Jos joku ei haluakaan mitään vakavaa kanssani ja minä olen ihastunut, tulee mieleen että missä vika? Enkö ole tarpeeksi nätti, tarpeeksi viehättävä, iloinen, elämänhaluinen, hauska, mukavaa seuraa?
Jos olisin kauniimpi, ja esim.sosiaalisempi ja puheliaampi, ei tarvitsisi kärsiä torjunnoista ja pettymyksistä?
Minun pitänee laskea rimaa, vaikken haluaisikaan väkisin yrittää suhdetta sellaisen ihmisen kanssa joka ei minua viehätä.
Jos olisin kauniimpi, ja esim.sosiaalisempi ja puheliaampi, ei tarvitsisi kärsiä torjunnoista ja pettymyksistä?
Minun pitänee laskea rimaa, vaikken haluaisikaan väkisin yrittää suhdetta sellaisen ihmisen kanssa joka ei minua viehätä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja sitten on vielä se, että minua taitaa vaivata pakollisen hyväksynnän tarve ja läheisriippuvaisuus. Minulla ei mielestäni ole tarpeeksi omaa elämää ja tarpeeksi kavereita/ystäviä, jotka sitten täyttäisivät elämääni miehen lähdön jälkeen. Olen kovasti yrittänyt hankkia niitä, mutta sosiaaliset taitoni kun eivät vaan ole niin hyvät että tuntisin paljon ihmisiä ja sen kautta saisin paljon kokemuksia ja muuta ajateltavaa. Vaikeaa on yksinäisen elämä. Ihmisiä ei kiinnosta hiljaisen seura. Kovat ovat suunnitelmat matkustelusta ja ihmisten tapaamisesta mutta kun rahkeet eivät riitä niihin kuin vähän, eikä se ole tarpeeksi..
En , silti saa/halua heistä ystäviä! Ei kaikkien kanssa vaan synkkaa !!
Sitten kun löytää saman mielisen ihmisen hänestä haluaa pitää kiinni!!
Parhaat ystäväni olen menetänyt,kun he/itse olen muuttanut paikkakuntaa,, poissa silmistä,, jää pikkuhiljaa pois muutenkin elämänkuviot muutuvat.
Ja se mies,,, Se nyt on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta! On vaikeaa!!
Hei! Minulla itselläni on sama ongelma. Kärsin pahasta läheisriippuvuudesta ja haen hyväksyntää ihan vääriltä ihmisiltä ja vääristä paikoista. Ystäväpiirini on aika suppea ja melkeinpä olematon. Senpä takia aattelin kysellä, että haluaisitko sähköpostin kautta olla yhteydessä? Olisi mukava saada uusia tuttavuuksia ja tosiaan on vaikeuksia löytää niitä ihan "tosielämässä".
no minulla ei mitään pahaa läheisriippuvaisuutta ole (kai?), mutta toki olisi ihan mukava kirjoitella.:) en tosin haluaisi laittaa käyttämääni sähköpostia tänne kaikkien nähtäville.
---------------------
toiselle vastaajalle: en minäkään halua KAIKKIA ystävikseni, kelpuutan melko harvat ja valitut. siis miehistä. mutta minua loukkaa kun nyt olen löytänyt sellaisen josta olen aidosti kiinnostunut niin hän ei tunne samoin vaan haluaa ottaa kevyemmin...
[email protected]. Laitahan viestiä niin saadaan purkaa sydäntä puolin ja toisin :)
Ei sinussa vikaa sinänsä ole. Vaikka itseään voi kehittää luonteelta esim. tai laittaa ulkonäköään. Ei se sosiaalisuus ole ratkaisu.
Ja ehkä ei kannata aina luovvuttaa liian helposti tutustumasta kivaan. Jos ei kummallakaan muita virityksiä taustalla. Mutta ihmisiä riittää niitä hyviä ja yksi.
Itsetunto on erikoinen sana. Kukaan ei tunnu osaavan kertoa, mitä tarkoittaa. Se on sopiva sana silloin, kun halutaan ottaa ylenkatseva asenne johonkuhun toiseen tai kolmanteen ja kertoa, että olen parempi kuin hän. Siksi termiä käyttääkin paljon naistenlehtien toimittajat ja hellahirmut heittäen sanan suuremmin miettimättä.
Omakuva, itseluottamus, omatunto, oma tahto - nämä ovat kaikki aika selviä. Itsetunto - ihan mitä vaan. Hipaiset sormellasi reittäsi. Tunsitko itse sen reidessä?
Sanoisin, että ap. tarkoittaa tässä yhteydessä itseluottamusta ja omakuvaa.
Minä olen käynyt hiljattain läpi hyvin pahan rakkauskriisin ja se vaikutti omakuvaani ja itseluottamukseeni tuhoisasti. Oikeastaan ainoa ajatusmalli, joka auttoi minua sietämään tilannetta oli buddhistinen malli siitä, että kaikki on lopulta vain harhaa. Ajatuksen sisäistäminen vaatii paljon voimaa ja aikaa. Voi alkuun ajatella, että rakkaus kohdistuukin mielikuvaan ihmisestä eikä itse ihmiseen. Sitten tajuaa, että mielikuva on itsensä rakentama eikä sitä oikeasti ole.
Rakkaus on omituinen tila. Täyttymättömänä se kultaantuu ja siitä tulee se suuri ja täydellinen. Täyttyneenä, arjen tervehdyttämänä siitä tulee vain jotain mennyttä, jotain mitä ei mieti, varsinkaan silloin kun kuuntelee puolison nalkutusta tai toteaa, että jäisin mielummin töihin kuin menen kotiin.
Voisikohan tämä toimia?
Koita ensin opetella olemaan onnellinen yksin. Jos sen taidon oppii, niin mahtaisiko sitä tulla vahvaksi kuin kallio. Luulen niin. Ei antaisi itsensä rakastua suinpäin vaan antaisi ystävyyden tulla ja kehittyä ja ottaisi sitten vastaan rakkauden jos sitä on tullakseen. Jännä kysymys: kumpi on tärkeämpää - saada rakastaa vai tulla rakastetuksi? Minä en ainakaa aio antaa kenenkään satuttaa minua enää.
jos ajattelet että kaikki on vain harhaa. Entä jos tapaa mielenkiintoisen ihmisen jota tietysti yrittää kaikin keinoin yrittämällä saada toinen kiinnostumaan, mutta jonka kanssa on silti todella hyviä hetkiä ja aitoja naurunhetkiä, läheisyyden hetkiä ja muita ihania tunteita joita rakastuminen tuo. Kuka helvetin hölmö ajattelisi silloin että "joo, tämä on vain harhaa kaikki?"tarkoitan sanoa, että onhan ihmisessä sellaisia aitojankin puolia ja ominaisuuksia joihin rakastuu.