkopuolelle ja vielä olettaa että saamme siltikin tukea ja apua kun me sellaista tarvitsemme. EU:ta ja Natoa tarvitsemme kuitenkin ihan rauhan aikana myöskin turvaamaan ja varmistamaan monia asioita. Ei noihin mitään kriisejä tarvita.

    Tuo tilanne minkä kopsasit tarkoitti sitä että EU:n alueella on kriisi ja me jättäydymme sen ulkopuolelle... sen jälkeen apua meille on turha venailla mistään suunnasta.

    Äänestä

  • se todellakaan kirjoitti:

    olekaan minkään sortin uhka Euroopalle, joka lähestulkoon on Naton aluetta. Suomelle yksinään se muodostaa jonkinlaisen uhan, jota vastaan pystymme kuitenkin aiheuttamaan mittavaa tuhoa ja ilmavoiman rampauttamista nykyisellä kalustolla ja vielä enemmin kun Hornetien ilmasta maahan pommituskyky tulee kohta käyttöön. Täytyy kuitenkin pitää mielessä että Venäjä on tunnettu siitä että se ei mieti välttämäti mies- ja kalustotappioita samalla tavalla, kuin muut maat miettiessään sotimisia.

    Siltikin... Euroopalle Venäjä ei muodosta yhtään minkään laista uhkaa!

    ...asukaslukua, siis se oli aivan ideologinen asia heille, vaikka ei oltaisi oltu yhtään sen paranoidisempia....vainot olivat Stalinille oikea ideologinen oppi.

    Siis piti tappaa omaakin väestöä tarpeen mukaan, että väestö saadaan vähenemään, eikä kuluta niin paljoa sitten. Stalin tappoi omiaan 1929-1953 välisenä aikana siinä 50 miljoonaa asukastaan, osa aivan ilman mitään näennäistäkään syytä." Nuo me tapamme ja nuo…." Ne naamioitiin politiseksi vainoksi vaikka ne eivät olleet usein edes sitä, silloin on edes mahdollisuus lasten ja vanhusten "olla samaa mieltä"- ja säästyä.

    Stalin kun tuli jonekkin 1930-luvulla monet upseerit olivat kauhuissaan, sillä saattoi olla arveluttavat seuraukset. Niin he tappoivat myös 50 000 omaa upseeriaan, vain 10% ylimmästä upseerikunnasta säilytti henkensä ja asemansa.

    Tämä kaikki näkyi heidän tavastaan myös sotia.

    Myöhemmin Neuvostoliitossa oli 1991 silti melkein 300 milj. asukasta+ satelliitti valtiot 1980 luvun lopulle asti. Sen sijaan nyt Venäjällä on reilut 140 milj. asukasta ja se on sotilaallisesti käytännössä täysin yksin. Maa on siirtymässä palkka-armeijaan, jota ei raski ihan noin vain tuhlata pois.

    "Täytyy kuitenkin pitää mielessä että Venäjä on tunnettu siitä että se ei mieti välttämäti mies- ja kalustotappioita samalla tavalla, kuin muut maat miettiessään sotimisia."

    -masson

    Äänestä

  • varmaankin kirjoitti:

    nykyisellään jotakin, kun olemme olleet vahvasti mukana niin EU:n kuin Natonkin operaatioissa ja EU:n jäseniä ja hyvä niin. Emme voi jättäytyä kaiken ulkopuolelle ja vielä olettaa että saamme siltikin tukea ja apua kun me sellaista tarvitsemme. EU:ta ja Natoa tarvitsemme kuitenkin ihan rauhan aikana myöskin turvaamaan ja varmistamaan monia asioita. Ei noihin mitään kriisejä tarvita.

    Tuo tilanne minkä kopsasit tarkoitti sitä että EU:n alueella on kriisi ja me jättäydymme sen ulkopuolelle... sen jälkeen apua meille on turha venailla mistään suunnasta.

    USA:sta tulla uhka.

    Toisaalta voimme nyt pokkana nyt liittyä, (jos on aivan pakko) ja lähteä muiden kanssa liitosta pois, kun on sen aika.

    Jotkut saatavat sisimmässään jopa tällaista ajatellakin. Toivottavasti USA ei ole pureutunut kynsillään niin kovin mantereelle, että lähteminen liitosta ei ole mahdollista.

    Karva villat nousee pystyyn kun lukee jostain "Ikuisteta Natosta" tai "Rakkaasta Natosta" tai että Nato olisi jokin valtion korvaaja/taklaten "kaverinsa EU:n". Sitä ei saa tapahtua, sen edestä vaikka sitten soditaan ja kuollaan pois, pois mutta kunniakkaasti.

    USA uhkako? Se on mahdotonta, se ei ole koskaan ollut uhka - monet teistä ajattelevat, mutta toteavat kyllä kaikki on mahdollista ja Natossa USA:n keskeinen asema vähän harmittaa ja tekee varovaiseksi - vaikkakin keskeinen asema on aivan ymmärrettävä.

    Monella eurooppalaisella on sukulaisia Yhdysvaloissa, minulla jo III-polvea. Eurooppalainen perintö ei takaa USA:n poliittisiin ratkaisuihin ei tietenkään eurooppalaista ratkaisua ja on siellä muualtakin porukkaa mm. venäjältä, kiinasta ja Afrikasta.

    Minulle tärkeintä on saada takeet siitä, ettei Eropopalaisia alistettaisi eri tavoin ja/tai käytettäisi hyväksi. Vanhat hyvät ja pahat teot eivät saa minua vakuuttuneeksi. Onneksi Obama ei ole siionisti, se on hetken helpotus, en ole Juutalaisvastainen Sionismi lonkeroineen on todellinen vaaraa ja siitä ei saisi puhua. Sionistit liittyvät Natoon, jos Israel tulee Naton jäseneksi tai ”saamme” taas Rooseveltin, Nixonin tai Bushin tapaisen lahkoylipapin. Eli pää Saatanan.
    Ei tarvtse huomauttaa henkilöiden eroavaisuuksista. Yhteinen tekijä on siionismin ylenpalttinen hyväksyntä. On niitä muitakin....

    -masson

    Äänestä

  • voi.......... kirjoitti:

    USA:sta voi tulla uhka.

    Toisaalta voimme nyt pokkana liittyä, (jos on aivan pakko) ja lähteä muiden kanssa liitosta pois, kun on sen aika.

    Jotkut saattavat sisimmässään jopa tällaista ajatellakin. Toivottavasti USA ei ole pureutunut kynsillään niin kovin mantereelle, että lähteminen liitosta ei ole mahdollista.

    Karvavillat nousee pystyyn kun lukee jostain "Ikuisesta Natosta" tai "Rakkaasta Natosta" tai että Nato olisi jokin valtion korvaaja esim. Suomi ja /tai taklaten "kaverinsa EU:n"tai tehden EU:sta USA-alisteisen. Sitä ei saa tapahtua, sen edestä vaikka sitten soditaan ja kuollaan pois, pois mutta kunniakkaasti.

    Monella eurooppalaisella on sukulaisia Yhdysvaloissa, minulla jo III-polvea. Eurooppalainen perintö ei takaa USA:n poliittisiin ratkaisuihin - ei tietenkään - eurooppalaista ratkaisua ja on siellä muualtakin porukkaa mm. venäjältä, kiinasta ja Afrikasta.

    Minulle tärkeintä on saada takeet siitä, ettei eurooppalaisia alistettaisi eri tavoin ja/tai käytettäisi hyväksi. Vanhat hyvät ja pahat teot eivät saa minua vakuuttuneeksi. Onneksi Obama ei ole siionisti, se on hetken helpotus, silti en ole Juutalaisvastainen Sionismi lonkeroineen on todellinen vaaraa ja siitä ei saisi puhua. Sionistit liittyvät Natoon, jos Israel tulee Naton jäseneksi tai ”saamme” taas Rooseveltin, Nixonin tai Bushin tapaisen lahkoylipapin. Eli pää Saatanan.
    Ei tarvtse huomauttaa henkilöiden eroavaisuuksista. Yhteinen tekijä on siionismin ylenpalttinen hyväksyntä. On niitä muitakin....

    -masson

    Äänestä

  • silmälasit päässä kirjoitti:

    erotakin, toisin kuin aikanaan Varsovan liitosta. Kun aikanaan Unkari ja Tsekkoslovakia yrittivät irti ja 80-luvulla Puola kangerti vastaan, niin Ranskahan erosi Natosta ilman mitään tuollaista vastustusta ja myöhemmin omatoimisesti myös liittyi uudestaan takaisin ja se otettiin takaisin.

    Äänestä

Epävakaan ja kansalliskiihkoisen Venäjän vallankahvaan on päässyt putinilainen aluelaajentaja. Hän röyhkeilee moneen suuntaan ja latelee uhkauksia. Sitten hän etsii heikkoa lenkkiä ympäriltään. Suomi kuten baltitkin ja muut Euroopan sivistysvaltiot ovat Natossa. "Tuonne en uskalla hyökätä", ajattelee aluelaajentaja ja hyökkää ehkäpä Kirgisian kimppuun. Näin saimme Kirgisian kriisin ja vakaa Nato-alue elää rauhassa. Valitettava skenaario sinänsä Kirgisian kannalta.

Äänestä

Skenaarioni lyhyesti:

Konkurssipesät USA ja NATO ja EU hajoavat talouskriisiin. Suomi sopii Venäjän kanssa uuden YYA sopimuksen. Ei tule sotaa ja Suomi vaurastuu Venäjä-kaupalla.

Äänestä
  • on noista se, joka ensimmäisenä romahtaa ja hajoaa. Venäläinen tutkija on ollut huolissaan aluekuvernöörien itsevaltaisuudesta ja on povannut sisällissotaa Kremlin ja eri kuvernöörien kesken. Venäjä tulee pilkkoutumaan pienempiin osiin Venäläistutkijan mukaan. Venäjän sisällissota tuo myös rauhattomat ajat Venäjän naapureille. Suomen vaurastuminen Venäjän avulla jää haaveeksi, kuten se on jäänyt koko neukkulan ja nykyisen Venäjän aikanakin.

    Äänestä

  • että Venäjä kirjoitti:

    on noista se, joka ensimmäisenä romahtaa ja hajoaa. Venäläinen tutkija on ollut huolissaan aluekuvernöörien itsevaltaisuudesta ja on povannut sisällissotaa Kremlin ja eri kuvernöörien kesken. Venäjä tulee pilkkoutumaan pienempiin osiin Venäläistutkijan mukaan. Venäjän sisällissota tuo myös rauhattomat ajat Venäjän naapureille. Suomen vaurastuminen Venäjän avulla jää haaveeksi, kuten se on jäänyt koko neukkulan ja nykyisen Venäjän aikanakin.

    Todellisuudessa Suomi vaurastui NL:n avulla, oli mm. täystyöllisyys. Ja nyt, valtavat luonnonvarat omistavan markkinatalous-Venäjän kanssa yhteistyöllä vaurastumiseen on sitäkin paremmat saumat. Ja sekös Natokiimaisia sotahulluja sairaine ydinsotaskenaarioineen kismittää. Hankkikaa elämä.

    Äänestä

  • Jimi oli nimi kirjoitti:

    Suomessa näkyi Neuvostoliiton aikana? Kekkosen poikkeustilana ilmeisesti kun työttömyys kasvoi 60-70-luvulla? Ja tuo vaurastuminen... Suomi on vaurastunut eniten EU-aikana ja Venäjän kauppa on vain yksi syy siihen. Tiedän tasan tarkkaan Venäjän kaupan ja sen suhdanneherkkyyden, kun olen itse mukana sinä. Haihattelijat tuppaavat suurentelemaan Venäjän mahdollisuuksia ja merkitystä Suomen taloudelle ja kaikeksi kukkuraksi luulevat jonkin jäsenyyden vahingoittavan sitä :) Ihan hoopoa tekstiä tuollainen, kun tutustuu esim Nato-maiden Venäjän kauppaan. On muuten suurempaa ja rikkaampaa, kuin meillä!

    Äänestä

Seuraava suurempi kähinä voisi olla Venäjän masinoima Koreansota II, kuitenkin ilman Kiinaa. Sama formaatti saattaisi toimia myös Iranissa. Sota jommassakummassa tai kumpaisessakin maassa, sitoisi Yhdysvaltojen armeijan tositoimiin pitkäksi aikaa.
Tällaisessa tilanteessa Venäjä saattaisi "hätääntyä", ja ilmoittaa Natosta vapaalle Suomelle, tarvitsevansa kaikki Etelä-Suomen satamat "määräaikaisesti" käyttöönsä. Silloin Suomella olisi vain kaksi mahdollisuutta.

Äänestä
  • ...mutterit vain lentelisivät pääkaupunkiseudun yllä, kun ruosteinen venäläisten ilma-armaada yrittäisi jotain iskua, mikäli ruoste koneetkaan olisi vapaana.... Meillä ei olsi mitään vaaraa... venäjän operoidessa muualla tai valmiina operoimaan siellä korea 2:ssa.

    Äänestä

sodaksi.

Paras Suomen puolustus Baltiassa olevassa kriisissä olisi yritettävä olla välittäjä Baltian ja Venäjän välillä, pyrittävä saamaan valtiot Suomen isännöimään neuvottelu pöytään . Molemmat osapuolet luottavat suomalaisiin.

-masson

Äänestä
  • Jotta olisimme molempien osapuolien luottama puolueeton valtio, emme voi olla silloin nato-maa.
    Helsinki II , kukas sitä ehdottikaan?
    Miksi YK:n pääsihteeri oli suomessa 4 päivää matalan profiilin vierailulla?
    Ketäs silloin on salaisesti tavattukaan?
    Aiemmin Venäjän ja USA:n esikuntapäälliköt tapasivat salaisesti porvoossa.
    Eivät siis nato-maaperällä tai venäjän etupiirissä.
    Miksi siis muuttaa tilannetta huonommaksi?
    Osoittaa vaan uskomatonta pelkuruutta ja epäisänmaallisuutta itkeä jonkin hypoteettisen naton perään ja väittää ettei me pärjätä.
    Väittän että nato-jäsenyydessä maanpuolustustahto vähenee radikaalisti ja reserviläiset läskistyy ja deekuuntuu entistä enemmän.
    Ja pahoin pelkään että nato-kannattajissa on paljon tyyppejä, jotka toivoisivat seuraavan toistuvan:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Siege_of_Leningrad

    ...

    Äänestä

Ne miettii kannattaako alkaa uhraamaan yhden Suomen takia. Jos ei, antaa olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1st kirjoitti:

Nappi liipaisimella.

Näin vai?

Konflikti on saanut alkunsa Baltiasta.

esim. Baltian lisäksi venäläiset ovat ylittäneet Nato Suomen Tasavallan rajat ja nyt etenevät kohti Pohjois-Suomea ja Salpausselkää ja rannikkoa myöden, ovat lähellä Kotkaa ja pyrkivät oletettavasti Helsinkiin.

Suomen apuna on noin 20 000 Nato sotilasta USAF 100 hävittäjä/ pommittajaa.

Kummallakaan puolella ei ole Etelä-Suomessa selkeää ilmayliherruutta, sillä taisteluita käydään myös Baltian maissa, ja niihin varaudutaan myös Puolassa ja muualla Eurooppaa. Kaikki tämä vie Naton voimia.

On vaara, että sota leviää Euroopan laajuiseksi ja tämä silmällä pitäen, Natolla ei ole antaa yhtään miestä tai lentokonetta enempää enää Suomelle.

Natossa/USA:ssa ajatellaan /päätetään torjua venäläiset Suomen lohkolla seuraavasti:

a) ydinohjuksilla
b) 20 000 miestä ja 100 konetta saa riittää
c) 20 000 miestä ja 100 konetta tarvitaan kipeämmin muualla.
d)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu