Työ, pelit, minä

Miehellä on mielestäni ihan selkeästi tärkeysjärjestyksessä työ tärkein asia elämässä. Työpäivät venyvät ja töitä tehdään myös kotona. Työt ja kaikki töihin liittyvä on miehen mieluisin puheenaihe. Raha on tärkeää ja ongelmat töissä vaikuttavat todella paljon parisuhteeseen (saan kuunnella tiuskimista ja kiukkuilua jos työpäivä on mennyt huonosti, eikä asiaa paljon paranna se, että mies sanoo ettei ole minulle vihainen, purkaa vaan turhautumistaan minuun).

Toisena tulevat tietokone/konsolipelit. Pelejä löytyy jos jonkinmoisia, konsoleita kaksin kappelein. Tietokonetta pitää päivittää, jotta pelit pyörisivät paremmin. Aikaa pelaamiseen menee tunteja päivittäin.

Kolmantena tulen minä. Silloin tällöin minulle suodaan huomiota, eikä työnnetä sivuun. Mutta vain jos työt on tehty hyvin, pelit pelattu ja telkkarista ei tule mitään ja olen tehnyt kotityöt.

Tämä perustuu siihen, kuinka mies toimii ja käyttäytyy. Kuitenkin mies jatkuvasti valittaa töihin menosta ja väittää että minä olen hänelle tärkein. Mutta ei se ainakaan hänen käytöksessään näy.

Olemme olleet yhdessä jo vuosia (ikääkin 25-30v) ja itse haluaisin jo alkaa miettimään perheen perustamista, avioitumista ja lapsia. Mutta mieheltä saa aina vastaukseksi "en tiedä", kysyy mitä vaan. En ole painostamassa miestä naimisiin tai isäksi, mutta olisi kiva saada jossain vaiheessa selville onko mies KOSKAAN ajatellut menevänsä naimisiin tai hankkivansa lapsia ylipäätään ollenkaan. Naisena minulla ei ole varaa biologian puolesta odotella vuosia.

En vaan ymmärrä tuota miehen ajatuksen juoksua. Voisiko joku selventää sitä,kun ei näytä tuo mies itsekään osaavan. Miksi mies käyttäytyy niin että elämän tärkein asia on työ, mutta silti sanoo että minä olen tärkein? Olenko itsestään selvyys? Miksi mies ei tiedä mistään asiasta mitää, ts. miksi kaikkeen vastaus on "en tiedä"?
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuollaiset tärkeysjärjestykset.

Ei miehet laske eikä mieti tuollaisia.

Äänestä

Olen elänyt saman läpi. Mies pitää sinua itsestäänselvyytenä eikä kunnioita sinua koska ei anna vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö rakastas, oot vain päästäny asiat käsistäs läpi ja kaveri olettaa että ku oma elämä on ookoo niin se riittää. Itsekkyys on aika yleinen perisynti miehissä.

Oon huoo neuvomaan mitä tehdä.
Mun mitta tuli täyteen ja häippäsin 13 vuoden jälkeen. Sinne jäi mies kaipailemaan ja itkemään ettei ollu tajunnu mite vakavissaa olin. Ei tietekään ku ei kunnioittanut sen vertaa et mun mielipiteil olisi ollu väliä. Vielä vuosi eron jälkeekin saan nyyhkyviestejä siitä miten kaduttaa miten typerä hän oli. Takaisi en enää kuitenkaan ota sillä rakkaus kuoli. Enkä mä jaksa uskoa et mikään olisi muuttunut. Se jaksaisi skarpata tasan nii kauan ku oma turvallisuusakseli tasapainottus ja sama paska jatkus taas.

Eli miehet, jos oikeasti haluutte naisestanne eroon niin kannattaa tehdä juuri näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tajua kirjoitti:

Miehellä on mielestäni ihan selkeästi tärkeysjärjestyksessä työ tärkein asia elämässä. Työpäivät venyvät ja töitä tehdään myös kotona. Työt ja kaikki töihin liittyvä on miehen mieluisin puheenaihe. Raha on tärkeää ja ongelmat töissä vaikuttavat todella paljon parisuhteeseen (saan kuunnella tiuskimista ja kiukkuilua jos työpäivä on mennyt huonosti, eikä asiaa paljon paranna se, että mies sanoo ettei ole minulle vihainen, purkaa vaan turhautumistaan minuun).

Toisena tulevat tietokone/konsolipelit. Pelejä löytyy jos jonkinmoisia, konsoleita kaksin kappelein. Tietokonetta pitää päivittää, jotta pelit pyörisivät paremmin. Aikaa pelaamiseen menee tunteja päivittäin.

Kolmantena tulen minä. Silloin tällöin minulle suodaan huomiota, eikä työnnetä sivuun. Mutta vain jos työt on tehty hyvin, pelit pelattu ja telkkarista ei tule mitään ja olen tehnyt kotityöt.

Tämä perustuu siihen, kuinka mies toimii ja käyttäytyy. Kuitenkin mies jatkuvasti valittaa töihin menosta ja väittää että minä olen hänelle tärkein. Mutta ei se ainakaan hänen käytöksessään näy.

Olemme olleet yhdessä jo vuosia (ikääkin 25-30v) ja itse haluaisin jo alkaa miettimään perheen perustamista, avioitumista ja lapsia. Mutta mieheltä saa aina vastaukseksi "en tiedä", kysyy mitä vaan. En ole painostamassa miestä naimisiin tai isäksi, mutta olisi kiva saada jossain vaiheessa selville onko mies KOSKAAN ajatellut menevänsä naimisiin tai hankkivansa lapsia ylipäätään ollenkaan. Naisena minulla ei ole varaa biologian puolesta odotella vuosia.

En vaan ymmärrä tuota miehen ajatuksen juoksua. Voisiko joku selventää sitä,kun ei näytä tuo mies itsekään osaavan. Miksi mies käyttäytyy niin että elämän tärkein asia on työ, mutta silti sanoo että minä olen tärkein? Olenko itsestään selvyys? Miksi mies ei tiedä mistään asiasta mitää, ts. miksi kaikkeen vastaus on "en tiedä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu