ylempänä kuin bossinne. Huono johtaja on se joka kiusaa. Ja sen takia se kiusaa, että teistä saadaan kaikki irti ja painatte koko ajan täysillä. Antaa ymmärtää että olette huonoja, että kyllä tilalle saadaan joku muu. Kohta työnantajilta loppuu työntekijät jos he jatkavat samaa käytöstapaa. Mites sitten suu pannaan...
olkaa kiusatut
Maria
3605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..sitä mieltä, valitettavasti, ettei ne työntekijät lopu, elleivät kaikki opettele omavaraisiksi. Leipää kun tarttee kaikki.
Miten käytännössä olisin bossiani ylempänä? Hänellä on kaikki valta työntekoni suhteen.
Ajatella voin tietysti, mitä haluan. Ja kirjoittaa tänne.
Todellisuudessa tuo on juuri se normaali käytäntö, että esimiehiksi valitaan moniltakin osin epäpäteviä ja käytännössä sitten tekijälle jää se osaamispuoli. Osaamista sitten pyritään aktivoimaan kiusalla.
Itse olen ottanut lähtökohdaksi sen, että teen ne työt joista sopmuksentekohetkellä ollaan sovittu ja joka ainut erikoisosaamista vaativaa taikka arkirutiiniin lisäksi tulevaa työtehtävää lisää työni vaativuutta sekä henkilökohtaista osuuttani kokonaisuuteen nostattaen palkkaani. Jos työnantaja ei osaa tehtäviä itse tehdä taikka ei ole halukas ketään muuta asiaan palkkaamaan, niin työ jää tekemättä.
Totta. Tuo kohta varsinkin: "Osaamista sitten pyritään aktivoimaan kiusalla." Mutta jos on pomolla alkujaan asenne, että jos et ole kerrasta tajunnut, niin sitä ei tässä firmassa ainakaan tehdä, että aletaan hokeen... No joo. Mutta eikö se olisi rakentavampaa huolehtia työntekijänsä osaamista ja kannustaa oppimaan, eikä missään tapauksessa kielletä tekemästä alansa hommia, jossa voi kehittymistään harjoittaa. Sitä kun olen kokenut, kun pomo sanoi mulle päin linssiä, että sinä et tee sitä. Kun kysyin miksen saisi, niin tuli jotekin järjetön vastaus, että se on poikien hommaa ja sinun pitää kokea kipua. Siis???